Koska mä oon no-lifettäny musiikin tiimoilta nää kuukauden päivät, en ennen tätä sunnuntaita saanu aikaiseksi kuunnella Norjan reissun levyostosta, Dimmu Borgirin Abrahadabraa. Nyt lykkäsin levyn tyngän koneeseen norjalaisen mussiikin innoittamana (lue laitoin eilen rastat päähän olen tr00-evil kuuntelemalla Burzumia) ja toivoin parasta.
En varmaan olisi alkanut tätä edes rustailla ellei levyn eka biisi, joka sattuu olemaan instrumentaalinen Xibir olisi sattunut herättämään mielenkiintoani levyä kohtaan. Voe pojat, iski ku talikko takaraivoon ja toimi sopivasti herättelevänä biisinä kohti kitarariffialkuista Born Treacherousia, joka ei sekään melodisten kipparitilutusten ja toisaalta aika yksinekertasine biisirakenteidensa perusteella kuulosta yhtään pahalta.
Vaikkakin puolessa välissä kappale tuntuukin muuttuvan ihan erilaiseksi kuin alussa ja raipaniskuja tuntuu kovasti satelevan rumpujen muodossa. Melko paljon tästä kappaleesta kyllä puheosuuksiksi luettavia laineja löytyy, ei toimi noin isossa määrin ehkä niin hyvin kun voisi meikäläisen mielestä.
"Insanity keeps me away and free from the core of responsibility
But once the pace quickens I'll be derived from myself in total mind captivity"
Pätkä Born Treacherousista.
Seuraava biisi, Gateways alkaa taas ihan erilaisella tavalla kuin edellinen biisi ja juuri tällä hetkellä ekaa kertaa kuunnellessani voin sanoa, että alussa ainakin on yhdistetty folkin ja black metalin parhaat puolet itselleni! Biisistä löytyy mukaansa tempaava rytmi, leffojen paholaisnaisten kuuloista luritusta (made by Agnete Kjølsrud, norjalaisen Animal Alpha -yhtyeen laulaja), jonkinlaisia kuorojakin, ei siis voi olla paha yhtälö. Yksi levyn ehdottomista helmistä ja siksi lieneekin sinkkubiisi - dunno, jotenkin tulee ainakin hetkellisesti mieleen Scaretale Nightwishilta tästä?
Pakko muuten sen verran todeta, että onpa kerrankin tyylikäs video. Vaikka kaikenlaista härpäkettä löytyykin vaikka muille jakaa, ei video tunnu olevan liian sekava ja pikkutarkka. Ihan asiallista!
Gatewaysia seuraa Chess with the Abyss, jossa aika nopeasti alkavat lauluosuudet on kerrattu melkoisiksi koskettimien kaiuilla. Tämä jää ainakin ekalla kuuntelulla melkoiseksi sekamelskaksi, eikä totta puhuen edes tee mieli kuunnella kyseistä kappaletta uudestaan. Seuraava.
Yhtyeen nimikkoraita, Dimmu Borgir, löytyy levyn viidenneltä biisipaikalta. Koko biisi polkaistaan käyntiin kuoroilla ja lähdetään kasvattamaan biisiä melkoisen kevyeen suuntaan, joita Shagrathin laulut kuitenkin vähän tuovat metallin raskausasteikolla alaspäin. Onhan tässä biisissä jo melkoisesti eroa vanhempaan Borgiriin, vaikka sitä en muutaman biisin lisäksi olekaan kuunnellut. On kaiken maaliman tilutusta ja krumeluuria, melko massakitarasoolojakin, vaikka välillä toki biisistä kasvaa osioita, jotka eivät varmasti ihan tavantiinoille ja -taunoille toimisi. Voin kuitenkin kuvitella, millanen show tähän biisiin saataisiin sullottuna livenä ja näin ollen biisi olisi ainakin todella upeaa katsottavaa!
"Forgive we shall not, forget we shall not. Fire is with or against you and so it burns!"
Edellisen biisin juhlava loppu hiljeneekin Ritualistin akustisiin kitaroihin ja puheeseen noustakseen vaan kohti tutumpaa Dimmu Borgir -soundia. Tässä biisissä on sitä menoa ja meininkiä varmaan myös sille vähemmän suurelle yleisölle suunnatun Borgirin ystäville. Tässä on itsellenikin sopivasti koskettimia ja rankempaa menoa yhdistettynä. Kertosäe on erityisen toimiva, vaikkakin muuten kappaleessa olisinkin voinut vähän naftimmalla otteella laittaa koskettimia mukaan.
Levyn seiska, joka on muuten mun onnennumero, The Demiurge Molecule jää vähän edeltäjänsä varjoon. Levyn toimivia biisejä, jotka ei kuitenkaan sen enempää herätä positivisia kuin negatiivisiakaan kommentteja. Torvet bongattu!
A Jewel Traced Through Coal alkaakin aavemmaisella soundilla, iix! Mua vähän huvittaa tää alku, levy on muutenkin melodinen niin tämä vaan jotenkin.. lyö läskiksi koko homman. Darayn pohjelihaksille tullee hommaa ainakin tässä biisissä. Tykkään kuitenkin biisin lopusta, joka jää kuin soimaan ja sitten kuitenkin tulee tukutukuktuku -loppu.
Renewalin alkuun on upotettu hyvällä menestyksellä kitarasooloa, jonka jälkeen tulee biisin rakenteen muuttava eka säkeistö - toimii! Tässäkin on toimiva muuta kappaletta korkeampi kertsi.
Levyn lopettava Endings and continuationsin alku herättää taas mielenkiinnon tuomalla mieleen mustan, pimeän luolan jossa palaa yksi pieni soihtu seinällä ja tuntuu kuin seinät puhuisivat juuri minulle. Levyn nimi löytyykin tästä kappaleesta kuin tuulen kuiskailuina. Odotukset tätä biisiä kohtaan eivät tosissaankaan olleet korkealla, mutta pakko todeta tämän nousevan ehkäpä jopa levyn top kolmosen johtoon! Vihdoinkin tässä on onnistuttu yhdistämään sopivasti puhetta, melodisuutta ja kunnon menoa! Hiljenevä Abrahadabra -litania jää sopivasti soimaan päähän ja vaatimaan jonkun kappaleen uudestaan kuuntelua.
Summasummarum levy on 59 norjan kruunun hintaansa nähden loistava ostos! Kenties muukin norjalainen mättö kuin Burzum alkaa tämän iltapäivän ansiosta kolahtaa meitsille paremmin. Vaikka Dimmua kovasti arvostellaankin uskottavuutensa tähden, on levy minusta toimivaa kamaa.
En kuitenkaan olisi heti julistamassa tätä vuoden 2010 parhaaksi levyksi, sillä joku tästä kuitenkin jäi puuttumaan. Levyn läpi kulkeva yhtenäisyys biisien välillä luo kuitenkin levylle sanomaa, jonka voi osittain jo ensimmäisellä kuuntelukerralla ymmärtää. Levyn ja musiikkivideoidenkin visuaalisuus on kuitenkin todella upeaa katseltavaa ja tuijjottelinkin tämän postauksen kuvituksena olevia kuvia melko tiiviisti levyn kappaleita kuunnellessani.
Innostukseni norjalaiseen musaan on muutaman viime kuukauden kuluessa nostanut päätään ja kovasti odottelen pääseväni kyseiseen maahan uudestaan, tällä kertaa jollekin keikallekin!
Mutta miten on, kallistutteko enemmän vanhan Dimmun suuntaan vai kenties tämän uudemman vai onko koko bändi ihan no-no?
En varmaan olisi alkanut tätä edes rustailla ellei levyn eka biisi, joka sattuu olemaan instrumentaalinen Xibir olisi sattunut herättämään mielenkiintoani levyä kohtaan. Voe pojat, iski ku talikko takaraivoon ja toimi sopivasti herättelevänä biisinä kohti kitarariffialkuista Born Treacherousia, joka ei sekään melodisten kipparitilutusten ja toisaalta aika yksinekertasine biisirakenteidensa perusteella kuulosta yhtään pahalta.
Vaikkakin puolessa välissä kappale tuntuukin muuttuvan ihan erilaiseksi kuin alussa ja raipaniskuja tuntuu kovasti satelevan rumpujen muodossa. Melko paljon tästä kappaleesta kyllä puheosuuksiksi luettavia laineja löytyy, ei toimi noin isossa määrin ehkä niin hyvin kun voisi meikäläisen mielestä.
"Insanity keeps me away and free from the core of responsibility
But once the pace quickens I'll be derived from myself in total mind captivity"
Pätkä Born Treacherousista.
Seuraava biisi, Gateways alkaa taas ihan erilaisella tavalla kuin edellinen biisi ja juuri tällä hetkellä ekaa kertaa kuunnellessani voin sanoa, että alussa ainakin on yhdistetty folkin ja black metalin parhaat puolet itselleni! Biisistä löytyy mukaansa tempaava rytmi, leffojen paholaisnaisten kuuloista luritusta (made by Agnete Kjølsrud, norjalaisen Animal Alpha -yhtyeen laulaja), jonkinlaisia kuorojakin, ei siis voi olla paha yhtälö. Yksi levyn ehdottomista helmistä ja siksi lieneekin sinkkubiisi - dunno, jotenkin tulee ainakin hetkellisesti mieleen Scaretale Nightwishilta tästä?
Pakko muuten sen verran todeta, että onpa kerrankin tyylikäs video. Vaikka kaikenlaista härpäkettä löytyykin vaikka muille jakaa, ei video tunnu olevan liian sekava ja pikkutarkka. Ihan asiallista!
Gatewaysia seuraa Chess with the Abyss, jossa aika nopeasti alkavat lauluosuudet on kerrattu melkoisiksi koskettimien kaiuilla. Tämä jää ainakin ekalla kuuntelulla melkoiseksi sekamelskaksi, eikä totta puhuen edes tee mieli kuunnella kyseistä kappaletta uudestaan. Seuraava.
Yhtyeen nimikkoraita, Dimmu Borgir, löytyy levyn viidenneltä biisipaikalta. Koko biisi polkaistaan käyntiin kuoroilla ja lähdetään kasvattamaan biisiä melkoisen kevyeen suuntaan, joita Shagrathin laulut kuitenkin vähän tuovat metallin raskausasteikolla alaspäin. Onhan tässä biisissä jo melkoisesti eroa vanhempaan Borgiriin, vaikka sitä en muutaman biisin lisäksi olekaan kuunnellut. On kaiken maaliman tilutusta ja krumeluuria, melko massakitarasoolojakin, vaikka välillä toki biisistä kasvaa osioita, jotka eivät varmasti ihan tavantiinoille ja -taunoille toimisi. Voin kuitenkin kuvitella, millanen show tähän biisiin saataisiin sullottuna livenä ja näin ollen biisi olisi ainakin todella upeaa katsottavaa!
"Forgive we shall not, forget we shall not. Fire is with or against you and so it burns!"
Edellisen biisin juhlava loppu hiljeneekin Ritualistin akustisiin kitaroihin ja puheeseen noustakseen vaan kohti tutumpaa Dimmu Borgir -soundia. Tässä biisissä on sitä menoa ja meininkiä varmaan myös sille vähemmän suurelle yleisölle suunnatun Borgirin ystäville. Tässä on itsellenikin sopivasti koskettimia ja rankempaa menoa yhdistettynä. Kertosäe on erityisen toimiva, vaikkakin muuten kappaleessa olisinkin voinut vähän naftimmalla otteella laittaa koskettimia mukaan.
Levyn seiska, joka on muuten mun onnennumero, The Demiurge Molecule jää vähän edeltäjänsä varjoon. Levyn toimivia biisejä, jotka ei kuitenkaan sen enempää herätä positivisia kuin negatiivisiakaan kommentteja. Torvet bongattu!
A Jewel Traced Through Coal alkaakin aavemmaisella soundilla, iix! Mua vähän huvittaa tää alku, levy on muutenkin melodinen niin tämä vaan jotenkin.. lyö läskiksi koko homman. Darayn pohjelihaksille tullee hommaa ainakin tässä biisissä. Tykkään kuitenkin biisin lopusta, joka jää kuin soimaan ja sitten kuitenkin tulee tukutukuktuku -loppu.
Renewalin alkuun on upotettu hyvällä menestyksellä kitarasooloa, jonka jälkeen tulee biisin rakenteen muuttava eka säkeistö - toimii! Tässäkin on toimiva muuta kappaletta korkeampi kertsi.
Levyn lopettava Endings and continuationsin alku herättää taas mielenkiinnon tuomalla mieleen mustan, pimeän luolan jossa palaa yksi pieni soihtu seinällä ja tuntuu kuin seinät puhuisivat juuri minulle. Levyn nimi löytyykin tästä kappaleesta kuin tuulen kuiskailuina. Odotukset tätä biisiä kohtaan eivät tosissaankaan olleet korkealla, mutta pakko todeta tämän nousevan ehkäpä jopa levyn top kolmosen johtoon! Vihdoinkin tässä on onnistuttu yhdistämään sopivasti puhetta, melodisuutta ja kunnon menoa! Hiljenevä Abrahadabra -litania jää sopivasti soimaan päähän ja vaatimaan jonkun kappaleen uudestaan kuuntelua.
Summasummarum levy on 59 norjan kruunun hintaansa nähden loistava ostos! Kenties muukin norjalainen mättö kuin Burzum alkaa tämän iltapäivän ansiosta kolahtaa meitsille paremmin. Vaikka Dimmua kovasti arvostellaankin uskottavuutensa tähden, on levy minusta toimivaa kamaa.
En kuitenkaan olisi heti julistamassa tätä vuoden 2010 parhaaksi levyksi, sillä joku tästä kuitenkin jäi puuttumaan. Levyn läpi kulkeva yhtenäisyys biisien välillä luo kuitenkin levylle sanomaa, jonka voi osittain jo ensimmäisellä kuuntelukerralla ymmärtää. Levyn ja musiikkivideoidenkin visuaalisuus on kuitenkin todella upeaa katseltavaa ja tuijjottelinkin tämän postauksen kuvituksena olevia kuvia melko tiiviisti levyn kappaleita kuunnellessani.
Innostukseni norjalaiseen musaan on muutaman viime kuukauden kuluessa nostanut päätään ja kovasti odottelen pääseväni kyseiseen maahan uudestaan, tällä kertaa jollekin keikallekin!
Mutta miten on, kallistutteko enemmän vanhan Dimmun suuntaan vai kenties tämän uudemman vai onko koko bändi ihan no-no?
