Liekö enää päällä maan ainuttakaan, joka muistaa lehdon tuon kauniin kaukaisen, jonne tie vie jokainen. Kun kuolema vie viimeisen, puu ja maailma ihmisten niin loppuu aikamme. / Burning Leaves - Ensiferum

Arvatkaapa kellä on kuin onkin nämä levyt, ihan ajoissa kotiin kuljetettuna - ilman postikulujakin selvittiin. Ystävä suunnisti Kuopiosta meille eilen illalla ja toi mulle joulun. Ensiferum on kuuntelun alla jo ties monennettako kertaa. Arviota tullee, kunhan ehdin saamaan pääni järjestykseen näiden uusien biisien kohdalla ja löydän aikaa rustailemiseen. Celestian Bond kuitenkin erottuu muiden biisien joukosta nätisti ja sitä on tullutkin kuunneltua useammin kuin muita.. ;)

Tulipahan tuossa mieleen, että yhdet levyostokset - ja kommentit ovat unohtuneet ihan kokonaan. Se Kuopiorockin toisen päivän postauskin roikkuu edelleen. No, toivottavasti mä saan joskus väsättyä näitä rästijuttuja. Katatonialta odotan PALJON, mutta meinasin jättää levyn tämän yön tunneille, koska tunnetusti mulle ainakin yö on se ajankohta, jolloin Katatonia on parhaimmillaan.

Many men have crossed my way promising peace or my soul to save. But I already heard you I have seen what they made with their freedom. / In My Sword I Trust - Ensiferum

Ensiferumin uutukainen saa nähdä päivän valon tasan 12 päivän päästä. Tämän videon merkeissä viimeiset päivät vierähtävät aika nopeaan, vai vierähtävätkö? Musta tää video on kenties kamalin Enskojen videoista, biisi vaikuttaa ihan toimivalta. Loppupuoliskon kitarariffit kuulostavat ihan uudenlaiselta, mikä ei oo paha juttu millään muotoa, mutta muuten tunnustaa, etten saa kiinni Petrin ördästä millään tavalla. Tuntuu, että laulut vain häviävät taustaan, eikä mun niin ylistämä fiba Petrin äänessä pääse esille. Toivottavasti koko levyn kanssa ei käy näin..



Samana päivänä julkaistaan myös Katatonian uuden uutukainen, ja voinkin näin juhlallisesti ilmoittaa, että tänään varattiin hotellit ja keikkaliput Lutakkoon. Tuleepahan sitten tuokin bändin ensinäkeminen tapahtumaan, ihan loistavuutta! Eikä Alcest ainakaan parin biisin kuuntelun jälkeen vaikuttanut yhtään huonolta lämppäribändiltä näille ruotsalaisille.



Siitä Kuopiorockin kakkospäivän postauksesta.. Ehkä se vielä tässä joskus tulee. Toivottavasti jaksaisin huomenna sen kirjoittaa, koska koulun alkaessa se sitten unohtuu ihan kokonaan. Mutta miten on, onko tulossa Katatonian tai Enskojen syyskiertuille reissuja siellä päin? Itse aion myös Ensiferumin Lutakon keikalle ilmestyä, kunhan vaan ensin reissukokoonpano saadaan selville hotellin varaamista varten.

My dreams are getting darker and darker, this light before me, its blood runs so still. The call of the bird, the song that makes the hours go. / Dead Letters - Katatonia

Mä alan olla liekeissä, ihan oikeasti! Taitaa tulla 24.8. meikäläisen onnenpäivä. Silloin tulee nimittäin ulos kaksi kovaa lättyä, tai siltä ne ainakin näiden yksittäisten biisien osalta vaikuttaa. Molemmat kolahti erittäin hyvin ekalla kuuntelukerrallakin, vaikka Katatonia vaatikin vielä muutaman toiston siihen kaveriksi. Enskat toimii ku junan vessa - eli tällä kertaa helvetin hyvin!



Tässä biisissä palaillaan aikaan ennen From Afaria. Tämä tyttö on ainakin aivan fiiliksissä, Petrin örinä on mielestäni paljon laadukkaampaa kuin Jarin - tai ainakin sopii tähän musaan paremmin.



Tätäkin levyä odotellessa.
Biisiin on saatu vihdoinkin raskautta vähän vanhempaan Katatoniaan viitaten, joten minulle ainakin toimii!

Toivomme löytää edes itsellemme tulevaisuus hiipuu. Meidän maailmassamme tuskin on enää ketään. / Nälkä, Väsymys ja Epätoivo - Moonsorrow

Kuten aiemmin lupailin, rustailen teille nyt näistä levyistä. Toteutan näitä aika pitkällä aika välillä, sillä mulla ei ole aikaa keskittyä kuuntelemaani musiikkiin oikeastaan kuin viikonloppuisin. Ensimmäisenä esittely- ja arvosteluvuoroon pääsee Moonsorrowin 2011 julkaistu Varjoina Kuljemme kuolleiden maassa.

Levyn hankkiminen oli kummitellut mielessäni jo kauan, kunnes lopulta sain sen ostettua. Vaikkei Moonsorrow todellakaan ole niitä helpoiten lähestyttäviä bändejä, on sen hienouden etsiminen kannattavaa puuhaa. Vaikka äärettömän pitkät biisit alunperin kuulostavat lähinnä naurettavilta, tällaisessa teemalevyssä ne nivoutuvat loistavasti yhdeksi tarinaksi, vaikka suurinosa kappaleista toimii ihan yksinkin.

Levyn aloittaa Tähdetön, joka vaati itseltäni ainakin monta kuuntelukertaa, ennenkuin ymmärsin kyseisen kappaleen hienouden. Biisi livahtaa karkeutensa tähden jo melko blackin puolelle, mutta puolen välin melodiset osioihin päästessäni ymmärsin  kappaleen olevan ihan potentiaalinen perusvahva biisi. Vaikkei Tähdetön ihan parhaimmillaan ollutkaan Myötätuulen iltapäiväauringossa, on kappaleessa puolessa välissä todella nätisti mouruavat kitarat kuuden ja puolen minuutin paikkeilla! Tsek!

Olisin halunnut upottaa videon tähän, muttei se ollut mahdollista. Livevetoa Myötätuulirockista jonkun kuvaamana kuitenkin löytyy tämän takaa.

Vain puolitoista minuuttia pitkä alkusoitto Muinaisille löytyy levyn kakkospaikalta. Kyseinen biisi kantaa nimeä Hävitetty. Biisi ei sinällään ole mikään mestariteos todellakaan, mutta toimii loistavasti Muinaisten alkusoittona. Vaikka Muinaisissa on todella kivat koskettimet ja melodisuutta ainakin alussa lähes yhtä paljon kuin Huudossa. Itseasiassa biisiä samalla kuunnellessani, löydän tästä vaikka kuinka paljon potentiaalisia kohtia eli ehkäpä tämäkin alkaa raikaa toisinaan kaiuttimistani. Kappaleen sanat ovat myös loistavuutta, erityisen mahtavan niistä tekee puhutut osiot:

"On turha pelätä virtaavaa vettä, ei täällä taivaalta sada tuhkaa.

Jos et tunne itseäsi pimeässä, et tiedä mitä kuulet hiljaisuudessa.

Suusta suuhun kulkevat ikiaikaiset viisaudet, sanat vuosilta ennen syntymäämme.

Kaiken sen tiesimme, vaan emme ymmärtäneet.

Kun tuhannet silmät meitä tuijottavat,

niiden suuntaan kääntyvät päämme,

kohdatkaa muinaiset! "

Alunperin tykästyin levyn loistaviin sanotuksiin ja koko levyn ympäri jatkuvaan teemaan. Kuten olen varmaan jokaisessa postauksessani toitottanut, ovat sanat mulle erittäin tärkeitä. Koska olen kiinnostunut historiasta, toimivat folkkibändit mulle aivan loistavasti. Jos biiseihin saa vielä oikeasti sanomaa mukaan, niin puheiden kuin laulun muodossa hyvien saundien lisäksi, on biisissä totisesti potentiaalia soimaan mun stereoistani.

Levy jatkuu jälleen kerran ns. täytebiisillä, tällä kertaa nimeltään niinkin iloinen kuin Nälkä, Väsymys ja Epätoivo. Vaikka biiseissä on varmasti ideansa ja levyä putkeen kuunnellessa tarkoituksensa, tuntuu monet samanlaiset kappaleet aika turhilta.

Vaan seuraava kipale ei todellakaan tunnu. Levyn helmi, meikän lempibiisi, yksi kaikista mahtavimmista biiseistä kautta aikojen hurahtaa käyntiin koskettimilla ja kitaroilla. Kysseessä on siis Huuto, jota en varmaan koskaan voi ylistää riittävästi. Kiroan edelleen aivan vietävän paljon sitä, ettemme jääneet Jainan kanssa tsekkaamaan Moonsorrowin koko keikkaa Oulussa, vaan suuntasimme nukkumaan. Toki setissä ei ollut kovin tuttuja biisejä edes mulle, mutta viimeisimpänä tullut Huuto olisi ollut ehkä taivas.. Kenties joku Aurinko ja Kuu myös. Okei, takaisin levyyn.

Jos tätä postausta lukee joku sellainen, joka ei Moonsorrowin tuotantoon ole juuri tutustunut, kehoitan aloittamaan operaation tästä kappaleesta. Melodisuutta on todella paljon, lyriikoista on helppo saada selvää ja ennen kaikkea, kaikki toimii yhteen loistavasti. Vaikka biisi kestää melkein viisitoista minuuttia, ei siinä ole mielestäni sekuntiakaan liikaa. Sanoitukset aiheuttavat mulle AINA kylmät väreet. Pakko oikeasti kiittää erästä ystävääni, että tutustutti minut tähän kappaleeseen. Terkuin ikuisesti kiitollinen. Tsekatkaapa nyt vaikka niitä sanoja:

"Taakse jääneet eivät pääse haudan rauhaan,

vuoret ympäröivät saalistaan, niin vailla uskoa.

Mistävoimme täällä elää? Mistä löydämme tien eteenpäin?

Ei elo kohtaa kuolemaa , ainoastaan kärsimystä"

"Luontoamme pelkään, vaan enää en voi huutoja vaientaa.

Niin sade viimeiset varjonsa langettaa.

Lakeudet muuttuneet hautausmaiksi,

saman taivaan alla selviytyjät erämaan.

Sodan muiston tieltään tuuli pyyhkii, se kaikuu seinämistä.

Ilman halki kiirii menetetty toivo, jo unessa

kuulen tuomittujen huudon."

Rakastan kappaleen tilulilulii -kohtia, jotka seuraavat koko biisissä. Tämäkin kappale toimii soittoäänenäni, vaikkei se olekaan ehkä kovin järkevää. Tekisi mieli aina vain kuunnella biisiä eteenpäin, eikä vastata puhelimeen. Tsorge!

Seuraavana on taas levyn täytebiisejä, Kuolleille. Hämmennyin, kun pläräsin kansivihkoa ja löysin kappaleille sanat, joita niissä ei kuitenkaan ole. Ilmeisesti levy tosiaan kuuluisi kuunnella kansivihkon kanssa. Kaikista täytebiiseistä vain tämä toimii loistavana introna sitä seuraavalle Kuolleiden Maalle. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin, kun palaset mielessäni loksahtelivat paikalleen. Levyn kertoessa tarinaa miehestä tai kokonaisesta kansasta, aivan kuten asian haluaisi ajatella, luovat levyn viimeiset biisit sielun silmien eteen tumman, kuusisen erämaan suden huutoineen kaikkineen, ja punaisen, verenpeittämän valkeuden.

Kuolleiden maa on myöskin niitä biisejä, joita keikoilla on esitetty. Kappaleessa on jotakin niin lohduntonta, mutta kuitenkin rauhallista. Jotenkin viimeistään tässä kappaleessa voi eläytyä menneiden aikojen elämään ja ymmärtämään levyn mahtavuuden. Rakastan tämänkin kappaleen kitara- ja rumpukomppeja. Kaikin puolin biisi on loistava kokonaisuus, joka toimii myös levyn teemasta irroitettuna hyvin. Kappaleen hidastuva loppu valmistuttaa kuuntelijaa kohtamaan melkein omankin loppunsa, huh!

"Missä kohdin kuljimme harhaan?

Ei kukaan täällä voi sitä kertoa.

Varjona kuljen kuolleiden maassa,

näen kaikki ympärillä kuolleina.

Joskus kai synnyin uuteen maailmaan,

en tiennyt sen päättyvän näin. "

"Käy rauhaisena vierelläni tuuli,

itse silmäni suljen ja itken.

Tänne jään, kaipuuta vailla,

rkotun henkeni veden virtaan annan,

olen siellä mistä kaikki alkaa uudelleen.

Tyhjänä näyttäytyy ikuisuus ja

aukenee kuolleille kuolleiden maa."

Toivon, että jokainen löytäisi tämän bändin hienouden. Vaikka se saattaa viedä kauan ja olla toisille mahdotonkin tehtävä, suosittelen silti tämän levyn ostoa, jos teemalevyt kiinnostavat. Kyseessä on kuitenkin mielestäni Moonsorrowin upein levy, jonka kokonaisuus toimii aivan loistavasti ja biisien lyriikat kertovat oikeasti tarinaa. Levyllä toki on ns. täytebiisejä, mutta ne muutamat, pitkät biisit pelastavat kaiken ja toimivat yksittäinkin erittäin mahtavasti. Toivottavasti pääsen näkemään tämän bändin ensi kesänä jollakin festarilla, peukut pystyyn!

Mitä mieltä ootte Moonsorrowista? Kolahtiko Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa eli ei? Miksi? Miksei?

Through the confines of tomorrow we reappear still, timeless and elemential. / Endings and Continuations - Dimmu Borgir

Koska mä oon no-lifettäny musiikin tiimoilta nää kuukauden päivät, en ennen tätä sunnuntaita saanu aikaiseksi kuunnella Norjan reissun levyostosta, Dimmu Borgirin Abrahadabraa. Nyt lykkäsin levyn tyngän koneeseen norjalaisen mussiikin innoittamana (lue laitoin eilen rastat päähän olen tr00-evil kuuntelemalla Burzumia) ja toivoin parasta.

En varmaan olisi alkanut tätä edes rustailla ellei levyn eka biisi, joka sattuu olemaan instrumentaalinen Xibir olisi sattunut herättämään mielenkiintoani levyä kohtaan. Voe pojat, iski ku talikko takaraivoon ja toimi sopivasti herättelevänä biisinä kohti kitarariffialkuista Born Treacherousia, joka ei sekään melodisten kipparitilutusten ja toisaalta aika yksinekertasine biisirakenteidensa perusteella kuulosta yhtään pahalta.



Vaikkakin puolessa välissä kappale tuntuukin muuttuvan ihan erilaiseksi kuin alussa ja raipaniskuja tuntuu kovasti satelevan rumpujen muodossa. Melko paljon tästä kappaleesta kyllä puheosuuksiksi luettavia laineja löytyy, ei toimi noin isossa määrin ehkä niin hyvin kun voisi meikäläisen mielestä.

"Insanity keeps me away and free from the core of responsibility
But once the pace quickens I'll be derived from myself in total mind captivity"
Pätkä Born Treacherousista.


Seuraava biisi, Gateways alkaa taas ihan erilaisella tavalla kuin edellinen biisi ja juuri tällä hetkellä ekaa kertaa kuunnellessani voin sanoa, että alussa ainakin on yhdistetty folkin ja black metalin parhaat puolet itselleni! Biisistä löytyy mukaansa tempaava rytmi, leffojen paholaisnaisten kuuloista luritusta (made by Agnete Kjølsrud, norjalaisen Animal Alpha -yhtyeen laulaja), jonkinlaisia kuorojakin, ei siis voi olla paha yhtälö. Yksi levyn ehdottomista helmistä ja siksi lieneekin sinkkubiisi - dunno, jotenkin tulee ainakin hetkellisesti mieleen Scaretale Nightwishilta tästä?

Pakko muuten sen verran todeta, että onpa kerrankin tyylikäs video. Vaikka kaikenlaista härpäkettä löytyykin vaikka muille jakaa, ei video tunnu olevan liian sekava ja pikkutarkka. Ihan asiallista!



Gatewaysia seuraa Chess with the Abyss, jossa aika nopeasti alkavat lauluosuudet on kerrattu melkoisiksi koskettimien kaiuilla. Tämä jää ainakin ekalla kuuntelulla melkoiseksi sekamelskaksi, eikä totta puhuen edes tee mieli kuunnella kyseistä kappaletta uudestaan. Seuraava.



Yhtyeen nimikkoraita, Dimmu Borgir, löytyy levyn viidenneltä biisipaikalta. Koko biisi polkaistaan käyntiin kuoroilla ja lähdetään kasvattamaan biisiä melkoisen kevyeen suuntaan, joita Shagrathin laulut kuitenkin vähän tuovat metallin raskausasteikolla alaspäin. Onhan tässä biisissä jo melkoisesti eroa vanhempaan Borgiriin, vaikka sitä en muutaman biisin lisäksi olekaan kuunnellut. On kaiken maaliman tilutusta ja krumeluuria, melko massakitarasoolojakin, vaikka välillä toki biisistä kasvaa osioita, jotka eivät varmasti ihan tavantiinoille ja -taunoille toimisi. Voin kuitenkin kuvitella, millanen show tähän biisiin saataisiin sullottuna livenä ja näin ollen biisi olisi ainakin todella upeaa katsottavaa!

"Forgive we shall not, forget we shall not. Fire is with or against you and so it burns!"

Edellisen biisin juhlava loppu hiljeneekin Ritualistin akustisiin kitaroihin ja puheeseen noustakseen vaan kohti tutumpaa Dimmu Borgir -soundia. Tässä biisissä on sitä menoa ja meininkiä varmaan myös sille vähemmän suurelle yleisölle suunnatun Borgirin ystäville. Tässä on itsellenikin sopivasti koskettimia ja rankempaa menoa yhdistettynä. Kertosäe on erityisen toimiva, vaikkakin muuten kappaleessa olisinkin voinut vähän naftimmalla otteella laittaa koskettimia mukaan.

Levyn seiska, joka on muuten mun onnennumero, The Demiurge Molecule jää vähän edeltäjänsä varjoon. Levyn toimivia biisejä, jotka ei kuitenkaan sen enempää herätä positivisia kuin negatiivisiakaan kommentteja. Torvet bongattu!

A Jewel Traced Through Coal alkaakin aavemmaisella soundilla, iix! Mua vähän huvittaa tää alku, levy on muutenkin melodinen niin tämä vaan jotenkin.. lyö läskiksi koko homman. Darayn pohjelihaksille tullee hommaa ainakin tässä biisissä. Tykkään kuitenkin biisin lopusta, joka jää kuin soimaan ja sitten kuitenkin tulee tukutukuktuku -loppu.



Renewalin alkuun on upotettu hyvällä menestyksellä kitarasooloa, jonka jälkeen tulee biisin rakenteen muuttava eka säkeistö - toimii! Tässäkin on toimiva muuta kappaletta korkeampi kertsi.

Levyn lopettava Endings and continuationsin alku herättää taas mielenkiinnon tuomalla mieleen mustan, pimeän luolan jossa palaa yksi pieni soihtu seinällä ja tuntuu kuin seinät puhuisivat juuri minulle. Levyn nimi löytyykin tästä kappaleesta kuin tuulen kuiskailuina. Odotukset tätä biisiä kohtaan eivät tosissaankaan olleet korkealla, mutta pakko todeta tämän nousevan ehkäpä jopa levyn top kolmosen johtoon! Vihdoinkin tässä on onnistuttu yhdistämään sopivasti puhetta, melodisuutta ja kunnon menoa! Hiljenevä Abrahadabra -litania jää sopivasti soimaan päähän ja vaatimaan jonkun kappaleen uudestaan kuuntelua.


Summasummarum levy on 59 norjan kruunun hintaansa nähden loistava ostos! Kenties muukin norjalainen mättö kuin Burzum alkaa tämän iltapäivän ansiosta kolahtaa meitsille paremmin. Vaikka Dimmua kovasti arvostellaankin uskottavuutensa tähden, on levy minusta toimivaa kamaa.

En kuitenkaan olisi heti julistamassa tätä vuoden 2010 parhaaksi levyksi, sillä joku tästä kuitenkin jäi puuttumaan. Levyn läpi kulkeva yhtenäisyys biisien välillä luo kuitenkin levylle sanomaa, jonka voi osittain jo ensimmäisellä kuuntelukerralla ymmärtää. Levyn ja musiikkivideoidenkin visuaalisuus on kuitenkin todella upeaa katseltavaa ja tuijjottelinkin tämän postauksen kuvituksena olevia kuvia melko tiiviisti levyn kappaleita kuunnellessani.

Innostukseni norjalaiseen musaan on muutaman viime kuukauden kuluessa nostanut päätään ja kovasti odottelen pääseväni kyseiseen maahan uudestaan, tällä kertaa jollekin keikallekin!

Mutta miten on, kallistutteko enemmän vanhan Dimmun suuntaan vai kenties tämän uudemman vai onko koko bändi ihan no-no?

Paper is dead without words, ink idle without a poem, all the world dead without stories without love and disarming beauty. / Song of Myself - Nightwish

Päätin lähestyä teitä vlogilla tällä kertaa, enjoy! Pakko vähän puolustella pulsulookia videolla muutaman tunnin yöunilla ja paskaisilla hiuksilla. Haluan myös korostaa että nämä on vaan mun mielipiteitä, enkä pakota enkä edes pyydä ketään olemaan samaa mieltä kanssani, sitä paitsi olisi kiva kuulla teijjän muiden mielipiteitä niin Nightwishistä kuin uudesta levystäkin, sana on täysin vapaa tuolla kommenttiboksissa.



Pahoittelen tuosta musiikista, joka hukuttaa välillä puheeni alleen, tullu tuossa tilanteessa mieleen. Pöh.

Three shots of revolution, give it three shots to get it roll. And if we crash and burn, so be it then, I'll take the fall. / D-Drop Bop - Amoral

Tällä kertaa työn alle otan Amoralin uusimman hengentuotoksen, Beneathin. Levy ei vieläkään löydy hyllystäni lähinnä rahanpuutteen vuoksi, mutta kunhan sitä massia löytyy niin koristaa tuokin levy epämääräistä levykekoani muidenkin Amoral-levyn tapaan. Tästäpä tulee sitten Spotifyn avustuksella tehtyä tarinointia. (Sieltä ei tosin löydy kaikkia levyn biisejä, vain 7 kipaletta, joten..)

Beneath on mielenkiintoinen sekoitus Decrowning-mausteisia kitarointia ja Show Your Colorsin aikaista laulutaiturointia. Hyvä levy tämä on, ostakee pois. Ei käy kieltäminen. Itse kallistun kuitenkin vanhemman matskun puoleen ja siksipä levyn raskaammat biisit tuntuivat kolahtavan enemmän, mutta kokonaisuudessaan tämä on varsin toimiva plätty.

Levyn avaava Beneath-ralli on kyllä erikoisin koskaan kuulemani Amoral-biisi. Alun orkesterityylinen osio tuntuu enemmän Nightwish-tyyppiseltä kamalta, mutta minutin kohdalla alkavat jyllätä Amoralista tutut kitarat. Nuo riffit kai mut joskus sai tykästymään oikeastikin näiden musiikista! Se Arin lauluääni, josta meikäläinen erityisesti digailee pääsee valloilleen biisin alussa ja luo siksi hyvät odotukset muuta levyä kohtaan. Biisi on myös erikoisen pitkä Amoral-kamaksi, mutta en osaa sanoa onko se nyt hyvä vai huono asia.

Levyn toinen biisi, Wrapped In Barbwire, kuulostaakin sitten jo enemmän Radio Rock-kamalta ja tässäkin Arin THE ääni pääsee valloilleen. Toimivaa perusrockikamaa jää päällimmäiseksi mielipiteeksi tästä. Ehkä vähän SYC:in Vividin maisemiin tässä suunnataan. Ei paha!

Sinkkubiisi Silhouette pääsee levyllä paljon parempaan valoon, kun on jo pari muuta biisiä kuullut samaa tyyliä. Video tästä ei edelleenkään erityisen hyvä ole ja vähän turhan kevyttä kamaa allekirjoittaneelle, mutta pitäähän levyllä niitä keskivertobiisejäkin toki olla, koska ei tää nyt huonokaan ole.



(Won't Go) Home yllätti minut ainakin ihan täysin jo sillon aiemmin. Pakko sanoa, ettei Ari öristessään kuullosta yhtään itseltään ja ekat sekunnit laulun alettua voisin tökätä biisin Omnium Gatherumin tuotannon sekaan ilman sen kummempaa pohdintaa. Se mitä Arskan liveördästä muistan (viimeksi siis olen ollut keikalla päälle puolitoista vuotta sitten) ei kyllä ole samaa, kuin levyllä. Mutta oikeasti, tämä on kyllä yksi levyn parhaita biisejä! Toki tässä on melkoisen kovia vaikutteita ainakin mun kuultavissa OG:stä jne, mutta kun sen bändin parhaat piirteet ja Amoralin tilulilu-soolot yhdistetään ei voi olla luvassa muutakuin nannaa korville.

Tässä levyllä onkin Closure-biisi välissä ja sitä en ole päässyt kuulemaankaan. Seuraava Same Difference Silent Renewal-vaikutteisella kitaroinnilla onkin ihan mielenkiintoinen sekoitus vanhempaa musiikillista tyyliä ja Arin puhtaita lauluja. Ei erityisesti minun mieleen ole, mutta meneehän tuo.

Kasi-biisi, Hours of Simplicity on kyllä sitä mun vierastamaa Radio Rock-kamaa ja normaalia rockimpaa. Ei vaan toimi mulle. Tähän väliin tulee taas listassa muita biisejä ja levyn tokavika raita, No Future on kyllä niin Amoral-biisi kuin olla ja voi soitinten osalta. Ari taas kiskaisee uuden sävyn äänestään, mutta tällä kertaa biisi jää vähän vaisuksi mielestäni.



Näin ollen levy yllätti minut kyllä positiivisesti. Pitäisi varmaan nähdä jotakin vaivaa Street Teaminkin eteen, kun sellaiseenkin menin liittymään vuosia sitten. Eivät pojat taaskaan pettäneet todellakaan! Levy luo taas hyvää pohjaa teknisen metallin iskeytymiselle takaraivooni, sillä sitä olen aina jotenkin vierastanut. Vähän vielä lisää ördää peliin ja mun korvia hemmotellaan toden teolla.
.
Te, jotka vaikutatte pääkaupunkialueella suunnatkaahan huomisiltana On the Rocksiin tsekkailemaan special-show:ta jossa on feattaamassa ekoilta levyiltä tuttu Niko Kalliojärvi. Mä niin olisin siellä jo, jos se vaan olis millään muotoa mahdollista. Menkääpä siis munkin puolesta!

Kuvat ovat kaikki Amoralin Street Teamin puolen sivuilta.

And time went by, sun in the sky so calm so quiet, before the storm. / The Hate I Bear - Norther

Muutaman illan olen pyöritellyt Northeria Media Playerissäni ja ymmärtänyt taas, miksi pari vuotta sitten tähän bändiin rakastuin. Ajattelin, että Petrin aikainen Norther on hyvvee ja nyt Aleksin aikana tullut levy on paskaa, vain koska muut sanoivat niin. Olin toki kuullut levystä niin positiivisia kuin negatiivisiakin arvosteluita ja itse olin tätä viikonloppuna ennen kuunnellut uuden levyn kerran läpi joskus kuukausia sitten, enkä oikein minkäänlaista mielipidettä saanut aikaan.

Päätin sitten eilen illalla tuota postausta kirjotellessani kuunnella tämän uusimman, Circle Regeneratedin läpi ja yllätyin enemmän kuin positiivisesti! Levyn suosikkibiisikseni pomppasi toka raita, The Hate I Bear, jota ensimmäisellä kuuntelukerralla jo taisin pari kertaa muita useammin pyöräyttää kajareideni kautta.

Itselleni tärkein levy on Death Unlimitedin lisäksi Till Death Unites Us, mutta tämä kiilaa hyvin tilaa tähän kaksikkoon. Uuden levyn matsku on toki kevyempää ja ehkä enemmän radioystävällistä, eikä läheskään niin Bodom-vaikutteista, kuin minkä takia Northeria aiemmin arvosteltiin.

Tykkään myös kevyemmistä kertseistä ja siitä, miten tähänkin bändiin on eksynyt yhä lisää nämä kiipparitilulilu-vaikutteet, jotka löytyvät vahvoina tykkäämistäni MyGRAINista ja Omnium Gatherumista. Jo alkuaikoina Northerin kosketinosuudet vievät huomioni ja tuo uusin muutos valaa taas uskoa tähän bändiin, mielestäni kyseessä on varsin toimiva "uudistuminen" eikä Aleksi Sihvosen laulusuoritukset voi jäädä keneltäkään huomioimatta. Kertakaikkiaan toimivaa!

On laukussa hiekkaa vielä kesältä. / Tästä syksy vasta alkaa - Stella

Täällä kirjoittelee tänään lukiotaipaleensa aloittanut ihan fiiliksissä oleva naisimmeinen. Kävin kirjastossa koulun jälkeen odotellessa kaveriani ja päädyin kuin päädyinkin kahlaamaan levyhyllyä läpi. En omista yhtäkään Stellan levyä, koska mietitytti tilata levyjä joista ei tiedä kuin pari biisiä, mutta nyt voin kyllä sanoa että voisin tilata vaikka samantien kaikki näistä, jos jotakin muuta tilattavaa olisi.

Otin neljä levyä lainaan ja näitä kuunnellessa ymmärrän yhä uudestaan ja uudestaan miksi tää bändi iskee, vaikka niin kovin erilaista verrattuna musiikkiin jota normaalisti kuuntelen. Sanoitukset ovat aivan loistavia ja Marjan ääni on aivan upea. Vaikka biisi ei muuten kolahtaisikaan, sanoitukset ovat silti varmasti kohdillaan jokaisessa biisissä. Iskee valinnanvaikeus, kun ei tiedä mitä haluaisi kuunnella.

Tähän mennessä oon vain kuunnellut yksittäisiä biisejä eri levyiltä, mutta esimerkiksi uusimmalta Jokin on muuttumassa -levyltä oleva Vaaran Päällä on aivan mahtava. "Kun saan sinut syliini, en nimeäsi tiedä. Sua kannankin hassusti, en osaa sitä vielä." Tuo on vain yksi esimerkki hienoista ajatuksista, jollaisia löytyy 9 muusta kappaleesta levyltä. Ja kymmenistä biiseistä bändin historiassa.

Valikoin biisejä vaan satunnaisesti nimien perusteella ja rakastun yhä uudestaan. Saman levyn kutosraita, Tästä syksy vasta alkaa päätyi kuunteluun nimensä perusteella ja perusrallattelussa on taas parasta juurikin ne sanat. "Täysin uus, outo avaruus hetkessä akeaa, kun olet täällä."

Kuuntelun alla on myös yhtyeen toinen levy, Pelkääjän paikalla, josta löytyy useat viime syksynä kuuntelemani biisit, kuten Kultasiipi, Puolet sinusta ja Vie mua. Silti kuitenkin haluan mainita nyt erikseen Häävalssi-biisin. Oon kuullut tän aiemminkin, mutta en varmaan ollut ihan otollisimmassa fiiliksessä tämmöiselle musiikille, kun ei oikeen iskenyt. Nyt, kun kuuntelin ajatuksen kanssa ymmärrän monen kommentit siitä, miten tää vois tulla soimaan niiden häissä. Kuunnelkaapa nyt!

Stellan tahtoisin ehdottomasti nähdä livenä. Kerran oon kuitenkin livenä Stellaa kuunnellut. Niinan kanssa istuskeltiin nurmikolla keskellä kesää pohtien ettei tää oo Iisalmi ja kuunnellen Pistettä. Toivottavasti mullekin käypi vielä joskus tilaisuus nähdä tämä mahtava poppoo livenä, varsinkin festarivetoa hyvässä seurassa voisin kaipailla.. ;)

We came with nothing and with nothing we'll leave. / Season of the Reaper - Pain

Eilen tulin vasta illalla kaverilta aikomuksena rueta melkeen heti nukkumaan. Äiti muistutti postilaatikkoon napsahtaneesta lupaavasta paketista, joten eihän se nukkumaanmeno ihan onnistunut. Paketista kuoriutui You Only Live Twice - Painin uusin.


Kuva

Levy on aika lyhkänen ja oon ihan tyytyväinen, että tilasin bonus-cd-version. Biiseissä on jotain uutta verrattuna vanhaan Painiin, mutta myös tutulla linjalla on jatkettu. Ensimmäinen biisi, Let Me Out on ihan toimiva ralli, mutta jäänee vähäisemmälle soitolle. Nopea, mutta ihan mielenkiintoisen kuuloinen biisi. Alun jälkeiset rytmit ovat NIIN sitä ominaista Painia. Biisissä Peterin laulut yllättävät ainakin minut positiivisesti!

Myös kakkonen, Fear the Demons vaatii useamman kuuntelukerran, mutta biisi alkaa kuulostaa yhä paremmalta. Tässä on huomattavissa Peterin lupaamaa raskautta. Kolmas The Great Pretender on yksi levyn kultakimpaleista. Vaikka biisi on single, se on ainakin mun mielestä tosi toimiva ja kivan kuuloinen biisi. Toiminee livenä myös mahtavasti!




Huvittava yhtälö on TGP:n ja Nothing Remains the Samen Save Me:llä. Save Me:ssä n. 2.13 on ihan samanlainen taustatsydeemi ku TGP:ssä. Sattumaa - epäilen että vahinko, mutta vähän typerä olo tuli. Kuinkahan paljon näissä loppujen lopuksi pyöriikään samoja nauhoja.

Levyn nimikkobiisi You Only Live Twice tullee kulutettua puhki. Erilaisempi rytmi alussa ja kuvitelma biisistä keikan aika lopussa saa aikaan hienot pilvilinnat, jotka kuitenkin laulun alkaminen vähäsen tuhoaa. Biisi on toimiva ja ainakin erilainen kuin edellinen, nopeampi The Great Pretender.



Dirty Woman.. Eh. En tiedä mikä tässä tökkii, mutta tökkii kuitenkin. Livenä toimivaa ja hyvä jatkumo mm. Monkey Businessille, mutta ei tämä säväytä. Seuraava We Want More häviää muiden varjoon, enkä oo oikeen mielipidettä saanu muodostettua.

Mutta seuraava, Leave Me Alone, bongahti esiin ja kiilasi levyn kärkikastiin jo ensimmäisellä kuuntelulla. Tässä on paljon tätä mun ylistämää Erilaista Painia. Tässä on kyllä melkeen levyn paras biisi kyseessä, jonka tahtoisin ehdottomasti kuulla livenä - vaikkei varmaankaan tätä tulla koskaan soittamaan. Kertsi "Why, why won't you leave me alone? It drives me insane. Why, why won't you just let me go? Stay out of my way!" on angsti-illan ehdoton jumitus.

Monster on myös jäänyt vähän muiden varjoon. Monsterissa on huomattavissa kyllä thrashvaikutteita enemmän kuin muissa biiseissä. Tässä biisissä on just tää Painin huonompi puoli, perussekavaamössöä, ei mitään säväyttävää. Monilla Painin levyillä on mun mielestä ollut täytebiisejä ja lisäisin tämän siihen luetteloon..

Viimeinen biisi, Season of the Reaper, vähän pöperöä tämäkin. Harmittaa, miksi tämmöisiä biisejä pitää laittaa levylle. Ehkä erilainen miksaus olisi tehnyt terää. Haha, lopun samantyylinen soittelu ku You Only Live Twicessä kokoaa levyn kivasti yhteen näin btw.

Each one comprehended and understood. Each one shed a tear, they wept and cried. / Song of the Sage - Amorphis

Kuva Amorphiksen kotisivuilta.

Amorphiksen uusin levy ei ollut ennakkotilauksessa, mutta klikkailen sen tilaukseen kohta hyvillä mielin. Yllätyin todella positiivisesti levystä, kun Spotifyssä sitä kuuntelin. Hienoja biisejä levyltä löytyy useita, kuten vaikkapa toinen raita Mermaid ja sinkkubiisi You I Need. En ole kamalasti vielä levyä kerennyt kuunnella, mutta mm. myös Three Words kuulosti kivalta.

Mermaid toimii kokonaisuudessaan todella hyvin. Vaikka biisi on aika kiipparivetoinen, ei se kuitenkaan silmille sieltä kovin pahasti hypi. Tässä on käytetty mulle toimivan Amorphiksen parhaita puolia ja vähän uuttakin on saatu mukaan. Biisistä löytyy monia eri sävyjä, jotka löyty mulle ehkä liiankin helposti. Olisinko kuunnellut biisin kymmenisen kertaa ja hienoja vivahteita on löytynyt jo nyt. Toivottavasti en onnistu kuluttamaan loppuun..

Yksi levyn yllätyksistä on My Enemy, jonka A-osiot on vedetty örinällä ja kertsit puhtaalla. Kiva että joskus näinkin päin. Biisi vaatii useamman kuuntelun auetakseen, mutta kestänee kuuntelua paremmin kuin osa levyn biiseistä.



Song of the Sage on muodostunut useamman kuuntelukerran jälkeen yhdeksi suosikeistani vähän yllättäen. Jos tykkää raskaammasta Amorphiksesta, biisi on todellakin tutustumisen arvoinen!

Levy on Skyforgeriin verrattuna paljon antoisampi ja kestää varmasti useampia kuunteluita kuin edellinen, jonka minäkin alan olla kuluttanut loppuun vaikken olekaan Amorphista vuosissa hirveästi kuunnellukkaan. Qstockin keikkaa innolla odotellessa! Tekisi mieli bändi jossain muuallakin nähdä, mutta Suomen keikat on kuitenkin aika tiukassa.

Loppuun vielä muutama kirosana. Painin syyskuinen Teatrian keikka on - yllätys yllätys - k18. Lutakon sivuilla ei koko keikasta ollut tietoakaan ja Kuopion Henry's Pub on toki k, mutta Nosturin keikka näyttäisi kuitenkin onneksi olevan sallittu. Saa nähdä onko matka Helsinkiin vähän liikaa, vaikka kovasti tällä hetkellä polttelisikin.

Tämmönen pieni gallubbi loppuun, minne festareille työ lukijat ootte reissaamassa? Olisi kiva nähdä tuttuja ja tuntemattomia ja vaihtaa muutama sana, jos samoille festareille ollaan suuntaamassa.

She would stay among the beasts time for one more daring dream. / Eva - Nightwish

Oon koko päivän odotellut, että Blogger toimisi taas ja pääsisin jakamaan tän mua ainakin yllättäneen uutisen. Pain tekee syyskuussa Suomen kiertueen, johon kuuluu keikat niin Lutakossa kuin Teatriallakin. Teatrialle matka taittuisi paljon helpommin, mutta kyseessä on keskiviikko. Prkl. Vähintään yhden syksyn keikan aion kuitenkin käydä katsomassa, maksoi mitä maksoi. 

Näen bändin toki Myötätuulirockissa, mutta tämä on yksi niistä TODELLA harvoista bändeistä, joiden keikalla on kyyneliä tullut puserrettua. En vaan yleensä liikutu niin paljoa, että rupeis itkettämään, mutta toisin kävi Sandelsrockissa 2009 keikan loppuessa. Väsymys, tunnelma ja pelko siitä etten koskaan enää bändiä näe valtasi mielen täysillä ja siinä sitten tuli itkettyä meikit poskille. Tai lähinnä pahenneltua kaatosateen aiheuttamaa sekasotkua naamalla.

Kuvittelin saavani lisättyä tähän Pain'in uusien biisien koostevideon, mutta Bloggeri ei ilmeisesti ota vielä upotettuja videoita vastaan, joten laitan sitten linkillä.


Uudet biisit kuulostavat omaan korvaani jopa paremmilta kuin vanhat ja arvoin levyn ennakkoontilauksen kanssa, mutta nyt ei liene asiasta epäselvyyksiä. Klikkailen ostoskoriin heti kun aika ja lompakko antaa periksi sopivasti.

Tutustuin Pain'iin vähän 'pakon' edessä keväällä 2009. Sandelsrockin esiintyjälistalla napotti maailmallakin tunnettu nimi, josta en ollut kuullut yhtään mitään. Pain on ensimmäinen industrial metal bändini ja kulkenut mukana, vaikka muutoksia muuten on tullutkin. Hetkittäin löydän aina uudestaan Sandelsrockin keikan fiiliksen kuunnellessa mm. Monkey Businessiä ja Bitchiä.

Asiasta kukkaruukkuun; huomenna lähden käymään Oulussa kerhonohjaajien virkistysmatkalla ja salaa toivon ehtiväni pistäytyä jonkintapaisessa levykauppajutskassa. Aikaa kaupungilla oloon tosin ei ole paljon kakkaakaan, joten saa nähdä kiilaako pari vaatekauppaa musiikin edelle. Sen näkee kyllä vasta huomenna, nyt levykauppa houkuttelee enemmän, mutta saapa nähdä.

Omistan kyllä Nighwishin lokiboksin ja yksittäisiä muitakin levyjä ja DVD'tä, mutta kirpparilta nappasin Over the Hills and Far Awayn ihan levyversion parilla eurolla. Vaikken yleensä kirpparilta levyjä osta, niin tätä näkee aivan liian harvoin kaupoissa nykyään joten sorruin. Tuo kuvitus on oikeastaan aika kiva!

Someone have to stand against evil why it should not to be me? / Why Not Me - Within Temptation

Kerkesin jo unohtaa, että olin tilannut uusimman Within Temptationin Perstechniquen ohella ja se odotti toimitusta. Yllättäen bongasin Krisseltä Facebookista levy/dvd/kangaskassi -paketin. Otin yhteyttä Äxään ja vaikka maksoin postaukseni tiistai-iltana noin klo 19 ja levyn lisäksi napotti myös kangaskassi postilaatikossa seuraavana päivänä? Voi kerrankin olla ylpeä, melkoisen ripeää toimintaa!

Asiaan. Levy oli ihan toimiva kokonaisuudessaan. En oikeastaan yllättynyt, en positiivisesti enkä negatiivisesti. Tää levy ei herätä mussa oikeastaa minkäänlaisia tunteita. Toinen (ensimmäinen oikea raita. Raita nro 1 on muutaman kymmenen sekunnin pituinen) raita  Shot in the Dark on yksi levyn parhaimpia. Ainakin jää junnaamaan päähän aika hyvin, seuraavaa litaniaa on kyllä tullut rallateltua
" 'cause your soul is on fire a shot in the dark etc.."

Kolmas biisi, In the Middle of the Night tuo mulle mieleen jonkun iskelmän / Stratovariuksen. Alun Stratotyyppinen kitara ja Wo-oo-oo-woo-oo -kohta ei oo kyllä parasta antia mitä Sharon voi antaa laulullaan.. Stratokohdan jälkeen alkaakin iskelmäosio, jossa laulut on aivan omituiset. Tästä tulee niin mieleen jotkut 60-70 -lukujen iskelmät. Ei hyvä. Lausumiset tuntuu olevan päin persettä, johtuu ehkä laulutyylistä, mutta särähtää mulle pahasti.

"you've been playing my mind through my wishes"
"you've been praying mind through my weeesheees"
No ehkei se oo noin, mutta tuolta se kyllä kuullostaa.



Sinkku Faster onkin jo paljon parempi, vaikka sekin (kuten koko levy) vähän turhan poppimainen Within Temptationille. Mutta tässä esimerkiksi kertosäkeessä tulee esille Sharonin upea ääni. Seuraavan biisin, Fire and Ice:n oon onnistunut aika hyvin skippaamaan joka kuuntelukerralla. En osaa oikein sanoa mitään, aika hidas biisi ja varmasti ihan kaunis jos vaan aukeis.

Iron - kuudes raita on soinu ihan kiitettävästi kajareista. Keskivertoa vetämistä, ei mitään ihmeellistä. Kuuntelin tänään tätä ku tein Hugo Simbergin Kuoleman puutarha -taidesuurennosta = tätä.


Kuva Tilt Tv:n keskustelupalstalta.

Mitenhän tää liitty aiheeseen. No joka tapauksessa tässä biisissä on vanhan naisen puhekohta, joka sai mut hetkellisesti ahdistumaan. Satuin just tekemään tuota lähimpänä olevan luurangon pääkalloa ja tuli kylmän väreet sen puhekohdan tullessa. Hyihyi.

Toinen sinkku, Where is the Edge on hyvä biisi. Levyversio on oikeastaan parempi ku single, joten tää on tämmöstä perusjuttua joka voi soida sopivin väliajoin taustalla. Ysi, Sinéad kuulostaa alusta Idols-tähden ensimmäiseltä biisiltä. Jumpjump-tausta on vähän omituinen, mutta ihan hyvä biisi tämäkin. Ainakin jää päähän soimaan.

Lost on yksi levyn parhaimmistoa. Sharonin upea ääni pääsee oikeuksiinsa, aivan kuin edellisen, The Heart of Everythingin mun lemppariraidalla, Forgivenillä.  Myös kappaleen sanat ovat aivan ihanat, tsekatkaa ne videolta jos kiinnostaa:



Murder, kymppi on vähän outo biisi. En osaa sanoa siitä oikeen muuta, ku tarttuvat sähköiset laulut. Musta tuntuu, että näissä kaikissa biiseissä on joku poppialueen kaava, jolla sanat muistaa ensimmäisellä kerrallakin oikeastaan kaikki. Hohhoijjaa.

Demon's Fate on myös mun suosikkeja. Tässä on varsinkin alussa havaittavissa etäisesti alkuaikojen Nightwishin (Wishmaster - Century Child) tunnelmaa, ehkä siksikin toimii. Tääki on aika poppibiisin rakenteelle rakennettu, mutta mä tykkään TOSI paljon. Kertosäe kuullostaa kovin tutulta, mutta en saa päähäni miksi.



Demon's Fate on ehkä suosikkini levyltä, mutta myös viimeinen raita ansaitsee kiitoksen. Vaikka alun Oeh oeh oehoe oehoe -kohta onkin aika järkyttävä. Ja vaikka tästä tulee mieleen Evanescencen Listen to the Rain. Voisin hyvinkin kuunnella tätä illalla ja angstifiilikseen:

Kaiken kaikkiaan levy on perushyvä. Ei yllätyksiä, eikä pahempia pettymyksiäkään. Lähinnä olisin toivonut enemmän Sharonin äänellä kikkailuja, joita löytyi vain parista biisistä. Onhan tässä muutama todella hyvä biisi, jotka liittynevät mun WT:n rakastettuimpien biisien listaan. mm. Stairway to the Skies ja tuo Demon's Fate.

Levyn taiteesta en tykännyt yhtään, johtuisko siitä ette mulla oo minkäänlaista pelitaustaa.



Olenko mielipiteilläni jonkun mielestä aivan metsässä? Mitkä on teidän mielestä toimivimmat biisit?

Back to the place where I was told, drunken ignorance is Pure, true gold. / Relentless Reckless Forever - Children of Bodom

Children of Bodomin uusin levy löysi varmasti tiensä monen kotiin. Omaani se ei ole vielä löytänyt, mutta kuuntelun perusteella se täytyy ostaa vielä tässä. Voi kyllä sanoa, että yllätyin positiivisesti. Toisaalta vasta levyn kolmas biisi on menossa, mutta olen tähän mennessä tosiaan digannut. Levyä voi kuunnella täältä.

Kolmas biisi, Roundtrip to Hell and Back kuullostaa erityisen hyvältä ja eka Not My Funeral myöskin. Mutta pitää keskittyä tän kuuntelemiseen enemmän ennenkuin muuta osaan sanoa mielipidettä muista. Tuo nimikkobiisi on kans aika toimiva biisi!



Kuulen jo korvissani Teatrian kutsun. Lauantaina kyseisellä mestalla rokkailevat niin Children of Bodom ja Ensiferumkin kuin Machinae Supremacykin. Viimeinen on mulle tuntematon nimi, mutta oon kuullu lähinnä hyviä kommentteja siitä. Liput on mun mielestä vähän tyyriit, 35e ennakkoon ja 40e ovilta. Nähkäämme siellä lauantaina 19.3. kello 19 jälkeen ovien sisäpuolella.

Ensiferumia odotan lähes yhtä paljon kuin Bodomiakin. Toivottavasti kumpikaan bändi ei petä mua, vaikkakin Bodomia kohtaan odotukset on aika paskat viime vuoden Vuokatin keikan perusteella.. Siellä kusi kaikki, niin järjestelyt kuin bändin täysin alaikäisten huomiotta jättäminen, mutta eihän aina voi voittaa.


Ehkä myös kaikki muu vitutus puski päälle ja suurensi asiaa mutta oikeasti, jos sallitun puolen eturivi on 1,5m kauempana kuin k18-puolen eturivi ja täysin lavan sivussa (puhutaan oikeasti lähemmäs kymmenestä metristä) ja verho peittää muuten sen vähäisenkin näkyvyyden, ei kaikki voi olla kohdillaan.

En esimerkiksi nähnyt Jaskaa ja Henkkaa koko keikan aikana ja Roopenkin näkemine oli positiivista.. Asiaa ei ainakaan auttanut monta metriä korkea verkkoaita puolien välillä ja sallitulla puolella kovin tarkat järkkärit kuvaamisen kieltämisestä. Kyllä mä ymmärrän, jossei saa kuvata, mutta jos toisella puolella saa ja toisella ei, sitä mä en ymmärrä. Täysin samat lippujen hinnathan siinä kaikki maksettiin.


Mutta mennyttä mitä mennyttä. Eikähän se bändin vika ollut, ei ollenkaan. Toivottavasti tällä kertaa varsinkin Bodom yllättää mut positiivisesti ja muidenkin keikat on mun mieleen. Odottelen ensi viikonloppua innolla!

Luustani siltanne rakentakaa, peilille herruuttanne ylistäkää. / Verta Sataa - Turmion Kätilöt

Persetekniikkaa saatavilla! Kaikki biisit löytyy täältä.  Klikklik, jossei ne postin miehet ja naiset ollu nii fiksuja, että automaattisesti tipauttelivat sun postilaatikkoon.

Kuva samaiselta äxän sivulta.

En oikeasti vois edes kuunnella tätä, koska mulla on paljon saksan suomennusta ja huominen fysiikankokeeseen luku edessä. Tällä hetkellä stereoista pyörii Lapset ja Vanhemmat, eli numero kuusi. Aloitusraita Grand Ball toimii edelleen tosi hyvin, se tulee varmasti soimaan ja useasti. Suolainen kapteenikin toimii varmasti keikan lopetuksena, niinku se oli kuulema ollukki.


Viimestä biisiä odotan innolla, Vedetäänkö vai ei? Lyriikoiden perusteella tiedossa mielenkiintoista tavaraa ainakin. Ehkä mä tingin siitä fysiikasta ja kuuntelen tätä koko illan, tai sitten yritän vähän tehä kompromissia. Tän tarkempaa arviota multa ei vielä saa, koska ei oo oikeasti aikaa, enkä oo vielä sisäistäny mielipidettäni levystä.



Aika perus Kätsyjähän tämä on, ehkä vanhempia enemmän discojytää ja ei ainakaan pahasti pistä korviin käännetyt jutut, liekkö niitä ollekkaan. Okei itseasiassa täs biisissä taitaa just olla niitä. Pöh. Hyvänä jatkumona U.S.C.H.ille mä tätä silti pidän, vaikka siinä onki muutama tosi kova ralli ja levy itsessään aivan mahtavaa.

Ai joo, vissiin siinä oli just niitä käännetyjä, Herran toinen tuleminen oliki kokonaa instrumentaalinen. Pakko tutustua tarkemmin, kuhan kerkeää.



Huhhuh tuo Verta sataa kyllä toimii myöskin, pakko lisätä näin jälkikäteen. "Verta sataa, haudan takaa!" Kuunnelkaa ainakin tuo Verta sataa ja Grand Balls, parhautta!

Tää vika, HAHAHAHA. Vähä Rammstein jutskia. Nauran :'D Eka minuutti ja nauran vedet silmissä. Jooo, ei tuu vielä oikeen järkevää arvioita. Ehkäpä huomenissa tai joskus (ainii ja se keikkapostaus)

Make my heart a better place, give me something to believe. / All I Need - Within Temptation

Nyt kasvo kyllä odotukset kerralla ihan valtaviksi. Tuo video anto jo tosi hyvää pohjaa levylle, joka toivottavasti toimiikin sitten tooodella tooodella hyvin. Ehdottomasti täytyy klikkailla ennakkotilaukseen heti ku on tilaisuutta. Tässä sitten levyltä ihan kunnon maistiainen;

RAKKAUS.

Onneksi tämä on mun mielestä paremman WT:n kaltaista, toisinku Utopia, joka mulle ei oikeen toimi. Tämä bändi omaa vaan sen jonkin. Sharonin käsittämättömän hieno ääni yhdistettynä upeisiin lyriikoihin ja toisinaan myös mielenkiintoiseen soitteluun yhdistettynä on mun korville nannaa. Kyseisen leffanki tahon kyllä nähdä.

Tuohon biisin ite liitän paljon muistoja ja tämän kuuntelu saa kyllä ne tulemaan pintaan. Monta kyyneltäkin on tätä biisiä kuunnellen vuodatettu, kuten myös tämän seuraavan, jonka takia oikeastaan WT:hen tutustuin, myös Angelsin videolla oli tekemistä asian kanssa, mutta kuitenkin. Frozenin muistan kuulleeni joskus kaaauan sitten, mutta sitten parisen vuotta takaperin intouduin kattomaan videon jostain syystä ja muistan miten kylmät väreet kulki kokoajan pitkin selkää..

Edelleen ne samaiset väristykset ilmaantuvat tietyssä kohtaa biisiä, aivan jokaisella kerralla.

"Tell me I'm frozen but what can I do? Can't tell the reasons I did it for you"

"Everything will slip away, shattered pieces will remain when memories fade into emptines. Only time will tell its tale if it all has been in vain."

Niimpä. Aihe josta tämä kertoo, ei onneksi ole itselle omakohtaisesti tuttu, mutta silti tämä pistää ajattelemaan. Perheväkivalta, jota niin moni joutuu kokemaan, ja joka on niin väärin.

Jään innolla odottelemaan maaliskuun 25. päivää. Tulisivat vaan pikapuoliin Suomeen heittämään keikkaa, nii pääsisi livenä bändin testaamaan.Vaikka siitä ei hyvä seuraisi ainakaan meikeille, toiveiden täyttymys olisi oikeasti kuulla Forgiven, Frozen, Memories, Pale ja The Last Time livenä.

PS.

Ei riitä sanat. Ääni, nainen, piano, yleisö, kaikki = ♥