You can reach the goals that you've set from now on everyday. / Victoria's Secret - Sonata Arctica

Sonata Arctica @ Club Teatria 15.4.2011

Hienoutta parhautta mahtavuutta eeppistä huippua.

Sanon jo nyt, että alempaa löytyy settilista, joten jos oot myöhemmin keikkailemaan menossa, etkä tahdo tietää mitään etukäteen, skippaa tää.

Päivä lähti käyntiin koulussa pyörähtämisellä ja siitä aika pian linkkuun hyppäämisellä. Matkalla kokosin naaman kuntoon ja matka jatkui Ouluun pääsemisen jälkeen kaverin autolla, jonka kuski ei vissii ihan satavarma ollu Oulun liikennesäännöistä.. No, lopulta Teatrialle kuitenkin päästiin kolmen seutuun ja asetuttiin jonoon, jonka pituus yllätti kovin.

Mitä lie tunti - puoltoista ennen ovia otettu kuva.

Paikoista tuli stressattua moneenkin otteeseen ja jonosta livohkaan lähteminen kävi mielessä useammpaankin kertaan, mutta kuitenkin eturivin paikat Eliaksen edestä muutamalla tunnillakin lunastettiin. Vieressä ollut belgialainen porukka oli odotellu 12h ja lopulta pari heistä ei päässy eturiviin, joten Niina ja Jaina teki hemmetin hienosti ja päästi tytön eturiviin, poika ei edes ilmeisesti halunnut. Mä oon ylpee teistä!

Keikkoja odotellessa tutustuinkin Lindaan, Hanneen ja Tomiin eli siis näihin belgian vieraisiin. Muutenki keikalla nähtiin useampia kansallisuuksia, oli ranskalaista ja englantilaista, saksalaista ja vaikka mitä. Porukka oli varannu myös Milanoon liput, mutta sattuneista syistä he tulivat lopulta Suomeen. Linda soitti äidilleen Belgiaan koko keikan, sillä heillä ei ollut varaa enää kaikilla matkustaa Ouluun. Pikkusen rispektiä hei, jos miettii että ite mietin hetken 200km matkustamista Sonatan takia..

Tarot veti aika vakiokeikan. Settilista koostu lähinnä 80-luvun biiseistä. Wings of Darkeness keikan aloitusbiisinä ei ollu huono ratkasu ja Crows Fly Black oli myöskin toimiva. Pyre of Gods tekee mulle aina yhtä hyvän fiiliksen, johtuisko siitä, että se oli ensimmäinen biisi jonka koskaan Tarotilta kuulin vai mikä siinä on. Ei juurikaan yllätyksiä settilistassa, mutta on sitä paskempiakin lämppäreitä ehdottomasti nähty.

Sonataa odotellessa meinas rueta heikottamaan, sillä noh paikalla olijat: Montako banaania söin sinä päivänä? Ai ettekö muista? No kaks tietenkin! Elikkä juu, verensokerit oli melkosen matalalla, mutta kyllähän semmoset unohtuu noppeesti bändin pomppiessa muutaman minuutin aikataulusta myöhässä.

Settilista netistä pöllittynä:

 (Everything Fades to Gray)

1. Flag in the Ground

2. The Last Amazing Greys

3. Juliet

4. Replica

5. Blank File

6. As if the World Wasn't Ending

7. Paid in Full

8. Victoria's Secret

9. Paté

10. The Misery

11. Fullmoon

12. In Black and White

acoustic:

13. Mary-Lou

14. Shy

15. Letter to Dana

16. Caleb

17. Tallulah

18.  Don't Say a Word

19. Vodka (Hava Nagila)

20. Everything Fades to Gray

Keikka koostu siis kolmesta aivan mahtavasta osiosta. Kerrankin oli tosi hyvin ajateltu hitaiden ja nopeiden biisien paikat, kerrankin oikeasti jaksoi tehdä jotain. Flagillä aloitus toimii aina, joten ei siitä sen enempää. Amazing Greysin aikana tyydyin kuvaamaan suurimman osan keikan kuvistani, sillä biisi ei jostain syystä lukeudu henkilökohtaisiin suosikkeihini. Onhan se jees, mutta..

Juliet on livenä aina yhtä mahtava musiikaaliosuus ja niin tällä kertaakin. Replican olemassaolo unohtui jotenki keikalla ihan kokonaan ja sen alkutahdit sai aikaan melkoiset kylmät väreet. Lähes samanlainen fiilis oli taattu, ku Kuopiorockissa sateessa 2009. Siitä mulla on videotakin, lisäilen tähän samaiseen tekstiin kuhan se youtubeen asti kerkeää.

On muuten käsittämätöntä miten Youtube raiskas tuon äänenlaadun. Ei rahise koneella yhtään? Voi jestas.

Blank Filen toimivuus yllätti melkoisesti. Yksi keikan parhaista biiseistä ehdottomasti. As if the World ei oo koskaan ollu mun lempibiisi, mutta tällä kertaa en sentään nukkunu pystyyn sen aikana tai edes tuntunu pitkästyneeltä, vissiin yleisön hyvä meininki piti mut hereillä. Paid in Full on kans niitä settilistan tunnettuja, vahvoja livebiisejä, jotka harvemmin on täyttä paskaa, ei tälläkään kertaa.

Yksi keikan odotetuimpia biisejä minulle oli seuraavana tullut Victoria's Secret. Uskomatonta. Alun Woo-oo-oo-ooo kohta yleisön laulamana on parhautta ja oma fiilis muutenkin fantastinen. Rakkautta alkutahdeista lopun viimeiseen rumpupaukahdukseen. Instrumentaalinen Henkan ja Eliaksen säveltämä Paté taasen tasoitti fiilistä seuraavaa biisiä ajatellen.

Keikan ehdottomasti hienoin kappale, The Misery, sai mut ihan sekaisin. Hymy vähintäänkin korvissa heiluttiin eturivistä kiinni pitäen ja ihmisiä halaillen ja sydämiä lavalle lähetellen. Hyi en minä semmosia, muttaku se oli vahinko. Alan pikku hiljaa kässää että tosiaan kuulin biisin livenä. Rakkausrakkausrakkausrakkaus. Tähän pienempi kuin kolme raiskausta viissataa riviä.

Fullmoon oli perus, mutta Black and Whitenki olemassaolo unohtu ihan kokonaan ja biisin alkutahdit sai melkoiset fibat aikaan. Ajantaju hävis keikalla ihan kokonaan, johtuen yleisön ja bändin mahtavasta kemiasta ja tunnelmasta.

Seuraava osio oli sellaista, jota en ikinä kuvitellu näkeväni. Lavalta lähtee tavaraa pois ja kohta Tony tassuttelee lavalle tulisoihtu kädessä sytyttäen leirinuotion sillä aikaa ku pojat istuutuu akustisten kitaroiden ynnä muiden vempeleiden kanssa soittelemaan Mary-Louta. Vaikka biisiä en ollutkaan monesti kuunnellu kertosäe veti mut ainakin mukaansa ihan totaalisesti. Biisi avautu livenä lähes samalle tasolle ku Misery ja se on oikeesti aika hemmetin korkealla.

Akkarina jatkui myös Shy, jota en olisi myöskään koskaan uskonut kuulevani livenä. Mun ensimmäinen koskaan kuuntelema Sonatabiisi aiheutti myöskin suuret fibat. Tätä on soitettu Mary-Loun ja Miseryn ohella NIIN harvoin, että on oikeasti mahotonta et mie, joka en kierrä lähellekkään kaikkia mahollisia keikkoja kuulen ne kaikki samalla. Ps tuo mun ja Lindan laulu on kovin söpön kuulosta, hupsista.

Seuraava biisi aiheutti myös sekoasmistilan mun lähellä olleelle Hannelle. Ennen keikan alkua jutskattiin, miten mä halluisin kuulla nii paljo Miseryn ja Victoria'sin ja hän Letter to Danan ja Linda Don't Say a Wordin. Pelkäsin lähinnä Hannen puolesta pahinta, mutta se tunne mikä hänen kasvoiltaan oli luettavissa Danan alkaessa sai mullekkin hemmetin hienon fiiliksen. Biisi on aina ollu mulle tosi tärkee ja sanoinkuvaamaton livenä. 

Vaikka enää ei osannut odottaa mitään tulevaksi, toisen encoren runo sai yleisön hiljaiseksi ja mut odottamaan hemmetin kovasti Calebia, josta tulikin lopulta yksi keikan hienoimmista biiseistä. Tästä soljuttiin vielä Tallulahiin, joka ei kerrankin aiheuttanu 'vittumitäpaskaa' -fiboja. Viimeisen biisin koettaessa olin fyysisesti ja henkisesti niin loppu, että Don't Say a Word sai lähinnä vain purkamaan lopun energian ja nauttimaan adrenaliinipurkauksista.

"IIS THEER SAMTHING YOU NIIIIIIIIIIIIIID?"

Vodka sai vielä yllättävän paljon ääntä tästä tytöstä lähtemään.

Lopun Everything Fades to Greyn aikana onnellisuuden tunne vahvistu ja eturivin halaillessa toisiaan bändi näytti kovin liikuttuneelta. KIITOS SONATA! KIITOS SONATA!  KIITOS SONATA!  KIITOS SONATA!  KIITOS SONATA! -huudot sai Tonyn alahuulen vipattamaan ja itselläkin kulki kylmät väreet ympäri kehoa.

Pikku hiljaa keikan jälkeen lähdettiin soljumaan kohti ovia, kerrankin ihan rauhassa ja jopa juomassa käyden. Hanne napsas vielä kuvan väsyneestä, mutta onnellisesta porukasta.

Noh, kolmas kerta todensanoo. Vai oliskoha se tällä kertaa neljäs. Aina Teatrialta tullee lähdettyä hirmuisella kiireellä pois, mutta tällä kertaa poikien kiittely vei pidemmän korren. Tony tykkäs kovasti piirrustuksesta, jonka iskin sille hetken mielijohteesta nimmaroitavaksi. Kiittelin kovasti Satama Openissa pyydetyistä Victoriasista ja Miserystä ja siitä että kuulin ne. Se ei ehkä tajjuu kuinka onnelliseks mut teki, mutta sain itselle hyvän olon ku sain kertoo fiiliksiä. Pienet mokat kuten "Kiitos Tav.. VITTU Teatria" ei haitannu yhtään mitään ja mies oli itsekkin fiiliksissä.

Myös Eliaksen ja Henkan kanssa tuli rupateltua. Jälkimmäisen kanssa pidempäänkin. Mukavan oloinen miekkonen, jolla riitti juttua. Myös tämmönen koko poppoon Tonykuva piti saada.

Näihin tunnelmiin lienee hyvä lopetella. Reissu ja keikka oli enemmän ku onnistunu. Meni ehdottomasti keikkalistan kärkisijoille, tämmöisiä lisää ja paljon. Ja mikä hienointa, pääse niin itse ku muutki kattomaan tämän mahtavuuden vielä DVD:eeltä syssymmällä. Kiitos Sonata, nähdään viimestään Satama Openissa.

PS. Mitä mieltä uudesta bannerista?

Only a child, reckless and wild, needs to come home again. / Mary-Lou - Sonata Arctica

Ei löydy sanoja. Minä voin kuolla onnellisena. Kotiuduin äskettäin Oulusta ja huhhuh. Settilista oli jotain huikeen huikeen huikeen hienoa. Tekstiä tullee enempi joskus. Tässä jonkun kuvaama Victoria's Secret näin maistiaisiksi.

Paras Sonatakeikka jolla oon ikinä koskaan ollu, ja luultavammin paras jolla tulen olemaan. Minä. No joo. Kirjottelen sitten myöhemmin. Nauttikaa toki tuosta vedosta, on niitä youtubes muitakin. Mä ite en kuvannu ku Replican ja Shyn, koska tosiaan se DVD tullee sitten syssymmällä pihalle. Nautin vaan. Oikeasti tuo yleisö oli ihan hurmoksessa ja se on oikeesti hemmetin hieno Sonatan kohdalle ajateltuna.

KIITOS SONATA! KIITOS SONATA! KIITOS SONATA! KIITOS SONATA!
- huudot teki mullekkin kylmät väreet.
Kiitos.

The fire will burn forever in our passionate hearts. / Into the Battle - Ensiferum

Pyytelen jo etukäteen anteeksi tän postauksen lykkääntymistä. Tekosyitähän löytyy aina, mutta koulun voi yhdeksi niistä sanoa. Olin siis Oulussa kattomassa Bodomia ja Enskoja viime viikonloppuna. Itseasiassa juuri näihin aikoihin viikko sitten istuttiin Teatrian edessä siemaillen juomisia ja nauttien hyvästä seurasta. Niin siis kunhan oltiin ensin päästy sinne. Käveltiin sitten muutama kilometri harhaan, hupsista.

Eikä edes paleltanut, oikeastaan yhtään. Ei ainakaan varpaita. Nimimerkki jäädyttänyt varpaansa liian monesti ja siksi ne jäätyy aina yhä helpommin ja helpommin. Löysin siis täydelliset talvijonotuskengät, niistä ei tingitä enää!

Sormien jäätyminen ei varmaankaa kuitenkaan liittynyt siihen, että piirtelin loppuun Alexin kuvaa, jota olin monta koulutuntia piirrellyt ilman mallia. Kuvan oon joskus nähnyt, mutta mallia en juurikaan ottanut, vaan sillä mentiin mikä oli oman pään sisällä. Eihän se nyt ihan näköinen ole, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Ennen paikan päälle menoa piti käydä juoksentelemassa ympäri Oulua keräten vaatteita ja mm. Tigin lakkaa mukaan. Rahat hupeni sitten sinne, joka esti mua keikalta itsessään ostamasta oikeastaan mitään. Se oli iteasiassa hyvä juttu, koska mulla on muutenkin vaatekaappi täynnä bändipaitoja, joille en keksi käyttöä. Ideoita?

Pärstä ja asu näytti keikoilla kutakuinkin tältä.

Ompas lässähtäneet hiukset ja jakaus näkyy vähän turhan selvästi. Aina ei voi voittaa.

Eturivin keskelle tallusteltuamme Jainan kanssa kävin ostamassa juomaa meille, mikä oli ehdottomasti järkevä ratkaisu. Tuttuja tuli kohtalaisesti bongattua, ja uusienkin ihmisten kanssa pari sanaa vaihdettua. Paikat oli tosi hyvät, eikä bändienkään vedoissa sen suurempia valittamisia. Ehkäpä nyt niihin keikkoihin sitten..

Illan ensimmäisen pestin sai ruotsalainen Machinae Supremacy, joka oli pettymys. Yksi paskimmista bändeistä, joita oon livenä nähnyt. En syttynyt, en sitten yhtään. Sarjaa Sonata - jollei jopa pahempi. Onneksi puolen tunnin setti oli nopeasti ohi ja pääsi kasvattamaan fiilistä Enskoja varten.

Odottelin sound checkin ja odottelun aikana soivaksi Finntrollia tai Korpiklaania. Kumpaakaan ei sitten kuulunut. Värttinä ei oikeen sopinut tunnelmaan, mutta asiansa kuitenkin ajoi. Illan järkkäys toimi hyvin, eikä bändit olleet ainakaan yhtään myöhässä. Teatrian keikat ovat yleensä toimineet hyvin, mutta tää on kyllä varmasti yksi parhaista millä oon ollu, teknisen toteutuksen suhteen nimittäin.

Ensiferumin päästessä lavalle sytyin kunnolla. Yllätyin itsekkin miten fiilis nousi kohisten. Olihan bändi ehkäpä mulle se illan odotetuin. Settilista jäi mun mielestä vähän vaisuksi. Odottelin kovasti Deathbringer from the Skytä ja Smoking Ruinssia, mutta kumpaakaan ei kuulunut. Ja myös Stone Cold Metalia, koska siinä on se TÄYDELLINEN livefiilistelykohta! Bändin esiintyjänlahjat ja musiikin mukaansa tempaavuus korvasi hyvin pitkälle parhaiden biisien puuttumista.

Viimeistään Twilight Tavern räjäytti tunnelman. "THEIR WARRIOR SOULS FOREVER REJOICE, TWILIGHT TAVERN!" -huudot raikuivat ympäri rakennusta ja myöskin muutamaa biisiä aiemmin ollut Lai Lai Hei sai ihmiset yhtymään yhteislauluun. Into the Battle aukesi mulle keikalla ja nyt se on soinut täällä melkoisesti.

Setissä oli jonkin verran mulla vähän kuuntelematta jääneitä biisejä, mutta siitäkin huolimatta nautin täysin rinnoin. Token of Time lopetuksena (jos oikein muistan) oli toimiva, vaikka odotinkin viimeistään silloin Deathbringeriä. No jääpä jotain ensi kesän keikoillekkin, nämä nimittäin on PAKKO nähdä uudestaan asap.

Bodom soitteli kutakuinkin aikataulussa, joko ne aloitti hiukan ennen aikojaan tai sitten keikka oli vähän oletettua lyhyempi, sillä oltiin ulkona rakennuksesta jo 23:50 pakollisten pärstä kuntoon -peilailuiden jälkeen. Keikka itsessään oli helvetinmahtavantajuttomanupea!

Paitsi että se meni multa oikeestaan täysin ohi.

Kiitos sen herrasmiehen, joka änkesi viereeni eturiviin. Ja jolle ei riittänyt eturiviin pääsy. Vaikkei sillä ollutkaan kavereita keikalla, se silti tunki koko keikan ja yritti litistää minua. Litistää on väärä sana, en oo koskaan joutunu nii kauhean työnnön ja tarkoituksellisen hakkaamisen osaksi. Iskin suoraan kynnet herran käteen, ja jossain välissä keikkaa tajusin hänen käsiensä vuotavan verta.

Ei edes säälittänyt, sen verran nimittäin kärsin itsekkin. Polven se väänti lähes sijoiltaan painaen sen eturivin aitaa vasten ja hakkasi kovasti nyrkeillään "VITUN LEHMÄ" -kommenttien saattelemana. Aivan ihana järkkäri ensin yritti vähän estellä, mutta eihän siitä mitään tullut.

Keikalta muistan parhaimpina biiseinä Roundtrip to Hell and Backin ja Bodom Beach Terrorin (joka sai veret kuohumaan mun sisällä. Se alun rumpusoolo teki niin hyvän fiiliksen, että biisissä oli pakko olla jotakuinkin mukana, vaikkei se kovin helppoa tuosta yllämainitusta syystä ollut.) Blooddrunkista on muutamia hyviä muistikuvia ja lopun Hate crew Deathrollin kertosäe tuli kyllä täysin sydämestä. Siinä vaiheessa omalla fyysisellä jaksamisella ei ollut mitään merkitystä. Sattui, mutta se oli merkityksetöntä, pakko oli antaa kaikkensa.

"We're the hate crew, we stand and we won't fall...

We're all for none and none for all.

Fuck you! We'll fight til' the last hit!

And we sure as hell ain't takin' no shit! no!"

NIIMPÄ.

Keikan parhaan biisin tittelin saa kyllä kuitenkin ehdottomasti Angels Don't Kill.

"I want no-one here escape.." Ja sitten lähti järki.

Biisi iski ku puukko selkään ja pakotti riehumaan täysillä. Oikeasti en olis edes jaksanut, mutta se adrenaliini pakottaa, eikä se oo mitenkään huono juttu. Biisi oli visuaalisestikkin hieno, vaikka lavalle harvemmin pystyi kattomaan, sillä se viereinen mies väänsi niskojani kokoajan alaspäin. Muutama ihminen kai kyseisen biisin aikana sai minulta turpaan, jota pyytelin jo keikan aikana anteeksi, mutta halluun edelleen pyytää. Se vaan räjäytti potin. En olis uskonu koko biisiä edes soitettavan. Huhhuh!

Jaska yritti heittää mulle rumpukapulaa ja koska en omista yhdenkään bändin kokonaista moista, olisin kovasti halunnut saada sen. No vitut. Eiköhän se paskiainen mun vierestä väännä mun käden saadakseen sen. Loppujen lopuksi mukaan tarttui kuitenkin Alexin pletra. Onhan niitä kiva kerätä, mutta oon niin paska ottamaan rumpukapuloita kiinni, joten olis ollut kiva saada semmonenkin kun kerrankin minulle heitettiin.

Settilista näytti tältä:

1. Not My Funeral

2. Bodom Beach Terror

3. Needled 24/7

4. Ugly

5. Roundtrip To Hell And Back

6. Follow The Reaper

7. Living Dead Beat

8. Children Of Bodom

9. Hate Me!

10. Blooddrunk

11. Shovel Knockout

12. Angels Dont Kill

13. In Your Face

14. Downfall

15. Was It Worth It?

16. Hate Crew Deathroll

Sai varmaan se jätkäkin kokea nahoissaan, että en oo ihan niin helposti siirreltävissä eturivistä jonnekkin taakse ja että osaan myös pistää vastaan. Pysyin täysin samassa kohdassa mihin alussa kävelinkin, vaikka se vaatikin aika suuria ponnisteluita.

Mm. siinä määrin, että keikalta lähtiessa mun jalat eivät kantaneet. Roikuin Jainan hartioilla, sillä olin koko keikan jalat jännittenyinä valmiina vastaamaan iskuihin. Jalat kramppas aivan sairaasti, ja lihakset oli todellatodella kipeät keikan jälkeen. Elossa kuitenkin vielä ollaan, mutta voin kyllä sanoa keikan olleen yksi fyysisesti raskaimmista KOSKAAN.

Muutamia kuvia sain keikalta kuitenkin napsittua. Tuossa ylempänä niitä.

Ulkona hetki jäädyttiin, mutta suunnattiin kuitenkin aika nopeasti Jainalle nukkumaan. Polvi oli hieman hellänä keikkojen jälkeen, mutta parhaimman osuuden kaikesta sai ehkä kuitenkin käsivarret, jotka olivat vielä keskiviikkona kosketusarat ja miljoonien mustelmien peitossa. Noh, kaikkeni mä annoin!

Seuraavana aamuna suuntasin kipeine niskoineni ja muine kappaleina olevine ruumiinosineeni junaan, jossa olis ollu vaihto Ylivieskassa. Noh sinne asti selvittiin, kunnes selvisi, että junaa ei saada käyntiin, vaan vuorossa on linja-autokyyti. Siinä vaiheessa vitutti, sillä täysi linkku ei oikein vastannut mun toivetta hiljaisesta vaunusta.

Ps. Mitä mieltä isommista kuvista, levensin tätä palkkia roimasti. Parempi huonompi? Laitanko ennalleen?

Back to the place where I was told, drunken ignorance is Pure, true gold. / Relentless Reckless Forever - Children of Bodom

Children of Bodomin uusin levy löysi varmasti tiensä monen kotiin. Omaani se ei ole vielä löytänyt, mutta kuuntelun perusteella se täytyy ostaa vielä tässä. Voi kyllä sanoa, että yllätyin positiivisesti. Toisaalta vasta levyn kolmas biisi on menossa, mutta olen tähän mennessä tosiaan digannut. Levyä voi kuunnella täältä.

Kolmas biisi, Roundtrip to Hell and Back kuullostaa erityisen hyvältä ja eka Not My Funeral myöskin. Mutta pitää keskittyä tän kuuntelemiseen enemmän ennenkuin muuta osaan sanoa mielipidettä muista. Tuo nimikkobiisi on kans aika toimiva biisi!



Kuulen jo korvissani Teatrian kutsun. Lauantaina kyseisellä mestalla rokkailevat niin Children of Bodom ja Ensiferumkin kuin Machinae Supremacykin. Viimeinen on mulle tuntematon nimi, mutta oon kuullu lähinnä hyviä kommentteja siitä. Liput on mun mielestä vähän tyyriit, 35e ennakkoon ja 40e ovilta. Nähkäämme siellä lauantaina 19.3. kello 19 jälkeen ovien sisäpuolella.

Ensiferumia odotan lähes yhtä paljon kuin Bodomiakin. Toivottavasti kumpikaan bändi ei petä mua, vaikkakin Bodomia kohtaan odotukset on aika paskat viime vuoden Vuokatin keikan perusteella.. Siellä kusi kaikki, niin järjestelyt kuin bändin täysin alaikäisten huomiotta jättäminen, mutta eihän aina voi voittaa.


Ehkä myös kaikki muu vitutus puski päälle ja suurensi asiaa mutta oikeasti, jos sallitun puolen eturivi on 1,5m kauempana kuin k18-puolen eturivi ja täysin lavan sivussa (puhutaan oikeasti lähemmäs kymmenestä metristä) ja verho peittää muuten sen vähäisenkin näkyvyyden, ei kaikki voi olla kohdillaan.

En esimerkiksi nähnyt Jaskaa ja Henkkaa koko keikan aikana ja Roopenkin näkemine oli positiivista.. Asiaa ei ainakaan auttanut monta metriä korkea verkkoaita puolien välillä ja sallitulla puolella kovin tarkat järkkärit kuvaamisen kieltämisestä. Kyllä mä ymmärrän, jossei saa kuvata, mutta jos toisella puolella saa ja toisella ei, sitä mä en ymmärrä. Täysin samat lippujen hinnathan siinä kaikki maksettiin.


Mutta mennyttä mitä mennyttä. Eikähän se bändin vika ollut, ei ollenkaan. Toivottavasti tällä kertaa varsinkin Bodom yllättää mut positiivisesti ja muidenkin keikat on mun mieleen. Odottelen ensi viikonloppua innolla!