Somehow I never leave this deadhouse - somehow I don't mind being gone. / Deadhouse - Katatonia

No onpahan tuota taas taukoa tullut pidettyä. Vihdoinkin mulla olis teille jotakin kerrottavaa keikkojen muodossa ja muutenkin tuntuu, että ideoita uusiin postauksiin olisi riittämiin. Olen tässä lähes kuukauden aikana löytänyt ihan uusia rakkaudenkohteita musiikkiskenestä, joista vihdoinkin voisin ehkä enemmänkin rueta rustailemaan. Toivottavasti tämä fiilis ei ole mikään ohimenevä aktiivisuuden puuska, sillä tosiaan te 32 lukijaa ansaitsisitte kyllä parempaankin..

Tasan viikko sitten starttasin hyvinkin pitkälle näihin aikoihin junalla kohti Jyväskylää. Sitä ennen kuitenkin väänsin biologian koetta ihan tosissani ja jumitin mediateekissä odotellen seuralaistani. Mahtavuutta oli kuulla myös se, että koko viikon eipäs-juupas -pelissä häviöllä ollut kaverini pääsi hänkin pyörähtämään Lutakossa. Pitkään aikaan ei oltu nähtykään, joten oikein mukava reissuhan tästä oli tiedossa, vaikka torstai-iltana fiilis olikin jotain ihan muuta.

Junalla Pieksämäelle ja siellä tuttuun tapaan kaveri sai odotella meidän junan saapumista ihan kunnolla, mutta ihan käsittämättömällä tsägällä meille oli myyty vastakkaiset paikat samasta Pieksämäki-Jyväskylä -vaunusta. Siinä sitten rupateltiin tovi ja lopulta jakaannuttiin päämäärässämme kuka minnekin. Meidän tie vei Lutakolle (se tie oli kuitenkin melko kivinen ja kuoppainen.. Kuka muka voi hiffata nopeasti, mistä kohtaa mihinkin pitää mennä ku kaiken maailman rakennusbokseja siellä ympäriinsä on?) Nojoo, lopulta selvittiin oville ja minä jäin sinne jumittamaan muiden Oonan ja Jirin suunnatessa hotellille. Seuraa tosin sain heti ja mukavasti jonottelu siinä sitten menikin, varsinkin kun itse vietin vajaat pari tuntia hakien ruokaa ja lagaten hotellissa, hupsista heijaa.

Pitää kyllä sanoa, että hienoa toimintaa Lutakon heeboilta antaa porukan käydä lämmittelemässä ja kusella ja lopulta kertoa joillekin ihmisille muutaman minuutin seisomisen jälkeen, että: "Joo, sori, ette pääse sisään  jossei löydy lippuja jo etukäteen. Ovilta myydyt loppuu tähän".  Huimat 18 kappaletta niitä olikin sitten jäljellä. Muutenkin Lutakko on aina yhtä mukava keikkapleissi, ku järkkärit osaa asiansa ja vettä kannetaan eturiiviinkin enemmän kuin olisi tarpeen.

Illan aloitti yhdysvaltalainen Junius, joka ei kyllä mua ainakaan sytyttänyt. Paikalla olijoista muutamat siitä kuitenkin tykkäsi, vaikka meno olikin sitä luokkaa, että teki mieli kävellä eturivistä helvettiin. No, toteutinhan minä sen heti bändin lopettamisen jälkeen. Alcest puolestaan kolahti jo paremmin, vaikka tämäkin bändi kärsi hiukan siitä, ettei miksausta tehdä kunnolla muuten kuin pääesiintyjälle ainakaan laulujen osalta. Alcest kuitenkin sai porukkaan jo liikettä ja kyllähän sitä ihan ilokseen seurasi, vaikka muuten tuttu bändi ei mulle kyseessä ollutkaan.

Lisää tuttuja tuli moikkailtua, ja lopulta junailijaystävänikin liittyi seuraamme toiseen riviin, terkkuja siis! Katatoniaa ennen alkoi vihdoinkin tulla hiukan keikkafiilistä, mutta olin edelleen vakaasti siinä uskossa, että niskojanihan en liikuta. Juu-u. En.

Jo junassa spoilattu settilista näytti kuitenkin melko messevältä minunkin makuun, ja jossei muuta, niin pituutta tässä ainakin oli. Itse jäin kuitenkin kaipailemaan Walking by a Wireä ja Evidenceä, mutta kaikkeahan ei voi saada. Totta kai myös Departer olisi ollut jotain niin ♥.

1. The Parting

2. Buildings

3. Deliberation

4. My Twin

5. Burn the Remembrance

6. The Racing Heart

7. Lethean

8. Teargas

9. Strained

10. The Longest Year

11. Soil's Song

12. Omerta

13. Sweet Nurse

14. Deadhouse

15. New Night

16. July

17. Day and then the Shade

18. Dead Letters

19. Forsaker

20. Leaders

Tämän postauksen väsäämisessä tulikin sitten melkoinen tauko, kun biologian alkoi ja piti ihastella mm. matikanopettajamme lapsenlasta. Settilistaan jos nyt takaisin palailisi, niin setti alkoi semmosella Andersin laulusuorituksella, että melkeen kylmät väreet se ainakin mulla sai aikaan. The Parting kuulostaa biisinä yksistään ihan kurakamalta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Kyseessä on ehdottomasti yksi Dead End Kingsin parhaista biiseistä. Buildings ei puolestaan ihan levymuodossa mulle kolahtanut, mutta hyvinhän tuo livenä tuntui soivan.



Tähän väliin pakko sanoa, että se fiilis ku kaveri huutaa korvaasi: "SEURAAVA ON DELIBERATION!" ja sekuntia myöhemin kuuluu "..And the next song is deliberation!"... No toisaalta, en usko että setin samanlaisuus haittasi häntäkään, eikä todellakaan ainakaan minua. Tuntui, että bändikään ei ollut jumiutunut ihan samoihin kaavoihin, kuten tällä kertaa mainitsematta jätetyllä bändillä tapana on.. Ei kyllä haitannut minua yhtään, mutta toisaalta, enhän ollut nähnytkään edellisen illan keikkaa toisinkuin junassa listaansa esitellyt toverini.

Oltaisiinko juuri päästy My Twiniin asti, kun mun niskat sitten pääsi hommiin. Tietenkin jälkikäteen ajateltuna moshaaminen on aina yhtä typerää, kipuilu seuraavina päivinä on niin kamalaa. Eipähän siinä muukaan auttanut, kun mun järkytykseksi koko porukka oli heti ekoista tahdeista asti niin hyvin mukana, ettei mitään rajaa. Setti jatkui muutaman biisin muodossa, kunnes taas viimeistään mun korvia hyväiltiin Teargasin muodossa. Olin saanut kyseisen kipaleen keikkaa edeltäneellä viikolla avattua ja salaa toivoinkin sitä settiin, ja sieltähän se tuli.



Loppukeikan kohokohdat mulle muodostivat The Longest Year, Omerta Sweet Nurse, Deadhouse (!!!), July, Dead Letters ja Forsaker. Tuohon Deadhouseen palatakseni, miten mikään biisi voi olla niin mitäänsanomaton mutta silti niin nerokas ja täydellinen?! Ne, joille Katatonia ei ole tuttu, ja ne, jotka olen käskenyt kyseisen biisin kuuntelemaan, mutta ketkä eivät oo sitä tehny nii nyt alkais olla aika tuntea pisto sydämessä ja viimestään klikkailla tuosta play-napista:



Olisin muuten laittanut jonkun livevedon, mutta monessa niistä biisi kuulosti aivan eriltä kuin albumiversiossa. On luksusta herätä aamulla, tiedostaa että päässä soi biisi ja tajuta sen olevan sellainen, joka ei periaatteessa vaadi edes hirvittävää pelleilyä nuottien kanssa. Tämä on jotenkin niin tasapaksu biisi, mutta silti yksi Katatonian parhaista.

Omertaa en ollut, pakko myöntää, edes koskaan kuullut. Se kuitenkin kolahti myöskin erittäin kovasti ja keikan jälkeen se onkin soinut kaiuttimistani varsin monta kertaa. Yhteneväisyys johonkin Sonatan biisiin tai ainakin johonkin heidän livevetoon on huomattava, mutta kertokaapa joku mihin, jos tullee mieleen.

Kaiken kaikkiaan keikka oli setin osalta aivan loistava. Yleisön meininkikin oli ihan huipussaan, mitä nyt %-tarjoilu vähän ongelmia aina saakin aikaan. Crowd surfingiakin porukka intoutui harjoittamaan, vaan aika nopeasti tämäkin kyseinen sankari takaisin lattialle päätyi - onneksi. Ensin samainen herra yritti päästä lavalle minun ja sillä hetkellä vieressäni olleen naisen välistä. Onneksi kuitenkin sain kyseisen naisen pohtimaan juttuja, ja tajuamaan sen, ettei miestä todellakaan saanut päästää lavalle. Itseäni pelotti kokoajan, että missä vaiheessa tämä kyseinen sankari menettää hermonsa minuun ja iskee minut polvella vasten eturivin kaidetta ja kiipeää yli. 



No onneksi ei missään vaiheessa.. Muitakin vittumaisia elementtejä toki oli, kuten känniääliöiden tunkeminen eturiviin. Toisaalta, tämä samainen urpo päästi sitten itselleen tuntemattoman naishenkilön paikalleen eturiviin jossain keikan puolivälin tienoilla, wtf? Harmi kuitenkin kavereilleni, joista toinen lensi eturivistä helvettiin, mutta no, pittää opetella pitämään puolensa.

Tämä kyseinen keikka kiilasi kyllä monta loistavaa keikkaa tieltään ja päätyi keikkojeni top 4:seen ihan huomattavalla ylivoimalla, varsinkin jos ottaa huomioon sen, että kyseessä oli bändin ensimmäinen keikkani eikä vertailupohjaa ollut siis olemassa. Sen verran voin kuitenkin vinkata jo nyt, että viimeiseksi se ei todellakaan jäänyt, vaan eiköhän oteta tällainen trippi uudestaan viimeistään silloin, kunhan seuraavan kerran bändi Suomen kamaralle saadaan. Tämä kyseinen reissu ei kuitenkaan päättynyt minun osaltani tähän, vaan jatkoa on tulossa tässä lähipäivinä.

Mustat pilivenroekaleet lippuu vastatuuleen, täättää taevaan, immee elon poes ilimasta. / Huaskalinnut - Verjnuarmu

Kuopioreissu, osa kaksi. Aamulla kello yksitoista. Patjalta yrittää nousta hehkeä ja selkäkipuinen yksilö, joka saa lopulta tietokoneen syliinsä ja toteaa, että nouseminen on turhaa. Facebookit päivitykseen ja lopulta päätös jostain syvemmältä, että nyt on noustava. Lopulta päiväkin saatiin käyntiin. Parikymmentä minuuttia ja tytöt valmiina lähdössä valloittamaan Kuopion vaatekauppoja.

Päätettiin olla tyyliltämme yhteneväisiä, eli vitut meikeistä ja töppöstä toisen eteen. Tenukaupat ensin ja viimeiseksi Äxään. Sounds like a plan! Seppälästä bongasin täydelliset kiiltäväpintaiset kiilakorot, jotka jätin sinne varaukseen. Olisin ne hakenut, mutta lopulta jalat huusi hallelujaa siihen malliin, että katsoittiin viisaammaksi suunnata matkamme Kristiinan kämpille. Kyllä niitä kenkiä myöhemminkin löytyy!

Shoppailureissun saldo jäi kuin jäikin tosiaan todella köykäiseksi. Tuhlasin yhteensä kolmekymmentä euroa, josta kympin prätkärotsiliiviin, jollaista olin jo pidemmän aikaa haikaillut - tekonahkaisena tosin.

Kristiinalla sitten nappailtiin meikkisudit kätösiin ja tehtiin viime hetken muutokset vaatetukseenkin. Itse en jaksanut sen suuremmin panostaa keikkavaatetukseen, kun tukallekin olisi ollut paras ratkaisu laittaa pipo päähän. Kristiina puolestaan väkersi itsellensä ripsiä sun muuta. No, taisi mullakin olla, mutta se siitä tälläytymisestä sitten.

Makaroni-jauheliha -pöperöä nassuun ja matka kohti Coffee Housea saattoi alkaa. Sovittiin sinne vähän miittiä ja lopulta Nanni ja Laurakin hipsivät paikalle meikkaamaan ja tekoripsiä päähänsä väkertelemään. Portugalin vahvistus Mariakin liittyi seuraamme ja juteltiin niitä näitä dumle moccan varjossa. Tuossa ylemmässä kuvassa tosiaan on havaittavissa käsistäni eilisen arvet, vaikkei keikalla juuri mitään tapahtunutkaan. Ja tuo on vielä se nätimpi käsi!

Lopulta oli aika suunnata kohti Nuokkaria, jossa lopulta Neakin liittyi seuraamme ja rupateltiin niitä näitä värittäen puhettamme niin suomen kuin ruotsin, saksan ja portugalin sanoilla - englannista nyt puhumattakaan. KVLT-vitsien selityski onnistui ihan hyvin ja Mariakin hoksasi, kuinka puhutaan norjaa..

Minusta tuntuu, että pomppaan punaisine tukkineni aika hyvin tuosta muusta porukasta?

Lopulta päästiin sisälle lämpimään pyörimään. Lopulta tunsin koputuksen kädessäni, mutta en kuvitellut sen olevan niin oleellista, kun Krisse moista touhua harrastaa aika usein. Lopulta kuitenkin käännyin ja yllätyin, helmikuisen Kätilö-reissun tuttumme Milla nimittäin seisoi takana. Enhän minä enää muistanut, että tyyppi tosiaan puhui jo silloin Kuopioon muuttamisesta! Olipahan jepa nähdä jälleen.

Illan aloitusoperaatio oli langetettu tällä kertaa Bloodred Hourglassille. Allekirjoittanut ei todellakaan syttynyt, ihan näin heti aluksi tunnustaakseni. Tiedän kyllä monen kaverini tätä yhtyettä hehkuttaneen, mutta jätti kylmäksi. Totaalisen kylmäksi. Johtuiko se yleisön vähyydestä vai mistä, mutta musta tuntuu, ettei juuri kukaan muukaan saanut tästä mitään irti.

Kyllähän bändi yritti välillä hetkellisesti saada porukkaa mukaan, mutta kun mitään ei tapahtunut, näytti se lähinnä naurettavalta. Uskon kuitenkin, että mikäli monella olisi ollut veressä %-merkillä varustettua litkua, olisi keikka toiminut paremmin. Nyt vain toivoi setin loppumista. Lopputaputuksetkin taisi kestää ehkä 5 sekuntia, jee.

Verjnuarmun aloitellessa ei paikalle ollut juuri sen enempää populaa ilmaantunut, joten sekin pääsi aloittelemaan keikkataukoaan melko vaisuissa tunnelmissa. Setissä oli kuitenkin muutamia kivoja yllätyksiä, joita en ihan äsken ollut itsekään kuullut, vaikka keikka tältä bändiltä taisi mulle kuudes tai seitsemäs ollakin. Jäin kaipaamaan Mustan Virran Siltaa, sillä se on kyllä ehdoton livebiisi. Toisaalta, eipä meitä ollut normikeikkaporukkaakaan, joten vähän tyhmältä se olisi Krissen kanssa kahdestaan tuntunutkin fiilistellä.

Korvo

Vihankylyväjä

Turja

Kuu paestaa, kuollu ajjaa

Vetteinen

6 Sylykee

Kuvajaenen

Kurjuuvven Valssi

Lohuton

Kohti Tuhhoo

Kalaman Kalapee

Itkuvirsj'

Huaskalinnut

Laalavat Jouset

Tuoltapa näytti kokonaisuudessaan settilista, jonka Maria mulle ystävällisesti netin välityksellä naputteli. Kuu paestaa toimi Kuopiorockissa niin hyvin aloitusksena, että Korvo jäi siitä tosi kauaksi. Vihankylyväjä kuitenkin oli mukava saada settiin. Vetteistä puolestaan ei ole aiemmin missään vedettykään. Ei sillä, että se minusta mitenkään erityisen hyvä biisi olisi, mutta onhan se aina ihan toimivaa kuulla jotakin uutta.

Kurjuuvven Valssi puolestaan ansaitsee ihan oman kappaleen. Tätä mä olin odottanutkin settiin ja vihdoinkin se siellä taas oli! Yleisön yhteisheilumiset - ja sitä ennen "WTF"-katseet toisella puolellani olleelta Marialta ja Nannilta yhteenlaskettuna aiheutti melko hyvän fiiliksen. En kuitenkaan tajunnut, että biisissä oli jotakin erikoista, vaikka Krisse sitä mulle viittoikin. Koko yleisö sekosi, sillä ensimmäisen kertosäteen jälkeen kaiuttimista kajahtivat ihan toiset sävelet. "Olipa se kiva kun aamulla heräsin, pentu ei antanut nukkua!" Vittu. Toimi. Olipa kerrankin ajateltu yleisöä!



Lohuton ja Kohti Tuhhoo ei ihan sytyttänyt mua - eikä kyllä juuri ketään muutakaan. Kalaman Kalapeen oli bändi kuulema itse löytänyt uudelleen pitkästä aikaa, mutta yleisön vähyys ja sanojen osaamattomuus kariutti tämän biisin yritykset mihinkään top 3:seen. Itkuvirsj' kajahti ihan mukavasti oikean setin lopetusbiisinä, mutta sitä seuranneet "LISSEE! LISSEE!"-huudot ei todellakaan.

Encoren aloittanut Huaskalinnut puolestaan aiheutti oikeastaan ensimmäistä kertaa sitten Kurjuuvven Valssin semmoset fibat, joita keikoilta tullaan hakemaan. En ole itse kuullut kyseistä viisua kertaakaan aiemmin, enkä muuten ajatellut kuulevani nytkään. Vähän minua silti hämmentää lavalla olleet kiipparit, kun niitä ei kukaan missään vaiheessa sen kummemmin soittanut, mutta kyllä tämä biisi sieppasi ihan omaan maailmaansa. Hyvä, että bändi vetää näitä vanhempiakin biisejä!



Illan päätti oikeutetusti Laalavat Jouset, johon yleisökin ihan mukavasti yhtyi. Laimeaksi jäi nämäkin taputukset ja bändi jo lavalta kertoi, että nimmareita jaetaan kohta. Eipä jääty moisia odottelemaan, vaihdettiin vaan muutama sananen keskenämme ja suuntasimme kuka mihinkin - itse Linnanpeltoon Millan seurana.

Kaiken kaikkiaan ilta oli ihan ookoo, ei todellakaan mikään erityisen loistava. Oli kuitenkin kiva jatkaa juttuja monen kanssa siitä, mihin edellisenä päivänä jäätiin. Harvemmin tulee mahdollisuus pariin keikkaan täysin samalla porukalla, joka on hajautettuna kolmeen eri majapaikkaan.. Kiitosta vuan ihmiset, katellaan sitten tämän bändin tiimoilta ens vuonna uuvemman kerran.

Let me feel your body let me see your dance - this is your grand ball! / Grand Ball - Turmion Kätilöt

Vai niin, lissää must see hommeleita tälle syksyä. Joskopa tuota näitäkin suuntaisi Lutakkoon tsekkaamaan. Viime syksynä skippasin tämän lystin, vaikkei silloin Kätilöt mukana Suomen keikoilla ollutkaan. Tällä kertaa en kyllä meinannut skipata. Elikkäpä, Turmion Kätilöt ja Pain kiertää Suomen viiden keikan minikiertueen muodossa:

17.10 Helsinki - Virgin Oil Co.

18.10 Jyväskylä - Lutakko

19.10 Mikkeli - Wilhelm

20.10 Kuopio - Henry's Pub

21.10 Turku - Klubi

Toivottavasti tuo Lutakko on sallittu, mutta eiköpähän se ole. Näillä näkymin tuo Ensiferumin keikka ensi viikonlopulta jää kuin jääkin kokematta. Ei taida olla seuraa, eikä ehkä enää kunnolla varaakaan siihen reissuun. Niin kovasti ku tekisikin mieli lähteä, niin jostain pitää karsia.. Se tullee liian noppeesti, eikö oo hyvä tekosyy? Ei.

The flowers of wonder and the hidden treasures in the meadow of life my acre of heaven. A five-year-old winter heart in a place called home, sailing the waves of old. / Meadows of Heaven - Nightwish

Tällä kertaa on luvassa aivan järkyttävän pitkä tekstiseinä. Toivon jo nyt, ettei kukaan ota rajuista kommenteistani eräässä kohtaa tekstiä itseensä tai muutenkaan loukkaannu. Painotan, että kertomani on vain minun näkemys asioista.

Jos nyt kuitenkin takaisin reissuun. Täyttä tuhoa -tourille oli tarkoitus lähteä 7:15 perjantaiaamuna, mutta VR päätti toisin. Asemalle päästessämme junan lähtöaika oli vaihdettu 8:00, sitten 8:02, lopulta 8:16 ja siinä vaiheessa minulle riitti, pistin töppöstä toisen eteen melko tiuhaan tahtiin ehtiäkseni 7:45 lähtevään linja-autoon Jyväskyllään. Ehdin, mutta junalla perästä tulleet kaverini olivat JKL:ssä ennen minua, sillä he saivat linkkukuljetukset, joten muutamaa minuuttia aiemmin he kansoittivat Matkakeskuksen penkkejä. Noh, oli ainakin omien hermojeni kannalta hyvä ratkaisu.

Ehkäpä junien oli tarkoituskin myöhästyä, sillä keli Paviljongilla oli niin tappoa että huhhuh. En ole koskaan jonottanut niin kylmässä, makasin vain maassa kääriytyneenä makuupussiin yrittäen nukkua, sillä jos sattui istumaan, tuuli puhalsi takista läpi ja niska oli aivan tulipunainen.. Tunnit kuluivat naurettavan hitaasti, mutta kuluivat kuitenkin ja tuttuja tuli nähtyä ihan kunnolla, uusiakin saatuja. Terkkuja teille immeiset ihan tasapuolisesti!

Lopulta jäätymisen loppuvaiheet alkoivat ja tavaraa kuskattiin parkkihallissa olleisiin autoihin tajuten, että siellä on toiset ovet, joilla on jonot. Aiemmin päivällä ovissa oli ollu laput 'ei sisäänkäyntiä' ja tämä jos jokin sai minuakin ennen tulleet ihmiset raivon valtaan. Asioita selvitettiin ja lopulta kaikki kuitenkin kääntyivät parhain päin. Jäin itse sinne oville, joille saatiin ns. oma jono ja pääsin eturiviin paljon paremmille paikoille kuin olisin päässyt toisilta ovilta. Onneksi kuitenkin suurinosa jonottajista pääsi eturiviin hyville paikoille, sillä se jäätyminen oli jotakin niin kamalaa, etten toivonut kenenkään joutuvan paskoille paikoille.

Jos ovipolitiikkaan saa vielä palata, olisi niillä ovilla jonottaminen ollut oikeasti mukavaa. En olisi uskonut olevani siellä säässä ilman pitkähihaista, mutta tuulensuojassa olleilla ovilla tarkeni viimeiset 45min ihan hyvin ilman pitkähihasta, huh?

Kirosin kun päästiin lopulta juoksemaan lavan eteen ja samaiset AC/DC:n musat alkoivat päristä. En ollut aiemmin kässännyt, että tosiaan bändit taitaa hyvin pitkälle valita bändit, jotka keikkapaikoilla soi. Vieressäni olleille ihmisille musa alkoi keittää jo parin biisin jälkeen, itse sisäistin, että niitä tullaan vielä monta tuntia kuulemaan. Onneksi Poisonblack saatiin lavalle ja poikien show saattoi alkaa.

Poikien laukatessa lavalle, tajusin että seisoin suoraan Villen mikin kohdalla. Yllätyin tilanteesta, sillä olin selvästi lavan keskikohdasta oikealla kuvitellen olevani samalla paikalla kuin edelliselläkin kerralla. Loppujen lopuksi myös Aneten mikkiständi iskettiin suoraan nenäni eteen, mutta voin sanoa, että oli viimeinen kerta kun jään sen bändin eturiviin keskelle, tästä lisää tuonnempana..

Yleisö oli heti alusta asti paremmin messissä kuin Oulussa ja meno oli oikeasti aika mallikasta. Biisit tuntuivat tutuimmilta ja monissa saattoi jo laulaa mukana. Myös bändi näytti nauttivan keikasta ja yleisöstä, eikä ihme, sillä välillä kuului jopa yhteislaulua, hyvä me!

Nightwishin roudaaminen sujui mallikkaasti ja jälleen kerran kuin salaa laitettiin taustalle pyörimään Taikatalven soittorasian alkutahdit. Marcon tulkitsema Taikatalvi ihan livenä oli lumisessa Suomessa jälleen kerran upeaa kuultavaa. Storytimen verhojutut eivät enää tietenkään yllättäneet ja tajusinkin tässä vaiheessa, että minusta ei todellakaan olisi kiertämään kaikkia keikkoja, sillä jo toisella alkaa ärsyttämään, kun tietää seuraavat tapahtumat.

Hittiputki oli normaalilla paikallaan, eli Storytimen jälkeen lähti Wish I Had an Angel ja Amaranth, joita seurasi myöskin Scaretale. Tällä kertaa olin valmistautunut ja päätin videoida koko homman, sillä olihan se toki yksi keikan parhaimmista visuaalisista spektaakkeleista.

Scaretalen jälkeen olikin setissä tapahtunut hiukan muutosta ja parempaan suuntaan ehdottomasti. Vaikkei seuraava biisikään kuulu niihin ihan top 10 biiseihin, on se silti oiva ralli. Ajatuskulku meni kutekuinkin näin:

"All the same take me away.."
****
Whataa? Tämäkö..
****
****
"We're dead to the world!"
Tsukutututum ja niskoille kyytiä.

Dead to the Worldin bailauksen jälkeen laskeuduttiin hitaampaan maailmaan, Slow Love Slown muodossa ja jälleen kerran tämä neiti oli kameran kanssa liikentessä. Olin jo aiemmin päättänyt aikovani kuvata kyseisen biisin ja niinhän siinä sitten kävi, että muistikortille se päätyikin. Biisi ei kuitenkaan herättänyt niin suuria fiilareita kuin Oulussa, olisiko johtunut kameran kanssa fiilistelystä. Tuskin. Ehkä enemmän siitä, ettei vieressä ollut liutaa tärkeitä ihmisiä, harmi sinänsä.



I Want My Tears Back potkaisi käyntiin Troy lavalla -putken ja jälleen kerran kappale toimi livenä loistavasti. Huilut ja Troyn laulut tuo biisiin ihan uuden ulottuvuuden ja epäilen, että erityisesti tämän biisin livenenergiaa tulen kaipailemaan vuosien päästä, kun tätä(kään) ei enää soiteta. Kamala ajatus!

The Crow, the Owl and the Dovesta mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, mutta muistikuvien puutteen korvannee The Islander, joka kerrankin toimi todella kivasti. Pääsin hetkellisesti maistamaan jopa sitä euforiaa, jota monet tästä biisistä kalastelevat itselleen päivä toisensa jälkeen. Hienoa! Islanderissa pääsin myös tällä kertaa fiilistelemään kännykkäkameravaloesine -kohtaa, sillä viimeksi kuvasin koko biisin, enkä päässyt heilumaan muun yleisön mukana. Voi että, silläkin oli varmasti osansa siihen, että biisi kolahti.



Akustinen Nemo meni Anetellakin tällä kertaa hiukan enemmän putkeen ja kuulosti livenä erittäin muikealta. Päästin sen aikana eturiviin juuri sen aikana erään pikkutytön, joka takanani ollut keski-ikäinen naikkonen siihen tyrkytti. Ajattelin tekeväni tytölle ison palveluksen ja ajattelin tekeväni oikeasti hyvän työn. Nainen pyysi, että tyttö saisi olla eturivissä hetken. Annoin hänen seistä vieressäni Last of the Wildsin viime tahdeille asti, kunnes kysyin tytöltä, saisinko nyt tulla paikalleni. Hän nyökkäsi ja lähti taakse vanhempiensa luo.

TÄHÄN VÄLIIN TULEE SAATANAN MOINEN KIROSANARYÖPPY. OIKEASTI. EN YMMÄRRÄ.

Takanani ollut nainen vetää hirveät raget, koska en antanut tytön olla koko keikkaa edessä. Ottakaa siis huomioon se tosiasia, että olin jäätynyt ulkona yli 6h enkä usko että läheskään kaikki antaisivat neidin olla hetkeäkään eturivissä (Tiedän, etteivät antaisi. Juttelin monien eturivityyppien kanssa keikan jälkeen ja he olivat kummissaan jo siitä, että päästin tytön eteen. Ajattelin olevani kiva ihminen, antavani tytölle jotakin, mitä muistella vuosien päästä, sillä eihän se juuri minulta ole pois).

Jouduin myös kokoajan varomaan liikkeitäni, etten vahingossakaan peittäisi tytön näkyvyyttä saati löisi häntä kyynärpäällä tai syöttäisi hänelle moshatessani hiuksiani. Nainen huusi välispiikkien aikana minulle pää punaisena: "Oikeasti, AIKUISET IHMISET (viittasi vieressäni seisoneeseen mieheen)! Ette te voi olla noin törkeitä, miten voitte oikeasti tehdä tuolla tavalla pikkutytölle. Hän pääsisi kokemaan elämänsä keikan ja te olette niin täynnä itseänne, että viette sen ilon häneltä!" Seuraava biisi polkaistiin käyntiin ja yritin olla viis veisaamatta naisen valituksesta, olihan kyseessä Planet Hell.



Kirosin samantien sitä, että päästin tytön edes hetkeksi eturiviin. Planet Helliä kuitenkin odotin koko keikan ajan settiin ja toivoin, että se olisi siinä vaikka Dead to the Worldkin oli. Ja sitten kun se tulee, menee se koko helvetin biisi ohi sen takia, että nainen valittaa minulle ja huutaa minulle hävyttömyyksiä. En ole koskaan aiemmin turvautunut minkäänlaiseen väkivaltaan, ellei minulle olla sitä ensin tehty. Tällä kertaa pääni ei kuitenkaan kestänyt, sillä tahdoin nauttia biisistä.

Potkaisin naista takanani kevyesti (huom. oikeasti kevyesti) sääreen, ja hän hiljeni muutaman biisin ajaksi. Huokaisin helpotuksesta. Kuulostaa varmasti todella epäkypsältä touhulta ja antaa minusta järkyttävän kuvan, mutta haluan kuitenkin mainita, etten omasta mielestäni tehnyt mitään väärää. Kaduin toki potkaisuani, mutta ajattelin, ettei hänellä ole mitään oikeutta pilata keikkaani, sillä olin monta kertaa pyytänyt häntä olemaan hiljaa ja keskittymään omiin asioihinsa, olin myös teeskennellyt, etten olisi kuullut. En kokenut minulla olevan muuta vaihtoehtoa, sillä keikalla tuleva biisi tulee vaan kerran ja tahdoin oikeasti fiilistellä sen rallin.

Nainen oli hiljaa seuraavan biisin ajan ja pääsin nauttimaan Ghost Riverin ensiesityksestä. Vaikkei biisi olekaan omia lempibiisejäni, oli silti kiva päästä todistamaan sen ensisoittoa. Kappale toimi livenä, vaikka tuntuikin että itsellä ainakin oli"He will go down he will drown drown, deeper down" -kohdat deepin ja drownin kohdalla ihan hakusessa. Nauratti, kun tuntui että laulan aina eri tavalla kuin Marco..



The Poet and The Pendulum jatkoi hyvien biisien linjaa (haha, täälläkin se parhaiden biisien putki oli keikan loppupuolella), mutta tällä kertaa se aiemmin mainitsema nainen päätti taas kertoa elämää suurempia asioitaan. Unohdin tuolla ylempänä mainita, ettei tyttö ollut edes hänen omansa, vaan olin nähnyt hänet aiemmin veljensä ja vanhempiensa kanssa taaempana, niin hänkin minulle sanoi. Tyttö oli tässä vaiheessa siis jo vanhempiensa luonaan ja tällä kertaa nainen totesi minulle ja vieressä seisoneelle miehelle: "Oikeasti, aikuiset ihmiset, ette voi olla noin törkeitä. Ootteko te pariskunta?" *vilkaistiin miehen kanssa toisiimme* ja huudahdimme että "NO EI!". "No mutta ihan sama, ajatelkaa jos tyttö olisi teidän tyttönne. Miten voitte olla noin kylmäsydämisiä?!! Ei ole teiltä pois, miksi olette tuommosia. Mitä te siinä menettäisitte!" Sanoin naiselle jonottaneeni monta tuntia pakkasesa ja ettei hän voi käsittääkkään, kuinka kylmä siellä oli. Sanoin myös tehneeni kuten aiemmin hänen kanssaan sovin, päästäneeni tytön vähäksi aikaa eturiviin ja hän (tyttö) näytti silminnähden onnelliselta.

Nainen jatkoi valittamistaan ja lopulta sanoin hänelle: "Ok, tiedän että olen kusipää, koska tahdon nauttia keikasta. Voisitko olla hiljaa ja jutella kanssani vaikka keikan jälkeen, mutta et helvetissä saa pilata keikkaani jauhamalla paskaa." Nainen teeskenteli ettei kuullut ja kysyi "ANTEEKSI MITÄ?!" luultavasti tarkoittaen, että sanoin häntä kusipääksi. Ajattelin olevan järkevää, että toistan sanomiseni, jottei jää väärinkäsityksiä. Nainen hiljeni, mutta tuumasi meidän olevan totaalisia idiootteja ja ettei hän voi ymmärtää käytöstämme, sillä mitä se meiltä olisi pois, jos päästäisimme tytön takaisin eturiviin.



Voin kuvitella, kuinka vittumaiselta kuullostan tässä ja toivon, ettei joku sen takia lopeta tämän blogin lukemista. Haluan kuitenkin mainita maksaaneeni aivan saman hinnan lipuista kuin kaikki muutkin, jäätyneeni pahemmin kuin koskaan ennen ja ennen kaikkea saanut eturivin paikkani omalla työllä. Ei sillä, ettenkö olisi halunnut, että tyttökin jotakin näkisi ja siksi ajattelin tekeväni hyvän työn ja päästäväni hänet eturiviin parin biisin ajaksi. Muuten minulla ei olisi ollut mitään hänen eturivissä oloaan vastaan, mutta jouduin kokoajan varomaan etten satuttaisi häntä, sillä sitä en todellakaan halunnut tehdä. Takana ollut nainen pilasi myös fiilikseni  haukkumalla minua oikein sopivasti lempibiisieni kohdalla, ja olen edelleen siitä hänelle katkera, sillä olin odottanut kiertuetta vuosia. En sano etteikö hänkin olisi, en tiedä, mutta oikeasti, pistää vituttamaan. Anteeksi.



Jos kuitenkin palattaisiin musiikkipuoleen, sillä Pendulumissa Mother & Father -kohdan fiilistely painui mieleeni aivan erityisen loistavana. Over the Hills and Far Away jäi puolestaan hiukan etäiseksi, johtuen varmasti ystävien puutteesta. Toki nainen ja hänen sanomisensa kaiversivat mieltäni, mutta olisin kaivannut hyppypomppukaveria rallattelemaan kanssani.

Finlandia encoren aloituksena pelitti täällä ehdottomasti paremmin kuin Oulussa ja fiilikseni jopa nousivat pikkuisen. Song of Myselfin aikaan minulle alkoi keikkailu jo riittää ja toivoin pääseväni hotellin sänkyyn, sillä jalkojen kipu oli jotakin niin tajunnanviiltävää että huhhu. Kamala ajatella, että oikeasti oon kelannu Nightwishin keikalla pääseväni suihkuun ja nukkumaan. Ehkäpä tosiaan tämä keikka ei menny ihan sinne top 5..



Last Ride of the Day kuitenkin piristi meikäläisenkin ja koko yleisö ylsi melkoisiin yhteislauluihin. Fiilis parani loppua kohti ja oikeasti oli hyvä fiilis. Lopun Abracadabrat olivat jälleen kerran jotain niin upeaa, että biisin jälkeiset kumarrukset aiheuttivat välittömän lisää tätä -kaipauksen. Imaginaerum pyörimään taustalle ja tyypit pois lavalta, ihmiset keräilemässä punaisia nauhoja ja silppua, sitä näkyä on oikeasti hankala unohtaa, sillä se painui mieleeni jotenkin todella ihanana hetkenä.

Kerättiin porukkaa kokoon ja suunnattiiin kohti narikkaa ja ovia. Huomasin Poisonblackin Marcon hengailevan sivustalla. Kävin vaihtamassa jätkän kanssa pari sanaa ja kyselemässä hiukan Villenkin perään.  Lepposa tyyppi ja mukava sellainen, joka yllättyi kovin, että olin myös Oulussa ollut katsastamassa tourilla, kun vertasin tämän iltaisen keikan olleen hemmetin paljon parempi kuin sen. Taisinpa kuulla myös olevani hullu tai sitä rataa, ajattelin kuitenkin olla demokraattinen ihminen ja tuumata, että moni muu seurueestani oli ollut kaikilla keikoilla siihen mennessä, johon tyyppi vain hymähti epäuskoisena. :D

Keikan jälkeen suunnattiin roikkumaan ulos, jossa ei kyllä ollut mitään ideaa. Lähdettiin paikalta sitten tyhjin käsin pois ja pääsin vihdoinkin sinne suihkuun ja sänkyyn, kunhan vain sain samaan kämppään kanssani illan Stam1na&Rytmihäiriö -keikkailijat. Jollakin taisi taas loppua pinna ja onneksi porukka hiljeni aika nopeasti ja aamu koitti, jolloin oli aika suunnata keskustaan shoppailemaan ja Äxän kautta Lutakolle, jolloin oli suurimmalle osalle porukastamme Stam1na&Rytmihäiriö osa 2 menossa, itselleni siis vasta ensimmäinen. Siitä lisää lähi päivinä, stay tuned!

The deep times awake as I can calm myself to yesterday. The flower has fallen its petals out of the petals a cradle I will. / The Forever Moments - Nightwish

Pyhä jyssäys, nyt on kyllä jääny näiden keikkojen meininkien rustailu ja pahasti. Oon kuitenki rustaillu vaikka kuinka paljon muuta skeidaa, eiks se oo ihan sama asia? Nyt mä kuitenkin ajattelin valottaa monta vuotta odotettuja keikkareissuja hiukan teillekin. Ensimmäisenä työn alle siis 4.3. ollut Teatria.

Starttasin tien päälle jo perjantaina, vaikka vasta sunnuntaina löydettiin itsemme Teatrialta. Lauantai kului pitkälti ostosten (.. levy..) merkeissä ja nukkumaan käytiin lauantai-iltana aika mietteliäin fiiliksin, ainakin allekirjoittanut. Aamulla suunnattiin yhdeksän seutuun Teatrialle, jossa oli kourallinen ihmisiä ennen meitä. Asettauduttiin taloksi ja minä rupesin kartoittamaan tuttujen tilannetta. Oli uutta ja vanhaa, tyttöä ja poikaa, joiden kanssa jonossa rupateltiin ja aika kuluikin todella nopeasti makuupussin kanssa. Tuli todettua, että tästä lähtien en suostu pitkiin talvijonotuksiin ilman makkaria, lämmittää kummasti!

Käytiin tottakai välillä myös varpaita sulattelemassa, vaikkei mulla se jäätyminen tappoluokkaa ollutkaan. Tutustuttiin eräällä huoltsikkareissulla moskovolaiseen Elenaan, joka oli tullu tsekkaamaan Ouluun vaan Naitvissei, mahtavuutta! Saatettiin tyttö vielä seuraavana aamuna oikeaan Helsingin junaan, kun samaan aikaan asemalle satuttiin. Onneksi saatettiin, ei varmaan olis löytäny nimittäin oikeaa junaa ku me kuitenki tiedettiin suoraan minne mennä ja lykättiin tyyppi junaan ja minuutin päästä se lähti matkalleen kohti Helsinkiä..

Jonotukseen kuitenkin takaisin. Tulihan siinä nähtyä monia tuttuja ja tehtyä vähän seuraavan viikonlopun suunnitelmiakin ennen ovien aukaisua. Populaa valui paikalle melko tasaisin väliajoin ja jossakin muutaman tunnin paikkeilla ennen ovia meidän takaa löytyi tämän verran immeisiä.

Sisään päästiin kuuntelemaan AC/DC:tä kyllästymiseen asti abouttiarallaa ajoillaan ja pitkä odottelu Poisonblackin aloittamiseen alkoi. Teki jotenki tosi tiukkaa seisoa 1,5h, ihan käsittämätöntä! Kävin myös vinkkaamassa eräälle pojalle paikan mun viereen, koska tyyppi olis joutunu ihan eturivin laitaan, vaikka oli ennen meitä jonossa, olen siis ihana ihminen? Kansoitettiin porukkamme kanssa lavan oikeaa puolta, Troyn edustaa. Lopulta saatiin Poisonblack lavalle ja valoshowstakin osviittaa!

Yleisö oli melko laimea ja vähän omaakin fiilistä painoi alemmaksi tuntemattomat biisit. Tuttuja rytmejä löytyi kuitenkin muutamien biisien osalta ja musa toimi livenä kuitenkin ihan jeessisti. Erityisesti outro oli super jepa, jos joku osaa sanoa tarkemmin mikä se räppibiisi oli, nii täällä on yksi innokas neiti sitä tietoa vastaanottamaan.

Nightwishin roudarit hyökkäsivät lavalle ja ryhtyivät kasaamaan lavasteita. Tuli verhoa, valoa ja savua. Jo tämä näytti lupaavalta, eikä soittorasian jousten kalahdukset ainakaan fiilistä yhtään laskeneet. Storytime potkaisi setin kunnolla käyntiin ja verhotsydeemi heilui puhaltimien ansiosta! Oli aika makia, pakko sannoo! Pohdin, että kertsin alkaessa verho laskeutuisi, mutta mitään ei tapahtunut, fiilis oli vähintäänkin 'whataaa??!" Kertsin jälkeen verho kuitenkin laskeutui rumpuiskun tahdissa ja taustascreenshow saattoi alkaa. Pakko sanoa, että Oulussa taustajuttu oli paljon toimivampi Storytimen aikana kuin Jyväskylässä..

Storytime olikin vain alkua monien mollaamalle hittiputkelle. Ekalla keikalla se kuitenkin vielä toimi, kaikki oli niin 'jeejee, NW ekaa kertaa moneen vuoteen jeejee'. Eikä sillä, etteikö Amaranth erityisesti Storytime-Wish I Had an Angel - Amaranth -putkesta toiminut.

Seuraavaksi päästiin kauhuvuoristoradan kyytiin ja täytyy sanoa, että vaikka jo levyllä Aneten tulkinta tekikin Scaretalessa lähtemättömän vaikutuksen, oli nyt tunnelma aivan katossa. Voi kyllä! Loistavuutta. Kaverit vieressä sekosivat ihan täysin, mutta olihan tuota itselläkin niskoissa pidättelemistä..

Settiä jatkoi The Siren ja huokasin syvään, eikö tästä päästä KOSKAAN eroon. No ei päästy ei. Muutenkaan setti ei todellakaan vastannut mun toivelistoja ja oli oikeasti aika huono, tai no, ainakin siinä olevat biisit olivat niitä kuuntelussa skipattavia versioita. Ei sillä, etteikö Siren olisi pelittänyt livenä ihan kiitettävästi, mutta joku siinä vaan tökkii aina ja iankaikkisesti.

Hidastus vuoristorataseikkailun jälkeen tuli Slow Love Slown muodossa ja se olikin mulle yllättävä ratkaisu. En olisi uskonut biisin löytyvän setistä, mutta tulkinta oli aivan loistava. Myös Aneten hattuviritelmä sopi tunnelmaan paremmin kuin hyvin, vaikkakin irtonaisena kuvana se saattaa herättää hiukan kysymysmerkkejä..

Onneksi mua oltiin etukäteen vinkattu, että Troy Donockley on mukana rokkailemassa yhtyeen kanssa, muuten olisin saattanut seota yllättävästä vierailijasta. I Want My Tears Backissa palaset vain loksahtelivat paikoilleen ja hymy kasvoilla nousi silmiin asti. Voi pojat, on siinä biisissä menoa ja meininkiä!

Menot ja meiningit jätettiin kuitenkin sikseen hittaitten biisien putkella, johon kuuluivat niin The Crow, the Owl and the Dove, The Islander kuin akustinen Nemokin. Ensimmäinen meni fiilistellessä, toinen turhautuessa huonoon settiin ja viimeinen ihan ihme hurmeessa. Se tunne oli käsittämätön, kun tiesit osaavasi itsekin soittaa kyseisen kappaleen, joka kuulostaa niin esitettynä kuitenkin miljoona kertaa paremmalta. Anette onnistui myös kusemaan toisen säkeistön lopun ja sekoittamaan mutkin sanoissa, Marco ainakin tsekkaili naureskellen yleisöä, että tajusko porukka, voi kyllä!

Instrumentaalisen puolen aloitti Last of the Wilds, joka ainakin allekirjoittaneen sai melkein kyyneliin. Tunne oli jotakin niin käsittämätöntä ensi tahtien kajahtaessa ilmoille: "MITÄ. VITTUA. TÄMÄ?!". Rallattelin Erämaan Viimeisen sanoja ja seurasin Troyn ilmettä hänen yrittäessä käsittää miksi ihmeessä muka laulan jotain. Lopulta jätkällä välähti ja hymy levisi melkein korviin asti. Oli jotakin niin hienoa kuulla kyseinen biisi, eikä huilut sitä ainakaan millään tapaa huonontaneet, tvärtom!

Keikan toiseksi parhaamman kappaleen tittelin kahmi kuitenkin tätä sooloilua seurannut ralli, Planet Hell. Jotakin niin käsittämätöntä huutaa Niinan kanssa sanoja ja tajuta, ettei todellakaan kaikki osaa kyseisen kappaleen sanoja. Planet Hell on aina ollut mulle jotenkin keskivertobiisi Oncelta, sen huonoimpia, mutta nyt muuten pyörähteli hammasrattaita siihen malliin päässä, että biisi kohosi arvostusasteikollani aivan hemmetin monta pykälää ylöspäin. Loistavaa. Ainoa miinus oli Aneten AA-AA-AA -laulut Tarjan korkeiden oopperahuudahdusten kohdalla, vaikka muuten biisi toimikin erittäin nätisti!

Yllätysten sarjaa jatkoi seuraava viisu, The Poet and the Pendulum. En olisi odottanut kyseistä biisiä, vaikkakin kyseessä onkin hienoutta oleva kappale. Kuvasin myös pienen pätkän tämän kappaleen parhaammasta kohdasta, Mother and Fatherista. Huhhuh. Lavan karu ulkoasu tuossa kohdassa Aneten äänen ohella sai kylmät väreet kulkemaan ympäri kehoa. Toivottavasti joku muukin pääsee tän videon kautta eläytymään edes vähäsen siihen tunnelmaan, vaikka video hiukan särkeekin.. Yllätyin kuitenkin siitä, että Aneten ääni ei todellakaan särkynyt missään kohdassa, kehitystä on todellakin tapahtunut. Pakko lisätä, että kuuntelen tuota kyseistä videota tässä samalla kun rustailen ja kylmät väreet lähtee päänahasta ja menee jalkoihin asti, kai sitä siis voi kuvitella jollakin tavalla biisin kolahtavan?

Nämä kaksi äsken mainitsemaani ja seuraava biisi muodostavat kyllä koko keikan top kolmikon, sillä viimeisenä näistä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä on eräs coverbiisi. Erittäin yllättävä veto ja täyssekoaminen meidän porukassa. Rututum-alku ja vilkaisu vieressä seisovaan ystävään, EI VOI OLLA TODELLISTA?! Over the Hills and Far Away, montakohan kertaa voi toistaa mahtavuutta kuvailevia adjektiiveja, mutta tämä oli jotakin niin käsittämättömän upeaa.



Tasahyppely koko biisin läpi ja hymyt lavalta ihan kaikkien osalta, kaverit vieressä huutamassa kurkku suorana sanoja, vuosien odotus takana ja kappaleena sellainen, jota aina olet Eralta fiilistellyt. Mä en oikeasti voi edes kuvata sitä fiilistä. Se oli jotakin niin mahdottoman hämärää. Loistavuutta. Just sitä. Pakko linkata teille tuo veto, vaikkei se olekaan mun kuvaama. Yritin bongata itseäni tuolta Troyn edestä pomppimasta ja saatoinkin bongata eturivistä kohoavat päät. Ergh?

Hieman hengähdystaukoa olikin ihan paikallaan, sillä pyrot veivät Teatrian hapen ihan minimiin ja lämpötila kohosi varmasti asteilla. Todella harvoin on ollut missän noin kuuma kuin tuolla. Aivan käsittämätöntä. Encore potkaistiin käyntiin instrumentaalisella Finlandialla, ihan jepa, en oikein kuitenkaan syttynyt.

Yllättävä veto encoressa oli Finlandiaa seurannut Song of Myself. Odotin edes jotakin tuttua hittiä, mutta hyvin tämäkin livenä kajahti. Onneksi lopun runo-osuuksia ei tullut ollenkaan, paitsi taustascreenillä lyriikkapätkinä, sillä vaikka ne levyllä toimivatkin todella hyvin, olisi livemeno lässähtänyt siihen paikkaan.



Illan lopetti ihan paikallaan ollut Last Ride of the Day. Hieno lopetus aivan mahtavalle keikalle, joka kyllä hujati top 5 ihan kepeästi, vaikka settilista vähän kökkö olikin. Encoreen joku hittibiisi mukaan vanhemmista, nii koko yleisö olis räjähtäny, paljoa ei nimittäin siitä puuttunut. Abracadabra vaan teillekin ja kiitosta satelee!

Keikan jälkeen hipsittiin pikku hiljaa yöpaikkaan, josta ihan parin tunnin unien jälkeen sitten jatkettiin matkaa takaisin keskustaan ja seikkailulle kohti kotia. Saattoi olla, että sillä matkalla soi Over the Hills and Far Away ihan pari kertaa. Planet Hellkin. Onneks tämmösiä keikkoja ei ole liian usein, ei kestäisi pää sitä onnellisuuden tunnetta!  Kerran viikossa riittää ihan hyvin.. ;)

Pyrin tän viikonlopun aika rustailemaan teille myös nuo muut keikkapostaukset, jos aikaa vain yhtään liikenee. Lupailin kuitenkin myös niitä levyarvosteluja, joten huominen päivä taitaa mennä uuden musan parissa, tai no uuden ja uuden, mutta kuitenkin. To do -listan asiat saavat nyt hetken odottaa, on vihdoinkin aika antaa teille aikaa. Anteeksi blogihiljaisuuteni, en edes sano lupaavani yrittää parantaa tapojani, ei ne kuitenkaan parane! Onnea sinulle, jonka luomien takana olevat solut liikkuvat näiden sanojen yli, olet päässyt tämän kilometripostauksen viimeisille riveille. Sitten voitkin kertoa omia fiiliksiäsi Nightwishin kiertueen keikoista, jos sellaisia bongailit, eikö?

Älä tee noin tee näin, jooko, näin; tanssi kuin discossa, liikuta lannetta! / Sika - Turmion Kätilöt

Sori ku oon ollu kuollu ja lässynlää, mut mä lupaan että tänään on tiedossa nannaa keikkaihmisille pitkästä aikaa. Tanssahdeltiin nimittäin 2 Times Terrorin ja Turmion Kätilöiden isännöimässä discossa lauantai-iltana ja niskojen jomotuksesta ja hiusten paskasuusasteesta päätellen meno taisi olla loistava! Voisinpa myös melkein lupailla, että lähitulevaisuudessa on tulossa sulosäveliä parin levyostoksen muodossa juurikin tuolta reissulta. Stay tuned!

Otan nuo sanat kuitenkin takaisin, lähitulevaisuuden osalta ainakin. Kävi nimittäin semmonen juttu, että mun kone heitti veivinsä perjantaina, vain kuukauden edellisen korjauksen jälkeen. Helvetin kuustoista sanon minä! Rustailen siis tätäkin kannettavalla ja minä jos kuka oon niitä siis JUST niitä ihmisiä, jotka vihaa kannettavia niin perskeleesti. Näppäimistö on hankala, meidän versio on vielä normaalia kamalampi, koska tämä kuumenee. Onneksi kuitenkin toisen koneen kaiuttimet ja hiiri pelastaa vähän asiaa, mutta kuitenkin.

Vähän jos vielä vilauttelisin niistä levyistä, nii mennään osittain sellasilla vesillä, että en olisi ihan itsekään uskonut ostavani ihan tuommosta kattausta. Enigeis, musiikkimaku elää ja kulkeehan ne vanhat suosikit joka tapauksessa edelleenkin mukana. Esittelyvuoroon pääsyä odottelee vieressäni tällä hetkellä neljästä levystä koostuva nippu, josta löytyy jokaiselle jotakin. On bläkkistä ja folkkia, poppia ja lissee folkkia.

Jos nyt kuitenkin hypättäis tämän postauksen oikeaan maailmaan, nimittäin kertomukseen kajaalin, pakkasen, hien ja keikkasavun täyteisestä lauantai-illasta. Starttailin lauantaiaamuni ystäväni luona täällä hypäten itselleni epätyypilliseen asuun, oli nimittäin pinkkiä, verkkoa ja pvc:tä! No joo, mustaa vaatetta ja mustaa pitsiä kuitenkin piti mukaan survasta  ja jatkaa pinkkiä teemaa vielä luurankopinnillä. Vaikka hameen helmassa ei erityisemmin pituutta ollut, ei suurempia ahdistuskohtauksia syntynyt ja juna-asemalle selvisinkin ihan reippaasti ajoissa.

Junailin itseni Kuopioon, jossa kulutettiin päivä parhaaksi katsomallani tavalla; kavereiden kanssa shoppaillen ja mussuttaen kiinalaista noutopöytää! No jossei kuitenkaan sitä pöytää, ihan safkaa vain. Niin se vaan alko hyvässä seurassa kello kääntyä iltaa kohti ja kohta oli aika suunnata palelluttamaan reidet ja varpaat. Rentoa jutustelua ja uusia immeisiä, mikäs sen parempaa. Sisälle päästiin ajoissa ja eturivipaikoille oltiin nakitettu itsemme jo aiemmin. Puoli tuntia jammailtiin säätäen paikkojemme kanssa ja sitten pääsikin illan eka akti lavalle.

Puolipukeisen verisen nunnan astellessa lavalle saattoi arvata, että kyseessä ei ole mikään kaikenkansanyhtye vaan kauhua kerrakseen. Setti polkastiin käyntiin jollakin ja se jatkui tuttuun tapaan jollakin toisella biisillä. Älkää kuvitelkokaan, että muistaisin varmasti mitä setistä löytyi - tai ainakaan missä järjestyksessä.

Lust kolahti erittäin kovvaa allekirjottaneeseen, kuten myös tunteella vedetty Equals One Sudden Death. Ikävässä paikassa herätteli yleisöä vähän menoon mukaan, vaikka aika laimeaksi keikka yleisön osalta jäikin. Forever Minen latinakohta herätti kysymysmerkkifiiliksen ainakin mussa, satuin nimittäin seuraamaan samaan aikaan Hurjan toilailuja. Mikäpäs siinä. Maaliman tuomaria satuin kuvailemaan ihan videollekin, joten tässäpä olis teille hiukan maistiasia!

Mun kamerakin sai tosiaan pari kertaa osansa tuosta Mc Raaka Peen nakkelemasta vedestä, sitä minä tuossa sormineni yritän pyyhkiä.. Vittuillakseen varmaan nakkeli, mutta pitäähän sen bloggaajan muistaa semmosiakin, jotka ei paikanpäältä itseään löytäneet!

Setistä löytyi myös yleisölle kovinkin tuttu kappale, tiedä sitten mistä merkeistä, mutta kovasti ainakin 4 käskyä ihmisten suusta raikasi. Vaan eipä sillä, löytyivät ne sanat ilman pidempiä kelailuja ruudun tältäkin puolelta, voi pojat kolahti! Feattaamaan tähän saatiin RunQ ja lavalla oli miestä miehen perään ja tottakai nainenkin. Taisi tulla vähän ahdasta lopulta?

Keikka loppui tällä kertaa illan viimeseen hitaaseen erittäin menestyksekkäästi ja lavan rivoilu vaihtuikin melkein söpöilyksi. Vielä Joskus toimi setin viimesenä biisinä erittäin loistavasti ja yhteislaulu yleisön ja yhtyeen kanssa raikui mainiosti!

Lava tyhjeni miltei yhtä nopeasti kuin se täyttyikin ja päästiin odottelemaan herrojen toista tulemista. Vajaa puolituntinen siinä jutskattiin porukalla ja sitten päästiinkin nauttimaan seuraavasta Showsta - isolla ässällä, kun lavan valtasit Kärmiön Tutilot, joiden edellisestä keikasta mulla on aikaa melkein kahdeksan kuukautta. Vaan onhan se silleen, että tauon jälkeen kaikki maistuu vieläkin paremmalta! Niin kävi myös tällä kertaa.



Setin aloitusbiisistä ei ole enää mitään hajua, mutta seuraavana ollut Sika! puolestaan jäi mieleen. Aita liikkui varmaaan puoli metriä kohti lavaa ja muutenkin yleisö pikku hiljaa heräsi 2 Times Terrorin aikana vallinneesta horroksesta. Meille naperoille tarjoiltiin melko messevä setti niin uutta kuin vanhaakin Kätilöintiä.

Onneksi kuitenkin enemmän tuota vanhaa, nimittäin setistä löytyi U.S.C.H:in, Sian, Tirehtöörin, Pirun Nyrkin ja Hadeksen lisäksi myös LEPOSITEET! Voi jumankauta sitä fiilistä (.. ja varmaan reaktiotanikin, taisin samaan aikaan heiluttaa kättä, tanssia, moshata ja pomppia..)! Kysseessä on meikäläisen lempibiisi Pirun Nyrkin ohella. Molempien viisujen lyriikat ovat muuten enempikin kuin kohillaan, tsekatkaapa! Vaikka tiesinkin sen nyt kevään listaan kuuluneen, oli biisin ensitahdit kyllä semmonen isku tämän tytön tajuntaan että huhhuh! Jossen ole ihan väärässä myös Verta ja Lihaa kuultiin myös. Yleisölle myös kerrottiin kuka sitä oikein määräileekään ja tästä napsasin videotakin:



Uudemmista biiseista settiin oli eksyneet ainakin Grand Ball, Suolainen Kapteeni ja Vedetäänkö vai ei. Elikkä käytännössä uuden levyn parhaimmat, ainakin tuo ensimmäinen näistä. Valehtelisinkohan kuinka paljon, jos sanoisin sen aloittaneen setin. Jaa-a.

Saatiin vettä, sylkeä hikeä ja kokista niskaan ihan roppakaupalla. Muutaman kerran mikkiinkin hoilotettiin nätisti nuotin vierestä ja käsivarsia ja polvia peittää edelleen kaunis sininen kerros, kiitos metallisen kaiteen! Kameranikin koki vesikylvyn useampaan otteeseen. Bobby katsoi jossain vaiheessa keikkaa yleisön olleen sen verran nääntynyttä, että vesipulloja sateli eturiviin ihan kunnolla. Raaka Pee puolestaan juotti eturivin tytöt kokiksella ja vedellä useampaankin kertaan, en mä ainakaan pahakseni pistänyt. Jätkä kävi myös hakemassa hiukan fiilistä eturivin ja lavan välistä, joiden välinen etäisyys ei tainnut siinä vaiheessa enää puolen metrin viivotinta pidempi olla..

Keikka loppui encoreen jonka siis tuttuun tapaan lopetti Vedetäänkö vai ei, mutta sitä ennen saatiin pistettyä meidän porukan kesken pystyyn jamit tyylillä "iso laatikko - pieni laatikko". Jos joku tunnisti kyseisen kuvion nii hihkaskaapa jotakin kommenttiboksiin.

Loppuilta jumitettiinkin sitten Nuokkarin pihassa ja jatkettiin kesken jäänyttä tutustumissa. Ilta jatkui vielä Mäkissä istuskellen ja Kuopion teinien sekoilua katsellen. Taidettiinpa yksi sammunut, kuuro jätkä pistää Mäkkäristä pihallekin, olipahan ainakin seurattavaa illalle. Kiitoksia immeiset keikkaseurasta ja kaitpa sitä pienet rakkaudentäyteiset terveiset myös bändeille voisi laittaa menemään! Kiitosta vuan!

Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli. / Sydämeeni Joulun Teen - JP Leppäluoto

Nyt kyllä melkein pääs käymään silleen, että oikeasti unohdin tehdä postauksen lauantaisesta Raskasta Joulua vedosta Mussiikkikeskukselle.. Eksyin luonnoksiin ja totesin siellä olevan muutamia muitakin postauksia kesken, joista ainakin yksi pitää vielä tälle vuodelle saada tehtyä. Tähän postaukseen täysin liittymättömänä lätkäisen kuvan ehkä maailman parhaimmista joulukortista, jonka pari päivää sitten sain. Tack Jainaa!

Jos totta puhutaan, nii mulla ei ole joulufiilistä, ei sitten yhtään, vaikka kuinka aina koulusta tullessani napsauttelen jouluvalot päälle ja kasailin sohvani nurkkaan tuttuun tapaan joululahjoja ja on kaiken maailman joulutähtiä sun muita joka puolella. Lukio tappaa joulufiiliksen, ku huomenna on vielä biologian koe ja sitten alkaa munkin joululoma siivouksen merkeissä. Palaillaan kuitenkin viikonloppuun ja erityisen loistavaan konserttielämykseen. Musta alkaa tuntua, että musta on tulossa vanha ku aina käyn jossain hemmetin konserttisaleissa. Eiköhän se kuitenkin loppuosiolla vuodesta korvata?

Lauantaina junailimme itsemme Tanjan kanssa Kuopioon lähinnä pohtimaan missäs sitä syötäisiin. Rahatkin jäivät sille reissulle, joten ei mitään normaalista poikkeavaa sekään. Musiikkikeskus oli todella tyylikäs rakennus, kenties hiukan ahdistavakin joka puolella olevien peilien tähden. Saliin mentiin yläkerrasta ja siellä jonkinnäköiset alkomahoolitarjoilutkin taisi olla? Eh?

Kierrettiin koko sali ja löydettiinkin omat paikat, the 1 ja the 2 laidasta varsin nopeasti. Siinä sitten rupateltiin ja moikkailtiin tuttuja ja keikan alkua odoteltiin. Me käymme joulun viettohon muuten kävi alkuun erityisen hyvin, sopivan railakas! Joululaulun tiesin kuulevani, mutta en kolmantena? JP:n ensimmäinen biisi, joten tulkinnasta jäi puuttumaan jonkin verran, vähän myöhäisempään settiin tämä nii meikäkin tykkäilee.



Kaiken kaikkiaan keikalla kuultiin niin vakiokamaa, ettei liene yllätys että Sylvia, Sydämeeni joulun teen, En etsi valtaa loistoa, Tonttu, Pieni rumpali, Oi jouluyö, Valkea joulu, Heinillä härkien, Nissepolkka, Varpunen, Petteri, Ilouutinen, Ave Maria ja Ensimmäinen joulu kuultiin. Sitten settiin oli otettu myös pari uutta biisiä; Tulkoon joulu ja Jouluksi kotiin.




Erityisesti muhun kolahti Pieni rumpali, josta en ole koskaan välittänyt. Olipa kuitenkin sen verran kovantasoinen sekoitelma Aholaa, Leppäluotoa, Salmelaa ja Hietalaa että tämmönen biisinvihaajakin saatiin käännytettyä melkein tykkäämään, mutta vain melkein. ;) No ei, paras veto keikalta, pakko myöntää. Tulkoon joulu oli myös ihana kuulla, sillä se onkin yksi omista lempijoululauluistani. Vanhoista myös Nisse toimi JP:n vetämänä kuten aina, puhumattakaan Marcon Ensimmäisestä joulusta, joka lopetti setin varsinaisen osuuden.



Täytyy kyllä kuitenkin kiitellä Marcon Jouluksi kotiin tulkintaa, joka oli semmoinen että meinasi melkein tippa linssiin tulla. Se herra kyllä osaa tulkita! Ilouutisessa, Nissessä ja Petterissä oli ainakin varsin mukavat yhteislaulelot seisaaltaan yleisössä, mutta Varpusen laulattaminen jäi vaisuksi.. Mikä ihmisillä on ettei edes toisella kerralla voi sitä laulaa mukana, promillet puuttuu? Lähinnä kuulee vain oman, nuotin vierestä menevän laulun, joka ei sinällään ole erityisen kivaa kuunneltavaa.



Kaiken kaikkiaan keikka oli loistava ja muusikot keikan jälkeen melkoisen sekaisin. "Aivan helvetin loistavaa" kuului monenkin suusta ja eräillä ei ollut edes sanoja kuvailla keikkaa. Nappisuoritus siis! Kunhan ensin saatiin muusikot rupatettua kävästiin myös vaihtamassa pari sanaa Marcon ja Tommin kanssa ja päädyttiin sitten vielä kuvaankin? Noh, onhan tuosta edellisestä varmaan pari vuotta aikaakin.

Oli kyllä sen verran mahtava keikka, että seuraavalle onkin tiedossa melkoisen kova paikka olla parempi. Ehkäpä vuodessa taas aika kultaa muistot ja on taas mukava lähteä tutun porukan leadaamalle keikalle. Tästä reissusta kuitenkin kiitos kuuluu Tanjalle ja hänen äidilleen, muusikoille ja arvon laulajillemme.

Muutenkin haluan kiitellä ihmisiä, jotka mun kanssa on keikoilla kierrelly ja minun vittuuntumisia kuunnellu ja tottakai teitä, jotka luette blogia. Teette tästä hommasta vaan niin paljon kivempaa, kommentoikaahan ahkerasti, että saan hyviä tekosyitä skipata koulujuttuja. Postausehdotuksia olisi myös kiva saada, koska alkaa omat ideat olla melkoisen loppu muutenkuin vain musiikki/bändiesittelypostausten tekemiseen..

Mitä kiinnostaisi nähdä, videopostauksia, levyarvosteluita, mun levyhyllyä?

Rustailkaahan tuohon alemmaksi!