sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Home is where the way is. My road goes on forever. One more voyage to go. Dead to the world, alive for the journey. / The Wayfarer - Nightwish

Mua on jälleen kerran haastettu, tällä kertaa From the Heaven of My Heartin blogin pitäjän taholta. Haasteen ohjeet tullee tässä:

Kerro mitkä viisi asiaa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat.
Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa.

Ylleensä olen pitänyt tän blogin aivan pelkästään musiikkijuttuna, ja niin myös tällä kertaa. Painotankin siis, että toisessa tilanteessa valintani saattaisivat olla ihan jotakin muuta.



1. Liput kaikille niille keikoille ja festareille, jotka tällä hetkellä edes yhden bändin osalta kiinnostavat hiukkasenkaan enemmän. Ilosaareen esimerkiksi tuskin olen menossa, mutta jos rahaa olisi, vaikka muille jakaa saattaisin sinnekin olla menossa.

2. Täydentäisin levyhyllyä Nightwishin lopuilla sinkuilla, viis siitä mitä ne maksaisivat. Nyt tulee kipukynnys aina toisinaan vastaan, harvemmin kylläkin. On kuitenkin todella harvoja sinkkuja heiltäkään, joista suostuisin yli 10e maksamaan.

3. Täydentäisin levyhyllyä ihan muutenkin, ostaisin kaikkien kuuntelemieni yhtyeiden kaikki levyt, joita minulla ei vielä ole. Tilaisin esimerkiksi Blutengelin levyt vaikka ulkomailta yksitellen, jossen niitä muuten saisi. Toki niistä osaa saa Äxästä, mutta..

4. Vaihtaisin keikkamatkustelun junaliput lentolippuihin ja takseihin. Toki junalla ja linja-autolla matkustelussa on oma hohtonsa, mutta jos ostaisin liput kaikille haluamilleni keikoille, kuluisi aikaa aivan vietävästi niille matkustamiseen.

5. Viimeiseksi, matkustaisin katsastamaan esimerkiksi Blutengeliä Saksaan ja ulkkomaisille festareille. Tahtoisin myös kokea kotimaisista ainakin Nightwishin ulkomaan keikkoja, erityisesti jotakin Etelä-Amerikan menoa, se näyttää videoilta ainakin niin seolta, että sinne ois mahtava päästä!



En tällä kertaa haasta ketään, mutta luen kuitenkin jokaisen (julkisen) lukijani blogia ja minusta kaikki teistä ansaitsisivat tämän. Eli jos ei ole tekemistä, niin tästä tekstiä vaan rustailemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Riitasointuja? Epävirettä? Ei virheettömyys ole täydellistä. // A.Hyyrynen