perjantai 2. elokuuta 2013

Confront the guilt and try to overcome - do not go away, I'm not there yet. / The Longest Year - Katatonia

No jopas tässä on hujahtanut aikaa edellisestä morjestelusta. Paljon on ennättänyt tapahtua ja musiikimakukin on reistaillut pahemman kerran, mutta pikku hiljaa olen taas palailemassa metallin maailmaan. Kiertokulku suomalaisista naislaulajista baarien tanssibiitteihin oli kuin vuoristorata, joka lopulta johti vain yhä syvemmälle ja syvemmälle. Samaan aikaan koin kuitenkin elämäni kattavimman festarikesän ja Qstockissa vihdoin tajusin, että mitä se oikea musiikki onkaan. Just nyt mä kuuntelen hymy korvissa asti Katatoniaa ja nautin.

En tiedä, missä vaiheessa mulle vaan riitti. Pikku hiljaa kaiuttimet rupes täyttämään erilainen musa. Oikeastaan tarkemmin ajatellen kaveriporukkani vaihtui melkoisesti juuri samaan aikaan. Vanhat kaverit tuntuivat katoavan, eikä yhteyttä pidetty - ei kumminkaan puolin ei siis sillä, ja samaan aikaan aikaa tuli vietettyä yhä enemmän ..mitenhänsennytsanoisi.. tavallisten ihmisten kanssa. Musiikki ei enää ollutkaan niin iso juttu, autossa soi muiden mieliksi perushittirenkutukset ja lopulta opin tykkäämään NRJ:n musasta. Musiikki vain oli, ei koskaan pakollinen asia, mutta se vain oli. Se ei merkannutkaan enää niin paljoa kuin aiemmin.

Baarissakin tykkään tanssia, mutta eipä siellä ole toivoakaan ainakaan tämän kyläpahasen kokoisessa kaupungissa mitään muuta soitettavaksi kuin Sexy Bitchiä ja Heart Attackeja. Ei sillä, koin yhden tämän kesän mieleenpainuvimmista hetkistä, kun baarin kaiuttimista lävähti peräjälkeen Adelen Bombo ja Sini Sabotagen Levikset repee. Fiilis oli katossa!

Mä olin niin täynnä sitä, että musiikki ei ollut enää musiikkia. Metalliin sisäänkirjoitettu tosi asia on se, että sun pitäisi tietää lähes kaikista bändeistä jotakin, olla kuunnellut edes pari biisiä useita tuhansia bändejä ja olla ajantasalla keneltä tulee milloinkin levy, etkä saa kuunnella tai ainakaan tykätä hiteistä. Sun pitää pukeutua edes jollakin tasolla metalliskenen mukaisesti ja muistaa, että vaikka genrehomoutta ei olekaan olemassa - niin räppiä ei kuunnella. Ei tosin sillä, että se mua nyt juuri nappaisikaan.

Musiikista pittää saada irti aitoa iloa, aitoa tekemisen meininkiä, sitä kuunnellessa pitää olla hyvä olla, eikä ainakaan saa olla suorituspaineita, että mitä voi kuunnella ja kuinka noloa se on. Vittu oikeesti. Mä olen edelleen niin täynnä tuollaista ajattelua, vaikka sorrun siihen ajoittain yhä. Mä kuuntelen aivan sitä mitä mä haluan, bloggaan mistä mä haluan, hehkutan Bless the Childiä jos musta siltä tuntuu ja ennen kaikkea, löydän itseni yhä uudelleen ja uudelleen musiikista. Just nyt mun on hyvä olla, kun Katatonia soi - ja niin sen pitää ollakin. Musiikista pitää saada tukea just siihen oloon, mikä tietyllä hetkellä on. Just nyt tekisi mieli kuunnella kaikkia biisejä yhtä aikaa alkaen Sentencedistä, Moonsorrowista, Lacuna Coilista, Evanescencestä, Ensiferumista jajaja..

Asiasta kukkaruukkuun, kiitos ihmiset, ettette ole painaneet "älä lue enää" -nappulaa, vaan teitä on tullut jopa lissää! Lupaan, että lähipäivien aikana teille on tulossa luettavaa Ilosaaresta, Sotkamon Sykkeestä ja Qstockista, ainakin!

Puss & Kram

2 kommenttia:

  1. Hah! Oon muuten havainnut täysin saman jo alusta alkaen silloin kun metallipiireissä pyörin. Oli noloa kuunnella jotain tiettyä bändiä ja piti juurikin olla tietoinen sen ja sen bändin siitä ja siitä lätystä. Mulle kyllä uppoaa moinen nippelitieto aivoihin helposti, mutta ymmärrän muiden turhautumisen. Kun pitää olla niin uskottava että olisi piireissä se tr00.

    Itse tutustuin metallimusiikkiin noin 11-vuotiaana ja aikalailla 18-vuotiaaseen saakka kuuntelin lähinnä musiikkia tuon genren rajojen sisäpuolelta. Nyt kun on tullut ikää muutamia vuosia lisää, ei jaksa enää välittää pysyäkseen yhden musiikkigenren sisällä vaan mielellään kuuntelee sitä mitä haluaa ja mikä kuulostaa juuri omaan korvaan hyvältä, tykkäsi siitä muut tai ei! Olet oikeassa, musiikista pitää saada aitoa iloa irti. :) Itse kuuntelen vähän vaihtelevasti (edelleen) metallimusiikkia, elektronista, rockia kasarilta ja ysäriltä ja myös klassista. Silloin tällöin tulee kuunneltua myös ihan suomalaista kevyttä musiikkia lauluharrastuksen vuoksi. Pidän myös kovasti musikaalisävelmistä.

    Vaikka tuossa nyt oli noi pääasialliset mitä nykyään kuuntelen niin kyllä mutkin saa helposti yökerhossa (mikäli sellaiseen eksyn) tanssimaan melkeinpä minkä tahansa kappaleen tahtiin jos siinä vaan on sitä jotain mun makuun.

    Sori kilometrikommentti. :D

    VastaaPoista
  2. No ei vaan mahtavaa, että joku muukin on sammaa mieltä! Toivottavasti mäkin nyt tän seurauksena vähän viisastuin, mutta vaikka kuinka kuuntelin "paskaa"musaa, niin siitä huolimatta jaksoin aatella, että kyllä se metallikausi vielä tullee, ja tässähän tämä! Ei se vaihtamalla parane, kyllä tähän skeneen kuitenkin sydämeltään aina kuuluu. :) Pitää vaan muistaa, että yökerhomusa on yökerhomusaa ja sitä kuunnellaan yöllä humalatilan huidellessa tuolla jossakin korkeuksissa ja muuten kuunnellaan sitten ihan jotain muuta. ;)

    VastaaPoista

Riitasointuja? Epävirettä? Ei virheettömyys ole täydellistä. // A.Hyyrynen