There are things you should know - the distance between us seems to grow. / Your Sweet 666 - H.I.M.

Yölliset pelot heikosta aamusta olivat ihan turhia, sillä simmut aukesivat helposti ja samalla kun Jaina valmistautui spurtilleen hakemaan vahvistusta joukkoihimme, itse nappasin siveltimet kätöseen ja päädyin lähtemään kauppaan tummissa smoky eye -meikeissä ilman kasvojen pohjustusta, huivi päässä ja crocsit jalassa, ei tullut kukaan iskemään, miksihän?

Anna ja Jaina katsastamaan Eva & Manu ja meikä pitämään viinanarikkaa porteille. Pääsin erittäin mielenkiintoiseen keskusteluun mukaan, joka kuului lähinnä näin:

"Millasta musiikkia sä kuuntelet? Kuunteletsä Julma Henkkaa?"

"Hei mitä sä luulet? Kato sen tyyliä, ei ehkä!"

"Nojoo, mutta millasta musiikkia se sit kuuntelee?"

"No rockabilly-tytöltä toi musta näyttää, punaset huulet ja kaikki!"

"No ei todellakaan ole, onhan tossa jotakin gootahtavaa, ei se mitään rockabillyä kuuntele"

"Joo... Luulkaa mua ihan miksi vain, mutta ei nyt sentään rockabillyä kuuntelevaksi - sen otan kyllä jo melkeen loukkauksena.."

"Minkä ikänen sä olet?"

"Kahdeksantoista"

"MMMMitä? Olin ihan varma että oot..."

"Mitä oon, sano vaan, mua on luultu 27:ksikin, joten ihan sama, et voi pistää paremmaksi"

"Olisin aatellu sut mun ikäiseksi, ja mä oon 28"

*DAFUQ?*

"No kun sulla on noi huulipunat ja kaikki ja oot niin fiksun oloinen, ei sun ikäsillä oo tällasia juttuja, sä vaikutat ihan helvetin hyvältä tyypiltä" jne.

Oikeasti hengasin monta tuntia kyseisen henkilön kanssa ja jätkä tais mut siinä ajassa saada ensimmäistä siideriään lipittävästä tyttösestä melkoiseen humalatilaan viskinsä ansiosta, mutta eipä se hyvien juttujen ja vähemmän hyvän (Cheekin tutututum-efektit, never again) musiikin takia ollut lainkaan huono asia. Toivotettiin hyvät jatkot toisillemme ja lähdettiin etsimään uusia tuttuja. Aivan mielettömän jepa ihminen, koska molemmat oli liikkeellä tasan juttuseuran perässä - ei epämääräisiä limaisia efektejä.

Cheek jatkoi yleisönsä villitsemistä, kun tr00-hevisti-tytöt kirmaili kohti Rantalavaa ja Mokomaa. Setti napsahti tajuntaan jälleen melko nätisti, vaikkakin uusimpien biisien kohdalla oli pakko luovuttaa ja mennä nojailemaan aitaan. Lopulta kiskoin itsestäni uutta virtaa ja päädyinkin kuvaamaan muiden moshpit-pyrkimyksiä, hyvä tytsyt!

Heinäkuut kolahteli tosissaan, eikä Pahaa vertakaan ollut tälläkään kertaa niin paha kuin voisi nimestä päätellä. Setin lopettaneesta Marraksesta ei kyllä ole paljoa muistikuvia, tai no, ehkäpä tekstimäärästä voi päätellä, että ei ole kyllä juuri mistään muustakaan.. Seuraavaan siis!

Livistettiin Kiian kanssa Rytmihäiriön ajaksi Koomalavan anniskeluun ja tyttöjen oikeudella saatiin yllättävänkin nopeasti Valkovenäläiset kätöseen ja yleisön sekaan. Edellisellä kerralla Rytmihäiriö todella kolahti, taidetaan puhua ehkä jopa viime vuoden maaliskuusta? Eli taukoa bändistä ja kenties jonkinlaista kasvuakin ennätti tapahtua, mutta ei kai sen piikkiin voi pistää sitä, etten jaksanut edes koko keikkaa katsoa?

Eikä muuten jaksaneet meidän porukan muutkaan ihmiset, jotka mua enemmän Rytmihäiriöstä intoilivat. Kaukana oli Myötätuuli 2011 tykittely, jätti vaisuksi. Raittiusleiriltä palattiin ja suunnistettiinkin etsimään uusia immeisiä ja varmistamaan nesteytyksen jatkuvuus.



Kalmahia tuli tsekattua kaksi ekaa biisiä ja kun tänään yhtyettä levyltä kuuntelin, niin vähän harmittaa ettei tullut jäätyä pidemmäksi aikaa katsastamaan. Pari ekaa biisiä ei anna mistään bändistä parasta mahdollista kuvaa, mutta jospa tämän vielä uudestaan pääsee lähiaikoina näkemään.

Onneksi ei kuitenkaan tullut missattua seuraavana ollutta Amorphista, jonne Lauran kanssa raahauduttiin melko vaivalloisesti. En ole vieläkään yhtään huonoa keikkaa heiltä nähnyt, eikä tämä kyllä ainakaan jäänyt yhtään huonommaksi kuin vuoden 2011 Qstockin keikka. Shades of Graylla alkanut keikka jatkui Sammon tahtiin. Nyt kyllä vituttaa, mulla ei ole biisistä minkäänlaista muistikuvaa ja kyseinen biisihän kuuluu bändin top-kolmoseen mulla. Silver Bride puolestaan napsahti, niin kuin kaikki muutkin hitit.



On Rich and Poorissa bailattiinkin sitten ihan kunnolla vieressäni olleen jätkän kanssa. Koska jälkikäteen-kommentit on parhaita, jäi vähän kaivelemaan, miksen menny jutskaamaan hänen kanssaan muutaman biisin moshailujen jälkeen myöhemmin törmätessä enää mitään. Ffuu. Wanderer kolahti livenä ihan mielettömän hyvin, vaikka onhan siinä tyylikäs videokin ja muutenkin biisi toimii. Pitäisi varmaan ostaa uusinkin levy hyllyjä täyttämään..

Hittikimaralopetus varmasti monia vituttaa, mutta itse kun en ihan ykkösfaneihin bändille lukeudu, toimii The Smoke - House of Sleep -kombinaatio ihan mielettömän lujaa, varsinkin kun molemmat on ihan loistavia biisejä. House of Sleepiä huudettiin täydestä sydämestä ja nautittiin viilentyvästä illasta, tämmöstä elämän pittääkin olla!

Töppöstä toisen eteen ja kohti Haloo Helsinkiä. Yleisömassa oli mieletön ja anniskelualueen porteilla mietin, että tulenkohan ikinä pääsemään edes miksauskopin etupuolelle. Ihmisten vanavedessä ja nätisti muiden välistä puikahdellen kuitenkin päädyin neljänteen riviin Huutamaan ilosta Amorphis-herrasmiehen kanssa, a'vot! Jälleen kerran yleisö oli mielettömän hyvin mukana ja nopea vilkaisu eturiviin kertoi sen, että eturivipaikka järjestynee keikan jälkeen varsin näpsäkästi.

Muutama fani (ah, mikä sana) jäi odottelemaan Haloo Helsingin porukoita paikalle, mutta muita ei Elli pahemmin kiinnostanut. Nainen vaikutti olevan niin lost, että ajattelin jutskata hänen kanssaan pari sanaa. Parhaimmat aloitusreplat lienee: "Mä en tykkää teidänkaltasesta musiikista, enkä kuuntele rockia, mutta...". Luotiin yhdessä hyvän bändin kriteerit ja todettiin, ettei Within Temptation ole paska, vaikkei se saanutkaan yleisöä mukaan. Elli itse kovasti odotteli H.I.M:in keikkaa, toivottavasti täytti odotukset!

Jalkojen tappamisen kesän ennätystä koeteltiin kahden päivän festareilla ihan kunnolla ja sepä taisi irrotakin. Eturivin aita tuntuikin niin tutulta ja turvalliselta, että teki mieli vain jäädä istumaan siihen, mutta toki tuttuja piti lisää moikkailla ennen keikan alkua. Kaverit messiin ja Kiian kanssa nauttimaan illan parhaasta mussiikkiesityksestä, oikeastaan mun kohdalla ainakin kesän parhaasta, vaikka ei Sotkamon Nightwishkään kauaksi tästä jäänyt.



Keikka potkastiin käytiin Buildingsilla, joka muuten kuulosti aivan laittoman hyvältä? Seuraavaksi tullut biisi sai hetkellisen ajatusvyöryn käymään pään läpi "tässäpä tää sitten olikin". Edellisen vuoden puolella edellisen kerran Katatonian nähneenä kyseisen keikan oikea settilista loppui Day and Then the Shadeen ja sen oleminen setin toisena biisinä sai vähän oudon fiiliksen aikaan. Näköjään ovat sitä usein kyseisellä paikalla vetäneet, mutta allekirjoittaneelle tunne oli vähintäänkin outo. Tästä voinee päätellä, etten spoilannut itseäni settilistalla! Ps. My Twin ♥.

Burn the Remembrance toimi kans aivan sairaan hyvin, eikä edellisenä iltana hankituista niskakivuista ollut tässä vaiheessa enää tietoakaan. Voin vaan kuvitella, kuinka perseestä on olla mun vieressä keikalla, ja eräs siitä luovuttikin - oma moka, jos moshaisit ei muiden hiukset päätyisi sun suuhun.



Sitten täytyykin taas paljastaa amatööriryyteni, viimeksi kyseessä oli Omerta, mutta tällä kertaa Soil's Song. En ollut kyseistä biisiä pahemmin kuunnellut, mutta eiss että räjäytti tajunnan. Yleisön reaktio ja tippa linssissä -efektit nosti tämän bändin aivan uudelle levelille. Junaan päästyäni kuuntelinkin kyseistä biisiä melkolailla repeatilla ja kirosin sitä, että olen näin myöhäisherännäinen.

Settilista koostui onneksi muuten biiseistä, jotka olivat pauhanneet mun kaiuttimista kerran jos toisenkin. The Racing Heart ja Lethean, ah. Mun vaakakupissa levyjen parhaimmistoksi on alkanut muuttua toisiksi uusin ja Viva Emptiness, joten The Longest Year yhtenä Night is the New Dayn parhaimpana biisinä oli jälleen aistinautinto.



Päivän heinäkuu-teemaa jatkaen July oli jälleen niin mahtava kuin olettaa saattaakin. Vaikka uusin levy hyvää melskettä onkin, Dead Letters ei kyllä mulle ole sieltä parhaasta päästä, mutta onneksi virallisesti keikan lopettanut Forsaker sai taas taivaankappaleet oikeaan asentoon. Eikä siinä vielä kaikki! Bändi innostui vetäsemään keikan loppuun setin ulkopuolelta vielä Leadersin. Viimeisetkin glukoosit kulkeutuivat solujen sisälle ja saivat lopulta aikaan maitohappokäymisen (voi miksi, miksi ei alkoholikäymistä ;) ), kun Kiian kanssa reviteltiin biisi loppuun asti ihan täysillä.



Keikka oli täyttä loistavuutta, setti oli just niin kova kun olettaa voikin, vaikka mun lemppareita jäi paljon pois. Pointsit pändille siitä, että settilista vaihtuu. Tällaista lissee, I'm in! Ehdinkin jo kirota, kaverin vanavedessä tosin, ettei mulle vasta esitelty TesseracT kierrä Katatonian kanssa Suomessa, kelpais nimittäin uudestaankin, kilometreistä viis!

Kuva bändin FB-sivuilta, mun punainen tukka taitaa loistaa aika semisti?

Epämääräistä lagitusta ympäri Kuusisaarta ja lopulta tsekkaamaan H.I.M:iä melko kuolleen itseni kanssa. Yksi elämän oudoimpia tilanteita on tuijottaa vieressä seisovan Hyrden tatuointia "olen muuten nähnyt tuon ennenkin" -ajatusten kera. Todistin melko mielenkiintoista tapahtumakulkua Your Sweet 666:jä sun muita kuunnellessani. Monen päivän paras hetki oli varmaan päästä Hyrden kainaloon, mutta herran ilmeestä näki, että nyt ollaan katsomassa keikkaa - omahan alkaa vasta tunnin päästä.



H.I.M ei sytyttänyt, tulin kesken keikan eikä bändin koko tuotanto ole mulle millään muotoa tuttua. Päädyin filmailemaan Wicked Gamea ja pohtimaan, kuinka ihana olisi vaan päätyä pitkälleen vieressä olleelle nurmikolle. Lähdin vetämään ja myöhemmin koko keikan todistaneiden kanssa jutelleena vituttaa. The Funeral of Hearts on yksi bändin parhaita biisejä ja kappas - toisiksi viimeisenähän se setissä napottaa. Keikan lopettanut When Love and Death Embrace oli kuulema hieno veto, olisinpa itsekin nähnyt!

Oudointa kaikessa on se, että H.I.M:istä kuvat onnistuivat paremmin kuin Katatoniasta. Erona taisikin olla 40x zoom? Mitähän vittua, digitaalisen zoomin käyttö vetää laadun pikselimössöksi, mutta onhan nämä nyt sata kertaa parempia kuin Katatoniahäröily - tai ainakin nyt sentään yhtä hyviä?

Olin aivan valmis syöksymään petiin, mutta WÖYH!:iin marssiessani tiesin sen olevan kaukainen taivas tulevaisuudessa. Etsin kavereita sallitulta puolelta, mutta mitäs ihmettä, siellähän se koko lössi anniskelualueen puolella napotti. Festarin ekat ja vikat ruoat mukaan "mulla ei oo enempää rahaa, anna sen verran ku viitit" ja iso kukkura lautanen messiin ja koomaamaan. Pari biisiä edestä ja lopulta ulos "eihän täällä voi hengittää" -periaatteella.



H.I.M:in aikaan tehosteita taivaalle luonut ukkonen alkoi painaa päälle todenteolla, eikä ulkonaolo paljoa paremmalta vaihtoehdolta tuntunut. Eikun takaisin sisälle. Portsarille epämääräistä selostusta "Tulin just ulos, päästä mut takasin sisälle, en jaksa ettii papereita" ja niin räjähtänyt look ettei muusta tietoa, "no en mä olis sulta papereita kysynytkään, ala mennä". Marssin tyytyväisenä ensimmäiseen nurkkaan reunaan, kyseinen rakennushan on ympyrä, ja vuorauduin hupparin sisälle niin hyvin kuin mahdollista ja kirosin kyseistä hetkeä.

Sattui, palelsi, oli kuuma, vitutti, musiikki oli liian kovalla ja vilkaisu kelloon ei fiilistä pahemmin auttanut. Pakko myöntää, että kyseessä oli elämäni pisin puoli tuntia tähän mennessä. Tungin korvatulpat niin syvälle päähäni, että mietin, että milloin ne plopsahtaa aivojen puolelle ja koetin vaan pysyä hereillä ja muistaa siirrellä jalkojani järkkäreiden kulkiessa ohi, etteivät he heittäisi mua pihalle. Ei ollut todellakaan päivän paras hetki.

Kaskelotti ja Lokki räjäytti yleisön tajunnan ja jälkimmäinen omanikin - kohta tämä on ohi! Lopulta päädyin marssimaan kaatosateeseen jonkun bändin roudarin kanssa, joka oli sukeltanut pää edellä tuntemattomaan veteen ja muistona siitä oli veriset ja tikatut arvet otsassa ja vatsassa, ei kehoittanut tekemään samaa. Neljä kissan elämäänsä käyttäneenä hän lähti hurjana ylittämään tietä, vaikka tuumasikin ettei taida aamulla olla ihan ajokunnossa. Hyvät jatkot vaan sullekin!

Unta palloon! -toiminta venyi ja venyi ja lopulta neljän jälkeen sai luvan kanssa kallistua sänkyyn vain herätäkseen parin tunnin päästä uudelleen kavereiden lähtöön. Onneksi univelat kuittaantui melko hyvin ja lopulta sunnuntaiaamulta kämpiltä lähti tyytyväinen festaroija. Tähän onkin hyvä päättää suunnitelmallisempi osa mun kesästä, mieletöntä FIILISTELYÄ koko viikonloppu hienojen ihmisten kanssa päästen todistamaan mielettömän loistavia keikkoja! Tätä varten mä elän. Tämän takia mä taas jälleen kuuntelen metallia. Kiitos Qstock, nähdään ehkä taas ensi vuonna!

We're part of a story, part of a tale, we're all on this journey, no one is to stay. Where ever it's going, what is the way? / Never-ending Story - Within Temptation

Ja niinhän sitä voisi luulla, että viimestä festaria viedään, mutta ei suinkaan - yllätysmomentteja tuli matkalle. Edelliset muistot Qstockista eivät olleet ihan niitä lämpimimpiä, mutta tällä kertaa Kuusisaari yllätti positiivisesti (ei siis muistella pahalla päälle räjähtäneitä siidereitä, kännisiä tovereita, kaatosadetta, majapaikkaongelmia, venähtänyttä peukaloa sun muuta, vaan keskitytään vähän modernimpaaan aikaan).

Eipä sillä, että Qstock vuosimallia 2013 olisi alkanut juuri sen paremmin kuin 2011:kään. Olin juna-asemalla tunti ja vartti ennen junan lähtöä, kun laahustin suoraan töistä sinne ja sain seurakseni ystäväisen, jonka kanssa jutskasin ihmissuhdeongelmia ja kappas, myöhästyin junasta. Ei saatana? Lopulta päädyin lipunvaihdon kautta Ylivieskaan istumaan junaan, joka ei tuntiin liikkunut mihinkään suuntaan ja olinkin Oulussa puol_toista_tuntia_myöhässä. Vitutuskäyrä oli aika korkealla, mutta päätin, että tästä ei pääse kuin ylöspäin.

Yksi päivä shoppailua, arskasta ja merituulesta nautiskelua ja rannekkeenvaihtoa ja sitten olikin tosi kyseessä. Jack Danielssia päälle ja tukkaan glitteriä, porukka kokoon ja eikun alottelemaan. Alueella oli tuttuun tapaan eteisalue, jossa omia juomia sai juoda, jota kyllä Kuopiorockin kyttäyksen jälkeen arvostelen kovasti!

Aikaa pari tuntia, tavoitteena hyvä fiilis, nousuhumala ja PMMP. Kaikki löytyy, vaikka Jeesuskaan ei tullut. Taisi PMMP:ltä olla mulle eka ja vika keikka samalla, mutta kylläpähän kolahti! Hittejä putkeen ja hieno ihminen vieressä auringonpaisteessa juomista nautiskellen, kyllä kelpasi.

Kesäkaverit ja Matkalaulu räjäytti tajunnan, mutta myös Kovemmat kädet sytytti. En ole PMMP:n tuotantoon juuri hittejä enempää tutustunut, joten ehkä joku sai paaljon enemmän setistä irti. Heliumpallokin jäi positiivisena muistona mieleen. On kyllä tämä bändi maineensa ansainnut!

Seuraavaksi vuorossa oli yksi viikonlopun odotetuimmista yhtyeistä, nimittäin First Aid Kit. Tutustuin bändiin samalla viikolla ja tunnit ennen festareita luukutettiin Jainan kanssa kyseistä bändiä niin paljon, mitä PMMP:ltä ja Kätilöiltä ennätettiin. Oli varmaan hieno keikka, mutta mitä tapahtui? Muistan tasan kaksi biisiä, Emmyloun ja The Lion's Roarin, anniskelualue on hieno asia? Joka tapauksessa tuli törmäiltyä tuttuihin, note: puhelin ja FIILISTELTYÄ.

Seuraavaksi tapahtuikin koko viikonlopun pahin mokaus, saanen kysyä itseltäni, miksi Battle Beast vaihtui Michael_vitun_Monroehen? Kaikkea ei voi ymmärtää, mutta olisin kyllä kovasti halunnut BB:n vielä nähdä tälle kesälle. Monroe ei oikein napannut ja suuntasinkin pian kohti Kätilötelttaa, jossa mua oli vastassa onneksi jo hieman leppynyt ruokaa saanut ystäväiseni ja pari uutta tuttavuutta vanhojen lisäksi.

Kätilöihin survouduttiin niin eteen kuin iisisti päästiin enää siinä vaiheessa, eli keskelle yleisömassaahan sitä lopulta päädyttiin discoilemaan. Settilista lienee näillä kesän keikoilla ollut hyvin samanlainen kuin aina ennenkin, joten jokainen lienee Kätsyt joskus nähnyt tai jos ei - on ainakin jollakin tapaa tietoinen setistä. Jos en ihan hirveästi valehtele (jonka saatan tehdäkin), niin mulla on pienoinen muistikuva U.S.C.H:illa aloituksesta, mutta korjatkee toki jos oon väärässä!

Joka tapauksessa, keikka oli ihan timangi huolimatta perseessä roikkuvista ällötyksistä. Loistava meininki ja bändikin tykkäs. Lavalla taisi vierailijoita riittää, mutta itsehän en heistä yhtäkään edes nähnyt, Kotiteollisuusihmisiä ainakin taisi pyörähtää? Joka tapauksessa nesteytys oli hoidettu hyvin ja mukavaa piisasi, tuskin kukaan sitä enempää infoa tästä kaipaakaan, joten seuraavaan!

Vuorossa oli reissu kaverin kämpille, toisille tequilaa ja toisille noh.. jotain muuta. Kamat sinne idealla "enhän mä kameraa enää tarvii" ja takasin alueelle. Logiika tais loppua lyhyeen, muuten vaan illan ja reissun THE-esiintyjä edessä, Within Temptation. Tätä seurasikin sitten seikkailu kohti aluetta ja lopulta törmäilyä tuttuihin, jonka lopputuloksena sitten oltiin suuntaamassa katsomaan tätä:

mutta onneksi nyt ei sentään ikinä sinne päädytty. Vähän ärsyttää kuitenkin, etten paljon puhuttua Rytmirannan uudistusta ees nähnyt, mutta kyllähän tuokin sata kertaa paremmalta kuulostaa levyltä - sori dudes.



Seuraaavaksi vietiinkin keikkaneitsyyttä nimittäin Within Temptationin osalta. Yleisö oli laimeampi kuin Sotkamossa Nightwishissä ja ihmiset eivät osanneet sanoja edes viidennessä rivissä, hyvä jos vanhempiin hitteihin. Keikka käyntiin Mother Maidenilla ja uuden levyn hittiputki suoraan seuraavaksi Shot in the Dark - In the Middle of the Night - Faster. En oikeen syty tuolle uusimmalle levylle, mutta kyllähän nämä menetteli. Fire and Ice puolestaan oli mulle tosi kaukainen kipale, mutta sitten onneksi lähtikin tutumpaa kamaa.



Stand My Groundiin kaipailin ihmisten laulukuoroa laihoin tuloksin, mutta itse ainakin tykkäsin kovasti. Our Solemn Hour puolestaan on yksi inhokkibiiseistäni, en vaan tiedä miksei se kolahda millään muotoa ja livenä jalkakipu taisikin viedä suurimman huomion. Ainoa festaripäivä, jolloin olin maiharit jalassa ja sehän tuntuikin verisenä rakkona kantapäässä, kiitos tästä.



Ice Queenista ei pahemmin muistikuvia myöskään löydy ja Shot in the Dark ei myöskään napannut, mutta sittenpä lähti tajunta. What Have You Done herätti mut epämääräisestä kipukoomasta ja sitä seurannut Angels sai vaan ihmettelemään Sharonin ääntä.

Miten kukaan voi kuulostaa livenäkin noin hyvältä? Nainen on yksi maailman kauneimmista - riippumatta siitä kuinka paljon vuosia kertyy ja löytyy tuollainen lauluääni, kyllähän mullekin kelpais. Kuunnelkaa nyt ihan oikeasti:

Seuraavaksi olikin vuorossa Lana Del Reyn coverointia Summertime Sadnessin muodossa, ei kolahtanut. Ironkin jätti kylymäksi. Encoressa sitten tulikin jälleen nannaa korville, kun See Who I Am:ä seurasi Memories!

En ollut spoilannut itseäni settilistalla, ilmeisesti en ollut koskaan edes vilkaissut listaa, koska en tiennyt että tyypit tätä vetää. Frozen olis toki ihana kuulla livenä, onhan se kuitenkin mulle THE-biisi, mutta Memorieskin oli aivan mielettömän nätti. Laimea yleisö ja muut pikku seikat tais unohtua totally, kun tajusin että mikä biisi sieltä tuleekaan. Huhhuh!

Keikan lopettanut Mother Earth lopettikin ensimmäisen festaripäivän melko nätisti ja valuminen kohti kämppää saattoi alkaa. Onneksi fyysiset olotilat kiusasi vasta yöpaikassa, eikä kesken keikan, eiköhän kameran unohtamisessa ollut jo ihan riittävästi. Voi olla, että myöhemmin tätäkin postausta täydennän kaverin kuvaamilla kuvilla, mutta kassels. Edit: WT:stä otetut kuvat eivät siis ole mun ottamia.. Päivä yks ja hyvä fiilis kaikin puolin, eikun siis vaan sänkyyn ja seuraavaan aamun heräämään!

Enter the Metal World of doom, Into the hands of the machines! / Enter the Metal World - Battle Beast

Herätyskello soimaan ihan liian myöhään ja pikainen meikki nassuun ja hyvin nukutun yön jälkeen huristelemaan kohti Sotkamoa - sounds like a plan. Navigaattoriin osotetta ja Nightwishiä soimaan ja katseet kohti sateisen oloista pohjoista.

Parin tunnin jonotukset meni kivuutta ruuan ja niin uusien ku vanhojenkin tuttujen kera, paska läppä lensi ja Tuomasta ja Johannaa onnistuivat jotkut järkyttämään kömpimällä keskeltä metsää. Näytettiin ilmeisesti riittävän kärsiviltä, kun yhtäkkiä out of blue tulee ruoka- ja juomatarjoilu? Muuten ihan semihyvin ajateltu, mutta noitakaan vesipulloja ei sisälle saanut täytenä viedä, tuntia ennen porttejako se olisi pitänyt kitata?

Ilman pienintäkään paniikin häivähdystä kävellen Nightwishin eturiviin - mitä tää on? Paikkoja venkslattiin vielä monen monta kertaa ja skipattiin ensimmäisen bändin aloitus. Kai se on ihan ookoo nousta ylös, kun bändi jo soittaa. Ei paljon Titanicit sun muut iskelmähitit sytyttäneet..

Humpanpimputtajista ei sen enempää, vaan siirretään katseet kohti seuraavaa keikkaa. Battle Beast tarjoili menoa sitten muidenkin edestä. Vaikka bändi Nightwishin kanssa Eurooppaa kiersikin, olin onnistunut jättämään sen kokonaan huomiotta. Lava täynnä hyvännäköisiä miehiä ja yllättävän toimivaa naisvetoista melko hankalasti määriteltävää musiikkia. Osa biiseistä oli niin Iron Maiden -kamaa, että mua ei paljoa naurattanut, mutta toiset puolestaan kolahti ihan kunnolla. Meno yleisössä ainakin nousi potenssiin kaksisataa.

Katselin keikan aikaan eturiviä ja kappas, kyllähän sieltä sanat oikeastaan kaikilta muilta paitsi multa ja Ainolta irtosi. Vähän kiroilua tutustumattomuudesta ja niskoille kyytiä, hyvä keikka ehdottomasti. En yhtään ihmettele, miksi BB on niin monta kisaa voittanut, kyllähän tuota mieliksi kuuntelee. Tarkastus Qstockin ohjelmistoon ja kappas, BB:hän se siellä, mutta kuinkas sitten mun osalta kävikään..

Seuraavaksi olikin rokkitykittelyn jälkeen vuorossa hiukan rauhallisempaa ja kuten Hyttisen Heta totesikin, niin seuraavaksi lavalle saatiin herkkää ja upeaa naiskauneutta Johanna Kurkelan ekan festarikeikan muodossa. Upea laulajatarhan Johanna on, mutta ehkäpä tämä jää hänen viimeiseksikin festarikeikaksi, en ainakaan itse jaksa uudestaan kovasti innostua seisomisesta kylmässä _syksyisessä_ viimassa.

Näin jälkeenpäin ajateltuna ärsyttää, etten saanut näitä festaripostauksia tehtyä ajoissa. Settilistoista ei nimittäin ole minkäänlaista käsitystä. Joka tapauksessa jokin hiteistä jäi uupumaan, jota itse todella odotin. Keikan vika biisi oli vähän outo ratkaisu - jos se oli jollekin the biisi niin hienoa - mutta itse en ollut koskaan kyseistä kipaletta edes kuullut, joten keikan loppu todella yllätti.

Suurimman osan keikasta lähinnä koko yleisö tuijotti lähinnä haltioituneena Johannaa, joka karismallaan sai kyllä metallisielutkin rauhottumaan. Yleisö lauloi tunnetuimmissa Rakkauslaulussa ja Sudenmorsiamessa mukana, mutta yleensä biisin lopuksi kaikuivat vain raikuvat aplodit. Mietin keikalla, että onpahan tännekin melkoinen kombinaatio esiintyjiä hommattu, Battle Beast paikkaamaan Elokuuta, Johanna Kurkela, Eläkeläiset ja Nightwish..

Lämpötila ei tosiaan päätä Sotkamossa huimannut, vaan +13 asteen lämpötilan viilentyessä kohti iltaa mentäessä oli villapaita hieno keksintö. Festarityylin kruunasi totta kai tämän kesän the-asuste - crocksit. Pakko myöntää, että tästä lähtien näytän urpolta kenkineni, jos ne noin paljon jalka- ja selkäsärkyä vähentää.

Lopulta olikin aika kiskoa vielä huppari niskaan ja ottaa Eläkeläiset lavalle. Pitkien pohdintojen jälkeen en edes harkinnut suuntaavani humppamatoon, eikä sillä - ei sitä olisi syntynytkään ilman bändin avustusta. Laimea yleisö, joka todisti laimeutensa viimeistään Nightwishissä. Eläkeläisiä ensimmäistä ja toivon mukaan myös viimeistä kertaa eturivistä, eiss. Biisit tuntuivat puuduttavilta, sekoilu näytti tyhmältä, yleisö oli laimea ja kasvoihin lentäneet koskettimien palaset eivät ainakaan tämän tytön huulille hymyä kirvottaneet. Kaukana oli Ilosaarirockin hyvä fiilis, kun koko keikan lähinnä toivoi, että se olis ohi jo.

Huppareiden ja villapaitojen lämmittävä vaikutus tuntui olevan tipotiessään ja harmittelinkin, ettei pyroja enää yleisön läsnäollessa testailtu. Illan viimeisen essiintyjän hypätessä lavalle kylmyys oli ihan omaa luokkaansa ja muiden riisuessa hupparikerroksiaan pois kietouduin itse vielä tiukemmin omieni sisään ja ajattelin, että on vähän eri lämpötilat kun viikko sitten, jolloin pitsitopissakaan ei kylmä ollut.

Crimson Tide soimaan ja fiilikset kohosi heti taivaisiin. Samaan aikaan yritti hahmottaa, että tämä on viimeinen keikka, jonka tulee pitkään aikaan näkemään ja ympärillä oli hienoja ihmisiä, joiden kanssa fiilistellä keikkaa. Dark Chest of Wonders -aloitus napsahti tällä kertaa todella nätisti mun tajuntaan, eikä Wish I Had an Angelkaan pahalta kuulostanut.

Marco tuumasi Floorin esittelyspiikissään, että tämä alkaa kyllä olla jo vanha juttu ja esitteli Floorin "vanha biisi - uusi laulaja" -teemalla. She Is My Sin kyllä on hieno lisä settiin, tällä kertaa se toimi todella hyvin.

Muutoksen Ilosaaren settiin toikin tätä seuraava Ghost River, joka spiikattiin ulos melko nätisti "Ja seuraavaksi kaikille Turmion Kätilöt -hupparin hankkineille voikin tulla sitten kuuma!". Näytinköhän mä todella sitten niin urpolta kirkkaansinisessä villapaidassani t-paitojen keskellä, kiitos vaan.

Spiikin pointti meni kyllä ohi, ei kyseessä nyt musta kuitenkaan ole Planet Hellin tapainen biisi, mutta miten vain. Joka tapauksessa Ghost River on aivan semijees livebiisi, vaikken koskaan ole siitä levyllä tykännyt, eikä se ole muutenkaan suurimpiin suosikkeihini kuulunut. Muutaman kerran livenä kuulleena (onneksi ei oo ihan vakiosettiä!) se on kuitenkin hiljalleen alkanut toimia.

.

Settilistassa palattiin tutummille laitumille Ever Dreamin ja Storytimen osalta. Ever Dream on kyllä hieno biisi, enkä todellakaan pistä pahakseni sen nykyistä olemista lähes jokaisessa setissä. Storytime puolestaan on yhä (ei se viikossa muutu!) tylsä. Käytinkin sen tuttuun tapaan keikkakuvien ottamiseen, miksi käyttää siihen hyviä biisejä, kun kuitenkin muitakin setistä löytyy?

Troylle penkki lavalle ja I Want My Tears Back - Nemo - Last of the Wilds -kombinaatio kehiin. Nemo kuulosti pitkästä aikaa erityisen hyvältä, huilut käy siihen loistavasti. Alkukiertueen akustisesta Nemosta huiluilotteluun ja kaikkea siltä väliltä, onneksi hiteillekin voi tehdä niin. Vaikka sinällään vuotta aiemmin Kuopiorockissa vedetty Come Cover Me ei mun sydäntä Marcon laulamana pahemmin lämmittänyt, kun en muutenkaan biisistä niinkään välitä, on kuitenkin hienoa, että bändi yrittää kehittää jotakin uutta. Voi vaan miettiä, kuinka tylsää on veivata kahdeksankin vuotta putkeen samoja hittejä..

Lava pimeäksi ja hiljaiseksi ja tällä kertaa osasin ennakoida, toisin kuin vieressäni ollut Aino. Bless the Child sai jälleen mielettömät kylmät väreet ja sekoamisen aikaan. Toivottavasti tätä ei oteta kuitenkaan vakkaribiisiksi - hohto katoaa kuitenkin, vähän niinkuin Ever Dreamista, mutta samalle tasolle ei kyllä tämän biisin kohdalla ole mahdollista päästä..

Tykityksen jälkeen oli vuorossa itselleni lepotauko ja vieressäni olleelle toverille totally sekoaminen. Puhuttiin ennen keikkaa, että miten hän tahtoisi Romanticiden kuulla, itse puolestani Planet Helliä kyllä kaipailin listaan Romanticiden tilalle. Dead Boy's Poem olisi kyllä pitkästä aikaa ollut kans tosi jepa kuulla!

 Amaranthia kehiin ja yleisöltä vähäsen yhteislaulua mukaan, jeejee. Yleisö kokonaisuudessaan oli erittäin laimea ja hyvä jos hitit osasi. Kun olin hakemassa ruokaa, viereeni tuppasi joku tyttö, joka ei osannut edes DPP:n hittien sanoja, ainoastaan Imaginaerumin. Vitutuskäyrä oli aika korkealla, koska aiemmin oli eturivi täynnä kavereita ja heitettiinkin paskaa läppää eturivin suuntaisesta crowdsurfaamisesta ja muusta. Onneksi pari randomia välissä ei kuitenkaan fiilistä pahemmin vieny, vaan Last of the Wildin tanssimuuvit tarttui parin tylsimyksen yli myös meihin.

Reilua puolta vuotta aiemmin Hartwallilla tuli seottua Ghost Love Scoresta Ainon kanssa, eikä sama olo ollut kaukana täälläkään. Fiilikset oli mielettömät, kun jo tutuksi käyneet tumtumtum-tahdit Jukan rummuista halkoivat ilmaa. Tämän takia mä oon täällä, tämä on sitä niin kutsuttua elämää. Ps. Nää videot ei oo mun kuvaamia, omat katos bittiavaruuteen, fuck yeah?

Samaan syssyyn vedettiinkin sitten settilistan toinen poikkeus, Song of Myself. Pakko on myöntää, että olipa kyllä taas helmiä sioille. Porukka ei ollut messissä ollenkaan, mutta mä itse löysin tosta biisistä paljon uutta ja hienoa. Jonkinmoinen tauko biisin kuulemisessa aiheutti lähinnä sen, että se oli mahtava kuulla uudestaan. Haluaisin myös pitkästä aikaa kuulla joskus taas Penduluminkin, mutta toisaalta se on kyllä niin Anette-biisi kun olla ja voi. Song of Myself kuitenkin oli ihan vitin kova! Yksi keikan parhaista.

Tällä kertaa Last Riden tahdit saivat aikaan melkoisen tunneryöpyn. Tässäpä tää sitten alkaa olla, eikä ihan heti uudestaan tipu. Loputkin energiat kehiin ja mieletön sekoaminen koko biisin ajan - voi kyllä. Biisin loppuessa päivän ainoiksi ruuiksi jääneestä patongista ja kebab-lihiksestä ei kyllä tuntunut olevan jäljellä enää mitään. Hyvä jos kädet jaksoi lopputaputuksiin nostaa ilmaan, olo oli kaikkensa antanut. Toivottavasti bändikin vietti ihan toimivan vikan Suomen keikan, vaikka vuotta aiemmin jonotusajat taisi olla ihan hieman pidempiä kuin tänä vuonna ja vaikka Jukka ei edes kapuloitaan yleisölle nakannut.

Imaginaerum soimaan ja ilotulitusta kehiin, joka ei kyllä eturiviin millään tasolla näkynyt, jossei savuja lasketa - hienosti suunniteltu siis. Keikan jälkeen pikaiset heipat ihmisille ja järkyttäviä kuvia, joista tässä alla yksi keikan lopun valoissa otettuna, ah nam?

Loppuilta kuluikin maailman tärkeimpien asioiden äärellä, Morbid Angel -tarra hanskalokeron kannessa ja muuta vastaavaa. Jäätymiskuolema olikin siis jo melkoinen, kun hyppäsin ratin taakse ja huristelin kohti kirkastuvaa aamua. Kiitin onneani mukaan keittämästäni kuumasta kaakaosta, kun nautin luonnon täydellisestä hiljaisuudesta ja aamuyön usvasta pysähdyspaikalla keskellä ei mitään. Päivä oli yksi loman hienoimpia, kyllä tähän kelpasi Yövissystelyt tällä erää lopetella. Ihmiset, jotka ootte tämän bändin tiimoilta mun seurassa liikkuneet - ootte ihania, 2015 nähdään sitten näissä merkeissä!

I dreamt all my future. Relived my past. And witnessed the beauty of the beast. / Bless the Child - Nightwish

Ilosaaressa tärähti 13.7.2013, kun uusi kävijäennätys rikkoontui ja liput myytiin loppuun, hyvä me! Kattauskin oli sen verran nannaa, että jopa minä suostuin matkustamaan hikisessä linja-autossa aivan liian monta tuntia krapulassa viiden tunnin yöunien jälkeen. Satuin pläräämään Nightwishin Saunan settilistan ja totesin, että nyt niin monelle festarille kattomaan niitä kun on mahdollista, kerta viimeisiä viedään. Oletin, että keikkoja tulee ainakin kiertueellisen verran vielä syssymmällä tämän levyn tiimoilta, mutta lopultahan siinä kävi niin, että näin pari viimeistä Suomen keikkaa. Wackenista olisi vielä dvd luvassa - sitä odotellessa.

Saunan settilistan innoittamana tosiaan suuntasin kohti yhtä Suomen viihtyisimmistä festareista. Taisin muutama vuosi sitten uhota, että jos ne vetäisi vielä joskus Bless the Childiä ja Ghost Love Scorea samassa setissä, niin täällä on neiti, joka kiertää kaikki keikat. Yritys oli kova kuitenkin.

Ensin häröilemään bussiin, kokoamaan nassu festarikuntoon, kuvitteelliset juomapuolen aloittelut ja lopulta ulos bussista torille, josta ranneke (kangas!! jee hyvä Ilosaari) kätöseen ja alueelle mars! Tai noinhan sen olisi pitänyt mennä. Kippasin tavaralastini majoituskoululle, istuin hetken patjalla ja kirosin pahaa oloa, ja samalla olin helvetin tyytyväinen, että olin tajunnut jäädyttää itselle juomaa messiin, ja että tein Sour Apple -litkusta riittävän laimeaa, ei meinaa olis muuten menny alas. Lopulta kampesin itseni ylös ja yritin suunnata alueelle - huonolla menestyksellä tosin. Kävelin toki väärään suuntaan, kiitos huonoista kylteistä. Lopulta kuitenkin seminopea turvatarkastus ja kirmaus Mokoman tokaan riviin.

Oikeasti, mulla oli kädessä kaksi pillimehua ja jäädytetty kossuvissy "tää on vaan vissyä" ja muuta mulla ei olekaan. Järkkäri totes että ookoo, alahan painua ja jätti laukun tsekkaamatta. Hitto!

Mokoma veti onneksi lähinnä vanhoja, joten meikä oli vähintäänkin fiiliksissä. Marrakset, Hei hei heinäkuut, Kasvot kohti itää, Punaiset Kukot sun muut saivat kyllä hymyn huulille ja kossuvissyn nousemaan päähän.  Ja se Valapatto. Ah. Ja Pahaa verta. Molemmat ekoja biisejä, joita Moksuilta koskaan kuulin. Edellisestä kerrasta olikin tainnut vierähtää aikaa, sillä olisinkohan tosissaan nähnyt Mokoman viimeksi Myötätuulessa 2011? Ei siis haitannut yhtään tämän keikan jälkeen, että Qstockissa oli lisää tiedossa. Fiilis yleisössä oli mieletön ja eturivipaikkakin napsahti ilman jonotuksia Mokomafanien siirtyessä takavasemmalle, kaikki hyvin tässä vaiheessa!

Mokoman jälkeen olikin aikaa kartoittaa tilannetta, tuttujahan täällä piti piisata. Aivan, vierestä löytyikin Zina ja uusia ihmisiä. Eturivin koloviritelmän toiselta puolelta löytyi tuttuun tapaan Krista ft. muut hullut jonottajat. Eikäpä siinä vielä kaikki, lissää ihmisiä tuli bongattua vessareissulla. Päädyttiinkin sitten Annan kanssa katsastamaan Eternal Tears of Sorrowia. Vaikka minua varoiteltiinkin paskasta livemenosta, petyin, ja suuntasin Eläkeläisten letkikseen.

Katsaus ympärille ja alaleuan tipahtaminen maahan. Monenlaista olen nähnyt, mutta harvemmin munasillaan ihmisiä letkistä pomppimassa, vaan eipä sillä, olihan tuota kuuma, mutta ei nyt ehkä ihan niin kuumaa ollu se ilmestys.

Sitten pitikin pelata jo ota taikka jätä -peliä, päädyin olemaan uskalikko ja suunnata kohti Stellaa. Lavan edusta pursusi porukkaa ja keikka olikin jo käynnissä, kun sulloin itseäni kohti lavaa. Tähtiteltta oli räjähdyspisteessä ihmismassasta, josta puolet vielä roikkui ulkopuolella. Sulloutumista kehiin ja neidille tavoite päästä miksauskopin eteen. No siihenpä se sitten jäi, miksauskopin tasolle vasemmalle sivustalle, vaan eipä haitannut. Lissää juomaa kehiin ja keskittyminen lavan sijasta yleisöön - aivan mieletöntä.

Settilistasta en ossaa sanoa jälleen kerran mitään, nettikään ei paljoakaan avittanut. Mikäpä Stellalla olis huonoakaan, joten kaikki toimi. Harmittaa, etten päässyt kuulemaan On maailma meille avoinna, se kun taisi olla kevään teemabiisi.  Joka tapauksessa Kesän heinä oli ainoa vähän fiilistä laimentava biisi, mutta sitten lopun hittiputki kiskaisi fiiliksen taivaisiin.. Hipaisun päässä, Lumottu, Viimeisen Kerran (!!! ah), Aamun Kuiskaus, Piste ja mun skippaama Häävalssi - oli kiire jo tarkastamaan eturivitilanne.

Aamun Kuiskaus toimi livenä aivan mielettömän hyvin, koko yleisö lauloi sydämensä kyllyydestä ja hyvältähän se kuulosti. Kaiken kaikkiaan keikka oli tämän kesän TOP 3, Ilosaaren paras. Aivan mieletöntä, vaikka yksin tätä olinkin kokemassa.

Stellan jälkeen oli vuorossa juoksua Haloo Helsinkiin. Toiveet eturivipaikasta tuntu häviävän siihen pieneen tuulenvireeseen, joka lavan edustaa hetkellisesti viilensi. Porukkaa oli aivan pipona, mutta eteenpäin pääsi kuitenkin paljon helpommin kuin Stellassa. Neljänteen riviin poistelemaan kuvia kamerasta ja huutamaan että vappaus kätteen jää. Hämmentävä hetki oli, kun vieressäni ollut jätkä tahtoi mun ottavan hänestä kuvan, ok? Ajattelitko tarvitakin sen. :D

Haloo Helsingin jälkeen porukka hävisi kuin tuhka tuuleen ja oma rakas eturivipaikka irtosi helposti, hallelujah. Ruokaa naamaan ja odottelemaan Disco Ensembleä, jonka fanit lykättiin eturiviin ja itse siirryttiin vähän sivummalle. Kaikki meni just niinkun pitikin, ei turhia eturivihäröilyjä paskojen bändien fiilistä pilaamassa ja itsekin tuli katsastettua kaikki oleellinen.

Jos pitää laittaa yksi bändi "never again" -listaan, niin Disco Ensemble kyllä kuuluu siihen kastiin. Kovasti bändin fanit yrittivät meihin valaa uskoa ennen keikkaa, että älkää tuomitko ennenkun näätte. Ok, odotuksia bändiä kohtaan tuli aavistus lisää. Kaksi biisiä ja ei muuten ollut enää ollenkaan. Siis niitä odotusia. Tätäkö sitä pitää kuunnella tunti ja vartti, ei hyvää päivää. Bändi sai yleisön mukaan todella hyvin, mutta ei tosikaan kuinka kylmäksi se mut jätti.

Välispiikkejä ei ollut, lava yksinkertaisesti hiljeni biisien välissä pitkäksikin aikaa, siis mitä? Keikan ainoa välispiikki yhden kiitoksen lisäksi oli "Mitä ihmettä mulla on kengässä? KIVI!". Kertonee laadusta, vaikka samaa kategoriaahan tämäkin on kuin Kätilöiden "Kuinka monella teistä on... ööö... parveke!", mutta lähinnä surkuhupaisuuden puolelle.

Lopulta keikka kuitenkin loppui ja minä todella kiitin onneani. Pari tuntia Nighwishiin ja eturivihäröily saldo tähän mennessä: 0,5 tuntia. A'vot! Yllättävän nopeasti heinäkuinen ilta viileni ja lavan reunustoille ilmestyi roihumeri, joka varmaan kauempaa näytti melkoisen nätiltä - ja mitä itsekin keikan jälkeen ehdin vilasta niin toimihan se!

Nightwish potkastiin käyntiin tuttuun tapaan Dark Chest of Wondersilla, joka todellakin on paras aloitusbiisi ikinä. Onneksi tämänkin kiertueen lopussa siihen palattiin, eikä mitään iänikuista Storytime-renkutusta tarvinnut kuunnella. Wish I Had an Angelia putkeen, eikä ollut nokkaan koputtamista - festarisetti mikä festarisetti.

Floorin esittelyt ja She is My Siniä kehiin, kolahti kyllä. Pakko muuten sanoa, että mulla oli videota vähän kaikista bändeistä, mutta ne hävisi vissiinkin bittiavaruuteen, jaan siis muiden fiilistelyvideoita tähän postaukseen. Papapapappam ja Ever Dreamit kehiin. Pakko myöntää, että vaikka Floor kuinka mahtava laulaja onkin, niin kyllä Ever Dream kuulosti paremmalta Aneten laulamana.

Storytime oli puolestaan valokuvausbiisi, yksi huonoimmista hiteistä koskaan mun mielestä, joten hyvää aikaa kameran kanssa riehumiselle. Troyn kanssa iloteltiin kolmen seuraavan biisin osalta, I Want My Tears Backin pomppukohta taisi tällä kertaa ylettyä koko biisiin, hupsista heijaa..

Ja sitten tapahtui jotain, mikä kirvotti melkein kyyneleet mun silmäkulmista. Yksi sointu ja pimeä lava... "I was born amidst the purple waterfalls. I was weak, yet not unblessed. Dead to the world alive for the journey...." Ja totally sekoaminen. Eiss miten hyvältä biisi voikaan kuulostaa? Siihen asti, kun Floor avasi suunsa. Hetki oli outo, kun sieltä tuli ihan jotain muuta kuin mitä piti.. Katse kohtasi Empun kanssa ja tajusin, että taisin oikeasti olla oikeassa ja nyt meni jollakin senat sakasin "How can I ever feel again.. chance would I return. Why am I loved only when I'm gone". Vitutti. Tässäkö oli se hetki, jota mä olin odottanut ja kauan?




Kaikille sattuu mokia, eikä sille voi mitään. Hyvin Floor kuitenkin paikkasi, ei ilmekään värähtänyt kun virheensä tajusi. Itseä kuitenkin ärsytti, mutta onneksi porukka ympärillä oli niin fiiliksissä, että se tarttui jälleen muhunkin. Upealtahan tämä Floorin kanssa kuulostaa!

Seuraavaksi Romanticide ja kylmyys jatkui. Kyseinen kipale ei oo koskaan kuulunut mun lemppareihin ja tällä kerta vain vitutti, että se vei Planet Hellin paikan. Amaranth perään, ja vaikka kuinka olinkin ruennut aavistuksen jopa tykkäämän biisistä niin ei - ei sytyttänyt.



Koko keikan olin odottanut Ghost Love Scorea ja Romanticiden kohalla meinasin heittää jo toivon. Over the Hills ei paljoa hymmyilyttänyt, vaikka kyllähän Troyn hyvä fiilis sai mutkin pomppimaan. Lopulta odotus kuitenkin palkittiin ja kuului tutut TUMTUMTUM. Nyt puhutaan asiaa, ei ollut siis lainkaan turha reissu - Bless the Child ja Ghost Love molemmat tuli kuultua, vaikka keikka muuten laimeaksi jäikin. Odotukset Sotkamoa varten kasvoivat kasvamistaan, ei perkele tällaista laimistelua sinne, kitoosh! Last Ride of the Day ja Stellan keikoista yhtä hyvillä fiboilla nukkumaan.

Confront the guilt and try to overcome - do not go away, I'm not there yet. / The Longest Year - Katatonia

No jopas tässä on hujahtanut aikaa edellisestä morjestelusta. Paljon on ennättänyt tapahtua ja musiikimakukin on reistaillut pahemman kerran, mutta pikku hiljaa olen taas palailemassa metallin maailmaan. Kiertokulku suomalaisista naislaulajista baarien tanssibiitteihin oli kuin vuoristorata, joka lopulta johti vain yhä syvemmälle ja syvemmälle. Samaan aikaan koin kuitenkin elämäni kattavimman festarikesän ja Qstockissa vihdoin tajusin, että mitä se oikea musiikki onkaan. Just nyt mä kuuntelen hymy korvissa asti Katatoniaa ja nautin.

En tiedä, missä vaiheessa mulle vaan riitti. Pikku hiljaa kaiuttimet rupes täyttämään erilainen musa. Oikeastaan tarkemmin ajatellen kaveriporukkani vaihtui melkoisesti juuri samaan aikaan. Vanhat kaverit tuntuivat katoavan, eikä yhteyttä pidetty - ei kumminkaan puolin ei siis sillä, ja samaan aikaan aikaa tuli vietettyä yhä enemmän ..mitenhänsennytsanoisi.. tavallisten ihmisten kanssa. Musiikki ei enää ollutkaan niin iso juttu, autossa soi muiden mieliksi perushittirenkutukset ja lopulta opin tykkäämään NRJ:n musasta. Musiikki vain oli, ei koskaan pakollinen asia, mutta se vain oli. Se ei merkannutkaan enää niin paljoa kuin aiemmin.

Baarissakin tykkään tanssia, mutta eipä siellä ole toivoakaan ainakaan tämän kyläpahasen kokoisessa kaupungissa mitään muuta soitettavaksi kuin Sexy Bitchiä ja Heart Attackeja. Ei sillä, koin yhden tämän kesän mieleenpainuvimmista hetkistä, kun baarin kaiuttimista lävähti peräjälkeen Adelen Bombo ja Sini Sabotagen Levikset repee. Fiilis oli katossa!

Mä olin niin täynnä sitä, että musiikki ei ollut enää musiikkia. Metalliin sisäänkirjoitettu tosi asia on se, että sun pitäisi tietää lähes kaikista bändeistä jotakin, olla kuunnellut edes pari biisiä useita tuhansia bändejä ja olla ajantasalla keneltä tulee milloinkin levy, etkä saa kuunnella tai ainakaan tykätä hiteistä. Sun pitää pukeutua edes jollakin tasolla metalliskenen mukaisesti ja muistaa, että vaikka genrehomoutta ei olekaan olemassa - niin räppiä ei kuunnella. Ei tosin sillä, että se mua nyt juuri nappaisikaan.

Musiikista pittää saada irti aitoa iloa, aitoa tekemisen meininkiä, sitä kuunnellessa pitää olla hyvä olla, eikä ainakaan saa olla suorituspaineita, että mitä voi kuunnella ja kuinka noloa se on. Vittu oikeesti. Mä olen edelleen niin täynnä tuollaista ajattelua, vaikka sorrun siihen ajoittain yhä. Mä kuuntelen aivan sitä mitä mä haluan, bloggaan mistä mä haluan, hehkutan Bless the Childiä jos musta siltä tuntuu ja ennen kaikkea, löydän itseni yhä uudelleen ja uudelleen musiikista. Just nyt mun on hyvä olla, kun Katatonia soi - ja niin sen pitää ollakin. Musiikista pitää saada tukea just siihen oloon, mikä tietyllä hetkellä on. Just nyt tekisi mieli kuunnella kaikkia biisejä yhtä aikaa alkaen Sentencedistä, Moonsorrowista, Lacuna Coilista, Evanescencestä, Ensiferumista jajaja..

Asiasta kukkaruukkuun, kiitos ihmiset, ettette ole painaneet "älä lue enää" -nappulaa, vaan teitä on tullut jopa lissää! Lupaan, että lähipäivien aikana teille on tulossa luettavaa Ilosaaresta, Sotkamon Sykkeestä ja Qstockista, ainakin!

Puss & Kram

Hei ollaan vaan aivan paikoillaan, turha on etsiä kauempaa kun on hieno maailma jo tarjolla. / Halvalla - Jenni Vartiainen

Ba-dam-tss:n Cannibalize intoutui heittämään minua haastella, johon nyt paremman asian puutteessa ihan ilomielin tartun, kiitosta vaan sinne päin! Ideana on siis pohtia 11 kysymystä, joita kanssabloggarit on kovasti ideoineet ja nakata toiset yksitoista yhdelletoista muulle eteenpäin. Ja eikun asiaan.


Millainen on pukeutumistyylisi?
Hyvin pitkälle kauluspaitoja ja saappaita painottava nykyään. Tyylilläni on ehdottomasti kaksi eri puolta, on se normaalimpiin kauneusihanteisiin uppoava koulutyyli, jossa olen luopunut viime viikkoina myös silmärajauksista ja löytänyt itsestäni valkeita löysiä kauluspaitoja huivin ja pillifarkkujen kanssa käyttävän puolen. 

Toisaalta nautin kyllä yhä siitä, että keikoille saa laittautua ihan tosissaan ja siellä tuleekin pyörittyä useimmiten aivan erilaisissa kamppeissa kuin koulussa. Hameet ja mekot kuuluu keikkapukeutumiseen, mutta pitkät jonotukset ja matkatavaroiden vähyys rajoittaa usein pukeutumista sielläkin. Joka tapauksessa joka asussa pittää olla jotakin mustaa, erilaisilla matskuilla leikkimistä ja ehdottomasti laitetut kynnet. Ja korot. Voiko niitä painottaa liikaa?

Mitä teet ensimmäiseksi saavuttuasi kotiin?

Kun kolistelen neljän seutuun kohti synkeää luolaani, mun on aivan ensimmäiseksi päästävä pesemään kädet. En koe, että mulla olisi minkäänlaista neuroosia, vaikka pesenkin käteni myös joka kerta ennen ruokailua ja erityisesti kaupungilla, mutta se on silti tehtävä joko samantien kun ovesta pääsee käytävää pidemmälle tai vastaavasti heti, kun kotilökärit on kiskottu jalkaan.

Kolme lempileffaasi?

Mä katson ihan säälittävän vähän leffoja. En katso telkkariakaan paljoa, mutta hyviä leffoja (tai huonompiakin..) olen nähnyt ihan kourallisen verran. Parhaita lienee kuitenkin Remember me ja Harry Potterit, Taru Sormusten Herrasta -trilogiaa en ole vieläkään saanut ihan kokonaan katsottua, vaikka onhan ne hyviä leffoja!

Kuulutko johonkin järjestöön tai toimikuntaan? Miksi?

Enpä minä, en koe sitä tarpeelliseksi. Vaikka kuuluisin ja yrittäisin tehdä jotakin jonkin minua lähellä olevan asian eteen, se tuskin juuri muuttuisi mihinkään suuntaan, enkä sitä paitsi ole löytänyt mitään niin-lähellä-sydäntä-olevaa.

Harrastatko mielestäsi tarpeeksi liikuntaa?

Voi jösses. En todellakaan. Oikeasti hävettää, en liiku paljo paskaakaan. Milloinhan olisin käynyt tosissani lenkillä, jossei viikonlopun pitkiä kävelylenkkejä lasketa. Aika ei vaan riitä, tai no varmaan riittäisi aina välillä, mutta lenkkeilyseura asuu 80km päässä, se siitä. Pakko kuitenkin sanoa puolustukseksi, että ei se ysin keskiarvo lukiossa pitkien matikoiden tähdittämällä (kaikista paskin numero!) todistuksella ihan ilmaiseksi tule.

Pidätkö asuinpaikkakunnastasi? Ja ylipäätään maasta, jossa asut?

Suomi on aivan hyvä. En koe tarvetta muuttaa täältä pois, Iisalmesta kyllä, mutta en just nyt. Oon tyytyväinen elämääni, mulla on riittävästi rakkaita ihmisiä ympärillä ja koen oloni ihan hyväksi täällä. Myöhemmin haluan isompaan kaupunkiin, mutta en usko, että esimerkiksi monien hinkuma Helsinki olisi mulle mikään ratkaisu. Saksassa haluaisin asua jonkin aikaa jossain vaiheessa, mutta sen näkee vasta tulevaisuudessa.

Uskotko yliluonnolliseen?

En haluaisi uskoa, mutta kaitpa minä uskon. Kovasti ainakin ahdistun oudoista äänistä sun muista.

Mitä pelkäät?

Pimeää, yhä nykyäänkin. Yksinoloa, pimeällä siis. Se on jotakin aivan helvettiä, enkä todellakaan nauti siitä.

Pelaatko lauta-, tai videopelejä?

Olisikin aikaa ja seuraa, ja niitä pelejä. Alias on ihan loistavaa ajanvietettä isommalla porukalla, mutta sekin lähinnä rajoittuu alkoholin huurtamiin iltoihin.

Siivoatko usein?

En koe edelleenkään olevani mikään puhtausfriikki, vaikka tiedän, että moni ystävistäni olisi toista mieltä. Minulle on aivan eri asia asua likaisessa asunnossa kuin asua sotkuisessa asunnossa. Huoneeni ei ole paskainen, tai jos se on, niin se kyllä kans siivotaan ihan vuorokauden sisään. Sotkuinen se puolestaan on jatkuvasti, tavaroita, ja erityisesti vaatekaapin sisältöä, löytyy päivittäin lattialtasohvaltahyllystäpöydältätietokoneenpäältäväärästäpaikasta, mutta kyllä minä pidän huolta siitä, että tänne ei mitään bakteerikammotuksia kerry, eli kylläpä tuota vähintään kerran viikossa tulee siivottua huone ihan kunnolla.

Missä maissa olet käynyt?

Oon ylipäätään matkustellu todella vähän. Pakolliset Espanjat ja Kreikat on nähty, Tallinna ja Tukholma myöskin, Norjan puolella pohjoisessa olen matkustellut aivan pienenä talliaisena ja Oslossa nyt vähän isompana. Ensi kesänä suuntani toivottavasti vie Saksaan ja kirjoitusten jälkeen vuoden päästä jonnekin kauemmaksi hermolomalle.

Itse puolestani haluaisin kysyä tällaisia...

Milloin viimeksi olet tuntenut olosi niin onnelliseksi, että olisit voinut haljeta? Miksi?

Mitä artistia tai yhtyettä olet kuunnellut kaikista pisimpään (ja siis kuuntelet yhä)?

Onko sinut nimetty jonkun mukaan, vai mistä olet saanut nimesi?

Oletko mieluumin kameran edessä vai takana?

Minkä nettisivun klikkaat auki ensimmäiseksi, kun avaat tietokoneen?

Vituttaako Spotifyn mainokset, vai onko sinulla Premium tai Unlimited?

Mitä mieltä olet alaikäisten alkoholin ja tupakan käytöstä?

Montako henkilöä tunnet, joita et löydä Facebookista eli joilla ei sitä ole? Kuulutko itse niihin?

Tilaatko jotakin lehteä, mitä?

Haluaisitko mieluiten olla matemaattisesti, kielellisesti vai taiteellisesti lahjakas?

Miksi aloitit bloggaamaan?

... Näiltä henkilöiltä

Nannilta

Jainalta

suden unelta

Kaislalta

Sannilta

Jenniltä

Miialta

Wanderlustilta

Kainalta

Dark Shadow:lta

Vivianilta

Mieti mitä jää kun mä lähden täältä, kun mä kuolen. / Mitä Tänne Jää - Erin

Montako kertaa parin vuorokauden sisään saa kuunnella biisiä, ilman et se on liikaa? Onko joku viiskymmentä kertaa liikaa? Ei musta. Jumanlaude et toimii, paremmin kun alkuperäinen ikinä. Cheekinkin versio on aika jepa, mutta Erin kyllä vie tästä pidemmän korren ja toi sovituskin toimii aivan hyvin.

Jatkan noita videopostauksia, kunhan tässä ennätän. Tuleva viikonloppu menee synttäreitä juhliessa niin kotona kuin baarissakin, joten turha on varmaan sanoa, etten aio kyetä mihinkään. Parin kuukauden päästä pitäis osata kirjoituksissakin aivan liian paljon biologiaa ja saksaa, eli saa nähdä kääntyykö tämän blogin musiikkitarjonta saksankielisiin leffoihin ja biiseihin - toivottavasti ei ainakaan kokonaan.

Tällä hetkellä junnaa päässä poloneesin rytmit ja siihen sopivasti sekoittuu ahdistusta. Katellaan kuinka käy sitten helmikuussa, kun meistä tulee lukion vanhimpia niiden muodossa. Olipas tämä nyt kovin henkilökohtainen katsaus, mutta kyllähän tää melkein musiikkiin liittyy! PS. Tinakenkätyttö Cheekin vetämänä toimii kanssa, tsekatkaapa! Tähän loppuun vähän tuosta ekasta biisistä lainauksia, mä niin allekirjotan!.

"Mulla on ote, en anna sen hivetä
Elämä opettaa, tieto lisää tuskaa
Mä vedän kovempaa

Mieti mitä jää kun mä lähden täältä,
Mut ei syytä huoleen,
Se päivä ei oo vielä tänään"