torstai 29. marraskuuta 2012

Koko elämähän on vain prosessi. / Puolikas Ihminen - Stam1na

Tännään mulle painettiin ekaa kertaa tööttiä ajotunnilla, iiX. Se oli kyllä ihan turhaa, varmasti liikun edestä nopeammin pois, jos sitä pittää huuattaa. Eikä kuulema oo koskaan aiemmin liikenneympyrässä autokoulun autoille riikkaria huudatettu, joten autokouluimmeinen vierestä tuumas, et seuraavan kerran laitetaan pakki päälle ja perruutetaan päälle. Olin mukana.

Nojoo, hätä ei ollu kuitenkaan tuon näkönen, vaan punanen ja pyöree. Sotkamon Syke nimittäin läväytti mun silmien eteen sellaisen esiintyjäkaartin, että 1.12. lähtee hotellipakettia tilaukseen. Ensi kesänä 19-20.7. rokkaillaan jälleen Sokos Hotel Vuokatin pihamaalla, tällä kertaa kuitenkin Nightwishin, Amorphiksen, Turmion Kätilöiden, Eläkeläisten ja Kotiteollisuuden tahtiin. Oh yeah!

Kyseisistä bändeistä kuitenkin kolme ekana mainittua kuuluu meikän top vitoseen riippumatta siitä kuinka paska musapäivä onkaan. Eläkeläisetkin on festareilla niin toimivaa kamaa, että oon innolla lähdössä tuonne. Mua ei oikeastaan kiinnosta, kuinka mainstreamia nuokin bändit on, vaikka siitä sainkin jo noottia kuulla. Pitäkää vaan tunkkinne, jossei nappaa, sillä luulenpa, että ne nelisen tuhatta lippua myydään aika nopeasti tuolla kattauksella ilman teitäkin.

Viikonloppuna saatan palailla jälleen levyhyllyn esittelyn muodossa, jos vaan aikaa riittää lauantain kouluilulta ja muilta hommilta. Palaillaan siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Riitasointuja? Epävirettä? Ei virheettömyys ole täydellistä. // A.Hyyrynen