Vihdoinkin alan olla toipunut viime viikonlopun rientojen mukana saamastani flunssasta ja koonnut itseäni muutenkin sen verran, jotta kirjottamahan päästään. Menneenä viikonloppuna nimittäin taas Kalakukkokaupungin Vänäri joutui lähes 20 000 festarikävijän jalkojen tallomaksi. Itse suunnistin paikalle ensimmäisenä päivänä ekaa kertaa festareilla olleiden kanssa toki muitakin tuttuja nähden, toisen päivän ohjelma kului normaalimman keikkaihmisen kanssa.
Porukka autoon ja mars matkaan tunti myöhässä, joten oltiin Kuopiossa vasta vaille kolme ja päädyttiin alueelle Chisun jo soitellessa hittejään. Narikassa ei tainnut olla missään vaiheessa jonoa ja alueellekin pääsi suhtkoht sutjakasti, vaikka jonoa ihan reippaasti olikin. Rannekkeet kätösiin ja kevyt turvatarkastus, josta ei ainakaan mun kohdalla ollut mitään hyötyä.
Sitten suunnattiinkin askeleemme tyttöjen ainoaa must-see artistia katsastamaan. Jaksettiin Juhon kanssa olla fiiliksissä Chistua parin biisin ajan ja suunnattiin matkamme nurtsille hiukan sivummalle. Keikan ja hittiputken loputtua loppuporukkakin liittyi seuraamme ja pyörittiinkin kai hetki porukalla, jonka jälkeen suuntasin seuraavien tuttujen kanssa katsastamaan Tarottia. Hävettää melkein myöntää, että tsekkasin kolme biisiä ja kuulin kauempaa Simply the Bestin ja sitten olikin aika suunnata kämpille nestetasapainosta huolehtimaan..
Sitten suunnattiinkin askeleemme tyttöjen ainoaa must-see artistia katsastamaan. Jaksettiin Juhon kanssa olla fiiliksissä Chistua parin biisin ajan ja suunnattiin matkamme nurtsille hiukan sivummalle. Keikan ja hittiputken loputtua loppuporukkakin liittyi seuraamme ja pyörittiinkin kai hetki porukalla, jonka jälkeen suuntasin seuraavien tuttujen kanssa katsastamaan Tarottia. Hävettää melkein myöntää, että tsekkasin kolme biisiä ja kuulin kauempaa Simply the Bestin ja sitten olikin aika suunnata kämpille nestetasapainosta huolehtimaan..
Takaisin tullessa kuultiin tuttuja säveliä ja suunnattiin fiilistelemään Reggaerekkaa, jonka jälkeen matka jatkui melkeinpä festarin parhaalle keikalle, josta vastasivat Eläkeläiset.. Stadionlavalle tallustellessa Miian, Niinan ja Juhon kanssa tajusin biisin kuulostavan tutulta ja totesin, että tämä kuullaan vielä huomenna eri versiona..
Kysseessä siis oli Jukolan humppa ja tottahan toki sen humppamatoon piti päästä mukaan hyppimään, vaikka loppujen lopuksi taidettiinkin roikkua letkassa ainakin viiden biisin ajan.. Tässä pätkässä en ole ite, enkä oo myöskään kuvannu, mutta fiilis oli ainakin yhtä kova itelläkin!
Mua naurattaa edelleen, sillä yhdessä vaiheessa taisin muistaakseni Reetalle olla vilkuttelemassa ja kääntynyt jonossa katsomaan taaksepäin, ja koska se matkanteko ei muutenkaan kamalan suoraa ollut, juoksin sitten päin kolmea ihmistä.. Hups, sori dudes!
Eläkeläisten keikka oli tosiaan pure awesomeness, jonka jälkeen olikin hyvä suunnistaa käytännössä katsoen samojen tyyppien kanssa pitämään meininkiä yllä Korpiklaanin keikalle. Pittailutoveriksi vaihtui Eepu, mutta meininki jatkui ihan samanlaisena ja melkein heti ekassa biisissä saatiin jonkinnäköinen letka sinne aikaiseksi. Suurinosa ajasta tuli kulutettua lavan vasemmalla puolella, jonne saatiin ripaskaringitkin pystyyn ja muutenkin meno oli huikea. Happy Little Boozer lämmitti mieltä aivan helkutin kovasti, eikä meininkiä laskenut ainakaan takuuvarmat Tequila ja Vodka.. Myös tämä "ISKE! ISKE! ISKE! ISKE! ISKE!" -biisi jäi soimaan päähän ja kolahti, uutta matskua siis, mutta ei mun kuvaamana.
Kaaduin pari kertaa juostessa ihmismassaa ympäri, mutta onneksi porukka nostaa ylös, sillä kymmenien ihmisten kävellessä päältä olo ei varmaan ole se paras mahdollinen. Hiekkakenttä pelotti jo alkuunsakin, mutta ei se sitten ollutkaan niin paha kuin luulisi. Kuvia ei sattuneesta syystä keikalta ole, mutta hyvä fiilis lämmittää mieltä edelleenkin. Yhteishenki pittiporukassa on vaan jotain niin mieletöntä, varsinkin jos siihen mahtuu 20-30 henkilöä, eikä hirmuista laumaa porukkaa.
Vähän pisti mietityttämään eräiden bloggaajien marmatukset letkasta, en usko että kenenkään paikkaa tahallisesti ollaan pakotettu vaihtamaan tai päällekään juostu. Tietenkin jokainen saa nauttia keikasta omalla tavallaan, mutta musta on melkein enemmän sääntö kuin poikkeus se, että folk-keikoilla porukalla on ihan omia kuvioita, joille vaan pitää antaa tilaa. Toivottavasti emme sitten pilanneet kenenkään keikkaa, mutta ihan jokaiselta taholta voisi toivoa, että antaa jokaisen kukkia tavallaan. :)
Korpiklaanin jälkeen suuntasin Konstan kanssa katsastamaan Jussi Selo & Neferneferneferiä, joka ei todellakaan kolahtanut. Ihan varmaan kuuntelukuntaakin löytyy tuollaisenkin festarin kävijöistä, mutta vähän hämmentävää se silti oli. Istuttiin aikamme nurtsilla, jonka jälkeen otettiin suunnaksi Korpiklaanin nimmarointisessio.
Jonossa seistessämme Anniina, Susanna, Juho ja Antti ilmaantuivat seuraamme ja taisin bongata myös Mirkan, jonka kanssa toilailuista lissää ihan just! Jutusteltiin aikamme, kunnes tyypit sai tarpeekseen ja suuntasivat kohti.. no jotakin.. ja itse uppouduin tutkiskelemaan aurinkolasitarjontaa. Yhdet kipaleet kotiutinkin, mutta sitten bongasin jotakin erittäin mielenkiintoista, nimittäin erään nimeltämainitsemattoman bändin kitaristin seisovan n. 4 metrin päässä minusta. Pikkusen kylkeen tökkimistä Mirkalle ja arvuuttelua häiritäkkö häiskää vai ei.
Ylleensä en olisi varmaan mennyt mitään sanomaan, varsinkin kun sankarilla oli ruokalautanen edessään. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin semmonen kitaravirtuoosi, että oli aivan pakko. Kaduin sitä tosin heti seuraavan 5s päästä, kun kuvittelin minun ja Mirkan ottavan kuvan ja Empun jatkavan seuralaisensa kanssa matkaa. No vitut, kukaan muu ei ollut heppua tunnistanut, mutta parin sekunnin kuluttua siitä, ku mentiin herraa häiritsemään, oli siinä varmaan kolmekymmentä muuta tyyppiä nimmaria ottamassa.. Hävetti aivan saatanasti ja pyytelinkin anteeksi niin Empulta ku hänen seuralaiseltaan, joka nauroi, ettei se haitannut. No, vituttaisiko itseäsi, jos olisit syömässä ja kunnon fanilauma hyökkäisi? Niin.. No tehty mikä tehty.
Palattiin nimmarijonoon vähän hämillämme, mutta sitten tuo edellinen sotku unohtui ja ajattelin käydä kiittelemässä Korpiklaanin ukkoja upeasta keikasta. No, kun päästiin sitten lähemmäksi nimmarointipistettä, tajuttiin että joopa joo, ehkei Korpiklaanin kiitokset ole kauhean järkevää esittää Stam1nalle.. Bändi oli siis pisteellä jo ehtinyt vaihtumaan, ja tätä naurettiin vielä useampaankin otteeseen. Jonosta ei enää kehdannut poistua, joten nimmaria Kaikan sanoin "vedetään käteen". Taisin myös väläytellä toivetta Sananen lihasta -biisistä, mutta eipä sitä keikalla sitten kuultu. Kadonneet kolme sanaa kuitenkin korvasi ihan kivasti sen puuttumista, vain koska eka Stamppalevy = ah. Käsi Turo-tekstiä rikkaampana poistuttiin jonosta hortoilemaan vain tyhmän näköisinä ympäri aluetta. Tässä vaiheessa mun illassa on pitkä tyhjä aukko, nimittäin Viikatetta en katsonut biisiäkään, mutta muuta festareilla ei ainakaan aikataulun mukaan juuri tapahtunutkaan..?
Seuraava katsastamisen arvoinen bändi olikin Apulanta, jota fiilisteltiin nurmikolta soitellen Jussille, että missä se menee. Tyyppi lupautui tulemaan kuuntelemaan kyseistä kolmikkoa meidän kanssa, mutta ikinä hän ei kyllä paikalle ilmaantunut, tais tulla mielenkiintosempaa tekemistä. Aggressio oli loistavuutta ja muutenkin hittipainotteinen setti kolahti kovaa tähän likkaan. Olenkin viime päivät kuunnellut lähinnä tätä kyseistä orkesteria.
Ennen keikan loppua suuntasin kenkäni kohti Rantalavan Stam1na-aktia. Keikka oli.. en kyllä tiedä millainen. Se meni lähes kokonaan ohi erään herrasmiesmäisesti käyttäytyneen urpon kanssa, joka sysäsi minut lopulta toisesta rivistä kolmannessa rivissä olleiden niskaan pakottaen minut liiskaamaan erään 11-vuotiaan tytön. Muutamia kirosanoja taisi lentää kaikkien siinä lähellä olleiden suusta, ei siis minulle osoitettuna, vaan sille lähemmäs 150 kiloiselle kaljupäälle, joka ei kuulema satuttaisi missään nimessä 'blondia kaveriani'. Loppukeikka menikin kuunnellessa vierestä, kuinka tämä herrasmies jauhoi paskaa minusta ystävilleni ja nauraessa hälle. Miia pyöritteli vaan päätänsä eturivissä ja me muut yritettiin vaan fiilistellä bändiä parhaamme mukaan.
Tätä ennen siinä oli ollut vielä toinen sankari, joka teki vähän liian läheistä tuttavuutta useammankin tytön lanteiden kanssa. Löin itse tyyppiä melkein turpaankin, mutta lopulta kuitenkin pääsin irti hänen otteestaan, hyi vittu.
Olin melko mielenkiintoisessa asennossa Pexin spiikatessa nimmarointisessiossa tulleesta biisitoiveesta, jota ei kuitenkaan voitu toteuttaa sellaisenaan. Vanhan levyn matskua oli siis tosiaan luvassa ja Kadonneet Kolme Sanaa aiheuttikin melkoisen räjähdyksen tän neidin tajunnassa. En tiedä mistä ihmeestä kiskaisin energiaa riehumiseen, mutta hyvinpä näytti se minut syrjäyttänyt jätkäkin yllättyvän mun energianpuuskasta..
Lopulta se kaikkia ahdistanut jätkä vedettiin eturivin kaiteen yli, enkä ole valehtelematta KOSKAAN nähnyt sellaista käytöstä eturivin tyhjetessä. Kukaan toisesta rivistä ei edes yrittänyt sulloutua eturiviin, vaikka siihen olisi varmasti ainakin yksi mahtunut. Kaikki vain odottivat tilan täyttymistä sivuiltapäin ja hengitellessä syvään ja nauttien Eloonjääneen viimeisistä tahdeista. Jäljellä tämän illan viimeisestä keikasta oli enää encore, jonka virkaa hoiti Puolikas ihminen. Porukka ympärillä riehui ihan hulluna, vihdoinkin siihen nimittäin oli mahdollisuus. Hieno lopetus illalle, pakko sanoa!
Kuvia perjantain keikoilta ei juuri ole, sillä kamera oli laukussa ja laukku ONNEKSI jossain aivan muualla. Tallusteltiin Kuopion yössä kohti 16 neliön majapaikkaamme, jossa mua ja Anttia odottikin kolme väsähtänyttä festarikävijää. Suihkun kautta yöpuulle, jotta seuraavana aamuna jaksoi lähteä Amarilloon aamupalalle.. ;) Lauantaista lissee seuraavassa postauksessa!
Mua naurattaa edelleen, sillä yhdessä vaiheessa taisin muistaakseni Reetalle olla vilkuttelemassa ja kääntynyt jonossa katsomaan taaksepäin, ja koska se matkanteko ei muutenkaan kamalan suoraa ollut, juoksin sitten päin kolmea ihmistä.. Hups, sori dudes!
Eläkeläisten keikka oli tosiaan pure awesomeness, jonka jälkeen olikin hyvä suunnistaa käytännössä katsoen samojen tyyppien kanssa pitämään meininkiä yllä Korpiklaanin keikalle. Pittailutoveriksi vaihtui Eepu, mutta meininki jatkui ihan samanlaisena ja melkein heti ekassa biisissä saatiin jonkinnäköinen letka sinne aikaiseksi. Suurinosa ajasta tuli kulutettua lavan vasemmalla puolella, jonne saatiin ripaskaringitkin pystyyn ja muutenkin meno oli huikea. Happy Little Boozer lämmitti mieltä aivan helkutin kovasti, eikä meininkiä laskenut ainakaan takuuvarmat Tequila ja Vodka.. Myös tämä "ISKE! ISKE! ISKE! ISKE! ISKE!" -biisi jäi soimaan päähän ja kolahti, uutta matskua siis, mutta ei mun kuvaamana.
Kaaduin pari kertaa juostessa ihmismassaa ympäri, mutta onneksi porukka nostaa ylös, sillä kymmenien ihmisten kävellessä päältä olo ei varmaan ole se paras mahdollinen. Hiekkakenttä pelotti jo alkuunsakin, mutta ei se sitten ollutkaan niin paha kuin luulisi. Kuvia ei sattuneesta syystä keikalta ole, mutta hyvä fiilis lämmittää mieltä edelleenkin. Yhteishenki pittiporukassa on vaan jotain niin mieletöntä, varsinkin jos siihen mahtuu 20-30 henkilöä, eikä hirmuista laumaa porukkaa.
Vähän pisti mietityttämään eräiden bloggaajien marmatukset letkasta, en usko että kenenkään paikkaa tahallisesti ollaan pakotettu vaihtamaan tai päällekään juostu. Tietenkin jokainen saa nauttia keikasta omalla tavallaan, mutta musta on melkein enemmän sääntö kuin poikkeus se, että folk-keikoilla porukalla on ihan omia kuvioita, joille vaan pitää antaa tilaa. Toivottavasti emme sitten pilanneet kenenkään keikkaa, mutta ihan jokaiselta taholta voisi toivoa, että antaa jokaisen kukkia tavallaan. :)
Korpiklaanin jälkeen suuntasin Konstan kanssa katsastamaan Jussi Selo & Neferneferneferiä, joka ei todellakaan kolahtanut. Ihan varmaan kuuntelukuntaakin löytyy tuollaisenkin festarin kävijöistä, mutta vähän hämmentävää se silti oli. Istuttiin aikamme nurtsilla, jonka jälkeen otettiin suunnaksi Korpiklaanin nimmarointisessio.
Jonossa seistessämme Anniina, Susanna, Juho ja Antti ilmaantuivat seuraamme ja taisin bongata myös Mirkan, jonka kanssa toilailuista lissää ihan just! Jutusteltiin aikamme, kunnes tyypit sai tarpeekseen ja suuntasivat kohti.. no jotakin.. ja itse uppouduin tutkiskelemaan aurinkolasitarjontaa. Yhdet kipaleet kotiutinkin, mutta sitten bongasin jotakin erittäin mielenkiintoista, nimittäin erään nimeltämainitsemattoman bändin kitaristin seisovan n. 4 metrin päässä minusta. Pikkusen kylkeen tökkimistä Mirkalle ja arvuuttelua häiritäkkö häiskää vai ei.
Ylleensä en olisi varmaan mennyt mitään sanomaan, varsinkin kun sankarilla oli ruokalautanen edessään. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin semmonen kitaravirtuoosi, että oli aivan pakko. Kaduin sitä tosin heti seuraavan 5s päästä, kun kuvittelin minun ja Mirkan ottavan kuvan ja Empun jatkavan seuralaisensa kanssa matkaa. No vitut, kukaan muu ei ollut heppua tunnistanut, mutta parin sekunnin kuluttua siitä, ku mentiin herraa häiritsemään, oli siinä varmaan kolmekymmentä muuta tyyppiä nimmaria ottamassa.. Hävetti aivan saatanasti ja pyytelinkin anteeksi niin Empulta ku hänen seuralaiseltaan, joka nauroi, ettei se haitannut. No, vituttaisiko itseäsi, jos olisit syömässä ja kunnon fanilauma hyökkäisi? Niin.. No tehty mikä tehty.
Palattiin nimmarijonoon vähän hämillämme, mutta sitten tuo edellinen sotku unohtui ja ajattelin käydä kiittelemässä Korpiklaanin ukkoja upeasta keikasta. No, kun päästiin sitten lähemmäksi nimmarointipistettä, tajuttiin että joopa joo, ehkei Korpiklaanin kiitokset ole kauhean järkevää esittää Stam1nalle.. Bändi oli siis pisteellä jo ehtinyt vaihtumaan, ja tätä naurettiin vielä useampaankin otteeseen. Jonosta ei enää kehdannut poistua, joten nimmaria Kaikan sanoin "vedetään käteen". Taisin myös väläytellä toivetta Sananen lihasta -biisistä, mutta eipä sitä keikalla sitten kuultu. Kadonneet kolme sanaa kuitenkin korvasi ihan kivasti sen puuttumista, vain koska eka Stamppalevy = ah. Käsi Turo-tekstiä rikkaampana poistuttiin jonosta hortoilemaan vain tyhmän näköisinä ympäri aluetta. Tässä vaiheessa mun illassa on pitkä tyhjä aukko, nimittäin Viikatetta en katsonut biisiäkään, mutta muuta festareilla ei ainakaan aikataulun mukaan juuri tapahtunutkaan..?
Seuraava katsastamisen arvoinen bändi olikin Apulanta, jota fiilisteltiin nurmikolta soitellen Jussille, että missä se menee. Tyyppi lupautui tulemaan kuuntelemaan kyseistä kolmikkoa meidän kanssa, mutta ikinä hän ei kyllä paikalle ilmaantunut, tais tulla mielenkiintosempaa tekemistä. Aggressio oli loistavuutta ja muutenkin hittipainotteinen setti kolahti kovaa tähän likkaan. Olenkin viime päivät kuunnellut lähinnä tätä kyseistä orkesteria.
Ennen keikan loppua suuntasin kenkäni kohti Rantalavan Stam1na-aktia. Keikka oli.. en kyllä tiedä millainen. Se meni lähes kokonaan ohi erään herrasmiesmäisesti käyttäytyneen urpon kanssa, joka sysäsi minut lopulta toisesta rivistä kolmannessa rivissä olleiden niskaan pakottaen minut liiskaamaan erään 11-vuotiaan tytön. Muutamia kirosanoja taisi lentää kaikkien siinä lähellä olleiden suusta, ei siis minulle osoitettuna, vaan sille lähemmäs 150 kiloiselle kaljupäälle, joka ei kuulema satuttaisi missään nimessä 'blondia kaveriani'. Loppukeikka menikin kuunnellessa vierestä, kuinka tämä herrasmies jauhoi paskaa minusta ystävilleni ja nauraessa hälle. Miia pyöritteli vaan päätänsä eturivissä ja me muut yritettiin vaan fiilistellä bändiä parhaamme mukaan.
Tätä ennen siinä oli ollut vielä toinen sankari, joka teki vähän liian läheistä tuttavuutta useammankin tytön lanteiden kanssa. Löin itse tyyppiä melkein turpaankin, mutta lopulta kuitenkin pääsin irti hänen otteestaan, hyi vittu.
Olin melko mielenkiintoisessa asennossa Pexin spiikatessa nimmarointisessiossa tulleesta biisitoiveesta, jota ei kuitenkaan voitu toteuttaa sellaisenaan. Vanhan levyn matskua oli siis tosiaan luvassa ja Kadonneet Kolme Sanaa aiheuttikin melkoisen räjähdyksen tän neidin tajunnassa. En tiedä mistä ihmeestä kiskaisin energiaa riehumiseen, mutta hyvinpä näytti se minut syrjäyttänyt jätkäkin yllättyvän mun energianpuuskasta..
Lopulta se kaikkia ahdistanut jätkä vedettiin eturivin kaiteen yli, enkä ole valehtelematta KOSKAAN nähnyt sellaista käytöstä eturivin tyhjetessä. Kukaan toisesta rivistä ei edes yrittänyt sulloutua eturiviin, vaikka siihen olisi varmasti ainakin yksi mahtunut. Kaikki vain odottivat tilan täyttymistä sivuiltapäin ja hengitellessä syvään ja nauttien Eloonjääneen viimeisistä tahdeista. Jäljellä tämän illan viimeisestä keikasta oli enää encore, jonka virkaa hoiti Puolikas ihminen. Porukka ympärillä riehui ihan hulluna, vihdoinkin siihen nimittäin oli mahdollisuus. Hieno lopetus illalle, pakko sanoa!
Kuvia perjantain keikoilta ei juuri ole, sillä kamera oli laukussa ja laukku ONNEKSI jossain aivan muualla. Tallusteltiin Kuopion yössä kohti 16 neliön majapaikkaamme, jossa mua ja Anttia odottikin kolme väsähtänyttä festarikävijää. Suihkun kautta yöpuulle, jotta seuraavana aamuna jaksoi lähteä Amarilloon aamupalalle.. ;) Lauantaista lissee seuraavassa postauksessa!
