Toivomme löytää edes itsellemme tulevaisuus hiipuu. Meidän maailmassamme tuskin on enää ketään. / Nälkä, Väsymys ja Epätoivo - Moonsorrow

Kuten aiemmin lupailin, rustailen teille nyt näistä levyistä. Toteutan näitä aika pitkällä aika välillä, sillä mulla ei ole aikaa keskittyä kuuntelemaani musiikkiin oikeastaan kuin viikonloppuisin. Ensimmäisenä esittely- ja arvosteluvuoroon pääsee Moonsorrowin 2011 julkaistu Varjoina Kuljemme kuolleiden maassa.

Levyn hankkiminen oli kummitellut mielessäni jo kauan, kunnes lopulta sain sen ostettua. Vaikkei Moonsorrow todellakaan ole niitä helpoiten lähestyttäviä bändejä, on sen hienouden etsiminen kannattavaa puuhaa. Vaikka äärettömän pitkät biisit alunperin kuulostavat lähinnä naurettavilta, tällaisessa teemalevyssä ne nivoutuvat loistavasti yhdeksi tarinaksi, vaikka suurinosa kappaleista toimii ihan yksinkin.

Levyn aloittaa Tähdetön, joka vaati itseltäni ainakin monta kuuntelukertaa, ennenkuin ymmärsin kyseisen kappaleen hienouden. Biisi livahtaa karkeutensa tähden jo melko blackin puolelle, mutta puolen välin melodiset osioihin päästessäni ymmärsin  kappaleen olevan ihan potentiaalinen perusvahva biisi. Vaikkei Tähdetön ihan parhaimmillaan ollutkaan Myötätuulen iltapäiväauringossa, on kappaleessa puolessa välissä todella nätisti mouruavat kitarat kuuden ja puolen minuutin paikkeilla! Tsek!

Olisin halunnut upottaa videon tähän, muttei se ollut mahdollista. Livevetoa Myötätuulirockista jonkun kuvaamana kuitenkin löytyy tämän takaa.

Vain puolitoista minuuttia pitkä alkusoitto Muinaisille löytyy levyn kakkospaikalta. Kyseinen biisi kantaa nimeä Hävitetty. Biisi ei sinällään ole mikään mestariteos todellakaan, mutta toimii loistavasti Muinaisten alkusoittona. Vaikka Muinaisissa on todella kivat koskettimet ja melodisuutta ainakin alussa lähes yhtä paljon kuin Huudossa. Itseasiassa biisiä samalla kuunnellessani, löydän tästä vaikka kuinka paljon potentiaalisia kohtia eli ehkäpä tämäkin alkaa raikaa toisinaan kaiuttimistani. Kappaleen sanat ovat myös loistavuutta, erityisen mahtavan niistä tekee puhutut osiot:

"On turha pelätä virtaavaa vettä, ei täällä taivaalta sada tuhkaa.

Jos et tunne itseäsi pimeässä, et tiedä mitä kuulet hiljaisuudessa.

Suusta suuhun kulkevat ikiaikaiset viisaudet, sanat vuosilta ennen syntymäämme.

Kaiken sen tiesimme, vaan emme ymmärtäneet.

Kun tuhannet silmät meitä tuijottavat,

niiden suuntaan kääntyvät päämme,

kohdatkaa muinaiset! "

Alunperin tykästyin levyn loistaviin sanotuksiin ja koko levyn ympäri jatkuvaan teemaan. Kuten olen varmaan jokaisessa postauksessani toitottanut, ovat sanat mulle erittäin tärkeitä. Koska olen kiinnostunut historiasta, toimivat folkkibändit mulle aivan loistavasti. Jos biiseihin saa vielä oikeasti sanomaa mukaan, niin puheiden kuin laulun muodossa hyvien saundien lisäksi, on biisissä totisesti potentiaalia soimaan mun stereoistani.

Levy jatkuu jälleen kerran ns. täytebiisillä, tällä kertaa nimeltään niinkin iloinen kuin Nälkä, Väsymys ja Epätoivo. Vaikka biiseissä on varmasti ideansa ja levyä putkeen kuunnellessa tarkoituksensa, tuntuu monet samanlaiset kappaleet aika turhilta.

Vaan seuraava kipale ei todellakaan tunnu. Levyn helmi, meikän lempibiisi, yksi kaikista mahtavimmista biiseistä kautta aikojen hurahtaa käyntiin koskettimilla ja kitaroilla. Kysseessä on siis Huuto, jota en varmaan koskaan voi ylistää riittävästi. Kiroan edelleen aivan vietävän paljon sitä, ettemme jääneet Jainan kanssa tsekkaamaan Moonsorrowin koko keikkaa Oulussa, vaan suuntasimme nukkumaan. Toki setissä ei ollut kovin tuttuja biisejä edes mulle, mutta viimeisimpänä tullut Huuto olisi ollut ehkä taivas.. Kenties joku Aurinko ja Kuu myös. Okei, takaisin levyyn.

Jos tätä postausta lukee joku sellainen, joka ei Moonsorrowin tuotantoon ole juuri tutustunut, kehoitan aloittamaan operaation tästä kappaleesta. Melodisuutta on todella paljon, lyriikoista on helppo saada selvää ja ennen kaikkea, kaikki toimii yhteen loistavasti. Vaikka biisi kestää melkein viisitoista minuuttia, ei siinä ole mielestäni sekuntiakaan liikaa. Sanoitukset aiheuttavat mulle AINA kylmät väreet. Pakko oikeasti kiittää erästä ystävääni, että tutustutti minut tähän kappaleeseen. Terkuin ikuisesti kiitollinen. Tsekatkaapa nyt vaikka niitä sanoja:

"Taakse jääneet eivät pääse haudan rauhaan,

vuoret ympäröivät saalistaan, niin vailla uskoa.

Mistävoimme täällä elää? Mistä löydämme tien eteenpäin?

Ei elo kohtaa kuolemaa , ainoastaan kärsimystä"

"Luontoamme pelkään, vaan enää en voi huutoja vaientaa.

Niin sade viimeiset varjonsa langettaa.

Lakeudet muuttuneet hautausmaiksi,

saman taivaan alla selviytyjät erämaan.

Sodan muiston tieltään tuuli pyyhkii, se kaikuu seinämistä.

Ilman halki kiirii menetetty toivo, jo unessa

kuulen tuomittujen huudon."

Rakastan kappaleen tilulilulii -kohtia, jotka seuraavat koko biisissä. Tämäkin kappale toimii soittoäänenäni, vaikkei se olekaan ehkä kovin järkevää. Tekisi mieli aina vain kuunnella biisiä eteenpäin, eikä vastata puhelimeen. Tsorge!

Seuraavana on taas levyn täytebiisejä, Kuolleille. Hämmennyin, kun pläräsin kansivihkoa ja löysin kappaleille sanat, joita niissä ei kuitenkaan ole. Ilmeisesti levy tosiaan kuuluisi kuunnella kansivihkon kanssa. Kaikista täytebiiseistä vain tämä toimii loistavana introna sitä seuraavalle Kuolleiden Maalle. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin, kun palaset mielessäni loksahtelivat paikalleen. Levyn kertoessa tarinaa miehestä tai kokonaisesta kansasta, aivan kuten asian haluaisi ajatella, luovat levyn viimeiset biisit sielun silmien eteen tumman, kuusisen erämaan suden huutoineen kaikkineen, ja punaisen, verenpeittämän valkeuden.

Kuolleiden maa on myöskin niitä biisejä, joita keikoilla on esitetty. Kappaleessa on jotakin niin lohduntonta, mutta kuitenkin rauhallista. Jotenkin viimeistään tässä kappaleessa voi eläytyä menneiden aikojen elämään ja ymmärtämään levyn mahtavuuden. Rakastan tämänkin kappaleen kitara- ja rumpukomppeja. Kaikin puolin biisi on loistava kokonaisuus, joka toimii myös levyn teemasta irroitettuna hyvin. Kappaleen hidastuva loppu valmistuttaa kuuntelijaa kohtamaan melkein omankin loppunsa, huh!

"Missä kohdin kuljimme harhaan?

Ei kukaan täällä voi sitä kertoa.

Varjona kuljen kuolleiden maassa,

näen kaikki ympärillä kuolleina.

Joskus kai synnyin uuteen maailmaan,

en tiennyt sen päättyvän näin. "

"Käy rauhaisena vierelläni tuuli,

itse silmäni suljen ja itken.

Tänne jään, kaipuuta vailla,

rkotun henkeni veden virtaan annan,

olen siellä mistä kaikki alkaa uudelleen.

Tyhjänä näyttäytyy ikuisuus ja

aukenee kuolleille kuolleiden maa."

Toivon, että jokainen löytäisi tämän bändin hienouden. Vaikka se saattaa viedä kauan ja olla toisille mahdotonkin tehtävä, suosittelen silti tämän levyn ostoa, jos teemalevyt kiinnostavat. Kyseessä on kuitenkin mielestäni Moonsorrowin upein levy, jonka kokonaisuus toimii aivan loistavasti ja biisien lyriikat kertovat oikeasti tarinaa. Levyllä toki on ns. täytebiisejä, mutta ne muutamat, pitkät biisit pelastavat kaiken ja toimivat yksittäinkin erittäin mahtavasti. Toivottavasti pääsen näkemään tämän bändin ensi kesänä jollakin festarilla, peukut pystyyn!

Mitä mieltä ootte Moonsorrowista? Kolahtiko Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa eli ei? Miksi? Miksei?

Luukku 21

Jottei tämä joulukalenteri mene ihan muisteluiksi, nakataan tähän tämän vuoden yhden parhaimmista levyistä julkaisseen Moonsorrowin erityisen iloinen rallatus nimeltä Huuto. Tajutonta, aivan loistavaaloistavaaloistavaa. Moonsorrow kolahti vasta toisella livekerralla, vaikka sielläkin tuntemattomat biisit koituivat kohtalokseni. Tämä kuitenkin on aivan käsittämömän upea viisu, sillä vaikka biisistä löytyy raskautta vaikka muille jakaa on myös melodinen puoli mukana. Kehotan ottamaan hiukan omaa aikaa ja laittamaan kappaleen soimaan ja syventyä vain kuuntelemaan eri vivahteita, joita biisistä löytyy. Huhhuh.



"Olemme esittäneet roolimme
Se kaikuu seinämistä
Ilman halki kiirii menetetty toivo
Kuule tuomittujen huuto
Valo paljastaa veriroiskeet lumessa
Teoistamme heijastuu matkamme määränpää
Ei elo kohtaa kuolemaa
Kärsimyksen voi lopettaa"

We're nothing and everything - the embodiment of withering. / Human Wasteland - MyGRAIN

Nyt on vuorossa se pitkään puhumani Metalheimin postaus viime viikonlopulta. Joten palataanpa ajassa lauantaihin 29.10. ja Oulucityyn. Keskustassa pääsimme jo Jainan kanssa arviointipuuhissamme hyvään alkuun ja lopulta istuimmekin Raxissa kolmisen tuntia - vaikkei kummallakaan ollut nälkä tai kumpikaan paria pitsaviipaletta enempää syönyt. Tuttuun tapaan lähdettiin marssimaan Teatrialle aivan liian aikaisin, sillä Jaina oli henkisesti varautunut siihen että eksytään vähintään pari kertaa - kuten keväämmälläkin. No eipä eksytty. Oltiin Teatrialla vähän yli viiden ja todettiin että näinhän tässä tosiaan piti käydä ja silleen.

Tapettiin sitten aikaa meikkaillen ja valokuvaillen, kenties myös tuliaisjuomia maisteltiin ja soiteltiin kavereille. Bändityyppejä lärsösi siellä sun täällä ja aina tuntui siltä, että jos jostakin henkilöstä puhuu niin se seisoo selkäsi takana juuri samalla hetkellä.. Lopulta kuitenkin mentiin oville asti odottelemaan, eikä siellä todellakaan ollut tunku. Sisään päästiin yllättävänkin oikeaan aikaan ja suuntasimme suoraan kokoamaan pärstät keikkalukemiin.

Ensimmäisen bändin, Ghoul Patrolin ( ei Ghost Brigaden toim. huom... niinkun koko illan kuvittelin) aikana populaa ei ainakaan liiaksi asti ollut. Eturiviinkään ei porukkaa erityisemmin riittänyt ja taaempana seisoskeli meidän lisäksi eräs poikaporukka, jonka kanssa sitten pitkin iltaa fiilistelimme biisejä ja pittailimme. Bändi jätti kylmäksi, mutta se johtui varmasti osittain myös väenpuutoksesta.

Seuraavana illassa olikin vuorossa eniten odottamamme MyGRAIN. Nyt kyllä pitää taas vaihteeksi ylistää bändiä ja tuumata että bändi kiskas semmosen keikan ettei paremmasta väliä. Ehdottamasti paras näistä kolmesta mitkä itse olen nähnyt. Yleisöäkin alkoi kertyä MyGRAINia odotellessa ihan mukavasti ja meininki kohota.

Setti potkaistiin käyntiin tuttuun tapaan Into to Parallel Universella ja muutamien tyyppien ilme oli näkemisen arvoinen minun ja Jainan aloittaessa moshaus juuri tietyllä rumpuiskulla. Tässä vaiheessa Tommykin saatiin lavalle ja fiilis nousi heti yleisössä. Tarkkaa settilistaa on hirmusen vaikea yrittää tässä vaiheessa muistaa, mutta Shadow People, Translucent Dreams, Darkbound, Dust Devils and Cosmic Storms, Of Immortal Aeons, Alienation ja setin lopettanut Trapped in an Hourglass kuultiin. Varmasti puuttuu joitakin, mutta antakaa anteeksi. 

Heti ensimmäisen biisin jälkeen Tommy totesi meinanneen sanoa joka tapauksessa: "Meidän olleen hyvä yleisö!" mutta kuulema ei tarvinnut miettiä tarkottaako sitä mitä sanoo. Yleisön meininki todellakin oli siis kohdillaan! Myös seuraavan päivän niskakivut kielivät siitä.. Pitkin keikkaa meidän pyllymme nuoleskeltiin puhtaiksi ja yhä kovempi riehuminen vai alkoi.

Neljäntenä ollut Darkbound (jotain minäkin muistan!) aukesi taas lisää ja fiilistely omalta kohdaltani oli kyllä ensimmäistä kertaa huipussaan keikan aikana tän biisin tullessa. Olikohan se jopa juuri ennen Darkboundia kun Tommy tuumasi: "Että ku me ei saada myytyä näitä paitoja, niin kokeillaanpa josko se toimis näin!". Lavalta siis sateli paitoja yleisöön ihan hulppea määrä ja taisin itsekin vääntää kättä eräästä miestenmallista vieressä seisoneen jätkän kanssa - lopulta paita kuitenkin päätyi minulle.

"Naistenhaku" olikin muutaman biisin päästä ja lavalta lähti siis jakoon ladyfit-malleja. En tiedä mikä magneetti mahdoin tällä kertaa olla, koska Yonas nakkeli kaikki saamani paidat. Lopputuloksena mulla siis oli 2 kpl ladyfit S- ja 1 kpl miesten XL -kokoisia paitoja, joista ladyfitit tosin lahjoittelin vieruskavereilleni.

Dust Devils and Cosmic Storms varasti tällä kertaa keikan parhaan biisin tittelin Tommyn tanssikuvioiden seurauksena. Erityisen huikea veto avasi biisille ihan uusia ulottuvuuksia. Jo tämmösten takia keikoille on päästävä!

Keikka oli mieletön yleisön meiningin osalta, mutta selvästi näki että bändiinkin keikka iski ja kovaa. Hymyt korvissa tyypit veistelivät viimeisiä ralleja samalla kun itse hommasi takuuvarmaa niskakipua seuraavalle aamulle. Loppupuolella Resistor sai yllytettyä yleisön pittaamaan ja itsekin teki hyppiä sinne, mutta kuitenkin jäätiin eturiviin lähinnä kameran tuhoutumisvaaran takia. Setti huipentui Trapped in an Hourglassiin, joka olikin yleisölle melkoisen tuttu biisi ja yhteislauluakin kuultiin. Meh likes!

Audrey Horne oli lievä pettymys, koska en ollut musiikkiinkaan tutustunut biisin vertaa ja oletin lavalle tulevan jotakin bläkkistyyppejä ja henkisesti olin valmistautunut käymään ulkonakin tämän aikana. No bändin musiikki olikin jotain rokin tynkää ja yleisö kaikkosi puoleen siitä mitä se MyGRAINin aikana oli. Tästä voimmekin siis vetää johtopäätöksen; toisinaan hävettää olla suomalainen. Laulaja yritti saada porukkaa mukaan kaikin tavoin ja kävi laulamassa eturivissäkin, jossa olleet ihmiset lähinnä väistivät häntä? Anniskelualueen puolelta jätkä kävi myös laulelemassa Moonsorrowin heppujen hiukan naureskellessa vieressä.

Toisiksi viimeisen esiintymisvuoron oli saanut Färsaarien ylpeys Týr. Odotukseni olivat heidän suhteen melko korkealla, mutta bändi ei aivan yltänyt täyttämään niitä. Setistä puuttui aivan liikaa heidän aiempien settilistojen perusteella soitettuja biisejä ja yleisön laimea meininki tiputti omaakin fiilistä. Tässä vaiheessa kullanarvoisia tyyppejä olivat ne pojat joista jo aiemmin mainitsin. Pitivät sentään huolta ettei koko yleisö ole AIVAN kuollut - siinä sitten Jainankin kanssa parhaamme mukaan moshailtiin ja rallateltiin sanoja lopputuloksen ollessa se, että Heri tuntui kyyläävän koko keikan.

Eka tuttu biisi muistaakseni taisi olla vasta neljäs Sinklars Visa johon kyllä sitten yhtyi niin mielissään. Keikalla kuultiin myös Tróndur í Gøtu, Hail to the Hammer, Hold the Heathen Hammer High (huhu, olipa menoa!) ja kunniapaikalla viimeisenä By The Sword In My Hand, jota ennen ei tullut edes "tää on vika biisi!" -kommenttia. Hmh? Silmänruokaa lavalla tosiaan riitti ja musiikki toimi livenäkin varsin mukavasti. Itse jäin kuitenkin kaipaamaan ainakin Flames of the Freetä.

Setin loppuessa jalkamme alkoivat huutaa hallelujaa sen verta kovaa, että baaritiskin kutsu alkoi voimistua korvissamme. Haettiin siitä sitten juotavaa ja jumituttiin istuskelemaan miksauspöydän eteen. Jossakin vaiheessa Týrin heebot sitten tulivat alueelle hengailemaan ja Heriä kävin hihasta kiskaisemassa nimmaroimaan sinkkua ja samalla piti kuvakin ottaa. Tasainen meikkivoidekerros ja muuta mukavaa? Ei hemmetti, ei se voinu nuin paha siellä olla!

Moonsorrowiin jäätiin suosiolla ihan taakse. Intron pärähtäessä käyntiin fiilis oli aika huvittunut - olo oli vähintään yhtä väsynyt kuin kouluaamuina herätyskellon pärähtäessä soimaan ja setin aloittanut biisi oli tosiaan Sankarihauta - mun herätysääni. Jotenkin en edes tajunnut, että koko biisin voi lähteä soittamaan introsta ja kun laulut Sankarihautaan alkoivat niin fiilis kohosi kyllä huippulukemiin.

Tästä lähtikin sitten paaaljon semmoisia biisejä, joita juurikaan en tuntenut. Tähdetön ja Raunoilla kuitenkin jollakin tapaa toimivat livenä, jälkimmäinen varsinkin ja niiden aikana taas hiukan virkistyi. Yleisö oli ehkä hieman laimea, mutta emme varmasti olleet ainoita väsyneitä paikan päällä. Populaa oli Moonsorrowin aikana jo ihan kivasti ja onneksi siellä oli myös niitä, jotka osasivat pitää meininkiä jollakin tapaa yllä.

Raunioilla-biisun aikana myös saatiin illan toinen pitti pyöräytettyä käyntiin. Olipa sitä pittiä taas muutama kuukausi odotettukin ja seurakaan ei ollut erityisen paha.. Kuunneltiin vielä pari biisiä ja sitten lähdettiin kohti majapaikkaa. Jälkeenpäin ajatellen se ei ehkä ollut se kaikista fiksuin ratkaisu; Helsingin setin loppuun kuuluivat niin Sankaritarina kuin Kuolleiden maakin, joita kumpaakin ja varsinkin ensimmäistä odotin kuin kuuta nousevaa. Josko mä sen vielä joskus kuulen.

Viikonlopun ostokset olivat melkoisen musiikkipainoiset ja sen voikin tästä alemmasta kuvasta nähdä..

Antikvariaatista napsin muutaman Infernon mukaan, joista toinen oli muistaakseni syyskuun numero tältä vuodelta - hinta 2e.. End of and Era löytyi TopTenistä kympillä ja siksi sekin pääsi ostoskoriin. Paita on tosiaan se MyGRAINin keikalta saatu ja nuo oikealla puolella olevat levyt niinikään keikkapaikalta. Ylimpänä on MyGRAINin Mygrain ja keskellä samaisen yhtyeen Orbit Dance. Molemmat rokottivat lompakkoa kympillä ja Týrin Ólavur Riddararós-single vitosen.

Muutenkin musiikkiin on muutamien lähiviikkojen aikana uppoamassa enemmän rahaa kuin on oikeastaan sallittua. Nightwishin lipuista yhdet on jo tilattu, Tarja Turusen joulukiertueen keikan liput ovat tilaamatta, kuten myös Storytime ja Imiginaerum. Ensiviikon perjantaina tulevan Sonatan Live in Finlandinkin tilaus on aivan vaiheessa.. Taidan myös tilata MyGRAINin Signs Of Existence joka myöskin puuttuu hyllystä. Niin ja Lutakon Mokoman & Disease of the Nation keikan lippu myöskin löytyy ostoslistalta. Heippa ylimääräiset rahat!

Vedetäänkö keikkakamppeet niskaan vai vedetäänkö yleisöä täysillä turpiin? / Vedetäänkö vai Ei - Turmion Kätilöt

Nyt on tän kesän festarikausi korkkailtu auki ja päällimmäiset fiilikset on erinomaiset. Järjestelyt toimi, bändit toimi, yleisö oli mahtava, oma fiilis kohdillaan. Ainut miinus oli varsinkin sunnuntainen (ja perjantaiyön) vesisade. Plöärgh.

Perjantaina hypättiin festaribussin sijaan paikalliseen ison lössin jatkona ja päädyimme tallustelemaan pitkin niittyä "Kyllä täältä viimeks oli sissäänkäynti!" -kommenttien saattelemana. Noh, jonoon kuitenkin selvittiin Moonsorrowin jo veisatessa kappaleitaan. Linja-autossa nautiskellut juomat olivat osana siihen, ettei jono tuntunut niin kilometriltä pitkältä, kuin se oli. Reetta bongattiin jo jonossa ja kohtapa oltiinkin jo porttien sisällä. Narikkaan olis pitänyt jättää niin hiuslakat kuin panosvyötkin, mutta matkalla narikkaan sieppasin lakkani mukaan - kai sitä nyt pitäisi yrittää edes ihmiseltä näyttää jossei muuta!



Metsatöllin hypätessä lauteille mieleeni tupsahti edelliskesän Sandelsrock, jossa yleisöä lavan edessä oli kourallinen ja eturiviin pääsyssä ei todellakaan olisi ollut mitään ongelmaa. Tällä kertaa tuo ajatus oli ihan turha ja yleisö kokoontui tiiviiksi massaksi Viron poikien aloitellessa settiään.

Korpiklaaniin suunnattiin sitten mahdollisimman eteen ja toinen rivi oli paras mitä irtosi. Mielelläni olisin bändin kauempaakin fiilistellyt ja kenties pitannut, mutta päälle alkoi painaa jännitys Kätilöiden eturivistä. Korpiklaani veti yllättävänkin hyvin ja koska myö suomalaiset ollaan nii juomalaulukansa, niin Juodaan viinaastakin tuli coveri ja viimeistään setin viimeinen biisi, Tequila räjäytti koko yleisön. Huippua!

Kätsyihin päästiin kuin päästiinkin eturiviin Hanen eteen ja setti pärähti käyntiin lyhyehkön soundcheckin jälkeen. Mukava oli pitkästä aikaa päästä katsastamaan Kätilöiden showta, vuoden tauko oli aika pitkä aika nimittäin.. Toki Raaka Peen "Kuinka monella teistä on...." kommentit kuuluivat listaan, mutta tällä kertaa eräs pamahti outouslistan kärkeen. Nimittäin: "Kuinka monella teistä on öö.... parveke!" Voi sitä räjähdystä.



Settiin kuului mun mieleksi paljon vanhoja kuten Tirsu, Verta ja lihaa, Pirun nyrkki, Minä määrään, Million Dollar ja Usch näin ainaskin mitä muistan. Varmaan oli muitakin. Uusista yllätyin positiivisesti ainakin Verta sataa -biisistä. Olin kovasti odotellut kuulevani sen livenä, mutta epäilin vahvasti. Sieltähän se pärähti sitten soimaan kuitenkin. Grand Ball oli ihan yhtä hyvä ku oletinkin!


Edustus on ainakin 10+.

Kätsyjen jälkeen siirryttiin taka-alalle bongailemaan aviomiesehdokkaita, joita löytyikin vaikka millä mitalla. Silmänruokaa kerrakseen.. Valmistauduttiin sitten nuudeliwokin avulla tulevaan Enskojen rutistukseen ja naamakin tuli sotkettua. Jota kuinkin Protest the Heron aikana alkanut sade varmisti sen, ettei kukaan tulisi näyttämään järkevältä Enskojen jälkeen, joka ei mua ainakaan yhtään haittaa. Siis se ettei kukaan näytä järkevältä, ei tarvii itsekkään yrittää!



Ensiferumissa tutut ihmiset tanssahtelivat eturivissä, mutta minä ja Janina lähinnä pitin syövereissä. Olipa varsin mukava pittailla kunnon bändin tahtiin ja hittiä tulikin otettua niin rintakehään kuin huuleenkin, joka turposi kivasti muutaman päivän ajaksi. Edelleen se on hieman turvonnut ja rahka siinä napottaa, mutta fiilis oli l-o-i-s-t-a-v-a. Stone Cold Metal oli positiivinen yllätys ja sen aikana Jainan kanssa kyllä hypittiin ihan kunnolla.



Wandererin aikana ollut yleisön yhteislaulu oli minulle ainakin pienoinen yllätys, mutta hyvillä mielin siihen saattoi yhtyä, vaikka sanat eivät ehkä olletkaan ihan niin hyvin hallussa.. Pieni toivo sisällä kyti vielä Smoking Ruinssista ja keikan puolen välin jälkeen pärähti tuttu intro soimaan. Voi niitä meidän vieruskaveriraukkoja... Se oli sitten menoa se. Pitattuakin tuli mm. Korpiklaanin rumpalin kanssa. Kumosin vahingossa tyypin melkein heti ja siinäpä sitä sitten kiskottiin muitakin ylös samantien.

Setin lopetti paikkaansa täydellisesti sopiva The Longest Journey Petrin "Ja meidän seuraava Longest Journey on sitten Saksaan, kiitos Vantaa!" Fiilis biisin aikana oli aivan uskomaton. Yhteishenki yleisön seassa tuntui nousseen huippuunsa jo ennen biisin alkua, mutta vielä sitä ääntä saatiin aikaan. Lai lai hei:n puuttuminen oli muuten aika yllättävää! Olipa mahtava katsoa Enskat tällä kertaa vuorostaan kauempaa.

Matka festarialueelta paitakojun kautta festaribussiin oli vetinen ja esteitä täynnä. Tuttuja ihmisiä kuitenkin tuli nähtyä bussijonossa ja se lämmitti mieltä vielä seuraavankin päivänä! Kerkesinhän jo angstata etten näe koko tyyppiä olleskaan enää. Bussipysäkillä Helsingissä meitä hauskutti eräs sankari, joka oli matkalla Helsingin sisäisten bussien pysäkillä Tampereelle ja muutama hieman tuiterissa ollut jätkä SMC:n levynjulkkari keikalta.

Lauantaina emme alueelle eksyneet ollenkaan, vaikka jossain vaiheessa ajatus sinne kuitenkin siirtymisestä eli aika vahvana. Pyörittiin Kampissa ja keskustassa ja todettiin että ei jalat eikä niskat kestä enempää ja suuntasimme tuijjottamaan Sinkkuelämää poikamiesboksiimme kissojen ja mässyjen kanssa.

Sunnuntain aikainen herätys ja matka kohti Hakunilaa onnistuikin jo paremmin kuin edellinen ja vaikka tarkoituksena oli olla tuntia ennen portteja paikan päällä törttöilemässä, löysimmekin itsemme paria tuntia aiemmin istumasta kahdestaan keskellä autiota parkkipaikkaa, onneksi paikalle hipsi kohta kuitenkin ruotsia puhuva poikaporukka, jonka kanssa fiilistelimme Hans Ali Hassania!



Ihmisiä alkoi lappaa paikalle ja kohta puoliin kirmattiinkin mutkien kautta eturivin keskelle. Fm2000 aloitti tanssahtelut käytännössä välittämästi ja pojat saikin nostettua yleisön meiningin korkealle. Yhtään keikkaa eivät ole jonkun vuoden jälkeen soittaneet sateessa, eivätkä vieläkään. Ei paha! Hans Ali Hassanin aikana ollut rivitanssikuvio oli kaunista katottavvaa! Oikeastaan koko lavan levyinen rivi hyppi ja pomppi ja veti letkistä. Oi, jospa olis saanut olla mukana!

Kiuasta siirryimme katsastamaan nurtsilta ruoan parissa, sillä takanamme oli pari tyttöä Brasiliasta ja Ranskasta ja heidän odotetuin bändi sattui olemaan Kiuas. Morjesteltiin lisää tutuille ja bongailtiin toisia tuttuja ja nautittiin hyvästä musasta. Päivän pittaussaldo jäi sitten Warrior Souliin ja pariin muuhunkin biisin Kiukaalta. Asim veti kuin vanha tekijä ja yllätti minut ainakin ihan täysin! Toimivaa!



MyGRAINiin suunnattiin kuitenkin jo takaisin eteen ja hyvä niin. Bändi vastasi kyllä festarin täysyllättäjästä ja positiivisessa mielessä toki! Huhhuh että bändin musa kolahti ja täysiä, eikä linkkupysäkkihyyryslookalike -tyypit ainakaan pahentaneet tilannetta. Silmänruokaa lavan täydeltä! Omnom. Tähän muuten lisäilen asiasta poiketen sen verran, että itse katsastan MyGRAINin seuraavan kerran Qstockin lauantaissa! Se sitten ratkes sillä, pelleilläkkö Kuopion ja Oulun väliä vai ei.



Päivän seuraavasta showsta vastasi Rytmihäiriö ja Unen kantaessa horjuvia tikkaita lavan eteen totesin saavamme seuraa keikan aikana. No parin ensimmäisen biisin jälkeen Une hyppi tikkaat alas eturivin telineelle (ainoalle sellaiselle, jolla oli tavaraa - ja vitusti olikin..) tunkien mahansa suoraan mun ja Jainan eteen. Paine selän takana kasvoi hetkessä suurimmaksi koko festarin aikana, mutta litistymisenpelko jäi kauas vaikkapa Sakaratourin lukemista. Muutaman kerran Une vielä lavalta pomppi, jälleen kerran ihan meidän viereen. Kyyläyskin tais olla päivän sana. Kähinää Krouvissa oli parhautta! Ja Koska saatana sanoo niin. Rytmihäiriö veti yhden festarin parhaista keikoista ja yllätyin todella positiivisesti - en olisi uskonut bändin onnistuvan vetämään niin hyvän keikan, että MINÄKIN tykkään siitä!

Mokoma jätti allekirjoittaneen hiukan kylmäksi. Syytetään vesisadetta. Yleisömeri velloi kiitettävästi biisien mukana ja settiin olikin löytynyt varsin mukavia biisejä. Routaa rinnoista setin alkupuolella vei huomion aika kiitettävästi itseensä, mutta myös Haudan takaa aiheutti melkoisen tunnekuohun! Hei hei heinäkuu ja Marras kuuluivat onneksi molemmat settiin, mutta muuten mentiin vanhemmalla linjalla. Encorea ennen lavan sivusta Saikkosen "No mennäänkö me?" -kommentti melkoisen selkeästi ja setin lopetti kun lopettikin oikeutetusti Punainen kukko ja pittihän pyöri!



Seuraavalla roudaustauolla oma fiilis nousi pilviin, sillä lavalle pomppisivat ihan muutaman minutin kuluessa Ruotsin ihanuus, Pain. Itselleni koko festarin pääesintyjän virkaa toimittanut Pain todellakin veti pisteet rajan toiselle puolelle. Settiin kuului niin vanhaa kuin uuttakin, onneksi vanhaa kuitenkin enemmän! Nailed to the Ground, Supersonic Bitch ja Psalms of Extinction rokkas ihan täysillä. Yleisö sekosi Monkey Businessin alkaessa ja takaa kuuluikin kommentti: "ASIAAAA!".



 Tarvinneekohan kertoa tykkäsinkö? No tykkäsin ja vitusti! Shut Your Mouthiin loppunut keikka kiilasi kyllä ihan kärkikastiin omissa keikoissani ja varmasti myös Sandelsrockin -09 edelle. Painin aikana ollut sade ei haitannut tippaakaan ja sadetakistakin tuli luovuttua ensimmäisen kappaleen aikana. Piti jo aiemmin, mutta se unohtui.. Hupsista.



Soilworkkia hiimailtiin katsomassa takana ja käytiin bändin aikana morjestamassa Johania ja Michaelia. Pitihän se taas todeta, että mukavia miekkosia ne molemmat on. Michaelin kommentti plektakorustani oli huvittava "What? Is this mine? Oh!"



Soilworkkia fiilisteltiin taasen muusikkoporukan vierestä takaa ja yllättäen samankaltainen ohjelma oli myös tänä päivänä eräällä melko kovan kyyläyksen kohteeksi joutunella pojalla, jonka kanssa ravattiin yhdessä pitissä Enskojen tahdissa.



Kesken Soilworkin kotimatkan pitikin alkaa ja festaribussissa tuli purettua kiukkua bussilaisiin, sillä linkku ei tietenkään ajallaan lähtenyt - vaan tuli todella kiire juosta viimeiseen metroon ja linkkuun ja siitä taas linkun kautta toiseen linkkuun ja lopulta linkkuun joka vei Iisalmeen. Yöllinen kahdeksan tunnin matka vaati veronsa ja vain kolmen tunnin jälkeen menin kipeine niskoineni ja helline jalkoineni virkeänä töihin..

En olisi kyllä luopunut reissusta millään hinnalla - vaan ehdottomasti oli joka ikisen sentin arvoinen. Musiikkiin tuli tuhlattua tuona viikonloppuna reilusti yli pari sataa euroa matkoineen, mutta mukana lähti Ensiferumin hupparin lisäksi myös Painin uusi paita ja Keltaisesta jäänsärkijästä Kätilöiden Pirunnyrkki ja Amorphisen Far from the Sun. Johanilta mukaan tarttui myös pari plektraa kokoelmiin, enkä pistä yhtään pahakseni etten omista tuota Michaelin mustaa yksilöä olleskaan entuudesta.



Teen tässä parin päivän kuluessa postausta keikkavideoistani, katellaan miten Youtube suostuu yhteistyöhön. Tällä hetkellä sieltä löytyy vaan Verta sataa, mutta mm. Rytmihäiriötä ja Ensiferumia sinne ainakin on tulossa. Kyllä muutakin. Tuhosin vaan mm. Painin videot omalla laulullani, hupsista.

Kiitos ihmiset, joiden kanssa reissulla aikaa tapoin ja ehken edes onnistunut bongaamaan niitä ketä minun piti, mutta eipä sillä sen väliä. Hyvä fiilis jäi, vaikka sade viikonloppuna vähän ärsyttikin. Otetaanpa uusiksi tämmönen reissu vaikka heti tai sit vasta ens vuonna!