keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Once upon a night we'll wake to the carnival of life, the beauty of this ride ahead such an incredible high. / Last Ride of the Day - Nightwish



1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2. Kirjoita 7 random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle.

Pitkästä aikaa pääsen jakamaan tunnustuksia eteenpäin, jes! Itse sain tämän Heaven Queenin Imaginaerum-blogista joten kiitokset vaan sinnepäin! Rustaillaanpa sitten jotakin musiikkiin liittyvää näin illan ratoksi.

1. Omistan useita levyjä, joiden olemassaolosta minulla ei ole mitään käsitystä. Teenkin nykyään usein aamuisin tutkimusmatkoja levyhyllyyni etsien fiilikseen sopivaa musiikkia. Ennen hoidin tuonkin puuhan virtuaalisesti, mutta nyt olen pidemmän aikaa käyttänyt läppäriä ja tätä ei saa sulkeutumaan riittäävän nopeasti - ainakaan cd-soittimeen verrattuna. Ihan hyvä vaan..

2. Olen nykyään hyvin jumahtanut tiettyihin bändeihin. Pitkään kuuntelin Blutengeliä ja Rammsteinia, nyt tällä viikolla mukaan on tullut Nightwish, syystä keikat. Pitäisi ottaa vielä messiin Stam1na ja erityisesti sen uusin levy, jotta keikalla voisi jammailla. Rytmihäiriötäkin voisi rallatella!

3. Olen ihan ulalla festareiden suhteen. Provinssi - ehkä. Kuopiorock - joo. Myötätuuli - ehkä. Ilosaari - ehkä. Mitä muuta? Miten työt menee? Miten menee yhtään mikään?

4. Osaan soittaa pianoa, tai no osaan ja osaan. En ole koskaan ottanut soittotunteja, mutta pystyn soittamaan melko sujuvasti nuoteista ja hallitsen myös vasemman käden välttävästi ainakin. On hankala kuvata omaa soittotaitoa, mutta olen soittanut pari kertaa ihan julkisestikin, hui! Jos nyt ei kerhossa lasten kuullen soitteluita lasketa, silloin niitä kertoja kertyisi enemmänkin.

5. Rakastan tulkita biisien sanoja. Oikeastaan musiikin suola on se, että sieltä voi löytää aina jotakin omaan elämäntilanteeseen sopivaa lainia.

6. Olen laiska kirjoittamaan levyarvosteluita, jossei levy ole oikeasti sellainen johon hurahdan kunnolla. Keskiverroista en vaan saa aikaiseksi yhtään mitään.

7. Mulla on seinällä kymmenkunta settilistaa, joista olen hävittänyt useita. Plektroja puolestaan olen napsinut keikoilta vajaa kolmisenkymmentä ja säälittävimpänä ja vähäisimpänä omistan tasan yhden rumpukapulan ja toisesta palasen.

Ja sitten pääsen parhaaseen vaiheeseen, nimittäin toivottavasti lueskelemaan teidän salaisuuksien arkkujen kannen avautumisen narinaa:

Serenityn
Insanityn
Evenstarin
Hukutetun Nuken
Hejdijn
Kainan
Miian
Sannin
Riddikuluksen
Belsissan
Jainan
Veeran

Mistress Mystralin
Hannan
Wanderlustin

1 kommentti:

  1. Haasteeseen vastataan tietenkin haasteella, eli mun blogissa on sulle jotain :D

    VastaaPoista

Riitasointuja? Epävirettä? Ei virheettömyys ole täydellistä. // A.Hyyrynen