Mennyt vuosi laittaa kielen laulamaan. / Marras - Mokoma

Jälleen kerran on almanakka pyörähtämässä ympäri ja näin juhlien välipäivänä lieneekin sopiva pohtia tämän vuoden kulkua biisien muodossa. Edellinen samanlainen postaus löytyy tämän linkin takaa.

Tammikuu

Satyricon – The Pentagram Burns
Joulun jälkeen tekemäni Oslon reissu heijasteli vielä tammikuun puolelle, ja olinhan toki Oslon maaperällä vielä ensimmäisinä päivinä. Fiilis oli mieletön, kun tallusti nähtävyyksiltä toiselle tuolla viikienkien luvatussa maassa samalla kuulokkeista tällaista kuohuntaa kuunnellen.




Helmikuu

Stam1na - Puolikas Ihminen
Nocebo rykäistiin ulos 8.2. ja siitäpä sitten lähti tämän biisin voittokulku. Ensimmäisellä keikallani levyn tulon jälkeen maaliskuussa tämä kolahti ja kovaa. Vielä kesäkuussa minä - ihminen, jolle Stam1na ei ole koskaan ollut the bändi, jaksoin pitää soittoäänenäni kyseistä kipaletta. Muutaman riparilaisen sain voitettua puolelleni kyseisellä biisillä, kun astianpesukonetta täytellessä joku sattui soittamaan ja jätkien leuat meinasi tippua lattiaan silkasta hämmästyksestä. Kolahtaa edelleen!

Turmion Kätilöt - 4 Käskyä
Vielä kertaakaan en tätä kyseisen yhtyeen vetämänä ole kuullut, mutta 2TT kiskaisi melko yllätyksen Nuokkari44:sella helmikuussa aloittaessaan tämän biisin ensitahdit. Voi veljet, että toimi! Sen jälkeen helmikuussa tuli huudatettua Kätilöitä ja erityisesti tätä kipaletta ilman mitään Spotifyn viiden biisin rajoituksia, haha.

LMFAO - Sexy and I Know It
No huhhuh, taidettiin juhlia eräitä tupareita ja itsekin taisin vetää tätä melkoisten promillelukemien vallitessa - ja muiden kuvatessa totta kai!



Maaliskuu

Nightwish - Over the Hills and Far Away
Kuinka onnellinen saakaan olla yhden biisin kuulemisesta? Sekoamisaste Teatrialla oli melko hulvaton, kun lähes koko biisin saattoi pomppia puolen metrin pompuilla ilman että hyytyi. Yllätys Nightwishin setissä oli melkoinen, ja vaikka kuinka kaikki haukkuivatkin vanhojen cover-biisien esittämistä (onhan se toki vähän outoa), ei mulla ole vieläkään mitään tätä vastaan. Toimii!

Nightwish- Planet Hell

Maaliskuu vaikuttaa vähän yksipuoliselta kuulta, mutta olipahan paria Nightwishin keikkaa monta vuotta jo odotettukin. Tämä biisi avautui Teatrialla ja Jyväskylässä onnistuin jo ihan hyvin siitä nauttimaan, vaikka eräs kusipää-muija vähän ongelmia tuottikin. Mun maaliskuu on muutenkin väriltään punainen, ihan vain koska tää biisikin on.

Rammstein - Mein Herz Brennt

Kunnon ryyppäyspippalot hyvässä seurassa ja vielä parempaa musaa kuunnellen, not bad?




Huhtikuu

Mokoma - Hei Hei Heinäkuu
Ajankohta tälle biisille ei ollut ihan oikea, mutta muistan yhä kuinka istuin matkalla Kuopiosa kotiin ja kuuntelin koko matkan tauotta kyseistä rallia. "Pyysit viereltäsi pois, käänsin selkäni ja pyyntöön vastasin - maanrakoon katosin." Kuukausien viiveellä tajusin, että jotkin asiat ovat lopullisia.. Tai sitten ei.

Pendulum - Watercolour
En tiedä vieläkään, miksi eksyin kuuntelemaan tätä kappaletta. Joka tapauksessa huudatin tätä ystävilleni joissain partyissa kyllästymiseen asti ja mietin miksei muille kolahda. Syy selvisi kuukausien päästä, mutta olihan tämä hetken kovaa kamaa!




Toukokuu

Faun - Arcadia
Suomibiisi Keski-Euroopasta. Pitkään herätysäänen virkaa toimittanut ralli kolahtaa edelleen. Jos pitkä ja hidas folk-/doom metal houkuttelee niin suosittelen tutustumaan tähän yhtyeeseen!




Kesäkuu


Kuningasidea - Enemmän duoo kun sooloo
Melkein joka ikinen aamu kesällä saaressa töissä taisi alkaa tällä biisillä, kun rakas työtoverini lopulta sai itsensä nostettua sänkynsä pohjalta ja tallusteli aamupalalle. Viimestään aamupalan tiskivuoren varjossa kuulin tästä biisistä vähän liiankin monta versiota, eli siedätyshoitoa tuli ihan kunnolla. Nyt tästä biisistä tulee mieleen saaritoilailuiden lisäksi myös erään Oulun tsirpulan kanssa discoilu oikeasti hienossa discossa, joka nyt sattu olemaan joku lato mutta enigeis! Oli kuulkaa savukoneet ja pimeää ja spottivaloja vaikka kuinka, kyllä kelepas!

Stella - Aamun Kuiskaus
Kuunneltuamme pari viikkoa riparibiisejä ja jumalanpalveluksia, alkoi pikku hiljaa kypsyä idea siitä, että seuraavan kerran maissa käydessä haetaan kyllä nuottikirja ja soitellaan sitten saaressa. Niimpä sitten lukion musiikinkirja oli kovassa käytössä niin minun ja pianon kuin jussin ja kitarankin -kombinaatioissa. Kuinka moni teistä on istunut keskellä metsää, leiriaukiolla, laulanut nuotin vierestä hyviä biisejä ja ennen kaikkea - ottanut sen päivän pienen lepohetken. Se hetki päivässä oli jotakin niin henkeä salpaavaa, kun sai vain katsella jyrkänteeltä alas ja olla aivan hiljaa.

H.I.M. - In Joy And Sorrow
Tähän biisiin liittyykin paljon surullisempia muistoja, mutta ennen kaikkea tästä tulee viime kesä mieleen. Saaritoilailut ja pitkätpitkät yöt. Pahin muisto omalla kohdallani tästä taitaa olla se, kun joskus muiden ollessa saunassa tätä satuin pianolla soittamaan ja lopulta tajusin, että eräs jätkä riparilaisista itkee selkäni takana, sillä hän oli edellisen kerran kuullut kyseisen kappaleen läheisensä hautajaisissa. Urpo minä.



Heinäkuu

Tehosekoitin - Maailma on sun
Olin onnistunut ennen viime kesää skippaamaan Tehosekoittimen "Hetken tie on kevyt" -viisua lukuunottamatta. Tätäkin kipaletta tuli kuunneltua ja laulettua niin laiturilla kuin metsässäkin, yksin pianoa soitellen kuin isolla riparilaisten porukalla päärakennuksen kuistilla itikoita syöttäen. Se yhteenkuuluvuuden tunne II3:lla oli jotakin uskomatonta!

Sonata Arctica - Paid In Full

On outoa miten tämä biisi löytää paikkansa joka vuosi, vaikka en koskaan ole erityisesti tästäkään perustanut. Samaan syssyyn menee kuin neljä edellistä.

Apulanta - Yksinkertainen
Apulannan tuotantokin oli minulle hittejä vaille tuntematonta ennen tätä kesää. Jussi opetti minut kuuntelemaan tätäkin jaksaen laulaa erityisesti Aggressiota aivan liian monta kertaa päivässä saaressa! Kolahtaa, ja tästä biisistä löytyy aivan loistavat sanat.



Elokuu

Nightwish - Ever Dream
Pieni potin räjäytys Kuopiorockissa, do I even need to explain?

Eluveitie - Omnos

Voi jösses miten loistavuutta tämä musiikki on! Tähän samaan syssyyn tyrkkäisin myös Alesian. Aivan purrrfectia mussiikkia, nämä molemmat biisit on aivan loistavia. Syksyn pikku hiljaa saapuessa nämä kolahtivat erityisesti ja taidettiimpa elokuussa vääntää myös yksi saksankielinen esitelmä aiheesta Eluveitie, hupsista!



Syyskuu

Megaherz - Ja Genau
Saksafiiliksissäni ja pahissa vitutuksen puuskissani hypettämäni biisi kolahtaa edelleen. Onneksi kukaan muu ei saakaan sanoista selvää, sillä ei oo ihan nättiä tekstiä. En ylipäätään tiedä vieläkään, miten sain tästä muka väännettyä kunnon vitutusbiisin.

Avril Lavigne - Everybody Hurts
Yhyy yhyy - elämä on perseestä. Näitäkin biisejä vuoteen aina mahtuu, mutta yllättävintä on se, että ne löytyy yhden lempilaulajan uusimmalta levyltä. Samaan syssyyn menee myös Stop Standing There. Everybody Hurtsissa on kuitenkin paljo enemmän ideaa, ja senpä takia sitä on huudatettukin mun kaiuttimista kymmeniä ja kymmeniä kertoja tämän syksyn aikana.



Lokakuu

Katri Ylander - En KoskaanJa edellisen kappaleen teema jatkuu. Katri Ylanderinkin saattaa löytää mun musiikkihistoriasta vuosien takaa. Eksyin kuuntelemaan muitakin Katrin biisejä, mutta tämä kyseinen kappale kolahti ja lujaa. Katrilla on kyllä upea ääni, pakko myöntää.

Katatonia - DeparterPikku hiljaa alkoi matka kohti synkempiä musiikkeja lokakuun lopulle mentäessä. Ensimmäisenä naapurimaamme ylpeydestä kolahti tämä kyseinen toisiksi uusimman levyn lopetusbiisi. Voi jösses miten upea tämä on yhä edelleenkin. Aivan täydellinen yöbiisi. Suosittelen aivan eh-dot-to-mas-ti.



Marraskuu

Katatonia - DeadhouseJust ennen Katatonian Lutakon vetoa avautunut biisi löi siellä tajuntaan aika mielettömän lujaa. Jotenkin niin yksinkertainen biisi, joka jumahtaa päähän ja soi ja soi ja soi ja soi ja soi siellä piitkään. Nightwishin Hartwallin keikan junassa tätä biisiä rallattelin välillä varmaan puoliääneenkin vierustoverini riemuksi, hups!

Nightwish - Ghost Love Score
Ghost Love Floor Jansen. Pure fucking awesomeness. Hankala tajuta vieläkään, että kuulin tämän livenä. Koko marraskuu tulikin huudatettua tätä sitten yhä uudelleen ja uudelleen ja pakko myöntää, onhan se paras biisi miltään bändiltä koskaan. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.



Joulukuu

Katatonia - Teargas
Edellisen kuukauden keikkailubändit taitaa näkyä vielä tämänkin kuun alun biiseissä. Aivan loistava livebiisi, eikä levyversiokaan sen kauemmaksi jää. Outoja linkkejä tulee biisien välille, mutta tästä tulee mieleen Katatonian kitaristin ilme hänen bongatessa yksi kaverini yleisön joukosta. Trallaa.

Anathema - A Natural Disaster
No nyt! Yöbiisiä olin vailla, ja sen totaalisesti myös sain. Aivan älyttömän hieno kipale, varmaan pitäisi tutustua koko yhtyeeseenkin vähän paremmin. Onko teille tuttua siellä päässä? Itse tässä tällä lomalla olen vasta tätä opetellut kuuntelemaan.

Tämä vuosi näyttää musiikkikatsauksen osalta melko hajanaiselta. Paljon on tullut soittoja lisää Last FM:ääni, joka tällä hetkellä näyttää 65 150 soittoa. Kassellaan sitten vuoden kuluttua jälleen uudelleen. Tämä vuosi kuitenkin taitaa loppua Katri Ylanderin, Anatheman ja H.I.M.:in säveliin, sillä kyseiset yhtyeet kolahtaa erityisen hyvin just nyt. Toistuuko teillä jokin tietty bändi joka kuukausi, joka nyt tulee mieleen vai onko kaikista biiseistä valikoitunut yksi ja tietty biisi, josta tämän vuoden tulet muistamaan forevah?

Mikään ei saa mua luovuttaan, et voi mua satuttaa, et voi pilata mun fiilistä millään: mul on kaikki hyvin tänään. / Kaikki Hyvin - Cheek

Milloin viimeksi sä olet tuntenut olosi erittäin hyväksi? Olet ollut kunnolla onnellinen? Nauttinut elämästäsi ja sen pienistä jutuista? Muistanut kiitellä ystäviäsi? Kertoa heille, kuinka tärkeitä he ovat sinulle?



Mä olen tänä yönä. Olen niin onnellinen. Kaikki on hyvin. Mulla on ihania ihmisiä rinnalla. Elämä kutakuinkin kuosissa. Loma, jolloin voi valvoa näin myöhään. Päätös, että dataus pullon vieressä ei ole väärin, jos täyttää vuosia viikon kuluttua. Ennen kaikkea kuitenkin niitä ihmisiä vierellä. Olen onnellinen. Just. Nyt.

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan. / Sylvian Joululaulu

Koko elämähän on vain prosessi. / Puolikas Ihminen - Stam1na

Tännään mulle painettiin ekaa kertaa tööttiä ajotunnilla, iiX. Se oli kyllä ihan turhaa, varmasti liikun edestä nopeammin pois, jos sitä pittää huuattaa. Eikä kuulema oo koskaan aiemmin liikenneympyrässä autokoulun autoille riikkaria huudatettu, joten autokouluimmeinen vierestä tuumas, et seuraavan kerran laitetaan pakki päälle ja perruutetaan päälle. Olin mukana.

Nojoo, hätä ei ollu kuitenkaan tuon näkönen, vaan punanen ja pyöree. Sotkamon Syke nimittäin läväytti mun silmien eteen sellaisen esiintyjäkaartin, että 1.12. lähtee hotellipakettia tilaukseen. Ensi kesänä 19-20.7. rokkaillaan jälleen Sokos Hotel Vuokatin pihamaalla, tällä kertaa kuitenkin Nightwishin, Amorphiksen, Turmion Kätilöiden, Eläkeläisten ja Kotiteollisuuden tahtiin. Oh yeah!

Kyseisistä bändeistä kuitenkin kolme ekana mainittua kuuluu meikän top vitoseen riippumatta siitä kuinka paska musapäivä onkaan. Eläkeläisetkin on festareilla niin toimivaa kamaa, että oon innolla lähdössä tuonne. Mua ei oikeastaan kiinnosta, kuinka mainstreamia nuokin bändit on, vaikka siitä sainkin jo noottia kuulla. Pitäkää vaan tunkkinne, jossei nappaa, sillä luulenpa, että ne nelisen tuhatta lippua myydään aika nopeasti tuolla kattauksella ilman teitäkin.

Viikonloppuna saatan palailla jälleen levyhyllyn esittelyn muodossa, jos vaan aikaa riittää lauantain kouluilulta ja muilta hommilta. Palaillaan siis!

Scent of the sea before the waking of the world brings me to thee into the blue memory. / Ghost Love Score - Nightwish

Kuten tosiaan lupailin, ei mun keikkarupeama päättynyt yhteen iltaan. Vajaan neljän tunnin yöunien jälkeen suuntasinkin vähintäänkin virkeänä kohti Jyväskylä-Helsinki -junaa. Matka menikin varsin mukavasti omenamehun ja Katatonian jumituksen kanssa. Tampereella vaihdoin junaa Jainan kanssa samaan junaan, josta sitten hypittiin ulos Pasilan kohdalla.

Hartwall Areenalla oli tuttujeni puheiden mukaan todella vähän porukkaa, eikä porukkamäärä varmaan ollut edes rikkonut 30:tä, kun me sinne noin neljä tuntia ennen ovia hipsittiin. Siinä sitten leviteltiin kamamme ympäriämpäri ja itse hypin myös toppahousuihin ja villasukkiin, jotka kyllä tais olla vähän liikaa syysjonotukselle, koska jos mua paleltaa tollasissa kamppeissa jo nyt, niin mitenhän meinasin talvella selvitä?

Jonojen järjestys kusi aivan täysillä, kuten myös porukan pääsy sisälle. Vedettiin hirmuspurttia vaan päästäksemme jonoon toisien ovien eteen. Tässä vaiheessa saumat tuntui vielä ihan hyviltä, mutta koska kyseisessä paikassa ei ollut mitään nauhoja tms erottamassa jonoa, se vain levisi ja levisi sivuille ja lopulta kun muutenkin myöhässä tapahtuneen ovien aukaisun jälkeen selvittiin ryntäämään portaat alas ja sisälle saliin, oli eturivihaaveet jo ihan mennyttä. Toiseen riviin melko keskelle, that's the point. Kavereita kuitenkin joka puolella, joten ei se paikka ollut läheskään niin paska kuin olisi voinut kuvitella.

Aaltojakin päästiin väsäämään, tai ainakin yrittämään väsätä. Tässä alapuolella onkin ainoa edes kutakuinkin onnistunut videoni koko viikonlopulta.. Keikkavideoitakin kovasti yritin kuvata, Dark Chest of Wonders esimerkiksi Nightwisiltä löytyy, mutta sen äänenlaatu on jotakin niin kamalaa, että tässä postauksessa ei tule olemaan yhtäkään omaa videotani.

Settilista rykäistiin tuttuun tapaan käyntiin Taikatalvella. Marcon herkkä ääni kaikui ympäri Hartwall Areenaa ja mä tajusin vihdoinkin, että tosiaan olen täällä, mistä mä oon kattonu ennen vaan DVD:eitä. Vitun hullua! Storytime Taikatalven perään ja verhon tiputus kevään meininkien mukaisesti.

Tässä vaiheessa jännittikin, että tuleeko seuraavaksi Ghost River eli aiemmin lupailtu Imaginaerumin läpisoitto. Siinä vaiheessa, kun alkaa kuulua ihan jotakin muuta kuin Ghost River ja kun tajuat, ettei se ole myöskään Imaginaerumilta, on olo jotakin luokkaa öklgkfdghfkhgflkghkgfklg. Dark Chest of Wonders tykitti ihan vitun lujaa. Floor todisti lahjansa viimestään tässä vaiheessa.

Uutta puolta oli tungettu settiin jälleen, Storytimen lisäksi ainoaksi hitiksi jäänyt Amaranth (voi jösses, olen niin onnellinen siitä, ettei setti kattanut kaiken maailman Wishmasterseja ja Wish I Had an Angeleita) menikin sitten kuvatessa tämän postauksen kuvat lähes kaikki. Muuten en kameran kanssa juuri riehunut, mutta hittibiisien aikaan ei ole oikeen muuta hommaa.

Scaretaleen Floor oli saanut paljo enemmän juttuja mukaan kuin miltä armaamme harmaamme Youtuben perusteella aiemmin tuntui. Aneten friikkimäisyys oli kuitenkin ihan omaa luokkaansa ja tämä onkin varmaan ainoa biisi, jossa Floor hänelle hävisi millään tavalla.

Vieressä ollut tyyppi meinasi tipahtaa polvilleen seuraavan biisin alkutahdit kuullessaan, ja kyllähän minullekin totta maar' Ever Dream kelpasi. Floor vetää tämän biisin minusta lähes yhtä hyvin kuin Tarja. Aneten veto jäi usein kovinkin kauaksi siitä, mutta se ei todellakaan ole moite.

Se, että minun suusta kuuluu mielipide, että biisi kuulostaa lähes Tarjalta, on todellakin suuri kunnianosoitus. Ei Anettekaan tätä todellakaan huonosti vetänyt, mutta Floorin ääni soi tässä erityisesti livenä niin upeasti. Videon äänenlaatu ei todellakaan anna kaikkia Floorin äänensävyjä kuten livenä, harmi. Kuuntelkaapa kuitenkin 3:30 eteenpäin ja kylmät värreet on taattu!



Settiä jatkoi mielipiteet jatkava Slow, Love, Slow. Paremmin tämä toimi ainoana hitaana ja akustisena biisinä nyt kuin keväällä, mutta kuten monista lukemistani rapsoista kävi ilmi, en ollut ainoa, johon kyseinen biisi ei kolahtanut. Sitä seurannut I Want My Tears Back kuitenkin kolahti ja vasta näillä tienoin aloin kaivata viereeni kahta tsirpulaa, jotka luovittuvat toisen/kolmannen rivin paikkansa ja suuntasivat kauemmaksi, nimittäin meininki heidän kanssaan olis ollu vieläkin hullumpaa, vaikka kyllähän tuo nytkin kelepas! Pekka Kuusisto saatiin lavalle niin tähän kuin seuraavaankin biisiin, ja kyllähän mies viulunsa kanssa hyvin juttuun tuli!

Last of The Wilds tuli tuttuun tapaan tähän perään, ja nyt se kerrankin oli paikallaan. Jalkoihin ja käsiin sattui, puhumattakaan moshauskelvottomista niskoista, janosta, kuumuudesta ja yleisestä uupumuksesta. Biisin fiilistely vaihtui lähinnä hengähdystauoksi, jota tosiaan tarvittiinkin ennen keikan loppurykäisyä.



Seuraavaksi kaiuttimet täyttivät arabialaiset tunnelmat ja lavalle saatiin neljä tulitaiteilijaa Arabesquen soidessa taustalla. Katsottavaa siis riitti, ja hengähdystauko oli enemmänkin kuin tarpeen. Seuraavaksi nimittäin lähdettiin semmoseen paikkaan, josta niitä plusasteita löytyykin rutkasti enemmän. Planet Hell on nyt tullut kuultua neljä kertaa putkeen, enkä todellakaan ole vieläkään kyllästynyt. Vai onkohan neljästi.. En muista Kuopiorockin osuutta ihan sattuneesta syystä..


Ghost River setissä paransi varmaan monen päivää, ja kyllähän siinä välillä ihan nätistikin lauletaan: "Beautifully shy as you are, never lose your heart and do come across". Siinäpä sen biisin hienoudet, eli seuraavaan käy tiemme.



Song of Myself on livebiisinä ihan toimiva, vaikkakin se jää minusta kauaksi Poet and the Pendulumista. Toisaalta, kyllähän biisin pituudestakin puuttuu monta minuuttia (liveversiosta siis) verrattuna siihen, ja ehdottomasti minä otan settiin mukaan seuraavan biisin kaltaisen helmen.

Vannoin kuultuani erään kipaleen livevedon Aneten vetämänä, että jos minä tämän joudun koskaan ikinä kuulemaan missään hänen vetämänä, suuntaan tasan tarkkaan ulos ovista. Nyt kuitenkin tapahtui sellainen efekti, että meikän polvista lähti 20cm helvettiin, hyppärin vieressä olleen tuntemattoman tytön kaulaan (joka kyllä myöhemmin esittäytyi Ainoksi) ja tirautin muutaman kyyneleenkin täristen onnesta ja sekavuudesta.



En oikeasti tiennyt miten päin olisi pitänyt olla, olisiko pitänyt pittää silmät auki vai kiinni ja miettiä miltä näyttää vai oikeasti vain antaa mennä. Päädyin kaikista viimeiseen ratkaisuun lähinnä puristaen hiuksiani sormien välissä ja huutaen lyriikoita täydestä sydämestäni. Jossain vaiheessa biisiä romahdin Sannin ja Ninan niskaan eturiviin ja siinä sitten yhdessä pohdittiin, että mitä vittua täällä tapahtuu. Eipä tullut vastausta, mutta melkoiset kylmät väreet ja musiikkiorgasmit kuitenkin.

Minusta oli niin upeaa tajuta, että kun biisin lopussa kertsit muuttuvat uudenlaisiksi, niin Aino tasan tarkkaan tiesi mitä pitää laulaa ja missä. Mikäli vieressä olisi ollut kuka tahansa, joka ei vanhempaan tuotantoon ole juuri tutustunut, olisi se varmasti vaikuttanut munkin fiilikseen alentavasti. "You were the one to cut me so I'll bleed forever!" -huudot raikuivat Helsingin pimeässä yössä ja mun sisällä oikeasti kupli, ei viha vaan ilo ja tyytyväisyys. Tyydyin lähinnä tärisemään ja miettimään, että olenko oikeasti unessa.




Olotila oli jotakin sanoinkuvailematonta, onhan kyseessä kuitenkin all the time -lempparini miltään bändiltä ja muutenkin kyseinen kappale on jotakin niin hienoa, että sitä ei voi sanoin kuvailla. Onneksi myös bändi tajusi, että monelle tämä biisi oli se keikan kohokohta ja hymyjä lensi niin lavalta yleisöön kuin yleisöstä lavallekin. Harvemmin tulee itsekään sydämiä esiteltyä, mutta tällä kertaa sellaiseen tuli todellakin tarvetta, Floorin hymy ja nyökkäys kruunasi mun illan sitten totaalisesti!

Keikan lopetti tämän kiertueen tuttuun tapaan Last Ride of the Day. Kyllähän se on loistava lopetusbiisi, mutta mä kuitenkin peräänkuuluttaisin sitä encorea. Toisaalta, mun fibat oli edelleen niin loistavat tässäkin, että oikeastaan millään ei ollut väliä. Olin tullut Hartwallille kokemaan elämyksiä, ja niitä todellakin sain. Vaikka olinkin salaa hiljaa omassa mielessäni toivonut, että Ghost Love Score setistä löytyisi, en todellakaan uskonut siihen. En todellakaan.

Kunnon kumartelut ja kuvat yleisön kanssa loppuun ja monelle hyvä mieli, minut mukaan lukien. Keikan jälkeen olotila oli niin sekava, että en oikein kyennyt ajattelemaan. Jotenkin kuitenkin onnistuin bongaamaan kaverini kaulasta ilmaan ammuttuja nauha-asioita, joita sitten itsekin keräilin kaulaani näyttäen lähinnä joulukuuselta. Järkkärit pistivät porukkaa ulos ja me suunnattiin kerrankin kuuliaisesti kohti ovia, jotta saatiin juomista. Taisin kitata koko illan aikana kolme puolen litran lasia tavaraa kurkustani alas ja tottahan toki popcorneja leffaa varten piti käydä hommaamassa.



Leffa ei alkanut ihan ajallaan, eikä edes sen akateemisen vartin jälkeen. Lopulta kuitenkin päästiin permannolle, jossa meitä odotti pitkät rivit penkkejä, pehmeitä sellaisia, kunnon väleillä. Arvostelen! Penkeillä oli myös Infernoja, joita matkalukemiseksi sitten piti hamstrata. Pakko sanoa, että se tunne on aivan mieletön, kun istut oikeastaan aika keskellä Hartwall Areenaa, katselet joka puolelle ja toteat, ettet oikeasti nää edes kaikkia paikalla olijoita. Stobe Harjun sanoja vähän lainaillen, oli meitä siellä paikalla 10 000. Päälle 9900 tuhatta ja minä. Mitä vittua.

Meidän paikat leffaa ajatellen olivat loistavat, sillä screen näkyi kokonaisena ja kun istuttiin kauempana, niin myös melko tarkkana. Eturivin paikoilla istuminen olisi varmaan vaan lähinnä vituttanut. Marcon ja Stobe Harjun kiitoksien lomassa purettiin keikkatuntemuksiamme jälleen, ja olotila ennen leffaa olikin melko euforinen.

Elokuva itsessään oli melko sekava, ja varmasti vaatisi toisen katselukerran, jossei kolmannenkin. Lyhyesti juonta spoilaten, siinä siis keskitytään liikkumaan ihmisen mielessä keräillen muistoja kokoon. Enempää ei kuitenkaan multa irtoa ainakaan vielä, joten saatte odotella 23.11. ja yleistä ensi-iltaa. Leffan jälkeiset kommentit mun suusta oli lähinnä linjaa: "Ööö..", kun Sanni niitä kyseli. Jumiteltiin sitten Hartwallilla aikamme, ennen kuin lopulta suunnattiin kohti Pasilan juna-asemaa ja luksushotellia, muiden suunnatessa kohti Omppua.

Edellisen illan Omppuyö veti multa mehut aika hyvin, joten 120cm sänky oli todellakin vain ihana yllätys puhumattakaan ensimmäisestä lämpimästä ateriasta sitten perjantaiaamun pakolla syödyn tortillan. Meillä oli ammekin, you looozerrs! Nojoo, se siitä. Ei me tosissaan oltu yötä kuin Sokos Hotel Presidentissä, mutta kyllähän se keikan jälkeen aika arvon ylennykseltä tuntui. Tavaratkin levis ensimmäisen viiden minuutin aikana varsin tehokkaasti, ottaen huomioon, että sängyllä ei ole huivin lisäksi YHTÄKÄÄN vaatekappaletta, vaan ne ovat yhä nätisti (.. ja tiiviisti..) pakattuna reppuun..



Miten olen ylipäätään voinut survoa tuon kaiken yhtään minnekään? Loppureissu menikin sitten baarissa olleelle toverillemme soitellen, juna-asemalla lagittaen koska vitun isänpäivä ja lopulta junassa laatuaikaa viettäen Picnicin savulohi-vuohenjuustosalaatin kanssa nukahtaen lähes haarukka suuhun..

Torstai-illan tuska ja ahdistus vaihtui siis jo perjantaina upeaan fiilikseen, jota lauantai-ilta vielä täydensi. Sunnuntain kauppojen kiinniolokaan ei juuri vaikuttanut siihen tunteeseen, että tämä oli paras keikka reissu koskaan. Reissuna kyllä. Ihmisten näkemisenä kyllä. Näin oikeasti varmaan kaikki keikkaihmiset, ketä kuvitella voi. Oon niin onnellinen, että mulla on teidät. Aina joku, jolle jutella. Terkkuja vaan ihan tasapuolisesti kaikille, nähellään sitten seuraavalla kerralla. Kiitos!!! ♥

Once I had a dream and this is it. / Dark Chest of Wonders - Nightwish

Minusta alkaa tuntua siltä, että olen saanut lempibändini takaisin, vaikken sen hienoutta ajallaan koskaan ymmärtänytkään. Aneten Nightwish ei koskaan lyönyt tietään suoraan mun sydämeen, vaikka Imaginaerum onkin yksi parhaimmista Yövissyn parhaimmista levyistä. Silti se ei pysty koskaan lyömään minun rakkauskaksikkoani Century Childiä ja Oncea.

Vaikka Aneten Ever Dream olikin korvia hivelevää kuultavaa, eikä Planet Hellin löytyminen hänenkään aikaisesta setistä ainakaan suupieliä alaspäin kääntänyt, aletaan nyt liikkua sillä alueella, että olen valmis maksamaan lähes mitä vain päästäkseni näkemään tämän bändin. Floor on erittäin upea ilmestys, niin noin ulkonäöllisesti kuin laulullisestikin.

After Foreveriä ehkä levyllisen kuunnelleena suhtautumiseni Flooriin oli kovin kyseenalainen, en halunnut muodostaa mielipidettä, jonka luultavasti myöhemmin pyörtäisin. Keskustelin erään henkilön kanssa, jota en todellakaan lukisi Nightwishin fanipiiriin. Minusta on hienoa, että on kuitenkin olemassa ihmisiä, joilla on vahvat mielipiteet ja tietopohja bändeistä, joita he eivät kuitenkaan aivan täydellisinä pidä. Hänellä oli vahva mielipide Elizen loistavuudesta Nightwishin mikkiin, itse en vielä oikein tiennyt.

Elize Ryd ja Alissa White-Gluz tosissaan vetivät sen suurta hämminkiä aiheuttaneen keikan, jonka jälkeen Anette erotettiin bändistä. Minusta Amaranthessa vaikuttava Elize sopisi Nightwishin keulaan myöskin erittäin loistavasti, nykyään, sillä erityisesti tuo Nemo-veto tässä alemassa videossa kertoo sen minulle. Amaranthea en ole juurikaan kuunnellut, mitä nyt muutaman biisin jälkeen todennut sen jättävän minut kylmäksi.



Elize ja Alissa vetivät tunnin varoitusaikaansa perustuen keikan todella hyvin, ainakin Youtuben videoiden perusteella. Kuka voisikaan vaatia, että sanat osattaisiin niinkin pienen varoitusajan jälkeen? Toisaalta, kyllähän kuka tahansa taitava ja tässä yhteydessä voinee käyttää nimitystä "oopperaääninen laulaja" pystyy omalla karismallaan vangitsemaan minunkin mielenkiintoni.

Floorin tulo mukaan kuvioihin aiheutti minussa lähinnä vain hämmennystä, en tahtonut olla yhtyeestä saati hänestä mitään mieltä. Muutaman Storytimen vedon kuuntelun jälkeen hän jätti minut lähinnä vain kylmäksi. Kaipasin Anettea takaisin. Scaretale erityisesti aiheutti suuren pettymyksen, Aneten sekopäisyys todellakin teki biisistä sen, mitä se oli .

En ennen Hartwallin keikkaa tahtonut kuunnella juurikaan Floorin vetoja, etten spoilaisi itselleni settilistaa. Olin kuitenkin tietoinen Imaginaerumin läpisoitosta, joten fiilikset ei todellakaan olleet kovinkaan korkeat. Erehdyin kuitenkin pläräämään Youtubea ja huomaamaan Higher than Hopen videon. Laitoin silmät kiinni, suljin sivun ja mietin mitä vittua on tapahtumassa.



Kuuntelin tuon kyseisen vedon nyt ja sain mielettömät kylmät väreet. Nyt aletaan liikkua semmosissa vesissä, että minusta tuntuu, etten oikeasti tiedä miten päin minun tulisi olla. Higher than Hope ei ole koskaan ollut minulle top vitosessa oleva biisi, mutta silti, en uskonut kuulevani sitä enää koskaan kenenkään muun kuin Tarjan vetämänä tämän bändin riveissä. Vaikka settilista koostuukin lähes fifty-fifty jakaumalla uusia ja vanhoja biisejä, olen kuitenkin niin kovin täpinöissäni. Floorin ääni on kuitenkin niin lähellä ainoan oikean laulajan ääntä, että varmaankin lähes jokainen biisi olisi mahdollista vetää. Lueskelinkin tässä aikani kuluksi vitutustani kameraani kohtaan laannuttaen Youtuben kommentteja:

"I'm waiting for The Phantom of the Opera and of course, Slaying the Dreamer :)))) We have NW back !:)"

"Thanks GOD! And thank you Jansen. It's been a long time (6 years?) since I felt this feeling with this song. Good old Nightwish is back baby..."

"I'm in tears.

Nightwish are finally back?

Please Floor stay...!"

... ja minusta tuntuu, että voin yhtyä noista aivan jokaiseen. Tiedän, että monet ystävistäni ovat Aneten kannalla ja monista juuri hän on oikea laulaja tähän yhtyeeseen. Tiedän kuitenkin senkin, että jokaisella on oikeus olla sitä mieltä kuin hän itse on. En halua vaikuttaa kusipäältä, mutta mikäli sinä kyrsiinnyt tästä postauksesta, eikä sinulla ole muuta sanottavaa kuin vaikkapa Floor on paska, voit jättää sen aivan hyvin kommentoimattakin. Minusta olisi kuitenkin ihana keskustella henkilöiden kanssa, jotka ovat aivan päin vastaista mieltä asiasta kanssani, mikäli perusteluitakin irtoaisi tai esimerkkejä.  Jokainen saa minusta olla tästäkin asiasta ihan sitä mieltä kuin itse on, kunhan on valmis perustelemaan kantansa. :)

Viimeistään livenä ensimmäisten lauluosuuksien jälkeen, tajusin, että nyt ollaan siellä mistä tämä bändi tosissaan lähti. On hankala uskoa todeksi sitä, että voin oikeasti kuulla Ghost Love Scoren lähes sellaisena kuin se niin monta kertaa on kaiuttimistani kuulunut.

Toisaalta, mikäli Anettea ei olisi ollut tässä välissä, olisi Floor saanut aivan hirvittävät määrät vertailua Tarjaan. Anette kuitenkin joutui keskelle paskamyrskyä, ja hyvin hän minusta kaiken tämän kestikin. Vaikkei Floor olekaan pysyvä laulaja, jollaiseksi minä hänet haluaisin kyllä, en ole pitkään aikaan rakastanut tätä bändiä niin paljon kuin nyt teen.

Minulla ei todellakaan ole mitään Anettea vastaan. Aion seurata hänen uraansa ainakin jossain määrin, mutta just nyt musta tuntuu vain niin hyvältä, että Nightwish muuttaa suuntaansa ja tekee ikäänkuin kumarruksen historialleen, samalla se tosin kuitenkin näyttää persettään uudelle menestykselleen. Millään ei voi kieltää sitä faktaa, että Nightwish ei ole koskaan ollut niin kuuluisa, tunnettu ja rakastettu kuin tänä päivänä. Se, olisiko tämä sama kuvio onnistunut ilman Anettea jäänee kuitenkin ikuiseksi kysymysmerkiksi.

Ystäväni sanoja lainaten, tosin eri bändiin liittyvässä keskustelussa: "En olisi koskaan voinut kuvitella, että voisin rakastaa tätä bändiä enemmän kuin aiemmin tein. Nyt näiden keikkojen jälkeen, on kuitenkin fiilis ihan toinen." Tämä koko kuvio on ihan täydellisyyttä minulle. Olen niin onnellinen, että tällä hetkellä Nightwish on oikeasti sellainen, jollainen se kaikista rakkain Nightwish on minulle aina ollut. En uskonut tämän päivän koskaan koittavan, mutta tässähän tätä ollaan.

Vuosi sitten julkaistun Imaginaerumin aikaan olotila oli erittäin positiivinen ja odottava, mutta mikäli joku olisi minulle sanonut silloin, että voit rakastaa Nightwishiä vieläkin enemmän, olisin nauranut hänelle päin naamaa. Puhumattakaan siitä, että hän olisi sanonut minulle, että mikin varressa heiluu laulaja, jota oikeasti voit rispektata lähes yhtä paljon kuin Tarjaa. Olen niin onnellinen.

Fuck you, you're just a piece of shit, fuck you, we take no shit. / Fuck You - Norther

Nyt on kyllä pakko sanoa, että tämä ei ole edes todellista.

Minulla oli todella kiva idea teille videopostauksen merkeissä, mutta kamerani päätti lopettaa toimimisen, eikä se kuvaa ollenkaan 3s pidempää videota, vaan sammuu tai itseasiassa ei edes sammu, vaan menee johonkin käsittämättömään tilaan. Vitutuskäyrä nous just aika vitun korkealle, koska yritin tehdä saman postauksen kolme kertaa onnistumatta siinä.

Luultavasti siis ette saa mitään aktiivisuutta tänne blogiin, koska kamerani ei tosissaan luultavasti herää tuosta koomasta. Ehdotuksia uudesta kamerasta, jonka kuvien- ja videoiden laatu on hyvä ja sen saa vielä keikkapaikoillekin kuljetettua otetaan vastaan. Toisaalta, ehkä olisi aika siirtyä vihdoinkin siihen järkkäriin. Suosituksia?

Somehow I never leave this deadhouse - somehow I don't mind being gone. / Deadhouse - Katatonia

No onpahan tuota taas taukoa tullut pidettyä. Vihdoinkin mulla olis teille jotakin kerrottavaa keikkojen muodossa ja muutenkin tuntuu, että ideoita uusiin postauksiin olisi riittämiin. Olen tässä lähes kuukauden aikana löytänyt ihan uusia rakkaudenkohteita musiikkiskenestä, joista vihdoinkin voisin ehkä enemmänkin rueta rustailemaan. Toivottavasti tämä fiilis ei ole mikään ohimenevä aktiivisuuden puuska, sillä tosiaan te 32 lukijaa ansaitsisitte kyllä parempaankin..

Tasan viikko sitten starttasin hyvinkin pitkälle näihin aikoihin junalla kohti Jyväskylää. Sitä ennen kuitenkin väänsin biologian koetta ihan tosissani ja jumitin mediateekissä odotellen seuralaistani. Mahtavuutta oli kuulla myös se, että koko viikon eipäs-juupas -pelissä häviöllä ollut kaverini pääsi hänkin pyörähtämään Lutakossa. Pitkään aikaan ei oltu nähtykään, joten oikein mukava reissuhan tästä oli tiedossa, vaikka torstai-iltana fiilis olikin jotain ihan muuta.

Junalla Pieksämäelle ja siellä tuttuun tapaan kaveri sai odotella meidän junan saapumista ihan kunnolla, mutta ihan käsittämättömällä tsägällä meille oli myyty vastakkaiset paikat samasta Pieksämäki-Jyväskylä -vaunusta. Siinä sitten rupateltiin tovi ja lopulta jakaannuttiin päämäärässämme kuka minnekin. Meidän tie vei Lutakolle (se tie oli kuitenkin melko kivinen ja kuoppainen.. Kuka muka voi hiffata nopeasti, mistä kohtaa mihinkin pitää mennä ku kaiken maailman rakennusbokseja siellä ympäriinsä on?) Nojoo, lopulta selvittiin oville ja minä jäin sinne jumittamaan muiden Oonan ja Jirin suunnatessa hotellille. Seuraa tosin sain heti ja mukavasti jonottelu siinä sitten menikin, varsinkin kun itse vietin vajaat pari tuntia hakien ruokaa ja lagaten hotellissa, hupsista heijaa.

Pitää kyllä sanoa, että hienoa toimintaa Lutakon heeboilta antaa porukan käydä lämmittelemässä ja kusella ja lopulta kertoa joillekin ihmisille muutaman minuutin seisomisen jälkeen, että: "Joo, sori, ette pääse sisään  jossei löydy lippuja jo etukäteen. Ovilta myydyt loppuu tähän".  Huimat 18 kappaletta niitä olikin sitten jäljellä. Muutenkin Lutakko on aina yhtä mukava keikkapleissi, ku järkkärit osaa asiansa ja vettä kannetaan eturiiviinkin enemmän kuin olisi tarpeen.

Illan aloitti yhdysvaltalainen Junius, joka ei kyllä mua ainakaan sytyttänyt. Paikalla olijoista muutamat siitä kuitenkin tykkäsi, vaikka meno olikin sitä luokkaa, että teki mieli kävellä eturivistä helvettiin. No, toteutinhan minä sen heti bändin lopettamisen jälkeen. Alcest puolestaan kolahti jo paremmin, vaikka tämäkin bändi kärsi hiukan siitä, ettei miksausta tehdä kunnolla muuten kuin pääesiintyjälle ainakaan laulujen osalta. Alcest kuitenkin sai porukkaan jo liikettä ja kyllähän sitä ihan ilokseen seurasi, vaikka muuten tuttu bändi ei mulle kyseessä ollutkaan.

Lisää tuttuja tuli moikkailtua, ja lopulta junailijaystävänikin liittyi seuraamme toiseen riviin, terkkuja siis! Katatoniaa ennen alkoi vihdoinkin tulla hiukan keikkafiilistä, mutta olin edelleen vakaasti siinä uskossa, että niskojanihan en liikuta. Juu-u. En.

Jo junassa spoilattu settilista näytti kuitenkin melko messevältä minunkin makuun, ja jossei muuta, niin pituutta tässä ainakin oli. Itse jäin kuitenkin kaipailemaan Walking by a Wireä ja Evidenceä, mutta kaikkeahan ei voi saada. Totta kai myös Departer olisi ollut jotain niin ♥.

1. The Parting

2. Buildings

3. Deliberation

4. My Twin

5. Burn the Remembrance

6. The Racing Heart

7. Lethean

8. Teargas

9. Strained

10. The Longest Year

11. Soil's Song

12. Omerta

13. Sweet Nurse

14. Deadhouse

15. New Night

16. July

17. Day and then the Shade

18. Dead Letters

19. Forsaker

20. Leaders

Tämän postauksen väsäämisessä tulikin sitten melkoinen tauko, kun biologian alkoi ja piti ihastella mm. matikanopettajamme lapsenlasta. Settilistaan jos nyt takaisin palailisi, niin setti alkoi semmosella Andersin laulusuorituksella, että melkeen kylmät väreet se ainakin mulla sai aikaan. The Parting kuulostaa biisinä yksistään ihan kurakamalta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Kyseessä on ehdottomasti yksi Dead End Kingsin parhaista biiseistä. Buildings ei puolestaan ihan levymuodossa mulle kolahtanut, mutta hyvinhän tuo livenä tuntui soivan.



Tähän väliin pakko sanoa, että se fiilis ku kaveri huutaa korvaasi: "SEURAAVA ON DELIBERATION!" ja sekuntia myöhemin kuuluu "..And the next song is deliberation!"... No toisaalta, en usko että setin samanlaisuus haittasi häntäkään, eikä todellakaan ainakaan minua. Tuntui, että bändikään ei ollut jumiutunut ihan samoihin kaavoihin, kuten tällä kertaa mainitsematta jätetyllä bändillä tapana on.. Ei kyllä haitannut minua yhtään, mutta toisaalta, enhän ollut nähnytkään edellisen illan keikkaa toisinkuin junassa listaansa esitellyt toverini.

Oltaisiinko juuri päästy My Twiniin asti, kun mun niskat sitten pääsi hommiin. Tietenkin jälkikäteen ajateltuna moshaaminen on aina yhtä typerää, kipuilu seuraavina päivinä on niin kamalaa. Eipähän siinä muukaan auttanut, kun mun järkytykseksi koko porukka oli heti ekoista tahdeista asti niin hyvin mukana, ettei mitään rajaa. Setti jatkui muutaman biisin muodossa, kunnes taas viimeistään mun korvia hyväiltiin Teargasin muodossa. Olin saanut kyseisen kipaleen keikkaa edeltäneellä viikolla avattua ja salaa toivoinkin sitä settiin, ja sieltähän se tuli.



Loppukeikan kohokohdat mulle muodostivat The Longest Year, Omerta Sweet Nurse, Deadhouse (!!!), July, Dead Letters ja Forsaker. Tuohon Deadhouseen palatakseni, miten mikään biisi voi olla niin mitäänsanomaton mutta silti niin nerokas ja täydellinen?! Ne, joille Katatonia ei ole tuttu, ja ne, jotka olen käskenyt kyseisen biisin kuuntelemaan, mutta ketkä eivät oo sitä tehny nii nyt alkais olla aika tuntea pisto sydämessä ja viimestään klikkailla tuosta play-napista:



Olisin muuten laittanut jonkun livevedon, mutta monessa niistä biisi kuulosti aivan eriltä kuin albumiversiossa. On luksusta herätä aamulla, tiedostaa että päässä soi biisi ja tajuta sen olevan sellainen, joka ei periaatteessa vaadi edes hirvittävää pelleilyä nuottien kanssa. Tämä on jotenkin niin tasapaksu biisi, mutta silti yksi Katatonian parhaista.

Omertaa en ollut, pakko myöntää, edes koskaan kuullut. Se kuitenkin kolahti myöskin erittäin kovasti ja keikan jälkeen se onkin soinut kaiuttimistani varsin monta kertaa. Yhteneväisyys johonkin Sonatan biisiin tai ainakin johonkin heidän livevetoon on huomattava, mutta kertokaapa joku mihin, jos tullee mieleen.

Kaiken kaikkiaan keikka oli setin osalta aivan loistava. Yleisön meininkikin oli ihan huipussaan, mitä nyt %-tarjoilu vähän ongelmia aina saakin aikaan. Crowd surfingiakin porukka intoutui harjoittamaan, vaan aika nopeasti tämäkin kyseinen sankari takaisin lattialle päätyi - onneksi. Ensin samainen herra yritti päästä lavalle minun ja sillä hetkellä vieressäni olleen naisen välistä. Onneksi kuitenkin sain kyseisen naisen pohtimaan juttuja, ja tajuamaan sen, ettei miestä todellakaan saanut päästää lavalle. Itseäni pelotti kokoajan, että missä vaiheessa tämä kyseinen sankari menettää hermonsa minuun ja iskee minut polvella vasten eturivin kaidetta ja kiipeää yli. 



No onneksi ei missään vaiheessa.. Muitakin vittumaisia elementtejä toki oli, kuten känniääliöiden tunkeminen eturiviin. Toisaalta, tämä samainen urpo päästi sitten itselleen tuntemattoman naishenkilön paikalleen eturiviin jossain keikan puolivälin tienoilla, wtf? Harmi kuitenkin kavereilleni, joista toinen lensi eturivistä helvettiin, mutta no, pittää opetella pitämään puolensa.

Tämä kyseinen keikka kiilasi kyllä monta loistavaa keikkaa tieltään ja päätyi keikkojeni top 4:seen ihan huomattavalla ylivoimalla, varsinkin jos ottaa huomioon sen, että kyseessä oli bändin ensimmäinen keikkani eikä vertailupohjaa ollut siis olemassa. Sen verran voin kuitenkin vinkata jo nyt, että viimeiseksi se ei todellakaan jäänyt, vaan eiköhän oteta tällainen trippi uudestaan viimeistään silloin, kunhan seuraavan kerran bändi Suomen kamaralle saadaan. Tämä kyseinen reissu ei kuitenkaan päättynyt minun osaltani tähän, vaan jatkoa on tulossa tässä lähipäivinä.

Minun täytyy olla vapaa, eikä miettiä turhia. / 10h Myöhässä - Indica

Minusta Indican sanoitukset ovat kyllä huonontuneet vuosien saatossa. Jotenkin näistä on hävinnyt se satuteema ja kaikki tuntuvat samalla tavalla yksiselitteisiltä kuin Sonatan useimmat kipaleet. Toisaalta, onhan näissäkin kivaa leikittelyä suomen runomitalla sun muilla keinoilla. Englannin kielisen tuotannon jätin ihan huomiotta, sillä minusta suomi taipuu suomalaisten suussa paremmin sanoituksiin kuin englanti, ja muutenkin A Way Away on vähän turha levy minun mielestäni. Mikäpä näistä pätkistä on kivoin susta? Just susta.

"Mutta älä toivoasi heitä
Pidä viimeinenkin jyvä
siitä voimme kasvattaa puutarhan
Ethän anna pääsi painua
sillä ken on kulkenut läpi pimeän
ei piiloaan tarvi"
Viimeinen Jyvä




"Vaan kukaan ei sua paremmin osaasi tee
Ken katsoo säälivin silmin vain vanhenee
Ja kukaan ei palaa takaisin
Sitten kun meet kannathan ylväänä hymyillen sun seppeleen"
Ulkona




"Minä vihaan sinisiä aamuja
jotka repii unen porteilta
sieltä jonne luulin jääneeni

Miksi edessäni maailma
on vain pelkkä varjo kalpea
siitä jonne toivoin kadonneeni"
Noita



"Kuka jaksaa aina tehdä kaiken niin, ettei kaduta
Minun täytyy olla vapaa, eikä miettiä turhia
Sillä olen vuosia istunut vain neljän seinän sisällä
Yrittänyt jotain oppia ja olla kunnolla"
10h Myöhässä



"Kuinka on vaikea luovuttaa
Sanoa kiitos ja poistua
Me puhumme vain tulevaisuudesta
Kun pelkkä tyhjyys on ympärillä
Vieläkö sen voi korjata"
Sanoja




"Olen koittanut ymmärtää
Kuinka lopulta kaiken menettää
Ja vain tuntea kiitollisuutta
Vaikka tahtoisin olla muualla"
Sanoja



"Tahdoin vain nähdä muuta maailmaa
En huomannut, entisen sain pois haihtumaan
Tahtoisin löytää taas eiliseen
Vaan mennyt on eilinen
Sitä kaipaa vasta kun kadottaa"
Hämärää

Ja liian nopeasti aika voi viedä nyt lennä ja riennä vain hetki on jäljellä. / Ihmisen Lento - Indica

Indican sanoituksien parhaita paloja olisi vuorossa tällä kertaa. Erityisesti ensimmäinen Indican levy on mieleeni, mutta myös muilta levyiltä löytyy nättejä sanoituksia. Satumaailma näissä uppoaa minuun, ei tosin aina. Sanaleikkien takaa löytyy kuitenkin paljon hienoa sanomaa, jota jokainen voi omassa päässään pohtia tai kenties jopa minulle tuonne alemmas rustailla. Lyriikoiden tulkinnassa minusta on parasta se, ettei oikeasti voi olla täysin väärässä koskaan. Tässäpä olisi siis mun suosikit parilta ekalta levyltä:

"Hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään ja häviää
Taas yksin niinkuin ennenkin
ei muuta jää kuin pimeää"
Saalistaja



"Pysy paikallasi hiljaa silloin kaunis oot lasienkeli
Pidä suusi kiinni sillä koskaan totta eivät ole sanasi
Sinun läpi nään kun suunnittelet kuinka avaat siipesi
siksi vahdin ettei lentoon pääse enää lasienkeli"
Lasienkeli




"Jos tänään suru saartaa sua
oot joskus rakastanut mua
En siksi turhaan elänyt
Irti siis päästä nyt"

Kun liian nopea on ihmisen lento
kuin sudenkorento niin hauras ja hento
Ja liian nopeasti aika voi viedä
nyt lennä ja riennä vain hetki on jäljellä"
Ihmisen Lento

"Viimein on airot vettä vasten
Souda virtaan valkeaan
Hetken vain on airot vettä vasten
Kulje minne sielus kaipaakaan."
Vettä Vasten




"Voi kuinka kultaisen laakson
löytäisin taas
kai vielä on paikka minulle,
keskellä vehreyden
Niin vapaa on lapsi laitumellaan"
Lapsuuden Metsä




"Rakas lapseni missä oletkaan
varo ihmissieluja
Rakas lapseni pidä varasi
Et saa uskoa muiden sanoja
Sillä monet tahtoo hyötyä
käyttää hyväksi ja sitten hylätä
Älä mieltä silti pahoita
Ole varuillasi vain"
Varo

Mustat pilivenroekaleet lippuu vastatuuleen, täättää taevaan, immee elon poes ilimasta. / Huaskalinnut - Verjnuarmu

Kuopioreissu, osa kaksi. Aamulla kello yksitoista. Patjalta yrittää nousta hehkeä ja selkäkipuinen yksilö, joka saa lopulta tietokoneen syliinsä ja toteaa, että nouseminen on turhaa. Facebookit päivitykseen ja lopulta päätös jostain syvemmältä, että nyt on noustava. Lopulta päiväkin saatiin käyntiin. Parikymmentä minuuttia ja tytöt valmiina lähdössä valloittamaan Kuopion vaatekauppoja.

Päätettiin olla tyyliltämme yhteneväisiä, eli vitut meikeistä ja töppöstä toisen eteen. Tenukaupat ensin ja viimeiseksi Äxään. Sounds like a plan! Seppälästä bongasin täydelliset kiiltäväpintaiset kiilakorot, jotka jätin sinne varaukseen. Olisin ne hakenut, mutta lopulta jalat huusi hallelujaa siihen malliin, että katsoittiin viisaammaksi suunnata matkamme Kristiinan kämpille. Kyllä niitä kenkiä myöhemminkin löytyy!

Shoppailureissun saldo jäi kuin jäikin tosiaan todella köykäiseksi. Tuhlasin yhteensä kolmekymmentä euroa, josta kympin prätkärotsiliiviin, jollaista olin jo pidemmän aikaa haikaillut - tekonahkaisena tosin.

Kristiinalla sitten nappailtiin meikkisudit kätösiin ja tehtiin viime hetken muutokset vaatetukseenkin. Itse en jaksanut sen suuremmin panostaa keikkavaatetukseen, kun tukallekin olisi ollut paras ratkaisu laittaa pipo päähän. Kristiina puolestaan väkersi itsellensä ripsiä sun muuta. No, taisi mullakin olla, mutta se siitä tälläytymisestä sitten.

Makaroni-jauheliha -pöperöä nassuun ja matka kohti Coffee Housea saattoi alkaa. Sovittiin sinne vähän miittiä ja lopulta Nanni ja Laurakin hipsivät paikalle meikkaamaan ja tekoripsiä päähänsä väkertelemään. Portugalin vahvistus Mariakin liittyi seuraamme ja juteltiin niitä näitä dumle moccan varjossa. Tuossa ylemmässä kuvassa tosiaan on havaittavissa käsistäni eilisen arvet, vaikkei keikalla juuri mitään tapahtunutkaan. Ja tuo on vielä se nätimpi käsi!

Lopulta oli aika suunnata kohti Nuokkaria, jossa lopulta Neakin liittyi seuraamme ja rupateltiin niitä näitä värittäen puhettamme niin suomen kuin ruotsin, saksan ja portugalin sanoilla - englannista nyt puhumattakaan. KVLT-vitsien selityski onnistui ihan hyvin ja Mariakin hoksasi, kuinka puhutaan norjaa..

Minusta tuntuu, että pomppaan punaisine tukkineni aika hyvin tuosta muusta porukasta?

Lopulta päästiin sisälle lämpimään pyörimään. Lopulta tunsin koputuksen kädessäni, mutta en kuvitellut sen olevan niin oleellista, kun Krisse moista touhua harrastaa aika usein. Lopulta kuitenkin käännyin ja yllätyin, helmikuisen Kätilö-reissun tuttumme Milla nimittäin seisoi takana. Enhän minä enää muistanut, että tyyppi tosiaan puhui jo silloin Kuopioon muuttamisesta! Olipahan jepa nähdä jälleen.

Illan aloitusoperaatio oli langetettu tällä kertaa Bloodred Hourglassille. Allekirjoittanut ei todellakaan syttynyt, ihan näin heti aluksi tunnustaakseni. Tiedän kyllä monen kaverini tätä yhtyettä hehkuttaneen, mutta jätti kylmäksi. Totaalisen kylmäksi. Johtuiko se yleisön vähyydestä vai mistä, mutta musta tuntuu, ettei juuri kukaan muukaan saanut tästä mitään irti.

Kyllähän bändi yritti välillä hetkellisesti saada porukkaa mukaan, mutta kun mitään ei tapahtunut, näytti se lähinnä naurettavalta. Uskon kuitenkin, että mikäli monella olisi ollut veressä %-merkillä varustettua litkua, olisi keikka toiminut paremmin. Nyt vain toivoi setin loppumista. Lopputaputuksetkin taisi kestää ehkä 5 sekuntia, jee.

Verjnuarmun aloitellessa ei paikalle ollut juuri sen enempää populaa ilmaantunut, joten sekin pääsi aloittelemaan keikkataukoaan melko vaisuissa tunnelmissa. Setissä oli kuitenkin muutamia kivoja yllätyksiä, joita en ihan äsken ollut itsekään kuullut, vaikka keikka tältä bändiltä taisi mulle kuudes tai seitsemäs ollakin. Jäin kaipaamaan Mustan Virran Siltaa, sillä se on kyllä ehdoton livebiisi. Toisaalta, eipä meitä ollut normikeikkaporukkaakaan, joten vähän tyhmältä se olisi Krissen kanssa kahdestaan tuntunutkin fiilistellä.

Korvo

Vihankylyväjä

Turja

Kuu paestaa, kuollu ajjaa

Vetteinen

6 Sylykee

Kuvajaenen

Kurjuuvven Valssi

Lohuton

Kohti Tuhhoo

Kalaman Kalapee

Itkuvirsj'

Huaskalinnut

Laalavat Jouset

Tuoltapa näytti kokonaisuudessaan settilista, jonka Maria mulle ystävällisesti netin välityksellä naputteli. Kuu paestaa toimi Kuopiorockissa niin hyvin aloitusksena, että Korvo jäi siitä tosi kauaksi. Vihankylyväjä kuitenkin oli mukava saada settiin. Vetteistä puolestaan ei ole aiemmin missään vedettykään. Ei sillä, että se minusta mitenkään erityisen hyvä biisi olisi, mutta onhan se aina ihan toimivaa kuulla jotakin uutta.

Kurjuuvven Valssi puolestaan ansaitsee ihan oman kappaleen. Tätä mä olin odottanutkin settiin ja vihdoinkin se siellä taas oli! Yleisön yhteisheilumiset - ja sitä ennen "WTF"-katseet toisella puolellani olleelta Marialta ja Nannilta yhteenlaskettuna aiheutti melko hyvän fiiliksen. En kuitenkaan tajunnut, että biisissä oli jotakin erikoista, vaikka Krisse sitä mulle viittoikin. Koko yleisö sekosi, sillä ensimmäisen kertosäteen jälkeen kaiuttimista kajahtivat ihan toiset sävelet. "Olipa se kiva kun aamulla heräsin, pentu ei antanut nukkua!" Vittu. Toimi. Olipa kerrankin ajateltu yleisöä!



Lohuton ja Kohti Tuhhoo ei ihan sytyttänyt mua - eikä kyllä juuri ketään muutakaan. Kalaman Kalapeen oli bändi kuulema itse löytänyt uudelleen pitkästä aikaa, mutta yleisön vähyys ja sanojen osaamattomuus kariutti tämän biisin yritykset mihinkään top 3:seen. Itkuvirsj' kajahti ihan mukavasti oikean setin lopetusbiisinä, mutta sitä seuranneet "LISSEE! LISSEE!"-huudot ei todellakaan.

Encoren aloittanut Huaskalinnut puolestaan aiheutti oikeastaan ensimmäistä kertaa sitten Kurjuuvven Valssin semmoset fibat, joita keikoilta tullaan hakemaan. En ole itse kuullut kyseistä viisua kertaakaan aiemmin, enkä muuten ajatellut kuulevani nytkään. Vähän minua silti hämmentää lavalla olleet kiipparit, kun niitä ei kukaan missään vaiheessa sen kummemmin soittanut, mutta kyllä tämä biisi sieppasi ihan omaan maailmaansa. Hyvä, että bändi vetää näitä vanhempiakin biisejä!



Illan päätti oikeutetusti Laalavat Jouset, johon yleisökin ihan mukavasti yhtyi. Laimeaksi jäi nämäkin taputukset ja bändi jo lavalta kertoi, että nimmareita jaetaan kohta. Eipä jääty moisia odottelemaan, vaihdettiin vaan muutama sananen keskenämme ja suuntasimme kuka mihinkin - itse Linnanpeltoon Millan seurana.

Kaiken kaikkiaan ilta oli ihan ookoo, ei todellakaan mikään erityisen loistava. Oli kuitenkin kiva jatkaa juttuja monen kanssa siitä, mihin edellisenä päivänä jäätiin. Harvemmin tulee mahdollisuus pariin keikkaan täysin samalla porukalla, joka on hajautettuna kolmeen eri majapaikkaan.. Kiitosta vuan ihmiset, katellaan sitten tämän bändin tiimoilta ens vuonna uuvemman kerran.

Let us be shelter of our wounds, now and then we get lost from reality. / Forever Mine - 2 Times Terror

Ensimmäinen ilta vei kyllä voiton viime viikonlopun keikkahommista. Englannin kuuntelun tarkistuksen loppupuolella tallustelin hymyissä suin kohti linja-autoasemaa. Toinen pitkä kuuntelu takana ja monivalinnoissa kolme väärin, ei se oo väärin se, eihän?! Enpähän arvannut, että kielitaidolle tulee vielä tarvetta viikonlopun myötä.

Linja-autoon hypättyäni kaivoin meikkipaletit esiin ja rupesin vääntämään koulunaamasta keikkanaamaa, johon lähes koko matka helposti hupenikin. Kuopion päässä linja-autoasemalla istuskelin bussissa kymmenen minuuttia paikallaan ja pohdin, olisiko ollut fiksumpaa laittaa käpälää toisen eteen ja suunnata jalan kohti Kuopio-Hallia.

Istuin kuitenkin kuin naulittuna bussissa toivoen pääseväni sillä lähemmäksi elikkä KYS:ille. Matka tuntui kestävän hillittömän kauan ja pelkäsin löytäväni itseni lopulta Savonlinnasta, kun bussikuski skippasi yhden pikavuorollekin soveltuvan pysäkin, vaikka kuinka nappeja painelin. No lopulta kuitenkin seuraavalla sain sen helvetin masiinan pysähtymään ja huikattuani kuskille kiitokset suuntasin kohti tyhjää Kuopio-Hallia.

Tässä vaiheessa todettakoon, että minulla oli montakin kaveria, kenen seuraan olin ainakin osittain sopinut liittyvän. Linkussa jumittaessani Laura sitten soitti minulle, että: "Minne ihmeeseen meidän pittää mennä jonottamaan? Täällä on joku tyyppi kans, eikä sekää tiedä". Käytäpä luovuuttasi siinä, sillä et itsekään ole koskaan kyseisessä paikassa käynyt: "Kysyppä siltä tyypiltä, että onko se Kristiina, ja jos se on, niin huikkaa terkut!". Mun kaverit tutustuvat toisiinsa ilman minua ja soittelevat sitten hätääntyneenä minulle? Oh yeah.

Parkkeerattiin itsemme pääoville ja availtiin lämmikejuomat. Uimahallilla tunsin sopeutuvani joukkoon erittäin loistavasti kysellessämme yleisövessaa. Virkailijan ilme muuttui kuitenkin melkoisesti, kun kiitokset hälle nakkasin. On se kumma!

Rupateltiin ja viihdytettiin itseämme kylmällä asvaltilla istuessamme seuraten järkkäreiden meille hommaamaa viihdykettä. Teltan voi pystyttää monin eri tavoin! Mun kävi ihan hulluna sääliksi erästä tyttöä, joka oli tulossa voimistelutreeneihin. Kysyin sitten tytöltä, että haluaisiko hän, että kysyisin niiltä pelottavilta pitkatukkaisilta järkkärimiehiltä, että onko heillä ollenkaan tänään sitä voikkaa. Minusta oli todella ankeaa käytöstä heiltä, etteivät he voineet kysyä tytön toimittamaa asiaa ja auttaa häntä, vaikka varmasti huomasivat tytön hämmennyksen. Puutuin kuitenkin asiaan ja tyttö soitti äitinsä hakemaan, onneksi.

Sisälle päästiin kutakuinkin ajallaan ja ilman suurempia hämminkejä selvittiin, vaikka kukaan ei tajunnutkaan, että liputkin tulisi repiä. Eturiviin tarratessa siellä seisoi jo Maria, jonka sisältä olin jo aiemmin bongannut ja pohtinut, oliko hän esimerkiksi Sonatan paitamyyjä. No eipä ollut, vaan yliopistovaihtari Portugalista. Siinäpä sitten väännettiin keskustelua vähän kaikilla kielillä, mutta ilmeisesti kaikista pahin pohjanoteeraus oli minun portugalin kieliset "Hausta tutustua!"-fraasit, sillä sellainen naurunremakka siitä aiheutui, että minulle jäi vähän epäselväksi, mitähän tulin sanoneeksi..

Illan ensimmäinen rykäisy oli koitunut Black Light Disciplinen kohtaloksi. Yleisön ihmiskato oli tosi asia vielä keikan alun seutuun ja hyytävä ilmapiiri ei ollut ainakaan parasta antia bändille. Vitut muista, mutta mulle kolahti! Ensimmäisen biisin puolessa välissä päätin hakevani levyn merchandise-tiskiltä keikan loputtua - ja niinhän tapahtui!

Lava täynnä hyvännäköisiä miehiä, tilkka alkomahoolia veressä ja toimivaa industrialia, olin aivan myyty! Olen useasti kuullut yhtyeen nimen Osasto-A:n juttujen yhteydessä, mutta aina onnistunut sen skippaamaan ilman suurempaa huomiota. Bändi pääsi liekkeihin loppukeikkaa kohti, mutta yleisö jäi siitä vähän kauemmaksi, vaikka kovasti porukkaa mukaan yritettiinkin saada: "Ottakaapa kaikki mallia nuista eturivissä olevista tytöistä" - *jäätävä hiljaisuus, myös meidän osalta*. Yritystä kuitenkin oli ja mä olen aivan sataprosenttisen varma, ettei tämän neidin keikkakokemukset tämän bändin osalta jää tähän.

Illan industrial-aktien lopetuksen antoi oikeutetusti 2 Times Terror. Olin odottanut tätä bändiä illalta eniten, ja kyllähän se potin kotia hommasikin. Yleisö oli toki vähän vääränlaista tällaiselle bändille ja monen suu loksahtikin ympärilläni auki, tämän alternative-shown pukatessa päälle. Loistava keikka jälleen kerran tältä poppoolta, vaan milloinpa olisin joutunut pettymään?

Setistä löytyi varmaan lähes jokainen levyn biiseistä, mutta Ikävässä Paikassa jysähti ilmeisesti suurimman osan tajuntaan yleisössä. Itselleni keikan kohokohtia olivat erityisesti Lust, josta mulla on videokin, joka on ääneltään täyttä skeidaa eli sitä ei täällä tulla näkemään. Vaatteetkin toimi yllättävän hyvin ja muutama paitakin nähtiin käsissä pyörimässä. Porukka otti myös muutaman tanssiaskeleen pitin merkeissä, ja itsekin teki mieli suunnata sinne, mutta jätin sen sitten toiseen kertaan. Hieman nesteytystä nassuun ja viimeinen biisi kolahti myös erittäin hyvin. Vielä Joskus oli totta kai paikallaan setin lopettajana ja kyllähän se herttaisiin pusutteluhetkiin lavalla päättyikin.

Industrial-touhut on kyllä aina yhtä loistavia ja mä todellakin kaipaan sen, että lavalla tapahtuukin jotain. Kuusi-seitsemän ihmistäkään ei ole liikaa yhdelle lavalle (jos nyt ei sitten puhuta Nuokkari 44:sen lavasta..), jos jokaisella esiintyjistä on jonkinlainen ego tai hahmo, jota he toteuttavat. HC CSD:n päällä ei liikoja vaatteita nähty, eli silmänruokaa ainakin miehille oli taattu.

Musta on kuitenkin kuvottavaa, että juurikin tällaisilla keikoilla löytyy niitä tyyppejä, jotka kuvittelee kaiken lavalla tapahtuvan olevan sallittua myös yleisössä. Limaisia miehiä liimautumassa selkääsi tarkoituksella ei todellakaan vastaa mun vaatimuksia hyvästä yleisökäyttäytymisestä. Onneksi kuitenkin järkkärit olivat hereillä ja apua olisi varmasti löytynyt, jos tilaisuus sitä olisi vaatinut. Pari potkua polviin lopettaa kuitenkin onneksi toivottomat lähentely-yrityksen aika äkkiä.

Illan päätti minun osalta Sonata Arctica, joka erosi kyllä suurilta osin tästä päivän muusta kattauksesta. Ihan toimivan keikan yhtye kuitenkin 3000 ihmisen silmien edessä vetäisi, vaikka keikkapaikka ei ollutkaan edes puolillaan. Settilistassa tosin ei ollut mitään yllättävää - ainakaan tämän kiertueen muita keikkoja nähneelle. Eikä kyllä minullekaan. Covereita on liikaa. Akustinen osio on liian pitkä. Uudet biisit ei toimi. Mitähän positiivista multa irtoaisi?

Koko yhtye oli kuitenkin parantanut kontaktinottoaan yleisöön ja kyllähän Replica nätisti yleisön suusta raikuikin. Myös setin aloittanut Only the Broken Heart (Make You Beautiful) kolahti hyvin minun tajuntaani. Uusia biisejä oli kuitenkin liikaa, vaikka ne olivatkin melko kivasti ripoiteltu ympäri settiä. Olisin kuitenkin kaivannut vaikkapa 8th Commandmendia tai The Cagea rikkomaan setin tasapaksuisuutta. Paid in Full on kuitenkin erittäin hyvä kipale omasta mielestäni ja kyllähän Shitload of Moneyn välispiikeissä oli sanomaa, että vaikka kuinka saisi paljon rahaa niin kaikkea ei kannattaisi suvaita.

Only the Broken Hearts (Make You Beautiful)

Black Sheep

Alone in Heaven

Losing My Insanity

Broken

The Gun

The Day

I Have a Right

acoustic: Tallulah

The Dead Skin

Wanted Dead or Alive

Paid in Full

Shitload of Money

Replica

FullMoon

Cinderblox

Don't Say a Word

Vodka

Don't Say a Word oli lopetuksena hyvä, eikä Tallulahkaan liian laimea setin keskivaiheilla ollut. En ole koskaan saanut siihen biisiin muodostettua sitä viha-suhdetta, joka monilla kuulostaa olevan, aivan hyvä se on! Vodka aiheutti kuitenkin lähinnä surullisen fiiliksen, porukan epämääräinen älämölö-huuto ei nimittäin vastaa mun käsitystä "We need some vodka"-huudahduksesta.

Keikkapaikalta ulostauduttiin ja nesteytystasapainoakin hoidettiin, kunnes osa porukastamme keksi, että kuvia on käytävä ottamassa. Minä meinasin kovasti pysytellä kameran toisella puolella, mutta lopulta Kristiina käski minutkin kuvaan. Onhan tässä tietenkin vuosia edellisestä kuvasta jo vierähtänytkin - mikäli oikein muistan, joten ehkä aika tosiaan oli uudistaa kuvvaa.

Kaiken kaikkiaan ilta oli toimiva kaikkine pienine kommervenkkeineen. BLD:n levy on soinut tämänkin postauksen rustailujen lomassa, ja eilen kuuntelin kyseisen levyn neljä kertaa kokonaisuudessaan edes huomaamattani, että tosiaan niin monesti olin kiekkoa pyörittänyt. Toimii! Niin, ja tuo pyyhe. Mitähän minä sillä muka teen, kiitosta vaan Henkka hikisestä pyyhkeestäsi. Kenties musta alkaa vihdoinkin tulla aikuinen, kun en enää tuollaisista juuri syty.

Summa summarum: Lähdetäänkö uudestaan katsastamaan BLD ja 2TT - samalla porukalla?