torstai 8. elokuuta 2013

There are things you should know - the distance between us seems to grow. / Your Sweet 666 - H.I.M.


Yölliset pelot heikosta aamusta olivat ihan turhia, sillä simmut aukesivat helposti ja samalla kun Jaina valmistautui spurtilleen hakemaan vahvistusta joukkoihimme, itse nappasin siveltimet kätöseen ja päädyin lähtemään kauppaan tummissa smoky eye -meikeissä ilman kasvojen pohjustusta, huivi päässä ja crocsit jalassa, ei tullut kukaan iskemään, miksihän?

Anna ja Jaina katsastamaan Eva & Manu ja meikä pitämään viinanarikkaa porteille. Pääsin erittäin mielenkiintoiseen keskusteluun mukaan, joka kuului lähinnä näin:

"Millasta musiikkia sä kuuntelet? Kuunteletsä Julma Henkkaa?"
"Hei mitä sä luulet? Kato sen tyyliä, ei ehkä!"
"Nojoo, mutta millasta musiikkia se sit kuuntelee?"
"No rockabilly-tytöltä toi musta näyttää, punaset huulet ja kaikki!"
"No ei todellakaan ole, onhan tossa jotakin gootahtavaa, ei se mitään rockabillyä kuuntele"
"Joo... Luulkaa mua ihan miksi vain, mutta ei nyt sentään rockabillyä kuuntelevaksi - sen otan kyllä jo melkeen loukkauksena.."

"Minkä ikänen sä olet?"
"Kahdeksantoista"
"MMMMitä? Olin ihan varma että oot..."
"Mitä oon, sano vaan, mua on luultu 27:ksikin, joten ihan sama, et voi pistää paremmaksi"
"Olisin aatellu sut mun ikäiseksi, ja mä oon 28"
*DAFUQ?*
"No kun sulla on noi huulipunat ja kaikki ja oot niin fiksun oloinen, ei sun ikäsillä oo tällasia juttuja, sä vaikutat ihan helvetin hyvältä tyypiltä" jne.

Oikeasti hengasin monta tuntia kyseisen henkilön kanssa ja jätkä tais mut siinä ajassa saada ensimmäistä siideriään lipittävästä tyttösestä melkoiseen humalatilaan viskinsä ansiosta, mutta eipä se hyvien juttujen ja vähemmän hyvän (Cheekin tutututum-efektit, never again) musiikin takia ollut lainkaan huono asia. Toivotettiin hyvät jatkot toisillemme ja lähdettiin etsimään uusia tuttuja. Aivan mielettömän jepa ihminen, koska molemmat oli liikkeellä tasan juttuseuran perässä - ei epämääräisiä limaisia efektejä.


Cheek jatkoi yleisönsä villitsemistä, kun tr00-hevisti-tytöt kirmaili kohti Rantalavaa ja Mokomaa. Setti napsahti tajuntaan jälleen melko nätisti, vaikkakin uusimpien biisien kohdalla oli pakko luovuttaa ja mennä nojailemaan aitaan. Lopulta kiskoin itsestäni uutta virtaa ja päädyinkin kuvaamaan muiden moshpit-pyrkimyksiä, hyvä tytsyt!

Heinäkuut kolahteli tosissaan, eikä Pahaa vertakaan ollut tälläkään kertaa niin paha kuin voisi nimestä päätellä. Setin lopettaneesta Marraksesta ei kyllä ole paljoa muistikuvia, tai no, ehkäpä tekstimäärästä voi päätellä, että ei ole kyllä juuri mistään muustakaan.. Seuraavaan siis!


Livistettiin Kiian kanssa Rytmihäiriön ajaksi Koomalavan anniskeluun ja tyttöjen oikeudella saatiin yllättävänkin nopeasti Valkovenäläiset kätöseen ja yleisön sekaan. Edellisellä kerralla Rytmihäiriö todella kolahti, taidetaan puhua ehkä jopa viime vuoden maaliskuusta? Eli taukoa bändistä ja kenties jonkinlaista kasvuakin ennätti tapahtua, mutta ei kai sen piikkiin voi pistää sitä, etten jaksanut edes koko keikkaa katsoa?

Eikä muuten jaksaneet meidän porukan muutkaan ihmiset, jotka mua enemmän Rytmihäiriöstä intoilivat. Kaukana oli Myötätuuli 2011 tykittely, jätti vaisuksi. Raittiusleiriltä palattiin ja suunnistettiinkin etsimään uusia immeisiä ja varmistamaan nesteytyksen jatkuvuus.



Kalmahia tuli tsekattua kaksi ekaa biisiä ja kun tänään yhtyettä levyltä kuuntelin, niin vähän harmittaa ettei tullut jäätyä pidemmäksi aikaa katsastamaan. Pari ekaa biisiä ei anna mistään bändistä parasta mahdollista kuvaa, mutta jospa tämän vielä uudestaan pääsee lähiaikoina näkemään.

Onneksi ei kuitenkaan tullut missattua seuraavana ollutta Amorphista, jonne Lauran kanssa raahauduttiin melko vaivalloisesti. En ole vieläkään yhtään huonoa keikkaa heiltä nähnyt, eikä tämä kyllä ainakaan jäänyt yhtään huonommaksi kuin vuoden 2011 Qstockin keikka. Shades of Graylla alkanut keikka jatkui Sammon tahtiin. Nyt kyllä vituttaa, mulla ei ole biisistä minkäänlaista muistikuvaa ja kyseinen biisihän kuuluu bändin top-kolmoseen mulla. Silver Bride puolestaan napsahti, niin kuin kaikki muutkin hitit.



On Rich and Poorissa bailattiinkin sitten ihan kunnolla vieressäni olleen jätkän kanssa. Koska jälkikäteen-kommentit on parhaita, jäi vähän kaivelemaan, miksen menny jutskaamaan hänen kanssaan muutaman biisin moshailujen jälkeen myöhemmin törmätessä enää mitään. Ffuu. Wanderer kolahti livenä ihan mielettömän hyvin, vaikka onhan siinä tyylikäs videokin ja muutenkin biisi toimii. Pitäisi varmaan ostaa uusinkin levy hyllyjä täyttämään..

Hittikimaralopetus varmasti monia vituttaa, mutta itse kun en ihan ykkösfaneihin bändille lukeudu, toimii The Smoke - House of Sleep -kombinaatio ihan mielettömän lujaa, varsinkin kun molemmat on ihan loistavia biisejä. House of Sleepiä huudettiin täydestä sydämestä ja nautittiin viilentyvästä illasta, tämmöstä elämän pittääkin olla!

Töppöstä toisen eteen ja kohti Haloo Helsinkiä. Yleisömassa oli mieletön ja anniskelualueen porteilla mietin, että tulenkohan ikinä pääsemään edes miksauskopin etupuolelle. Ihmisten vanavedessä ja nätisti muiden välistä puikahdellen kuitenkin päädyin neljänteen riviin Huutamaan ilosta Amorphis-herrasmiehen kanssa, a'vot! Jälleen kerran yleisö oli mielettömän hyvin mukana ja nopea vilkaisu eturiviin kertoi sen, että eturivipaikka järjestynee keikan jälkeen varsin näpsäkästi.


Muutama fani (ah, mikä sana) jäi odottelemaan Haloo Helsingin porukoita paikalle, mutta muita ei Elli pahemmin kiinnostanut. Nainen vaikutti olevan niin lost, että ajattelin jutskata hänen kanssaan pari sanaa. Parhaimmat aloitusreplat lienee: "Mä en tykkää teidänkaltasesta musiikista, enkä kuuntele rockia, mutta...". Luotiin yhdessä hyvän bändin kriteerit ja todettiin, ettei Within Temptation ole paska, vaikkei se saanutkaan yleisöä mukaan. Elli itse kovasti odotteli H.I.M:in keikkaa, toivottavasti täytti odotukset!

Jalkojen tappamisen kesän ennätystä koeteltiin kahden päivän festareilla ihan kunnolla ja sepä taisi irrotakin. Eturivin aita tuntuikin niin tutulta ja turvalliselta, että teki mieli vain jäädä istumaan siihen, mutta toki tuttuja piti lisää moikkailla ennen keikan alkua. Kaverit messiin ja Kiian kanssa nauttimaan illan parhaasta mussiikkiesityksestä, oikeastaan mun kohdalla ainakin kesän parhaasta, vaikka ei Sotkamon Nightwishkään kauaksi tästä jäänyt.



Keikka potkastiin käytiin Buildingsilla, joka muuten kuulosti aivan laittoman hyvältä? Seuraavaksi tullut biisi sai hetkellisen ajatusvyöryn käymään pään läpi "tässäpä tää sitten olikin". Edellisen vuoden puolella edellisen kerran Katatonian nähneenä kyseisen keikan oikea settilista loppui Day and Then the Shadeen ja sen oleminen setin toisena biisinä sai vähän oudon fiiliksen aikaan. Näköjään ovat sitä usein kyseisellä paikalla vetäneet, mutta allekirjoittaneelle tunne oli vähintäänkin outo. Tästä voinee päätellä, etten spoilannut itseäni settilistalla! Ps. My Twin ♥.

Burn the Remembrance toimi kans aivan sairaan hyvin, eikä edellisenä iltana hankituista niskakivuista ollut tässä vaiheessa enää tietoakaan. Voin vaan kuvitella, kuinka perseestä on olla mun vieressä keikalla, ja eräs siitä luovuttikin - oma moka, jos moshaisit ei muiden hiukset päätyisi sun suuhun.



Sitten täytyykin taas paljastaa amatööriryyteni, viimeksi kyseessä oli Omerta, mutta tällä kertaa Soil's Song. En ollut kyseistä biisiä pahemmin kuunnellut, mutta eiss että räjäytti tajunnan. Yleisön reaktio ja tippa linssissä -efektit nosti tämän bändin aivan uudelle levelille. Junaan päästyäni kuuntelinkin kyseistä biisiä melkolailla repeatilla ja kirosin sitä, että olen näin myöhäisherännäinen.

Settilista koostui onneksi muuten biiseistä, jotka olivat pauhanneet mun kaiuttimista kerran jos toisenkin. The Racing Heart ja Lethean, ah. Mun vaakakupissa levyjen parhaimmistoksi on alkanut muuttua toisiksi uusin ja Viva Emptiness, joten The Longest Year yhtenä Night is the New Dayn parhaimpana biisinä oli jälleen aistinautinto.



Päivän heinäkuu-teemaa jatkaen July oli jälleen niin mahtava kuin olettaa saattaakin. Vaikka uusin levy hyvää melskettä onkin, Dead Letters ei kyllä mulle ole sieltä parhaasta päästä, mutta onneksi virallisesti keikan lopettanut Forsaker sai taas taivaankappaleet oikeaan asentoon. Eikä siinä vielä kaikki! Bändi innostui vetäsemään keikan loppuun setin ulkopuolelta vielä Leadersin. Viimeisetkin glukoosit kulkeutuivat solujen sisälle ja saivat lopulta aikaan maitohappokäymisen (voi miksi, miksi ei alkoholikäymistä ;) ), kun Kiian kanssa reviteltiin biisi loppuun asti ihan täysillä.



Keikka oli täyttä loistavuutta, setti oli just niin kova kun olettaa voikin, vaikka mun lemppareita jäi paljon pois. Pointsit pändille siitä, että settilista vaihtuu. Tällaista lissee, I'm in! Ehdinkin jo kirota, kaverin vanavedessä tosin, ettei mulle vasta esitelty TesseracT kierrä Katatonian kanssa Suomessa, kelpais nimittäin uudestaankin, kilometreistä viis!

Kuva bändin FB-sivuilta, mun punainen tukka taitaa loistaa aika semisti?

Epämääräistä lagitusta ympäri Kuusisaarta ja lopulta tsekkaamaan H.I.M:iä melko kuolleen itseni kanssa. Yksi elämän oudoimpia tilanteita on tuijottaa vieressä seisovan Hyrden tatuointia "olen muuten nähnyt tuon ennenkin" -ajatusten kera. Todistin melko mielenkiintoista tapahtumakulkua Your Sweet 666:jä sun muita kuunnellessani. Monen päivän paras hetki oli varmaan päästä Hyrden kainaloon, mutta herran ilmeestä näki, että nyt ollaan katsomassa keikkaa - omahan alkaa vasta tunnin päästä.



H.I.M ei sytyttänyt, tulin kesken keikan eikä bändin koko tuotanto ole mulle millään muotoa tuttua. Päädyin filmailemaan Wicked Gamea ja pohtimaan, kuinka ihana olisi vaan päätyä pitkälleen vieressä olleelle nurmikolle. Lähdin vetämään ja myöhemmin koko keikan todistaneiden kanssa jutelleena vituttaa. The Funeral of Hearts on yksi bändin parhaita biisejä ja kappas - toisiksi viimeisenähän se setissä napottaa. Keikan lopettanut When Love and Death Embrace oli kuulema hieno veto, olisinpa itsekin nähnyt!

Oudointa kaikessa on se, että H.I.M:istä kuvat onnistuivat paremmin kuin Katatoniasta. Erona taisikin olla 40x zoom? Mitähän vittua, digitaalisen zoomin käyttö vetää laadun pikselimössöksi, mutta onhan nämä nyt sata kertaa parempia kuin Katatoniahäröily - tai ainakin nyt sentään yhtä hyviä?


Olin aivan valmis syöksymään petiin, mutta WÖYH!:iin marssiessani tiesin sen olevan kaukainen taivas tulevaisuudessa. Etsin kavereita sallitulta puolelta, mutta mitäs ihmettä, siellähän se koko lössi anniskelualueen puolella napotti. Festarin ekat ja vikat ruoat mukaan "mulla ei oo enempää rahaa, anna sen verran ku viitit" ja iso kukkura lautanen messiin ja koomaamaan. Pari biisiä edestä ja lopulta ulos "eihän täällä voi hengittää" -periaatteella.



H.I.M:in aikaan tehosteita taivaalle luonut ukkonen alkoi painaa päälle todenteolla, eikä ulkonaolo paljoa paremmalta vaihtoehdolta tuntunut. Eikun takaisin sisälle. Portsarille epämääräistä selostusta "Tulin just ulos, päästä mut takasin sisälle, en jaksa ettii papereita" ja niin räjähtänyt look ettei muusta tietoa, "no en mä olis sulta papereita kysynytkään, ala mennä". Marssin tyytyväisenä ensimmäiseen nurkkaan reunaan, kyseinen rakennushan on ympyrä, ja vuorauduin hupparin sisälle niin hyvin kuin mahdollista ja kirosin kyseistä hetkeä.

Sattui, palelsi, oli kuuma, vitutti, musiikki oli liian kovalla ja vilkaisu kelloon ei fiilistä pahemmin auttanut. Pakko myöntää, että kyseessä oli elämäni pisin puoli tuntia tähän mennessä. Tungin korvatulpat niin syvälle päähäni, että mietin, että milloin ne plopsahtaa aivojen puolelle ja koetin vaan pysyä hereillä ja muistaa siirrellä jalkojani järkkäreiden kulkiessa ohi, etteivät he heittäisi mua pihalle. Ei ollut todellakaan päivän paras hetki.


Kaskelotti ja Lokki räjäytti yleisön tajunnan ja jälkimmäinen omanikin - kohta tämä on ohi! Lopulta päädyin marssimaan kaatosateeseen jonkun bändin roudarin kanssa, joka oli sukeltanut pää edellä tuntemattomaan veteen ja muistona siitä oli veriset ja tikatut arvet otsassa ja vatsassa, ei kehoittanut tekemään samaa. Neljä kissan elämäänsä käyttäneenä hän lähti hurjana ylittämään tietä, vaikka tuumasikin ettei taida aamulla olla ihan ajokunnossa. Hyvät jatkot vaan sullekin!

Unta palloon! -toiminta venyi ja venyi ja lopulta neljän jälkeen sai luvan kanssa kallistua sänkyyn vain herätäkseen parin tunnin päästä uudelleen kavereiden lähtöön. Onneksi univelat kuittaantui melko hyvin ja lopulta sunnuntaiaamulta kämpiltä lähti tyytyväinen festaroija. Tähän onkin hyvä päättää suunnitelmallisempi osa mun kesästä, mieletöntä FIILISTELYÄ koko viikonloppu hienojen ihmisten kanssa päästen todistamaan mielettömän loistavia keikkoja! Tätä varten mä elän. Tämän takia mä taas jälleen kuuntelen metallia. Kiitos Qstock, nähdään ehkä taas ensi vuonna!

1 kommentti:

  1. Katatoniaaa! Ui saakeli että harmittaa kun en päässyt paikalle. HIMinkin olisin kattonu kyllä, hyvvee on se. Ihanan tapahtumarikas postaus :D

    VastaaPoista

Riitasointuja? Epävirettä? Ei virheettömyys ole täydellistä. // A.Hyyrynen