Let us be shelter of our wounds, now and then we get lost from reality. / Forever Mine - 2 Times Terror

Ensimmäinen ilta vei kyllä voiton viime viikonlopun keikkahommista. Englannin kuuntelun tarkistuksen loppupuolella tallustelin hymyissä suin kohti linja-autoasemaa. Toinen pitkä kuuntelu takana ja monivalinnoissa kolme väärin, ei se oo väärin se, eihän?! Enpähän arvannut, että kielitaidolle tulee vielä tarvetta viikonlopun myötä.

Linja-autoon hypättyäni kaivoin meikkipaletit esiin ja rupesin vääntämään koulunaamasta keikkanaamaa, johon lähes koko matka helposti hupenikin. Kuopion päässä linja-autoasemalla istuskelin bussissa kymmenen minuuttia paikallaan ja pohdin, olisiko ollut fiksumpaa laittaa käpälää toisen eteen ja suunnata jalan kohti Kuopio-Hallia.

Istuin kuitenkin kuin naulittuna bussissa toivoen pääseväni sillä lähemmäksi elikkä KYS:ille. Matka tuntui kestävän hillittömän kauan ja pelkäsin löytäväni itseni lopulta Savonlinnasta, kun bussikuski skippasi yhden pikavuorollekin soveltuvan pysäkin, vaikka kuinka nappeja painelin. No lopulta kuitenkin seuraavalla sain sen helvetin masiinan pysähtymään ja huikattuani kuskille kiitokset suuntasin kohti tyhjää Kuopio-Hallia.

Tässä vaiheessa todettakoon, että minulla oli montakin kaveria, kenen seuraan olin ainakin osittain sopinut liittyvän. Linkussa jumittaessani Laura sitten soitti minulle, että: "Minne ihmeeseen meidän pittää mennä jonottamaan? Täällä on joku tyyppi kans, eikä sekää tiedä". Käytäpä luovuuttasi siinä, sillä et itsekään ole koskaan kyseisessä paikassa käynyt: "Kysyppä siltä tyypiltä, että onko se Kristiina, ja jos se on, niin huikkaa terkut!". Mun kaverit tutustuvat toisiinsa ilman minua ja soittelevat sitten hätääntyneenä minulle? Oh yeah.

Parkkeerattiin itsemme pääoville ja availtiin lämmikejuomat. Uimahallilla tunsin sopeutuvani joukkoon erittäin loistavasti kysellessämme yleisövessaa. Virkailijan ilme muuttui kuitenkin melkoisesti, kun kiitokset hälle nakkasin. On se kumma!

Rupateltiin ja viihdytettiin itseämme kylmällä asvaltilla istuessamme seuraten järkkäreiden meille hommaamaa viihdykettä. Teltan voi pystyttää monin eri tavoin! Mun kävi ihan hulluna sääliksi erästä tyttöä, joka oli tulossa voimistelutreeneihin. Kysyin sitten tytöltä, että haluaisiko hän, että kysyisin niiltä pelottavilta pitkatukkaisilta järkkärimiehiltä, että onko heillä ollenkaan tänään sitä voikkaa. Minusta oli todella ankeaa käytöstä heiltä, etteivät he voineet kysyä tytön toimittamaa asiaa ja auttaa häntä, vaikka varmasti huomasivat tytön hämmennyksen. Puutuin kuitenkin asiaan ja tyttö soitti äitinsä hakemaan, onneksi.

Sisälle päästiin kutakuinkin ajallaan ja ilman suurempia hämminkejä selvittiin, vaikka kukaan ei tajunnutkaan, että liputkin tulisi repiä. Eturiviin tarratessa siellä seisoi jo Maria, jonka sisältä olin jo aiemmin bongannut ja pohtinut, oliko hän esimerkiksi Sonatan paitamyyjä. No eipä ollut, vaan yliopistovaihtari Portugalista. Siinäpä sitten väännettiin keskustelua vähän kaikilla kielillä, mutta ilmeisesti kaikista pahin pohjanoteeraus oli minun portugalin kieliset "Hausta tutustua!"-fraasit, sillä sellainen naurunremakka siitä aiheutui, että minulle jäi vähän epäselväksi, mitähän tulin sanoneeksi..

Illan ensimmäinen rykäisy oli koitunut Black Light Disciplinen kohtaloksi. Yleisön ihmiskato oli tosi asia vielä keikan alun seutuun ja hyytävä ilmapiiri ei ollut ainakaan parasta antia bändille. Vitut muista, mutta mulle kolahti! Ensimmäisen biisin puolessa välissä päätin hakevani levyn merchandise-tiskiltä keikan loputtua - ja niinhän tapahtui!

Lava täynnä hyvännäköisiä miehiä, tilkka alkomahoolia veressä ja toimivaa industrialia, olin aivan myyty! Olen useasti kuullut yhtyeen nimen Osasto-A:n juttujen yhteydessä, mutta aina onnistunut sen skippaamaan ilman suurempaa huomiota. Bändi pääsi liekkeihin loppukeikkaa kohti, mutta yleisö jäi siitä vähän kauemmaksi, vaikka kovasti porukkaa mukaan yritettiinkin saada: "Ottakaapa kaikki mallia nuista eturivissä olevista tytöistä" - *jäätävä hiljaisuus, myös meidän osalta*. Yritystä kuitenkin oli ja mä olen aivan sataprosenttisen varma, ettei tämän neidin keikkakokemukset tämän bändin osalta jää tähän.

Illan industrial-aktien lopetuksen antoi oikeutetusti 2 Times Terror. Olin odottanut tätä bändiä illalta eniten, ja kyllähän se potin kotia hommasikin. Yleisö oli toki vähän vääränlaista tällaiselle bändille ja monen suu loksahtikin ympärilläni auki, tämän alternative-shown pukatessa päälle. Loistava keikka jälleen kerran tältä poppoolta, vaan milloinpa olisin joutunut pettymään?

Setistä löytyi varmaan lähes jokainen levyn biiseistä, mutta Ikävässä Paikassa jysähti ilmeisesti suurimman osan tajuntaan yleisössä. Itselleni keikan kohokohtia olivat erityisesti Lust, josta mulla on videokin, joka on ääneltään täyttä skeidaa eli sitä ei täällä tulla näkemään. Vaatteetkin toimi yllättävän hyvin ja muutama paitakin nähtiin käsissä pyörimässä. Porukka otti myös muutaman tanssiaskeleen pitin merkeissä, ja itsekin teki mieli suunnata sinne, mutta jätin sen sitten toiseen kertaan. Hieman nesteytystä nassuun ja viimeinen biisi kolahti myös erittäin hyvin. Vielä Joskus oli totta kai paikallaan setin lopettajana ja kyllähän se herttaisiin pusutteluhetkiin lavalla päättyikin.

Industrial-touhut on kyllä aina yhtä loistavia ja mä todellakin kaipaan sen, että lavalla tapahtuukin jotain. Kuusi-seitsemän ihmistäkään ei ole liikaa yhdelle lavalle (jos nyt ei sitten puhuta Nuokkari 44:sen lavasta..), jos jokaisella esiintyjistä on jonkinlainen ego tai hahmo, jota he toteuttavat. HC CSD:n päällä ei liikoja vaatteita nähty, eli silmänruokaa ainakin miehille oli taattu.

Musta on kuitenkin kuvottavaa, että juurikin tällaisilla keikoilla löytyy niitä tyyppejä, jotka kuvittelee kaiken lavalla tapahtuvan olevan sallittua myös yleisössä. Limaisia miehiä liimautumassa selkääsi tarkoituksella ei todellakaan vastaa mun vaatimuksia hyvästä yleisökäyttäytymisestä. Onneksi kuitenkin järkkärit olivat hereillä ja apua olisi varmasti löytynyt, jos tilaisuus sitä olisi vaatinut. Pari potkua polviin lopettaa kuitenkin onneksi toivottomat lähentely-yrityksen aika äkkiä.

Illan päätti minun osalta Sonata Arctica, joka erosi kyllä suurilta osin tästä päivän muusta kattauksesta. Ihan toimivan keikan yhtye kuitenkin 3000 ihmisen silmien edessä vetäisi, vaikka keikkapaikka ei ollutkaan edes puolillaan. Settilistassa tosin ei ollut mitään yllättävää - ainakaan tämän kiertueen muita keikkoja nähneelle. Eikä kyllä minullekaan. Covereita on liikaa. Akustinen osio on liian pitkä. Uudet biisit ei toimi. Mitähän positiivista multa irtoaisi?

Koko yhtye oli kuitenkin parantanut kontaktinottoaan yleisöön ja kyllähän Replica nätisti yleisön suusta raikuikin. Myös setin aloittanut Only the Broken Heart (Make You Beautiful) kolahti hyvin minun tajuntaani. Uusia biisejä oli kuitenkin liikaa, vaikka ne olivatkin melko kivasti ripoiteltu ympäri settiä. Olisin kuitenkin kaivannut vaikkapa 8th Commandmendia tai The Cagea rikkomaan setin tasapaksuisuutta. Paid in Full on kuitenkin erittäin hyvä kipale omasta mielestäni ja kyllähän Shitload of Moneyn välispiikeissä oli sanomaa, että vaikka kuinka saisi paljon rahaa niin kaikkea ei kannattaisi suvaita.

Only the Broken Hearts (Make You Beautiful)

Black Sheep

Alone in Heaven

Losing My Insanity

Broken

The Gun

The Day

I Have a Right

acoustic: Tallulah

The Dead Skin

Wanted Dead or Alive

Paid in Full

Shitload of Money

Replica

FullMoon

Cinderblox

Don't Say a Word

Vodka

Don't Say a Word oli lopetuksena hyvä, eikä Tallulahkaan liian laimea setin keskivaiheilla ollut. En ole koskaan saanut siihen biisiin muodostettua sitä viha-suhdetta, joka monilla kuulostaa olevan, aivan hyvä se on! Vodka aiheutti kuitenkin lähinnä surullisen fiiliksen, porukan epämääräinen älämölö-huuto ei nimittäin vastaa mun käsitystä "We need some vodka"-huudahduksesta.

Keikkapaikalta ulostauduttiin ja nesteytystasapainoakin hoidettiin, kunnes osa porukastamme keksi, että kuvia on käytävä ottamassa. Minä meinasin kovasti pysytellä kameran toisella puolella, mutta lopulta Kristiina käski minutkin kuvaan. Onhan tässä tietenkin vuosia edellisestä kuvasta jo vierähtänytkin - mikäli oikein muistan, joten ehkä aika tosiaan oli uudistaa kuvvaa.

Kaiken kaikkiaan ilta oli toimiva kaikkine pienine kommervenkkeineen. BLD:n levy on soinut tämänkin postauksen rustailujen lomassa, ja eilen kuuntelin kyseisen levyn neljä kertaa kokonaisuudessaan edes huomaamattani, että tosiaan niin monesti olin kiekkoa pyörittänyt. Toimii! Niin, ja tuo pyyhe. Mitähän minä sillä muka teen, kiitosta vaan Henkka hikisestä pyyhkeestäsi. Kenties musta alkaa vihdoinkin tulla aikuinen, kun en enää tuollaisista juuri syty.

Summa summarum: Lähdetäänkö uudestaan katsastamaan BLD ja 2TT - samalla porukalla?

Kirkkoon yllättäen poikkesin, sitä hämmästelin itsekkin. Oli joulu taaskin tuloillaan, se kai sai kirkkoon astumaan. / Kuin Henkäys Ikuisuutta - Tarja

Mä oon edelleen ihan sekaisin. Eilen oli se Tarjan visiitti Iisalmen Kustaa Aadolfin kirkkoon ja oli kyllä upea konserttielämys. Pääsen kerrankin käyttämään tuota sannaa sen oikeassa merkityksessä! Tarja oli aivan ihana ihminen, vaikka jotenkin joidenkin median edustajien jutuista mun mielikuva oli muotoutunut ihan muuksi. Pidemmittä puheitta:

Kirkolle menimme noin puolisen tuntia ennen ovien aukaisua. Yllättävän nopeasti porukkaa sinne rupesi kertymään ja päästiinkin sitten melko nopeasti sisälle. En ymmärrä mitä varten edestä oli varattu n. 7-9 riviä penkkejä MOLEMMIN puolin, sillä mulle jäi vähän epäselväksi kenelle ne oli varattu..



Monet jälkeenpäin tulleet istuutuivat meidän eteen "Hei sehän on varattu" "Niin no tämä nyt on minulle varattu". Toki kirkko oli täysi, mutta mulla ainakin kiehahti melkoisen kovasti tuollaisten kommenttien saattelemana, varsinkin kun tiesi ettei konsertti luultavastikkaan niin paljoa heille merkannut kuin minulle. Toki ei voi arvottaa itseään muiden yläpuolelle, mutta edessä olevat varatut penkit tosiaan aiheuttivat hämmennystä, kun kukaan ei oikein tiennyt kenelle ne olivat.



Konsertti alkoi kuitenkin lopulta ja jos miksaus olisi ollut yhtään kovemmalla, olisi tunnelma ollut aivan ihana. Tarjan hypätessä lavalle tuli heti mieleen se, että tuota samaa naista olen tuijjotellut kerran jos toisenkin erinäisiltä DVD:iltä ja fiilis oli oikeasti huikea. Varpunen jouluaamuna ja Walking in the Air, silkkaa rakkautta. Tarjan loistava tulkinta Varpusesta pieksi kyllä todella monet muut vedot mennen tullen puhumattakaaan Walking in the Airista, jolloin kylmät väreet kulkivat kauttaaltaan ympäri kehoa. Loistavaa tulkintaa sanon minä! Muitakin biisejä toki tuli, mutta pitäisikö ne kyetä muistamaan...



Konsertin lopettanut Heinillä härkien oli myöskin loistava veto, eivätkä soittajaheebot kyllä ainakaan ilman huomiota jääneet koko keikalla. Upeita sovituksia puhumattakaan herrojen improvisioinneista, jotka selvästi Tarjallekin olivat aina yhtä uusia, kun myöhemmin keskusteltiin. "Pojat on vaan niin taitavia. Tottakai meillä on kaavat minkä pohjalta mennään, mutta sitten ne aina improvisoi ja se on mun mielestä jo yleisön kunnioitusta - on paljon mukavampaa kuunnella sellaista kuin täysin kaavan mukaan etenevää, ja onhan se itsellekin aina yllätys"



Toinen positiviinen yllätys oli se, ettei keikalla saanut kuvata kuin viimeisen biisin aikana. En tiedä kuinka yleinen käytäntö tällaisissa se on, mutta minusta ainakin ohje oli yksi oleellisimmista ikinä. Miksaus oli tosiaan niin pienellä, vaikka välillä volumea onnistuneesti korotettiinkin ja luotiin massiivisuutta, niin varsinkin järjestelmäkameroiden salamoiden ja jo kuvausäänienkin räpse oli todella häiritsevää. Myös iki-ihanan Walking in the Airin aikana. -.-''

Tarjaa olikin odottelemassa iso porukka konsertin jälkeen, mutta jättäydyttiin suosiolla viimeiseksi. Rupaltiin hänen kanssaan tovi jos toinenkin ja oikeasti minun käsitys hänestä muuttui aivan toiseksi. Taisin myös siinä huumassa halailla häntä kolmeen kertaan ja saada hänet heittämään läppää minusta kavereideni kanssa? WTF. Joka tapauksessa, kirkosta kun lähdettiin eivät polvet meinanneet kantaa ja tärinä oli aivan käsittämätöntä. En usko, että kukaan muu artisti voi tuollaista oloa saada ylle. Huhhuh! Yllättävän ihmiseltä kuitenkin kuvassa näytän:



Pyysin Tarjaa myös rustailemaan aiemmin piirtämään kuvaani nimikirjoituksen, vaikken todellakaan tätä ylleensä harrasta - ainakaan sillä tavoin, että sitä ylpeänä voisin hehkuttaa. Se, että Tarja kehui kuvaa melkoisesti ja halusi sitten vielä omistella sen, ei minua haitannut ollenkaan.

Se oli sellainen perjantai-ilta se, enkä ottaisi pahitteeksi vaikka tästä tulisi joka jouluinen tapa.
Upeita vetoja, upea nainen ja mahtava fiilis. Kiitos!

You can reach the goals that you've set from now on everyday. / Victoria's Secret - Sonata Arctica

Sonata Arctica @ Club Teatria 15.4.2011

Hienoutta parhautta mahtavuutta eeppistä huippua.

Sanon jo nyt, että alempaa löytyy settilista, joten jos oot myöhemmin keikkailemaan menossa, etkä tahdo tietää mitään etukäteen, skippaa tää.

Päivä lähti käyntiin koulussa pyörähtämisellä ja siitä aika pian linkkuun hyppäämisellä. Matkalla kokosin naaman kuntoon ja matka jatkui Ouluun pääsemisen jälkeen kaverin autolla, jonka kuski ei vissii ihan satavarma ollu Oulun liikennesäännöistä.. No, lopulta Teatrialle kuitenkin päästiin kolmen seutuun ja asetuttiin jonoon, jonka pituus yllätti kovin.

Mitä lie tunti - puoltoista ennen ovia otettu kuva.

Paikoista tuli stressattua moneenkin otteeseen ja jonosta livohkaan lähteminen kävi mielessä useammpaankin kertaan, mutta kuitenkin eturivin paikat Eliaksen edestä muutamalla tunnillakin lunastettiin. Vieressä ollut belgialainen porukka oli odotellu 12h ja lopulta pari heistä ei päässy eturiviin, joten Niina ja Jaina teki hemmetin hienosti ja päästi tytön eturiviin, poika ei edes ilmeisesti halunnut. Mä oon ylpee teistä!

Keikkoja odotellessa tutustuinkin Lindaan, Hanneen ja Tomiin eli siis näihin belgian vieraisiin. Muutenki keikalla nähtiin useampia kansallisuuksia, oli ranskalaista ja englantilaista, saksalaista ja vaikka mitä. Porukka oli varannu myös Milanoon liput, mutta sattuneista syistä he tulivat lopulta Suomeen. Linda soitti äidilleen Belgiaan koko keikan, sillä heillä ei ollut varaa enää kaikilla matkustaa Ouluun. Pikkusen rispektiä hei, jos miettii että ite mietin hetken 200km matkustamista Sonatan takia..

Tarot veti aika vakiokeikan. Settilista koostu lähinnä 80-luvun biiseistä. Wings of Darkeness keikan aloitusbiisinä ei ollu huono ratkasu ja Crows Fly Black oli myöskin toimiva. Pyre of Gods tekee mulle aina yhtä hyvän fiiliksen, johtuisko siitä, että se oli ensimmäinen biisi jonka koskaan Tarotilta kuulin vai mikä siinä on. Ei juurikaan yllätyksiä settilistassa, mutta on sitä paskempiakin lämppäreitä ehdottomasti nähty.

Sonataa odotellessa meinas rueta heikottamaan, sillä noh paikalla olijat: Montako banaania söin sinä päivänä? Ai ettekö muista? No kaks tietenkin! Elikkä juu, verensokerit oli melkosen matalalla, mutta kyllähän semmoset unohtuu noppeesti bändin pomppiessa muutaman minuutin aikataulusta myöhässä.

Settilista netistä pöllittynä:

 (Everything Fades to Gray)

1. Flag in the Ground

2. The Last Amazing Greys

3. Juliet

4. Replica

5. Blank File

6. As if the World Wasn't Ending

7. Paid in Full

8. Victoria's Secret

9. Paté

10. The Misery

11. Fullmoon

12. In Black and White

acoustic:

13. Mary-Lou

14. Shy

15. Letter to Dana

16. Caleb

17. Tallulah

18.  Don't Say a Word

19. Vodka (Hava Nagila)

20. Everything Fades to Gray

Keikka koostu siis kolmesta aivan mahtavasta osiosta. Kerrankin oli tosi hyvin ajateltu hitaiden ja nopeiden biisien paikat, kerrankin oikeasti jaksoi tehdä jotain. Flagillä aloitus toimii aina, joten ei siitä sen enempää. Amazing Greysin aikana tyydyin kuvaamaan suurimman osan keikan kuvistani, sillä biisi ei jostain syystä lukeudu henkilökohtaisiin suosikkeihini. Onhan se jees, mutta..

Juliet on livenä aina yhtä mahtava musiikaaliosuus ja niin tällä kertaakin. Replican olemassaolo unohtui jotenki keikalla ihan kokonaan ja sen alkutahdit sai aikaan melkoiset kylmät väreet. Lähes samanlainen fiilis oli taattu, ku Kuopiorockissa sateessa 2009. Siitä mulla on videotakin, lisäilen tähän samaiseen tekstiin kuhan se youtubeen asti kerkeää.

On muuten käsittämätöntä miten Youtube raiskas tuon äänenlaadun. Ei rahise koneella yhtään? Voi jestas.

Blank Filen toimivuus yllätti melkoisesti. Yksi keikan parhaista biiseistä ehdottomasti. As if the World ei oo koskaan ollu mun lempibiisi, mutta tällä kertaa en sentään nukkunu pystyyn sen aikana tai edes tuntunu pitkästyneeltä, vissiin yleisön hyvä meininki piti mut hereillä. Paid in Full on kans niitä settilistan tunnettuja, vahvoja livebiisejä, jotka harvemmin on täyttä paskaa, ei tälläkään kertaa.

Yksi keikan odotetuimpia biisejä minulle oli seuraavana tullut Victoria's Secret. Uskomatonta. Alun Woo-oo-oo-ooo kohta yleisön laulamana on parhautta ja oma fiilis muutenkin fantastinen. Rakkautta alkutahdeista lopun viimeiseen rumpupaukahdukseen. Instrumentaalinen Henkan ja Eliaksen säveltämä Paté taasen tasoitti fiilistä seuraavaa biisiä ajatellen.

Keikan ehdottomasti hienoin kappale, The Misery, sai mut ihan sekaisin. Hymy vähintäänkin korvissa heiluttiin eturivistä kiinni pitäen ja ihmisiä halaillen ja sydämiä lavalle lähetellen. Hyi en minä semmosia, muttaku se oli vahinko. Alan pikku hiljaa kässää että tosiaan kuulin biisin livenä. Rakkausrakkausrakkausrakkaus. Tähän pienempi kuin kolme raiskausta viissataa riviä.

Fullmoon oli perus, mutta Black and Whitenki olemassaolo unohtu ihan kokonaan ja biisin alkutahdit sai melkoiset fibat aikaan. Ajantaju hävis keikalla ihan kokonaan, johtuen yleisön ja bändin mahtavasta kemiasta ja tunnelmasta.

Seuraava osio oli sellaista, jota en ikinä kuvitellu näkeväni. Lavalta lähtee tavaraa pois ja kohta Tony tassuttelee lavalle tulisoihtu kädessä sytyttäen leirinuotion sillä aikaa ku pojat istuutuu akustisten kitaroiden ynnä muiden vempeleiden kanssa soittelemaan Mary-Louta. Vaikka biisiä en ollutkaan monesti kuunnellu kertosäe veti mut ainakin mukaansa ihan totaalisesti. Biisi avautu livenä lähes samalle tasolle ku Misery ja se on oikeesti aika hemmetin korkealla.

Akkarina jatkui myös Shy, jota en olisi myöskään koskaan uskonut kuulevani livenä. Mun ensimmäinen koskaan kuuntelema Sonatabiisi aiheutti myöskin suuret fibat. Tätä on soitettu Mary-Loun ja Miseryn ohella NIIN harvoin, että on oikeasti mahotonta et mie, joka en kierrä lähellekkään kaikkia mahollisia keikkoja kuulen ne kaikki samalla. Ps tuo mun ja Lindan laulu on kovin söpön kuulosta, hupsista.

Seuraava biisi aiheutti myös sekoasmistilan mun lähellä olleelle Hannelle. Ennen keikan alkua jutskattiin, miten mä halluisin kuulla nii paljo Miseryn ja Victoria'sin ja hän Letter to Danan ja Linda Don't Say a Wordin. Pelkäsin lähinnä Hannen puolesta pahinta, mutta se tunne mikä hänen kasvoiltaan oli luettavissa Danan alkaessa sai mullekkin hemmetin hienon fiiliksen. Biisi on aina ollu mulle tosi tärkee ja sanoinkuvaamaton livenä. 

Vaikka enää ei osannut odottaa mitään tulevaksi, toisen encoren runo sai yleisön hiljaiseksi ja mut odottamaan hemmetin kovasti Calebia, josta tulikin lopulta yksi keikan hienoimmista biiseistä. Tästä soljuttiin vielä Tallulahiin, joka ei kerrankin aiheuttanu 'vittumitäpaskaa' -fiboja. Viimeisen biisin koettaessa olin fyysisesti ja henkisesti niin loppu, että Don't Say a Word sai lähinnä vain purkamaan lopun energian ja nauttimaan adrenaliinipurkauksista.

"IIS THEER SAMTHING YOU NIIIIIIIIIIIIIID?"

Vodka sai vielä yllättävän paljon ääntä tästä tytöstä lähtemään.

Lopun Everything Fades to Greyn aikana onnellisuuden tunne vahvistu ja eturivin halaillessa toisiaan bändi näytti kovin liikuttuneelta. KIITOS SONATA! KIITOS SONATA!  KIITOS SONATA!  KIITOS SONATA!  KIITOS SONATA! -huudot sai Tonyn alahuulen vipattamaan ja itselläkin kulki kylmät väreet ympäri kehoa.

Pikku hiljaa keikan jälkeen lähdettiin soljumaan kohti ovia, kerrankin ihan rauhassa ja jopa juomassa käyden. Hanne napsas vielä kuvan väsyneestä, mutta onnellisesta porukasta.

Noh, kolmas kerta todensanoo. Vai oliskoha se tällä kertaa neljäs. Aina Teatrialta tullee lähdettyä hirmuisella kiireellä pois, mutta tällä kertaa poikien kiittely vei pidemmän korren. Tony tykkäs kovasti piirrustuksesta, jonka iskin sille hetken mielijohteesta nimmaroitavaksi. Kiittelin kovasti Satama Openissa pyydetyistä Victoriasista ja Miserystä ja siitä että kuulin ne. Se ei ehkä tajjuu kuinka onnelliseks mut teki, mutta sain itselle hyvän olon ku sain kertoo fiiliksiä. Pienet mokat kuten "Kiitos Tav.. VITTU Teatria" ei haitannu yhtään mitään ja mies oli itsekkin fiiliksissä.

Myös Eliaksen ja Henkan kanssa tuli rupateltua. Jälkimmäisen kanssa pidempäänkin. Mukavan oloinen miekkonen, jolla riitti juttua. Myös tämmönen koko poppoon Tonykuva piti saada.

Näihin tunnelmiin lienee hyvä lopetella. Reissu ja keikka oli enemmän ku onnistunu. Meni ehdottomasti keikkalistan kärkisijoille, tämmöisiä lisää ja paljon. Ja mikä hienointa, pääse niin itse ku muutki kattomaan tämän mahtavuuden vielä DVD:eeltä syssymmällä. Kiitos Sonata, nähdään viimestään Satama Openissa.

PS. Mitä mieltä uudesta bannerista?