Ei askeltakaan, ei sanoja, en löydä enää tarvetta karata. Jos totuus ei pala tulessakaan, oli paluuni oikein ja puhe turha. / Kadonneet Kolme Sanaa - Stam1na

Keikkareissuista viimeistä viedään ja tämä saattaakin olla viimeinen keikkapostaus pitkään aikaan, sillä keikkakevääni näyttää hyvin harvalta, toisin sanoen tyhjältä. Todellakin haluaisin reissata johonkin vielä tässä pitenevinä kevätpäivinä, mutten oikein mitään järkevää ole löytänyt..

10.3. lauantaiaamuna herättiin ennen kahtatoista ja siinä sitten tehtiin kaikki oleelliset ja epäoleelliset jutut ennen kuin suunnattiin keskustaan. Oli tarkoitus lähteä pienemmällä porukalla, mutta armaat tulevat naapurimme pyyhälsivät sisään ovikoodillamme, ja mun olo ainakin oli 'häh?' siinä tilanteessa. Neljästä tuli seitsemän ja matka kohti Jyväskylän kirppareita saattoi alkaa.

Tätä ennen olin kuitenkin saanut päähän piston, joka liittyi teen keittämiseen. Se ei ollut kovin järkevää, sillä annoin teeveden kiehua ihan rauhassa tuliseksi, koska en jaksanut nousta. Rupesin kaatamaan vettä mukeihin, mutta suurinosa siitä päätyi hieman alemmalle tasolle, meikäläisen jalan päälle. Kipu oli aivan sietämätön. En ole koskaan millään kuumalla esineellä niin pahasti itseäni polttanut, palanut alue lähenteli kämmenen kokoluokkaa ja oli oikean jalan ulkosyrjässä. Kyyneleet silmissä syöksyin Jainan ohjeista vessaan tunkemaan koipeani lavuaariin. (En ymmärrä miksi itse jäädyin, enkä todellakaan ajatellut kylmän auttavan millään tapaa). Huusin kivusta ja kirosin kokoajan mokani ajoitusta. Bepanthenia jalalle ja liikkaamaan kohti apteekkia, johon muut olivat matkalla hengityssuojainten takia, niistä lissee tuonnempana!

Haavaan sidettä päälle ja shoppailu saattoi alkaa. En ostanut kyllä juuri mitään, sillä vauhti hidastui ihan merkittävästi jalan takia. Muut suuntasivat pikku hiljaa hotellia kohti (joka oli Äxästä ym ydinkeskustasta, jossa pyörimme, about 150m päässä..) ja minä ja Miia käväisimme Subwayssä hakemassa ruokaa, jonka jälkeen otimme suunnaksemme Äxän. Itse en siis ollut käynyt keväisissä nimmarointisessioissa kertaakaan, joten ihan vaan jo sen takia halusin käydä ja sain kuin sainkin roudattua Miian mukaani.

Pohdittiin hämmentyneinä kaikkien euforisia ilmeitä, kun he tulivat ovista ulos, kun itse seisoimme vielä ulkona. Sisälle päästessämme menin tsekkaamaan pienen levykaupan metallipuolen ja ostinkin Enskojen Dragonheadsin. Myyjän kanssa vähän hidasteltiin ja Miia katto meikää aika pahasti, kun survoin vasta korttia laitteeseen. Käskin häntä päästämään porukkaa edelle, sillä en ihan heti joutunut. En tiedä, miksi pienet ihmiset vainoavat minua, mutta tälläkin kertaa eteeni tuli pieni poika ja hänen isänsä. Emil heittäytyi uteliaaksi ja kyseli pojan ikää. Kuusi vuotta tuli vastaukseksi, johon Emil jatkoi, että ensi vuonna kouluun.

Siinä sitten Hyrde rupesi laittamaan nimeä minunkin korttiin (Eikö se ole hienoa, että on kortti, jossa lukee toisten nimiä. Ergh?) ja Pexin tullessa vuoroon lohkaisi hän: "Minkäs ikänen sie sitten oot?" Tuumasin etten kerro ja sain vastaani hymähdyksen. Pexi on ilmeisesti niin stereotyyppinen mies kuin olla voi: tyyppi juttelee mulle, muttei voi samaan aikaan nimmaroida lappua ilman mokia. Monta viivaa alla oleviin tynnyreihin piirtäneenä Kaikan seuratessa vieressä Pexi sai lopulta kokea Kaikan kyllästymisen. "Kato täällä on tilaa, kirjota vaan tänne!" tuumasi Kaikka piirtäen pönttöön ympyrän aivan helvetin kauaksi nimmarointilapusta. Seuraava osio tarinasta on itsellenikin hiukan hämärän peitossa, siitä kertonee tämä seuraava kuva..

Niin. Kaikka, miksi oi miksi? Jee, mulle on omistettu tynnyri Jyväskylän Äxästä? Hienoa. Nojoo, hämmennys oli melkoinen ja lappuunikin päätyi tekstiä Saralle kuitenki (?) eli ehkei tosiaan kaikkea tarvitsee ymmärtää. Tilanne oli vähintäänkin koominen ja aiheutti repeilyä vielä paljon jälkeenkin päin..

Suunnattiin hotellille tunniksi ja siellä sitten aloittelimme ja söimme mahat kukkuralleen, jonka jälkeen porukka sai stressikohtauksen ja oli suunnattava Lutakon pihaan. Siellä bongattiin tuttuja ja itse uusiakin moisia.  Poppoota olikin yllättävän paljon, mutta sää miljoona kertaa kivempi kuin edellisenä päivänä vaikka käytännössä kuralammikossahan siinä istuttiin.. Jonossa oli tuttuun tapaan ihme säätöä, mutta Lutakon työntekijät siihen sitten tulivat ilmoittamaan, että 15 ensimmäistä pääsee kahvilaan sisälle. Nopean laskutoimituksen jälkeen totesimme, että porukkamme menee puoliksi. Sanoin jääväni ulos ihan suosiolla, sillä minulle ei illan tavoitteena ollut eturivi, vaan pitti, jonne toivoin jalkani kanssa selviytyvän..

Noora hyvänä puhujana päätti sitten kertoa työntekijöille, että myö ollaan sammaa porukkaa ja koska meitä on vain neljä, emmekö mekin pääsisi sissään. No päästiinhän myö, kiitosta vuan niille mukaville naisille. Siinä sitten rupateltiin ja kehiteltiin sotasuunnitelmia keikkojen ajalle. Narikointi sujui mallikkaasti ja minäkin selvisin jalkani kanssa ylös ehjin nahoin. Linnottauduttiin lavan vasemmalle puolelle pariin riviin, sillä koko poppoo ei eturiviin siinä vaiheessa vielä mahtunut.

Aikaa tapettiin heittämällä maailman paskinta läppää ja käyttämällä toisiamme selkänojina. Myös tekemällä sotasuunnitelmia hengityssuojaimien varalle. Yritin myös ostaa Rytmihäiriön paidan, mutta sitä oli kokoa S, juhuu! Eli en ostanut. Täyteltiin vesipulloja ja käytiin toivomassa dj:ltä Kätilöitä tai muuta industrialpöperöä. Ei kuulema ollut, sillä oli just levyvalikoimaansa pistänyt uuteen uskoon ja mukana oli vain thrashia, mutta kyllä sieltä yksi industrialtyyppinen biisi juuri ennen Rytmistä saatiin, a'vot! Taidettiin myös bongailla ennen kyseistä vetoa Look-a-like Ben Varon tyyppejä, aijai!

Rytmihäiriötä katsoin itse eturivistä, sillä Annikan kanssa pyöräytettiin paikat toisinpäin ja olihan Rytmihäiriö siinä vaiheessa vielä se, josta oikeastaan lippujen hinnan maksoin. Keikka oli tosi jepa, settilistakin parempi kuin edellisenä päivänä. Oli Kähinää Krouvissa, Koska Saatana Sanoo Niin, Jumalatonta näytelmää ynnä muuta meikäläisen tajuntaan iskeviä biisejä. Erityisesti tuo eka toimi niin hemmetin hyvin. Unen välispiikit olivat sarjaa "Eilen meille tuli yksi tyyppi sanomaan, että miks meidän kaikki sanotukset koskee Saatanaa." Niin, no koskeehan ne myös Gambiinaa..

Stam1naan taas pyöriteltiin paikkoja ja saatin kuin saatiinkin koko poppoo eturiviin minua vaille. Eturivi ei itseäni edes juurikaan houkutellut ja onnekseni tajusin, että monta metriä molemmille puolille jatkuu ystäviäni, eli vaikka kakkosrivissä liikkuisin sivuttain, saisin aina otteen kaiteesta, eikä minulla pitäisi olla mittään hättää. Jäin Jainan taakse ja setti potkaistiin käyntiin Pahalla Arkkitehdillä. Tsiisus, että toimi! Olin pelännyt setin koostuvan lähinnä uusista biiseistä, sillä en ollut uutta levyä juurikaan kuunnellut. No, vitut, ei koostunut! Jesh!

Seuraavana tulleesta Rabieksesta ei mulla oo mitään muuta muistikuvaa, kuin se, että syljin suustani eturivin tukkaa ja väänsin kättä paikastani vieressä seisoneen tytön kanssa. Oli hämmentävää, että tyyppi tunki kokoajan, vaikkei se edennyt sillä mihinkään? Paine tuli vain toiselta puolelta, eikä suinkaan jokaiselta niinkuin oletin, eikä pittikään ollut alussa juuri mitään Rytmihäiriön pittiin verrattuna.

Tavastia palamaan jatkoi uusien biisien listaa, mutta Väkivaltakunta herätti mut horroksesta. Niskoille kyydin antamisesta ja jalan suojelua, siitä on hyvä biisi tehty! Stam1na on bändin parhaimpia levyjä ja olin jo luopunut toivosta, sen biisien soiton kohdalla, sillä bändiä enemmän kiertäneet olivat vähän siihen suuntaan vihjailleet. 2/4 ensimmäisistä biiseistä kyseisen levyn kipaleita, not bad!

Puolikasta ihmistä minulle oli hehkutettu paljon ja osasin jopa sanoja joihinkin kohtiin. Biisi avautui keikalla osittain ja myöhemmin hotellilla jutellessamme vielä enemmän. Pakko sanoa, että tällä hetkellä kyseinen viisu toimii eräille puhelimeni soittoäänenä, hupsista!

Sieppasin kameran käteen videointitarkoituksessa ja kirosin heti, että kuinka voin ajoittaa juuri Jäteputkiaivojen aikaan kuvaamiseni. Noh, tiesin videon olevan täyttä skeidaa, mutta annoin mennä nauhalle ja keskityin kuvailemaan biisissä kavereideni menoa. Lopputulos ei kuitenkaan ollutkaan läheskään niin kamalaa kuin kuvittelin ja niinpä pääsette tsekkamaan Lutakon meininkejä tästä alempaa.

Lepositeissä porukka sai kaipaamansa tauon hetkellisesti, mutta rakkauden ilosanomaa ylistävä Likainen Parketti räjäytti monen tajunnan, omanikin. Voi jumalauta, olisinpa ollut pittaamassa tämän aikana. Pitissä saatiin ilmeisesti jopa rahvaat miehet toisiaan pussaamaan, on se melekosta tuo mussiikki!

Hengähdystaukoja ei suotta enää suottu, vaan seuraavana vuoroon pääsi toiveradion kautta settiin ponkaissut Muuri. Tajutonta kuinka 2010 Kiuruvedellä en biisiä edes tiennyt, mutta tällä kertaa yhteislaulut Miian kanssa oli aika tajunnanräjjäyttävä kokemus. Aivan mahtavuutta! Tässä vaiheessa aloin oivaltaa, että tosiaan tämä keikka taitaa ponnahtaa aika ylös mun arvoasteikolla ja niinhän siinä sitten kävikin.



Eloonjäänyt kolahti livenä tuollaisen putken jälkeen vielä paremmin kuin normaalisti ja sen kertsin aikaiset kylmät väreet on vaan jotakin niin käsittämätöntä. Toivottavasti teille lukijoillekin on tämä kyseinen viisu auennut, jäätte muuten paljosta paitsi. Viimeisen Atlantiksen parhaita biisejä Tsunamin ja Viestintuojan ohella. Muuten kyseinen levy ei mulle oikein toimi, mutta nämä kolme takaa lähes aina Stam1na-fiilaroinnin!

Uudet biisit oli sopivasti ripoteltu ympäri settiä, eikä Ei Encorea edes haitannut tuollaisen putken jälkeen. Tätä seurannut Arveton on Arvoton puolestaan sai eturivin tyypit varoittamaan mua, että nyt muuten räjähtää. Koipi ilmaan, sillä tähän mennessä olin sitä hyvin pahemmilta iskuilta suojellut. Koko vitun ensimmäinen säkeistö ja kertsi yhdellä jalalla pomppimista. Aivan käsittämätöntä. Ei ollut tarkoitus, mutta oli paljon helpompi pomppia ja fiilaroida kuin jumittaa vaan paikallaan. Pohdin muuten jälkeen päin, miksi vasen jalkani on kipeämpi kuin oikea. Nojoo, jos pompit suurimman osan biisistä yhdellä jalalla, ei liene edes kyseenalaista..



Encore antoi sen pienen juoma- ja hengähdystauon. Pakko muuten todeta, että vesipalvelu on pelannut erittäin hyvin kaikilla kolmella keikalla, joilla nyt parin viikon sisään olin. Encoren ekana toimi Valtian Uudet Vaateet ja jälleen mentiin. Ennen sen alkua tein oikeasti aika uhkarohkean päätöksen Miian käskyttämänä ja painuin pittiin. Päätin, että jalkahan kestää ja kestihän se. Meno oli aika hurjaa, sillä pitissä oli lähinnä kolmeakymppiä lähenteleviä parimetrisiä ukkoja, jotka eivät enää ihan tikkukunnossa olleet. Toisinaan pelotti, että rusennunko sinne, mutta onneksi siellä oli pari nuorempaa jätkää, joista toisen kanssa päädyin aina pitin sivustalle moshaamaan ihan pahimpien riehumisien aikana.

Encore jatkui Kaken (?) pitkän välispiikin johdattelemana kohti seuraavaa biisiä. En oikein osannut odottaa enää yhtään mitään, otin vain vastaan sen, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Huomasin kaikan heiluttelevan viittä sormea ja nielaisin, oikeasti, vaati jonkin verran lähteä paskana olevan jalan kanssa Viiden laukauksen pittiin, mutta niinhän sitä sinne mentiin, enkä edes ottanut pahemmin osumaa. Porukka oli onneksi melko selvänä ja siksi pitti toimi oikein ja kaikki kiskottiin ylös heti kaaduttua sun muuta. Huhhuh, aloin olla tämän jälkeen fyysisesti niin lopussa, sillä keikka oli ollut iha helvetin raskas äänelle ja fyysisestikin.

Viimeisen biisin ajan päätin selvitä pitissä ja kun "Seisseisseisseis!" -huudot alkavat, nousee olo lähelle euforiaa. Pitti suureni samassa monilla ihmisillä ja meininki kohosi kattoon. Lähinnä silmät kiinni pitin keskustassa huutaen sanoja ja ottaen muiden iskuja vastaan törmeillen muihin, mah heaven! Oli huikeaa nähdä raavaat miehet pomppimassa tasajalkaa, ja Kaikkakin otti mallia pitistä ja loikki vaikka kuinka kauan pitin mukana, lavalla tosin. PERRRRFECTO!

Jätkät pois lavalta ja järjettömät "STAAMIIINAAAAA!" -huudot kehiin. Saatin ukkelit vielä lavalle vetämään setistä poiketen erästä biisiä. Vikana ei suinkaan ollut Pakkolasku (luojan kiitos!), vaan tämän neidin lempilevyn kipale..


Miia onnistui kalastamaan settilistan, joten tässä teille kuvvaa siitä, minkä pohjalta itse tätä kirjoitin. En todellakaan olisi muistanut biisien järjestystä ilman tätä,  mitä työ oikeen kuvittelitte! ;)

Illan viimeisenä hitaana nimittäin toimi Kadonneet Kolme Sanaa. Tajutonta, miten koko loppuunmyyty Lutakko rallatteli biisin sanoja aivan täysillä. En ymmärrä kuinka itsekään sain enää ääntä lähtemään, mutta en kyllä ymmärrä sitäkään, kuinka palasin toisen rivin paikalleni fiilistelemään biisin loppuun. Koko lava oli aivan liekeissä kuten yleisökin, sillä Hyrde yhtyi biisiin vasta toisen kertsin aikana ja vain ja ainoastaan taustoja laulamaan. Lyriikanpätkät raikuivat ympäri keikkapaikkaa ihan yleisön toimestakin. Voi veljet, tämmöisiä keikkoja lisseelisseelissee! Aivan mahtavuutta.

Kuten kaikki hyvä, niin myös tämäkin loppui aikanaan. Mä olin siinä vaiheessa aivan poikki, en koskaan ennen ole ollut vain aivan hiljaa siksi, etten oikeasti pysty, ja jaksa puhua. Porukkaa lähti kohti narikkaa, mutta me jäätiin ylös vetämään hiukan henkeä. Istuttiin Nooran kanssa lattialla aivan puhumatta ja yritettiin vain saada muilta vettä ja itse myös hiukan rauhoituttua. Vielä puolen tunnin jälkeenkin vedin happea aivan kuin viimeisten K3S:n sekuntien jälkeen. Olin fyysisesti niin loppu, ettei mistään meinannut tulla mittäään.



Aikaa tapettiin rauhassa sisällä ja porukka alkoi vetäytymään ulos päin. Jäin itse vielä jumittamaan Unen viereen, sillä halusin kiittää jätkää loistavasta keikasta. Asiat ei kuitenkaan menny ihan niinkuin piti ja lopulta löysin itseni selittämästä hänelle: "Kaverit lähti just hotellille ja niillä on mun takki, perkele. Ite jumituin tähän siks, että pittää kiittää sua mahtavasta keikasta. Oli kuulema parempi setti tännään ku eilen, ku olin itse eilen tsekkaamassa Nightwishiä." Rupateltiin hetken aikaa melko kännisen ukkelin kanssa, jonka jälkeen lähdin metsästämään kavereitani, jotka eivät kaikesta huolimatta olleetkaan lähteneet hotellille, vana odottivat takkini kanssa ulkona. Hups. Sori. :D

Hengailtiin ja vihdoinkin itsekin saatoin kertoa kokemuksia keikasta. Juteltiin kauempana Niinan ja Jainan kanssa, kunnes livahdettiin muun porukan luokse, jossa Hyrde ja Reetta jo keskusteli varsin toimeliaasti Nightwishistä. Tuli myös selvitettyä Hyrden mielipide laulajavaihdokseen, jos karaokelaulaja siitä hiukan antaa osviittaa. Napsittiin kuvia ja fiilisteltiin hyvvää keikkaa, varsin jepa tapa kuluttaa iltaa!

Hiusmuotia suoraan Lutakosta. On rastaa, paskaista lettiä ja kampausta!

Muut hipsivät jo hotellia kohti, kun Jainan ja Miian kanssa jäätiin vielä Emilin kanssa vaihtamaan sananen (lihasta. ei.). Tytöt halus ottaa maskikuvan, mutta Emilillä ei ollu moista ja siksipä innostuinkin heittämään maailman paskinta läppää viiksistä. Lopputulos oli sitten tämä, hämmentävää, mitä yhtäläisyyttä näissä sitten on?

Kuultiin myös vähän paskoja uutisia bändiläisien tavaroita ajatellen ja siksipä jäi hiukan paska fiilis tyyppien puolesta. Noh, eipähän sitä mittään ossoo! Ilta jatkui hotellilla paskanjauhannan merkeissä ja vihdoinkin suihkull ja ruoalla. En oo varmaan koskaan syöny niin hyvää Subia ku sinä yönä! Porukasta alkoi pikku hiljaa loppua veto, ja katsoimmekin parhaaksi ottaa muutaman tunnin yöunet ennen kotimatkaa.

Summa summarum, keikka pisti taas omaa top 5:sta uuteen uskoon. Stam1nan paras kokemani keikka aivan ehdottomasti ja lopputuloksena on kova pohdinta, olisiko joku kevään keikka sopivan matkan päässä täältä. Kesällä viimeistään pääsee yhtyettä näkemään ja silloin pittää kyllä olla tienpäällä taas isommalla kaveriporukalla. Loistavuutta sanon mä!

There's a storm in his heart and the fire burns his soul but the wanderer part is to ride alone. / Wanderer - Ensiferum

Tässäpä olisi nyt näitä videoita. Kuvasin ihan innoissani paljon muutakin, mutta hienosti sössin huudollani ne sitten. Hei hei Mokoman, Fm2000 ja Painin biisit. Meno oli aika jees ja sen näkee kyllä kameran liikkeestä.. Hope you like.

Sade vaikutti tosiaan useampaan videoon silleen, että sormet vilkkuu kuvassa - pakko yrittää jotenkin edes kameraa suojata.

Vedetäänkö keikkakamppeet niskaan vai vedetäänkö yleisöä täysillä turpiin? / Vedetäänkö vai Ei - Turmion Kätilöt

Nyt on tän kesän festarikausi korkkailtu auki ja päällimmäiset fiilikset on erinomaiset. Järjestelyt toimi, bändit toimi, yleisö oli mahtava, oma fiilis kohdillaan. Ainut miinus oli varsinkin sunnuntainen (ja perjantaiyön) vesisade. Plöärgh.

Perjantaina hypättiin festaribussin sijaan paikalliseen ison lössin jatkona ja päädyimme tallustelemaan pitkin niittyä "Kyllä täältä viimeks oli sissäänkäynti!" -kommenttien saattelemana. Noh, jonoon kuitenkin selvittiin Moonsorrowin jo veisatessa kappaleitaan. Linja-autossa nautiskellut juomat olivat osana siihen, ettei jono tuntunut niin kilometriltä pitkältä, kuin se oli. Reetta bongattiin jo jonossa ja kohtapa oltiinkin jo porttien sisällä. Narikkaan olis pitänyt jättää niin hiuslakat kuin panosvyötkin, mutta matkalla narikkaan sieppasin lakkani mukaan - kai sitä nyt pitäisi yrittää edes ihmiseltä näyttää jossei muuta!



Metsatöllin hypätessä lauteille mieleeni tupsahti edelliskesän Sandelsrock, jossa yleisöä lavan edessä oli kourallinen ja eturiviin pääsyssä ei todellakaan olisi ollut mitään ongelmaa. Tällä kertaa tuo ajatus oli ihan turha ja yleisö kokoontui tiiviiksi massaksi Viron poikien aloitellessa settiään.

Korpiklaaniin suunnattiin sitten mahdollisimman eteen ja toinen rivi oli paras mitä irtosi. Mielelläni olisin bändin kauempaakin fiilistellyt ja kenties pitannut, mutta päälle alkoi painaa jännitys Kätilöiden eturivistä. Korpiklaani veti yllättävänkin hyvin ja koska myö suomalaiset ollaan nii juomalaulukansa, niin Juodaan viinaastakin tuli coveri ja viimeistään setin viimeinen biisi, Tequila räjäytti koko yleisön. Huippua!

Kätsyihin päästiin kuin päästiinkin eturiviin Hanen eteen ja setti pärähti käyntiin lyhyehkön soundcheckin jälkeen. Mukava oli pitkästä aikaa päästä katsastamaan Kätilöiden showta, vuoden tauko oli aika pitkä aika nimittäin.. Toki Raaka Peen "Kuinka monella teistä on...." kommentit kuuluivat listaan, mutta tällä kertaa eräs pamahti outouslistan kärkeen. Nimittäin: "Kuinka monella teistä on öö.... parveke!" Voi sitä räjähdystä.



Settiin kuului mun mieleksi paljon vanhoja kuten Tirsu, Verta ja lihaa, Pirun nyrkki, Minä määrään, Million Dollar ja Usch näin ainaskin mitä muistan. Varmaan oli muitakin. Uusista yllätyin positiivisesti ainakin Verta sataa -biisistä. Olin kovasti odotellut kuulevani sen livenä, mutta epäilin vahvasti. Sieltähän se pärähti sitten soimaan kuitenkin. Grand Ball oli ihan yhtä hyvä ku oletinkin!


Edustus on ainakin 10+.

Kätsyjen jälkeen siirryttiin taka-alalle bongailemaan aviomiesehdokkaita, joita löytyikin vaikka millä mitalla. Silmänruokaa kerrakseen.. Valmistauduttiin sitten nuudeliwokin avulla tulevaan Enskojen rutistukseen ja naamakin tuli sotkettua. Jota kuinkin Protest the Heron aikana alkanut sade varmisti sen, ettei kukaan tulisi näyttämään järkevältä Enskojen jälkeen, joka ei mua ainakaan yhtään haittaa. Siis se ettei kukaan näytä järkevältä, ei tarvii itsekkään yrittää!



Ensiferumissa tutut ihmiset tanssahtelivat eturivissä, mutta minä ja Janina lähinnä pitin syövereissä. Olipa varsin mukava pittailla kunnon bändin tahtiin ja hittiä tulikin otettua niin rintakehään kuin huuleenkin, joka turposi kivasti muutaman päivän ajaksi. Edelleen se on hieman turvonnut ja rahka siinä napottaa, mutta fiilis oli l-o-i-s-t-a-v-a. Stone Cold Metal oli positiivinen yllätys ja sen aikana Jainan kanssa kyllä hypittiin ihan kunnolla.



Wandererin aikana ollut yleisön yhteislaulu oli minulle ainakin pienoinen yllätys, mutta hyvillä mielin siihen saattoi yhtyä, vaikka sanat eivät ehkä olletkaan ihan niin hyvin hallussa.. Pieni toivo sisällä kyti vielä Smoking Ruinssista ja keikan puolen välin jälkeen pärähti tuttu intro soimaan. Voi niitä meidän vieruskaveriraukkoja... Se oli sitten menoa se. Pitattuakin tuli mm. Korpiklaanin rumpalin kanssa. Kumosin vahingossa tyypin melkein heti ja siinäpä sitä sitten kiskottiin muitakin ylös samantien.

Setin lopetti paikkaansa täydellisesti sopiva The Longest Journey Petrin "Ja meidän seuraava Longest Journey on sitten Saksaan, kiitos Vantaa!" Fiilis biisin aikana oli aivan uskomaton. Yhteishenki yleisön seassa tuntui nousseen huippuunsa jo ennen biisin alkua, mutta vielä sitä ääntä saatiin aikaan. Lai lai hei:n puuttuminen oli muuten aika yllättävää! Olipa mahtava katsoa Enskat tällä kertaa vuorostaan kauempaa.

Matka festarialueelta paitakojun kautta festaribussiin oli vetinen ja esteitä täynnä. Tuttuja ihmisiä kuitenkin tuli nähtyä bussijonossa ja se lämmitti mieltä vielä seuraavankin päivänä! Kerkesinhän jo angstata etten näe koko tyyppiä olleskaan enää. Bussipysäkillä Helsingissä meitä hauskutti eräs sankari, joka oli matkalla Helsingin sisäisten bussien pysäkillä Tampereelle ja muutama hieman tuiterissa ollut jätkä SMC:n levynjulkkari keikalta.

Lauantaina emme alueelle eksyneet ollenkaan, vaikka jossain vaiheessa ajatus sinne kuitenkin siirtymisestä eli aika vahvana. Pyörittiin Kampissa ja keskustassa ja todettiin että ei jalat eikä niskat kestä enempää ja suuntasimme tuijjottamaan Sinkkuelämää poikamiesboksiimme kissojen ja mässyjen kanssa.

Sunnuntain aikainen herätys ja matka kohti Hakunilaa onnistuikin jo paremmin kuin edellinen ja vaikka tarkoituksena oli olla tuntia ennen portteja paikan päällä törttöilemässä, löysimmekin itsemme paria tuntia aiemmin istumasta kahdestaan keskellä autiota parkkipaikkaa, onneksi paikalle hipsi kohta kuitenkin ruotsia puhuva poikaporukka, jonka kanssa fiilistelimme Hans Ali Hassania!



Ihmisiä alkoi lappaa paikalle ja kohta puoliin kirmattiinkin mutkien kautta eturivin keskelle. Fm2000 aloitti tanssahtelut käytännössä välittämästi ja pojat saikin nostettua yleisön meiningin korkealle. Yhtään keikkaa eivät ole jonkun vuoden jälkeen soittaneet sateessa, eivätkä vieläkään. Ei paha! Hans Ali Hassanin aikana ollut rivitanssikuvio oli kaunista katottavvaa! Oikeastaan koko lavan levyinen rivi hyppi ja pomppi ja veti letkistä. Oi, jospa olis saanut olla mukana!

Kiuasta siirryimme katsastamaan nurtsilta ruoan parissa, sillä takanamme oli pari tyttöä Brasiliasta ja Ranskasta ja heidän odotetuin bändi sattui olemaan Kiuas. Morjesteltiin lisää tutuille ja bongailtiin toisia tuttuja ja nautittiin hyvästä musasta. Päivän pittaussaldo jäi sitten Warrior Souliin ja pariin muuhunkin biisin Kiukaalta. Asim veti kuin vanha tekijä ja yllätti minut ainakin ihan täysin! Toimivaa!



MyGRAINiin suunnattiin kuitenkin jo takaisin eteen ja hyvä niin. Bändi vastasi kyllä festarin täysyllättäjästä ja positiivisessa mielessä toki! Huhhuh että bändin musa kolahti ja täysiä, eikä linkkupysäkkihyyryslookalike -tyypit ainakaan pahentaneet tilannetta. Silmänruokaa lavan täydeltä! Omnom. Tähän muuten lisäilen asiasta poiketen sen verran, että itse katsastan MyGRAINin seuraavan kerran Qstockin lauantaissa! Se sitten ratkes sillä, pelleilläkkö Kuopion ja Oulun väliä vai ei.



Päivän seuraavasta showsta vastasi Rytmihäiriö ja Unen kantaessa horjuvia tikkaita lavan eteen totesin saavamme seuraa keikan aikana. No parin ensimmäisen biisin jälkeen Une hyppi tikkaat alas eturivin telineelle (ainoalle sellaiselle, jolla oli tavaraa - ja vitusti olikin..) tunkien mahansa suoraan mun ja Jainan eteen. Paine selän takana kasvoi hetkessä suurimmaksi koko festarin aikana, mutta litistymisenpelko jäi kauas vaikkapa Sakaratourin lukemista. Muutaman kerran Une vielä lavalta pomppi, jälleen kerran ihan meidän viereen. Kyyläyskin tais olla päivän sana. Kähinää Krouvissa oli parhautta! Ja Koska saatana sanoo niin. Rytmihäiriö veti yhden festarin parhaista keikoista ja yllätyin todella positiivisesti - en olisi uskonut bändin onnistuvan vetämään niin hyvän keikan, että MINÄKIN tykkään siitä!

Mokoma jätti allekirjoittaneen hiukan kylmäksi. Syytetään vesisadetta. Yleisömeri velloi kiitettävästi biisien mukana ja settiin olikin löytynyt varsin mukavia biisejä. Routaa rinnoista setin alkupuolella vei huomion aika kiitettävästi itseensä, mutta myös Haudan takaa aiheutti melkoisen tunnekuohun! Hei hei heinäkuu ja Marras kuuluivat onneksi molemmat settiin, mutta muuten mentiin vanhemmalla linjalla. Encorea ennen lavan sivusta Saikkosen "No mennäänkö me?" -kommentti melkoisen selkeästi ja setin lopetti kun lopettikin oikeutetusti Punainen kukko ja pittihän pyöri!



Seuraavalla roudaustauolla oma fiilis nousi pilviin, sillä lavalle pomppisivat ihan muutaman minutin kuluessa Ruotsin ihanuus, Pain. Itselleni koko festarin pääesintyjän virkaa toimittanut Pain todellakin veti pisteet rajan toiselle puolelle. Settiin kuului niin vanhaa kuin uuttakin, onneksi vanhaa kuitenkin enemmän! Nailed to the Ground, Supersonic Bitch ja Psalms of Extinction rokkas ihan täysillä. Yleisö sekosi Monkey Businessin alkaessa ja takaa kuuluikin kommentti: "ASIAAAA!".



 Tarvinneekohan kertoa tykkäsinkö? No tykkäsin ja vitusti! Shut Your Mouthiin loppunut keikka kiilasi kyllä ihan kärkikastiin omissa keikoissani ja varmasti myös Sandelsrockin -09 edelle. Painin aikana ollut sade ei haitannut tippaakaan ja sadetakistakin tuli luovuttua ensimmäisen kappaleen aikana. Piti jo aiemmin, mutta se unohtui.. Hupsista.



Soilworkkia hiimailtiin katsomassa takana ja käytiin bändin aikana morjestamassa Johania ja Michaelia. Pitihän se taas todeta, että mukavia miekkosia ne molemmat on. Michaelin kommentti plektakorustani oli huvittava "What? Is this mine? Oh!"



Soilworkkia fiilisteltiin taasen muusikkoporukan vierestä takaa ja yllättäen samankaltainen ohjelma oli myös tänä päivänä eräällä melko kovan kyyläyksen kohteeksi joutunella pojalla, jonka kanssa ravattiin yhdessä pitissä Enskojen tahdissa.



Kesken Soilworkin kotimatkan pitikin alkaa ja festaribussissa tuli purettua kiukkua bussilaisiin, sillä linkku ei tietenkään ajallaan lähtenyt - vaan tuli todella kiire juosta viimeiseen metroon ja linkkuun ja siitä taas linkun kautta toiseen linkkuun ja lopulta linkkuun joka vei Iisalmeen. Yöllinen kahdeksan tunnin matka vaati veronsa ja vain kolmen tunnin jälkeen menin kipeine niskoineni ja helline jalkoineni virkeänä töihin..

En olisi kyllä luopunut reissusta millään hinnalla - vaan ehdottomasti oli joka ikisen sentin arvoinen. Musiikkiin tuli tuhlattua tuona viikonloppuna reilusti yli pari sataa euroa matkoineen, mutta mukana lähti Ensiferumin hupparin lisäksi myös Painin uusi paita ja Keltaisesta jäänsärkijästä Kätilöiden Pirunnyrkki ja Amorphisen Far from the Sun. Johanilta mukaan tarttui myös pari plektraa kokoelmiin, enkä pistä yhtään pahakseni etten omista tuota Michaelin mustaa yksilöä olleskaan entuudesta.



Teen tässä parin päivän kuluessa postausta keikkavideoistani, katellaan miten Youtube suostuu yhteistyöhön. Tällä hetkellä sieltä löytyy vaan Verta sataa, mutta mm. Rytmihäiriötä ja Ensiferumia sinne ainakin on tulossa. Kyllä muutakin. Tuhosin vaan mm. Painin videot omalla laulullani, hupsista.

Kiitos ihmiset, joiden kanssa reissulla aikaa tapoin ja ehken edes onnistunut bongaamaan niitä ketä minun piti, mutta eipä sillä sen väliä. Hyvä fiilis jäi, vaikka sade viikonloppuna vähän ärsyttikin. Otetaanpa uusiksi tämmönen reissu vaikka heti tai sit vasta ens vuonna!