lauantai 24. joulukuuta 2011

Luukku 24

Hyvää jouluaattoa rakkaat lukijani!

Muusta kalenterista poiketen, tänään saatte sitten joululaulua kehiin. Pitkään pohdin mikä joululaulu mulle niistä kaikista se rakkain on, mutten osannut päättää. Jokainen näistä on minulle erittäin tärkeä ja kuuluu jouluuni ihan samalla tavalla kuin Lumiukko, Joulurauhan julistus, kynttilät tai jouluruokakin. Nyt hiljenen tässä muutaman päivän ajaksi, kunnes lähden Norjaan 27. päivä, joten voi olla että asiaan palaillaan vasta ensi vuoden puolella.

Viettäkää kynttilöiden ja läheisten ihmisten täyteinen loma puhumattakaan jouluruoista ja lahjoista. Kuten ryhmänohjaajamme sanoi, ottakaa lomasta ihan kaikki irti ja rentoutukaa kunnolla, niin minä ainakin aion tehdä!








1 kommentti:

  1. Vaikken joululauluista liiemmin välitä, Tulkoon joulu tekee oikeasti poikkeuksen ja on todella kaunis kappale.

    VastaaPoista

Riitasointuja? Epävirettä? Ei virheettömyys ole täydellistä. // A.Hyyrynen