keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Ja mitä helvettiä on tuo olevinaan, tuo jatkuva toipumisprosessi? / Puolikas Ihminen - Stam1na

Moikat ja pahoittelut viime aikaisesta hiljaiselosta. Mulla ei ole oikein postailuideoita, enkä kuuntele mitään sen ihmeellisempää musiikkiakaan. Lähinnä kesäfiilistelyä oon hoidellut alta pois Pendulumin ja radiohittien avulla, Bon Jovia unohtamatta. Jos olisi jotakin postaamisen arvoista toivetta siellä päin, voisin ottaa jälleen niitä vastaan. Leffamusiikeista tekisin postauksen, jos mulla vaan olisi hyviä biisejä niistä enemmänkin kuin yhden käden sormia.

Ilmottele siis, jos olisi jotakin mielessä, josta haluaisit minun rustailevan!


Nyt yritän nyhjätä asiaa aika pienestä, mutta kuitenkin yllättävän suuresta jutusta, nimittäin Stam1nan Puolikkaan ihmisen tänään julkaistusta videosta. Biisi aukesi mulle kunnolla vasta livenä, ja nyt kyseinen viisu löytyy kännykkäni soittoäänen paikalta tuntemattomien soittaessa mulle. Tai no, niiden, joille en ole muita biisejä laitellut. Tulkitsin biisin sanoman aivan eri tavalla aluksi, kunnes tulkitsin sen muka oikealla tavalla ja sitten tässä videossa on vielä kolmas tulkinta asioista.




Yllätyin positiivisesti siitä, ettei kyseessä ole tylsä metalliskenestä tuttu soittovideo. Stam1nakin on niitä mun makuun ainakin ihan riittävästi viljellyt, joten tämä on virkistävää vaihtelua ainakin. Pakkolaskun video ei ikinä toiminut mulle, mutta Nocebon molemmat sinkut kolahtavat videoina ja ihan yksittäisinä biiseinäkin.

Tässä videossa vähän häiritsee nuo mitä luultavimmin tarkoituksella tehdyt laulukohdat, jotka toisaalta tuovat vähäsen sitä jotakin videoon. Mustavalkoteema toimii videolla upeasti, eikä Hyrden tukka voisi näyttää tuon paremmalta. Myös se, että henkilöt ovat kuin toistensa kopioita ajaa varmasti biisin sanomaa eteenpäin, mutta toimii erittäin mainiosti myös visuaalisena seikkana.

Mikäpä on tuomio? Kolahtaako edes biisi jossei video?

1 kommentti:

  1. "Myös se, että henkilöt ovat kuin toistensa kopioita ajaa varmasti biisin sanomaa eteenpäin, mutta toimii erittäin mainiosti myös visuaalisena seikkana. " MIKS EN TAJUNNU TUOTA O.O kiitos sara! :DDDDD

    VastaaPoista

Riitasointuja? Epävirettä? Ei virheettömyys ole täydellistä. // A.Hyyrynen