sunnuntai 29. toukokuuta 2011

You gotta get yourself a picture of what is going on. / Distortion Sleep - Soilwork

Taitaa käydä samalla tavalla mulle kuin keväällä 2009, jolloin Sandelsrockin esiintyjälistan perusteella tutustuin yhteen nykyiseen lempibändiini, Painiin. Tällä kertaa tutustumiskohteena on vaan Myötätuulen esiintyjät ja Soilwork. No ainakin sama kotimaa (Ruotsi) molemmilla.

Muutaman viikon sisällä olen löytänyt itseni yhä useammin kuuntelemasta Soilworkia ja löytänyt hyviä biisejä vaikka millä mitalla. Huvittavin yhtälö päässäni on kuitenkin muodostunut Distortion Sleepin ja Turmion Kätilöiden U.S.C.H!in välillä, joissa on yllättävän samankaltainen rytmi ja biisit muistuttavat ainakin mun korvassa toisiaan melkoisesti.



En edes tajunnut että just Distrortion Sleep on soinut Radiorockilla paaaljon ja siksi se kuullostaa muutenkin tutulta, mutta tänään se yhtälö saavutti myös mun tajunnan. Toivottavasti poikien keikka on yhtä hyvä, ku miltä musiikki kuullostaa!

Myös tähän seuraavaan biisiin oon ihastunut ihan tosissani. Huippua!



Each one comprehended and understood. Each one shed a tear, they wept and cried. / Song of the Sage - Amorphis

Kuva Amorphiksen kotisivuilta.

Amorphiksen uusin levy ei ollut ennakkotilauksessa, mutta klikkailen sen tilaukseen kohta hyvillä mielin. Yllätyin todella positiivisesti levystä, kun Spotifyssä sitä kuuntelin. Hienoja biisejä levyltä löytyy useita, kuten vaikkapa toinen raita Mermaid ja sinkkubiisi You I Need. En ole kamalasti vielä levyä kerennyt kuunnella, mutta mm. myös Three Words kuulosti kivalta.

Mermaid toimii kokonaisuudessaan todella hyvin. Vaikka biisi on aika kiipparivetoinen, ei se kuitenkaan silmille sieltä kovin pahasti hypi. Tässä on käytetty mulle toimivan Amorphiksen parhaita puolia ja vähän uuttakin on saatu mukaan. Biisistä löytyy monia eri sävyjä, jotka löyty mulle ehkä liiankin helposti. Olisinko kuunnellut biisin kymmenisen kertaa ja hienoja vivahteita on löytynyt jo nyt. Toivottavasti en onnistu kuluttamaan loppuun..



Yksi levyn yllätyksistä on My Enemy, jonka A-osiot on vedetty örinällä ja kertsit puhtaalla. Kiva että joskus näinkin päin. Biisi vaatii useamman kuuntelun auetakseen, mutta kestänee kuuntelua paremmin kuin osa levyn biiseistä.



Song of the Sage on muodostunut useamman kuuntelukerran jälkeen yhdeksi suosikeistani vähän yllättäen. Jos tykkää raskaammasta Amorphiksesta, biisi on todellakin tutustumisen arvoinen!

Levy on Skyforgeriin verrattuna paljon antoisampi ja kestää varmasti useampia kuunteluita kuin edellinen, jonka minäkin alan olla kuluttanut loppuun vaikken olekaan Amorphista vuosissa hirveästi kuunnellukkaan. Qstockin keikkaa innolla odotellessa! Tekisi mieli bändi jossain muuallakin nähdä, mutta Suomen keikat on kuitenkin aika tiukassa.

Loppuun vielä muutama kirosana. Painin syyskuinen Teatrian keikka on - yllätys yllätys - k18. Lutakon sivuilla ei koko keikasta ollut tietoakaan ja Kuopion Henry's Pub on toki k, mutta Nosturin keikka näyttäisi kuitenkin onneksi olevan sallittu. Saa nähdä onko matka Helsinkiin vähän liikaa, vaikka kovasti tällä hetkellä polttelisikin.

Tämmönen pieni gallubbi loppuun, minne festareille työ lukijat ootte reissaamassa? Olisi kiva nähdä tuttuja ja tuntemattomia ja vaihtaa muutama sana, jos samoille festareille ollaan suuntaamassa.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Something new might come out of this, something stroger, something true. / Release - Amoral

Eilen skippasin autuaasti Amoralin uuden singlen ensisoiton Radio Rockilla, koska päätin mennä kasilta nukkumaan järkyttävien univelkojen takia. Ilta meni muutenkin horrostaessa, joten ei voinut ajellakkaan muuta toimintaa ku ruokaa ja unta.

Waltteri kyseli tänään joko oon biisin kuullu ja enhän mä ollu. Yllätyin positiivisesti, täytyy sanoa. Amoralille tyypilliset kitarat on mukana heti ensi sekunneista, eikä vähän hitaampi tempokaan biisissä kuullosta pahalta. Mulle Amoralista massasta erottuvan tekee juuri nuo 'monkuvat' kitarat, joista oon tykännyt alusta lähtien.

Arin ääni pelittää hyvin, vaikka levyllä toivon kuulevani ihan Arin äänelle suunniteltuja örinäkohtia. Biisissä on taustalla tuo vähän raskaamman kuuloinen basso/rumpujuttu, joka parantaa biisiä entisestään. Alussa biisistä tosin tulee mieleen joku toinen bändi, mutten kyllä saa päähäni mikä.

Muodostakaa itse mielipiteenne, tässä tämä biisi.



Amoralin uusi albumi, Beneath, tulee ulos syssymmällä ja tämän perusteella se tulee löytymään allekirjoittaneen levyhyllystä. Toivottavasti pojat heittävät keikkaa vielä tämän vuoden puolella myös vähän pohjoisemmassa, jotta pääsee kokeilemaan uusien biisien toimimista livenä.

Jossette ole jo äänestäneet, niin klikkailkaa toki tuohon viereiseen palkkiin vastauksia.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kasata maailma pala kerrallaan. / Viimeinen Atlantis - Stam1na

<- Vastailkaahan tuohon kyselyyn tuossa vieressä.

Mukava reissu käytiin heittämässä Oulussa. Ei oo kyllä mitenkään hirveän virkeä olo minimaalisten yöunien jälkeen, mutta oli kieltämättä mukava pistäytyä shoppailemassa ja tietomaassa ja uimassa useampaankin kertaan. Tietomaassa käytiin kattomassa Aleksin kanssa joku musiikkiaiheinen elokuva. Se oli ihan jees, mutta vähän omituinen. Rummuista se kerto, lähinnä että miten niitä eri maissa käytetään yms.

Kuitenkin tätä ennen juostiin Oulun keskustaa ympäri ämpäri, ensin Äxän suuntaan ja sen jälkeen päin vastaiseen suuntaan Antikvariaattiin ja Subwayhyn. Kuten uhkasin, käytin aikani todellakin levykaupoissa ja vaikka Jaina muutaman levyn kohalla sano eiei:tä, tämmöset raahasin silti kassalle.


Cynic Paradise 8,90 / Levykauppa Äx
Uudet kymmenen käskyä 7,00 / Antikvariaatti
Livehässäkkähommeli 3,00 / Antikvariaatti

Äxässä olisi ollut käytettynä Sentencedin The Funeral Albumia kymmenellä eurolla. Hinta oli vähän turhan kova käytetyltä, mutta olis se silti pitäny ostaa, niin harvoin sitä enää näkee. Prkl.

Nyt pitää muuten todeta sellainen fakta, että Stam1nan kaikki levyt löytyvät levyhyllystäni vihdoinkin. Tai no lähinnä yllätyksekseni, en todellakaan muistanut omistavani niitä nuin montaa. Tähän samaan on kuitenkin yltänyt vaan Nightwish ja Amoral. Varsinkin vanhempia levyjä on niin hidas metsästää useilta bändeiltä, että niitä ostelee aina sitä mukaa kun vastaan kävelee.

Antikvariaatista jaksoin kerrankin rueta tonkimaan vanhoja lehtiä. Muutama sellainen löytyi, vaikka alin taitaakin jo hyllystä löytyä.. No nytpä on sitten tuplat. Kaksi päällimmäistä on kyllä semmosia, joista kumpaakaan en oo ees koskaan nähny..



Loppuun tämän reissun 'mitä vittua' -kuva.



"Hahaha, kato mikä Hyrde tuolla mennee"
"Ei helvetti, se on Hyrde?"

Et shil viisii tällä kertaa. Taidan muuten sittenkin suunnata Lutakkoon katsastamaan Stam1nan poikien kevätmeiningit parin viikon päästä. Samana päivänä on lukion lukujärjestysten teko, joten saa nähdä miten pahasti elämä vaikeutuu niiden takia.

Illalla jäkistä jos vaan jaksaa. Tsau! Ja ainiin, Euroviisuvoitto ei kyllä menny sinne minne piti.. Se hiekkapuhaltajajuttu oli niin hemmetin hieno, mikseimikseimiksei. :(

perjantai 13. toukokuuta 2011

For this gift of dream I must pay the price with the loss of life's pleasures. / Away - Nightwish



Löysin Facebookin ihmeellisestä maailmasta uuden, hemmetin hyvän naisäänen omaavan bändin. Nightwishin ja Within Temptationin parhaiden puolien risteytymä eli vaatii lisää tutustumista. Myös raskautta bändistä löytyy, joten tämä tulee luultavasti soimaan stereoissani kyllästymiseen asti..

Päädyin edellisen merkinnän jälkimainingeissa kuuntelemaan Nightwishiä ja juuri tuota Over the Hillsiä todeten, että mitä useammin esimerkiksi ensin niin oudon Awayn kuuntelee, sen paremmaksi se tulee. No, enpä mä montaa surkeaa biisiä Nightwishiltä tunnekkaan.



EDIT. Lisäsin juuri kyselyn tuohon vasempaan palkkiin, käykäähän vastailemassa.

She would stay among the beasts time for one more daring dream. / Eva - Nightwish

Oon koko päivän odotellut, että Blogger toimisi taas ja pääsisin jakamaan tän mua ainakin yllättäneen uutisen. Pain tekee syyskuussa Suomen kiertueen, johon kuuluu keikat niin Lutakossa kuin Teatriallakin. Teatrialle matka taittuisi paljon helpommin, mutta kyseessä on keskiviikko. Prkl. Vähintään yhden syksyn keikan aion kuitenkin käydä katsomassa, maksoi mitä maksoi. 
Näen bändin toki Myötätuulirockissa, mutta tämä on yksi niistä TODELLA harvoista bändeistä, joiden keikalla on kyyneliä tullut puserrettua. En vaan yleensä liikutu niin paljoa, että rupeis itkettämään, mutta toisin kävi Sandelsrockissa 2009 keikan loppuessa. Väsymys, tunnelma ja pelko siitä etten koskaan enää bändiä näe valtasi mielen täysillä ja siinä sitten tuli itkettyä meikit poskille. Tai lähinnä pahenneltua kaatosateen aiheuttamaa sekasotkua naamalla.

Kuvittelin saavani lisättyä tähän Pain'in uusien biisien koostevideon, mutta Bloggeri ei ilmeisesti ota vielä upotettuja videoita vastaan, joten laitan sitten linkillä.


Uudet biisit kuulostavat omaan korvaani jopa paremmilta kuin vanhat ja arvoin levyn ennakkoontilauksen kanssa, mutta nyt ei liene asiasta epäselvyyksiä. Klikkailen ostoskoriin heti kun aika ja lompakko antaa periksi sopivasti.


Tutustuin Pain'iin vähän 'pakon' edessä keväällä 2009. Sandelsrockin esiintyjälistalla napotti maailmallakin tunnettu nimi, josta en ollut kuullut yhtään mitään. Pain on ensimmäinen industrial metal bändini ja kulkenut mukana, vaikka muutoksia muuten on tullutkin. Hetkittäin löydän aina uudestaan Sandelsrockin keikan fiiliksen kuunnellessa mm. Monkey Businessiä ja Bitchiä.

Asiasta kukkaruukkuun; huomenna lähden käymään Oulussa kerhonohjaajien virkistysmatkalla ja salaa toivon ehtiväni pistäytyä jonkintapaisessa levykauppajutskassa. Aikaa kaupungilla oloon tosin ei ole paljon kakkaakaan, joten saa nähdä kiilaako pari vaatekauppaa musiikin edelle. Sen näkee kyllä vasta huomenna, nyt levykauppa houkuttelee enemmän, mutta saapa nähdä.

Omistan kyllä Nighwishin lokiboksin ja yksittäisiä muitakin levyjä ja DVD'tä, mutta kirpparilta nappasin Over the Hills and Far Awayn ihan levyversion parilla eurolla. Vaikken yleensä kirpparilta levyjä osta, niin tätä näkee aivan liian harvoin kaupoissa nykyään joten sorruin. Tuo kuvitus on oikeastaan aika kiva!


lauantai 7. toukokuuta 2011

I don't wanna give away anymore. Its getting to the point where I want nothing at all. / Dancing With the Dead - Pain

Päivittelen mökiltä ekkaa kertaa blogia ja saa nyt nähdä miten tää hoituu. Kuvia oon tähänkin merkintään lisänny lähemmäs puoli tuntia muutaman netin katkeilun tuomalla lisäjännityksellä. Pitäs siivota täällä ja minä päivittelen blogia. Aina ei mene onnenlahjat tasan.

Eilen olin kattomassa kaverin Butchering bändiä kattomassa Iisalmen nuokkarilla ja siellei todellakaan ollu ketään. Hipsittiin nuokkarille puoli ysin seutuun kunhan oltiin tuijjotettu Suomi-Saksa peli. Tulipahan sit munkin niitä kisoja katottua. 5-4 rankkareilla, oh la laa!


Keikkapaikka oli hemmetin tyhjä ja eipä mulla oikeen mitään sanottavaa oo. On sitä paskempiakin lämppäreitä nähtyä monilla bändeillä, mutta heiluin lähinnä kameran kanssa.



Tekis mieli hommailla vähän parempi kamera, mutta tiedä sitten auttaisko se parempien kuven saamiseen yhtään. Toinen kiinnostuksen kohde on se monissa blogeissa vilahtanu ihan filmikamera, siis jossa on kalansilmäefekti. Josko sitä ens kesän festarihulinoihin sellaisen ostelis sitten. Keikoiltakin voisi räpsiä muutamia kuvia sillä sitten.

Keikan jälkeen matka jatku pitserian kautta mökille.
Tapoin äsken tän kesän ekan itikan! Terkuin nimimerkki mökkihöperö.

Cradle of Filth kuullostaa pitkästä aikaa tosi kivalta. Tekis mieli jumittaa ihan kunnolla, mutta taidan tarttua rättiin ja lähtee pesee noi ikkunat. Kuunnelkaa ja nauttikaa ees työ.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Life is waiting for the one who loves to live, and it is not a secret. / Victoria's Secret - Sonata Arctica

00. Nimesi?
Sara

00. Ikäsi?
16

01. Montako kertaa musamakusi on muuttunut radikaalisti tähän mennessä?
Jaa-a mitenkä se nyt pitäisi laskea. Kahdesti ehkä.

02. Milloin se koki edellisen muuttumisen ja mistä mihin muuttui silloin?
Rockräp -linjalla mentiin vielä kutosen keväällä, mutta kesällä 2008 se koki maanjäristyksen ja hyppäs raskaampaan.

03. Mitä kuuntelit ekalla peruskoulun luokalla?
En mittään muistaakseni. Sitten sain 20e jostain ja ostin ihka ensimmäisen ite ostetun CD-levyn, jossa oli jotain lastenlauluja. Sen levyn ehdoton suosikki oli se se "Sä oot mun pieni rakas ystäväin, juosta kanssas mä sain lailla tuulen..". Mikähän sen nimikään oli.

04. Mitä bändejä/artisteja kuuntelet?
Näitä on paljon ja vähän päälle. Nightwish, Kätilöt, Sonata, Blutengel, Bodom, Within Temptation, Enskat jne..

05. Onko Sinulla ollut punk-aikaa? Tai onko nyt?
Hah. Ei onneks.

06. Näkeekö pukeutumisestasi minkälaista musiikkia kuuntelet?
Pyrin siihen, että joka asussa on jottain mikä viestittää sen, mutta ei kouluun voi jaksaa aina laittaa. Bändipaidat ei oo oikee enää mun juttu, mutta kyllä viikottain mulla maastohousut vähintään näkee.

07. Löytyykö takista, piposta, repusta, laukusta (yms.) jotain, mistä voi päätellä musiikkimakusi?
Joistain laukuista löytyy ja no pitkä villakangastakki itsessään viestittää jottai maastohousujen kans mutta..

08. Kuinka usein käyt keikoilla?
Välillä tuntuu että liian harvoin, mutta joskus taas sopivasti. Kerran kuussa ehkä se eniten totuuden mukainen arvio ois.

09. Entä festareilla?
Kesäjuttuja olis kiva saada aina enemmänki, mutta tänä kesänä on huonot esiintyjät ja viime kesästä ei sitten edes puhuta. Tänä kesänä tuun käymään ainakin Myötätuulessa ja Qstockissa.

10. Mitä levyä kuuntelit viimeksi?
Amorphiksen Eclipsee ihan ykkösbiisistä viimeseen asti.

11. Mikä biisi soi päässäsi viimeksi?
Mikähän soi.. Ruoskan Mies yli laidan. Spotify sattu soittelemaan sitä sillonku Miia oli pari tuntia sitte meillä ni nyt oon rallatellu sitten sitä.

12. Minkä bändin näit ensimmäisenä elämässäsi livenä?
Apua.. Antti Tuiskun? Siis semmosista tunnetuimmista artisteista.

13. Soitatko itse jotain? mitä? bändissä?
Koskettimiahan mä täällä omaksi ilokseni pimputtelen. Olis kiva soitella jossain bändin tapasessa, siis ihan vaan sen takia, että hyvällä porukalla varmasti olis kivvaa touhua semmonen.

14. Paljonko omistat levyjä?
Monien mittakaavassa en paljoakaan, mutta mitähän mä osaisin sanoa.. 80-100.

15. Kuinka usein ostat levyjä?
Sillonku top hmm. 10 bändit julkasee uutta. Ja toki vanhempia levyjä sitte semmosilta joilla niitä on ja joita ei oo jo. Uudet tulee tilattua julkasupäiväksi, mutta muuten ostelen ehkä parin kuukauden välein.

16. Miten suuri osa musiikki on elämästäsi?
Tosi iso. Se merkitsee mulle ihan älyttömästi. Nii paljo hyviä asioita oon saanu sen kautta, joten melkeen vois rinnastaa sen samaan ku ystävät. En osais kuvitella elämää jos vaikka yhtäkkiä kuuroutuisin. Olis oikeasti aika kamalaa.

17. Mihin genreen luokittelisit musiikkimakusi?
Metallia. Industrialia sopivilla kevyemmillä ja raskaammillakin genreillä maustettuna.

18. Oletko käynyt keikoilla/festareilla ulkomailla?
Lasketaanko Tukholman puolella ollu Koivusten keikka? Meinasin kyllä käydä W.A.S.P.in kattomassa Kreikassa viime kesänä, mutta lippuihinhan se sitten lopulta kaatu - ja seuranpuutteeseen.

19. Mitä pidät "klubimusasta"? (eli trancesta ja sellasesta)
Toimii varmasti klubeilla. Ja no eikö mikä tahasa voi olla klubimusaa, jos sitä soitetaa klubilla? Tahon kokkee niitä industrialpaikkoja mitä esimerkiks Helsingissä on.

20. Onko paikkakunnallasi hyvä keikka/festari tarjonta?
No ei ole ei.

21. Ovatko basistit yleisesti typerimpiä bändin jäseniä?
En menis allekirjottamaan. Monet basistit on hyvin analysoivia ihmisiä, ei ne oo tyhmiä!

22. Onko Sinulla musiikillista esikuvaa tai idolia? kuka?
Tuomas ja Tarja kenties. Vaikken laula, niin Tarja on kyllä vaikuttanu aika paljonkin minnuun.

23. Oletko löytänyt uusia ystäviä musiikin kautta?
Kysytkin vielä.

24. David Bowie vai Kurt Cobain?
Kurt Cobain.

25. Mikä kieli on paras sanoituksissa?
Suomeks saa tehtyä hienoja kielikuvia, mutta englanti on ylleensä toimiva, mutta saksakin tietyillä bändeillä on kyllä huomattavasti parempi vaihtoehto ku vaikkapa englanti.

26. Kuunteletko yleensäkään sanoituksia?
Lähes kaikki mun lempibiisit on sellasia, joissa on mulle tärkee sanoma, eli todellakin.

27. Mihin kiinnität ensimmäisenä huomion kuullessasi uuden biisin? (kitara, basso, rummut, sanat, laulajan ääni...?)
Hyvä kysymys. Laulu varmaankin. Tai sitten se kokonaiskuva. Sitten laulu ja sanat. Seuraavilla kuuntelukerroilla soitinten kuuntelu mennee kutakuinki koskettimet-kitarat-bassot-rummut.

28. Kuuluuko alkoholi musiikin kuunteluusi/soittamiseesi? (siis juotko festareilla/keikoilla/treeneissä)
Eipä oikeastaan. Keikoilla voi kenties jotain pientä, mutta ei todellakaan silleen ettei muistaisi mitään.

29. Missä tilanteissa tarvitset musiikkia eniten?
Ku on paskafiilis, tai hiljasta kotona. En ossaa olla hiljasessa.

30. Jos soitat jotain, niin minkä merkkinen on soittimesi? ja milloin aloitit soittamisen?
Yamahathan nuo nykyset on. Aloitin? Kolmosella?

31. Parhaalla bändillä on keikka lähikulmillasi, Sinulla ei ole rahaa. Eli syötkö kuukauden kaurapuuroa ja menet keikalle vai et?
No syön kaurapuuroa? Ei kai tuosta nyt oo epäilystäkään.

32. Mitä mieltä olet bändin nimestä Ripsipiirakka? Entä Apulanta?
No löytyis kai niitä muitakin yhtä nerokkaita ideoita..

33. Mikä musiikki on sellaista, että jos radiosta tulee niin se varmasti menee kiinni. Ei vain voi kestää?
Apua. Räppi se varmaan on ja uskonnollinen/kauheasti urkuja vinguttava musa.

34. Trance vai heavy?
Jälkimminen.

35. Don Huonot vai Trio Niskalaukaus?
Trio.

36. Sisäkeikka vai festari?
Tää on paha! Molemmat. Sisäkeikka ehkä, mun festarimuistot on vuodelta 09 ja ihan ekoja festareita mitä kävin nii.. Molemmat on kyllä toimivia omalla tavallaan.

37. Mille festareille olet kesällä menossa?
Ainaki MTR ja Qstock

38. Mitä löytyy kannettavasta cd-soittimesta/kasettisoittimestasi tällä hetkellä? (mikäli omaat sellaisen..)
Niin. Tää oli tosiaan kysely metelinetistä vuodelta nakki. Mun MP3 on käytännössä kaikki mun eniten kuuntelemat biisit ja bändit ku se on 8giganen nii sinne jonkin verran mahtuu.

39. Mitä teet, jos joku haukkuu päin naamaasi musamakusi?
Se lienee hänen oma häppeensä. Puolustan bändejä ja kerron kyllä mielipitteeni omasta mussiikkimaustani ja jos mun musamakua haukutaan nii osaan kyllä myös ilmaista mielipiteeni toisen osapuolen maustakin, mutten tee sitä ilman aihetta.

40. Tahtoisitko tunkea kitarani perseeseeni poikittain näin typerien kysymysten johdosta?
Toki.