maanantai 9. heinäkuuta 2012

The city lights fading still, the coming sky so white and I' m the dark side of our new day - this is my way. / The Longest Year - Katatonia

Tämä nyt ei ollut mitenkään erityisen syvän pohdinnan tulos, mutta vähän eloa tähänkin blogiin. Tutkiskelin koneeni valokuvavarastoja ja päätin postailla teille parhaimpia keikkakuviani. Vaikka monet näistä ovat jo esiintyneet täällä tekstien seassa, on tässä tarjolla muutamia ennennäkemättömiäkin fotoja.


1) Ensimmäiseltä Amoral-keikaltani napattu kuva bändin kitaristien sekoilusta. Vaikkei kyseisellä keikalla hirveästi porukkaa ollukaan, jäi se mieleen parhaana Amoral-keikkana. Ai miksikö? No koska mun pyynnöstä vedettiin Showdown, jota en ole kertaakaan tän kyseisen vedon jälkeen kuullut. Siksi.

2) Niin ikään ekalta Nightwish-keikaltani kuva, joka tuo aina hyvän fiiliksen. Keikan ollessa jo loppupuolella, ehkäpä viimeisten biisien paikkeilla valot olivat lavalle erittäin kivat ja sain näinkin tyylikkään kuvan vanhalla kamerallani. Kuvasta tihkuu hyvä fiilis, joten jo ilman hyvää kuvanlaatuakin tämä olisi muikea kuva.




3) Kuopiorockissa tuli pyörittyä katsastamassa bändejä 2009, jolloin messissä oli vielä vanha ja huono Olympuksen kamerani. Amoralin keikka taisi olla melko perusvahva, ei juuri muuta, koska muistikuvia ei ennää siitä ole. Tämä kuva kuitenkin oli yksi niistä harvoista onnistuneista pimeässä teltassa räpsityistä kuvista. Tuosta keikasta jäi parhaiten, tai no, tässä tapauksessa pahiten mieleen se, kuinka joku ämmä kaatoi niskaani siideriä ja muutenkin hakkasi koko keikan. Voi, miksi?

4) Tämä kuva taitaa olla Sonatan keikalta Oulusta vuoden ollessa 2010 ja helmikuun tienoilla. Ensimmäinen keikka uudemman kameratsydeemini kanssa, mutta klubi-shown valot tekivät tehtävänsä ja hyviä kuvia tuli vaikka millä mitoilla.



5) Jälleen hiukan lisää Amoraliutumista, tämä kuva Kuopion Nuokkari 44 ja laadusta saa taas kiittää onnistuneita valoja.



6) Northern Kings ei juuri ole keikkaillut johtuen varmasti Marcon ja Tonyn ahkerasta kiertelystä muiden bändien kanssa. Eipä sillä, että tämä kokoonpano olisikaan keikkoja varten pystytetty. Satama Open Air 2010 ensimmäinen - mutta illan paras esiintyjä esittäytyy tässä ylemmässä fotossa. Hello ja JP:n ääni. ♥



7) Stam1naa vähän Angels Fall First taustoilla, olkaapas hyvät. 2010 järjestetyn Sakara Tourin yhden parhaimmista keikoista vetäissyt yhtye on toki aina kovassa livevedossa, vaikka tällä kertaa Mokoman aikaiset sekoilut jäivätkin paremmin herrojen osalta mieleen.



8) Sonatan Live in Finland -dvd:n kuvausta Teatrialla ja jälleen kerran tästä bändistä tuli napsittua kivoja kuvia. Värimaailma tässä kuvassa on jotenkin niin erilainen kuin keikoilla yleensä, joten jo siksi tässä on fiilistä, vaikka Tonyn asento olisi voinutkin olla edes hieman vaikuttavampi..



9) Taidetaan puhua toisesta Bodomin keikastani ja Oulun maisemista jälleen kerran. N. kuukautta myöhemmin tulin toimeen kamerani kanssa myös tällä keikalla, mikä on vähintäänkin yllättävää, sillä eipä tuosta bändistä kunnon kuvia juuri saada!



10) Kätilöintiä vantaalaisittain, olkaatte hyvä! Hanen pumppu ei ole vielä toissa Nummirockin fiaskoa kokenut ja bändi veti erittäin energisen shown. Mistä vetoa, että tässä vedetään Alternative End For Your Uschia?

11) Myötätuulirokkailu jatkuu. Sunnuntain jäätävästä kaatosateesta huolimatta hyviä kuvia tuli lähinnä bändistä kuin bändistä. Ainoastaan Mokoma teki tähän poikkeuksen, mutta erityisesti Rytmihäiriön fiilaroinnin lomassa otetusta kuvasta huokuu sopiva aggresiivisuus.

12) Tässäkin Painin kuvassa on sitä jotakin, voin niin kuulla tuota edeltäneen "whaat?" -huudon ja sitä seuraavan yleisön kirkumisen. Voi kyllä, lähtisin vaikka heti tsekkaamaan Painia.


13) Nyt livahdetaan sitten Oulun Kuusisaaren ja Qstockin vuosimallia 2011 maisemiin. Amorphis heitti yhden viime kesän parhaista ja ylipäätään parhaista keikoistani ikinä. Vaikkei vieressä ollutkaan tusinaa vanhoja tuttuja, uudet tutut korvasivat ne melko tehokkaasti. Hyvä settilista ja hyvä fiilis, toimivat pyrot ja kivat valokuvatkin auringon vielä porottaessa taivaalta, oh yeah!


14) Ei niinkään upeaa keikkakuvaa, mutta fiilistä kuitenkin! Moonsorrowin fiilistelyä Teatrialla viime syksynä Metaheimissä. Yleisö oli yllättävän hyvin mukana pitkienkin biisien välillä, ja vaikka itseä alkoikin väsy painaa, oli silti kiva suunnata askeleet kohti autoa Raunoilla vielä pauhatessa.

15) Verjnuarmuilua tulee harrastettua silloin tällöin. Tämä kyseinen foto on Nuokkari 44:lta ja taitaa olla minun viidenneltä keikaltani jos pikaisesti oikein laskin. Pinkit valot ei oikein bändin teemaan sovi, mutta tuovat kyllä kuitenkin kuvaan kivaa fiilistä.


16) Viimeisimpänä tähän kuvapostaukseen tulee Raskasta Joulua matskujen seasta Kuopion Musiikkikeskukselta otettu foto Marcosta. Konserttisaleissa on jotenkin aina yhtä hankala kuvata, mutta tässä on vaan joulufiilistä, tai ainakin musta!

Summa summarum: Kuvia olisi vielä vaikka kuinka paljon lisää, mutta mikäpä on tuomio, katseleeko näitä vai oliko vähän turha postaus? Tämän kevään keikkakuvat jätin tarkoituksella pois, sillä niitä olette varmaan päässeet jo täällä katselemaan kyllästymiseen asti.

Tein viikonloppuna Oulusta melkoisen nipun musiikkiin liittyviä ostoksia, joita toivottavasti töissä ollessani ehdin kirjoittelemaan, jossen, niin katsellaan sitten reilun viikon päästä uudestaan. Nyt palaan Katatonian maailmaan ja fiilistelemään kesää.





3 kommenttia:

  1. Hhiii vähänkö kivuuspostaus! Noi kaks ekaa taitaa olla mun suosikit:D Myös Hanen ja Unen kuvat toimii oikein mainiosti.

    VastaaPoista
  2. Jaina: Yllättävvää että tuo eka, mutta ehkä tossa tosiaan on enemmän fiilistä ku yleensä. :)

    Riddikulus: Mahtavuutta!

    VastaaPoista

Riitasointuja? Epävirettä? Ei virheettömyys ole täydellistä. // A.Hyyrynen