Enter the Metal World of doom, Into the hands of the machines! / Enter the Metal World - Battle Beast

Herätyskello soimaan ihan liian myöhään ja pikainen meikki nassuun ja hyvin nukutun yön jälkeen huristelemaan kohti Sotkamoa - sounds like a plan. Navigaattoriin osotetta ja Nightwishiä soimaan ja katseet kohti sateisen oloista pohjoista.

Parin tunnin jonotukset meni kivuutta ruuan ja niin uusien ku vanhojenkin tuttujen kera, paska läppä lensi ja Tuomasta ja Johannaa onnistuivat jotkut järkyttämään kömpimällä keskeltä metsää. Näytettiin ilmeisesti riittävän kärsiviltä, kun yhtäkkiä out of blue tulee ruoka- ja juomatarjoilu? Muuten ihan semihyvin ajateltu, mutta noitakaan vesipulloja ei sisälle saanut täytenä viedä, tuntia ennen porttejako se olisi pitänyt kitata?

Ilman pienintäkään paniikin häivähdystä kävellen Nightwishin eturiviin - mitä tää on? Paikkoja venkslattiin vielä monen monta kertaa ja skipattiin ensimmäisen bändin aloitus. Kai se on ihan ookoo nousta ylös, kun bändi jo soittaa. Ei paljon Titanicit sun muut iskelmähitit sytyttäneet..

Humpanpimputtajista ei sen enempää, vaan siirretään katseet kohti seuraavaa keikkaa. Battle Beast tarjoili menoa sitten muidenkin edestä. Vaikka bändi Nightwishin kanssa Eurooppaa kiersikin, olin onnistunut jättämään sen kokonaan huomiotta. Lava täynnä hyvännäköisiä miehiä ja yllättävän toimivaa naisvetoista melko hankalasti määriteltävää musiikkia. Osa biiseistä oli niin Iron Maiden -kamaa, että mua ei paljoa naurattanut, mutta toiset puolestaan kolahti ihan kunnolla. Meno yleisössä ainakin nousi potenssiin kaksisataa.

Katselin keikan aikaan eturiviä ja kappas, kyllähän sieltä sanat oikeastaan kaikilta muilta paitsi multa ja Ainolta irtosi. Vähän kiroilua tutustumattomuudesta ja niskoille kyytiä, hyvä keikka ehdottomasti. En yhtään ihmettele, miksi BB on niin monta kisaa voittanut, kyllähän tuota mieliksi kuuntelee. Tarkastus Qstockin ohjelmistoon ja kappas, BB:hän se siellä, mutta kuinkas sitten mun osalta kävikään..

Seuraavaksi olikin rokkitykittelyn jälkeen vuorossa hiukan rauhallisempaa ja kuten Hyttisen Heta totesikin, niin seuraavaksi lavalle saatiin herkkää ja upeaa naiskauneutta Johanna Kurkelan ekan festarikeikan muodossa. Upea laulajatarhan Johanna on, mutta ehkäpä tämä jää hänen viimeiseksikin festarikeikaksi, en ainakaan itse jaksa uudestaan kovasti innostua seisomisesta kylmässä _syksyisessä_ viimassa.

Näin jälkeenpäin ajateltuna ärsyttää, etten saanut näitä festaripostauksia tehtyä ajoissa. Settilistoista ei nimittäin ole minkäänlaista käsitystä. Joka tapauksessa jokin hiteistä jäi uupumaan, jota itse todella odotin. Keikan vika biisi oli vähän outo ratkaisu - jos se oli jollekin the biisi niin hienoa - mutta itse en ollut koskaan kyseistä kipaletta edes kuullut, joten keikan loppu todella yllätti.

Suurimman osan keikasta lähinnä koko yleisö tuijotti lähinnä haltioituneena Johannaa, joka karismallaan sai kyllä metallisielutkin rauhottumaan. Yleisö lauloi tunnetuimmissa Rakkauslaulussa ja Sudenmorsiamessa mukana, mutta yleensä biisin lopuksi kaikuivat vain raikuvat aplodit. Mietin keikalla, että onpahan tännekin melkoinen kombinaatio esiintyjiä hommattu, Battle Beast paikkaamaan Elokuuta, Johanna Kurkela, Eläkeläiset ja Nightwish..

Lämpötila ei tosiaan päätä Sotkamossa huimannut, vaan +13 asteen lämpötilan viilentyessä kohti iltaa mentäessä oli villapaita hieno keksintö. Festarityylin kruunasi totta kai tämän kesän the-asuste - crocksit. Pakko myöntää, että tästä lähtien näytän urpolta kenkineni, jos ne noin paljon jalka- ja selkäsärkyä vähentää.

Lopulta olikin aika kiskoa vielä huppari niskaan ja ottaa Eläkeläiset lavalle. Pitkien pohdintojen jälkeen en edes harkinnut suuntaavani humppamatoon, eikä sillä - ei sitä olisi syntynytkään ilman bändin avustusta. Laimea yleisö, joka todisti laimeutensa viimeistään Nightwishissä. Eläkeläisiä ensimmäistä ja toivon mukaan myös viimeistä kertaa eturivistä, eiss. Biisit tuntuivat puuduttavilta, sekoilu näytti tyhmältä, yleisö oli laimea ja kasvoihin lentäneet koskettimien palaset eivät ainakaan tämän tytön huulille hymyä kirvottaneet. Kaukana oli Ilosaarirockin hyvä fiilis, kun koko keikan lähinnä toivoi, että se olis ohi jo.

Huppareiden ja villapaitojen lämmittävä vaikutus tuntui olevan tipotiessään ja harmittelinkin, ettei pyroja enää yleisön läsnäollessa testailtu. Illan viimeisen essiintyjän hypätessä lavalle kylmyys oli ihan omaa luokkaansa ja muiden riisuessa hupparikerroksiaan pois kietouduin itse vielä tiukemmin omieni sisään ja ajattelin, että on vähän eri lämpötilat kun viikko sitten, jolloin pitsitopissakaan ei kylmä ollut.

Crimson Tide soimaan ja fiilikset kohosi heti taivaisiin. Samaan aikaan yritti hahmottaa, että tämä on viimeinen keikka, jonka tulee pitkään aikaan näkemään ja ympärillä oli hienoja ihmisiä, joiden kanssa fiilistellä keikkaa. Dark Chest of Wonders -aloitus napsahti tällä kertaa todella nätisti mun tajuntaan, eikä Wish I Had an Angelkaan pahalta kuulostanut.

Marco tuumasi Floorin esittelyspiikissään, että tämä alkaa kyllä olla jo vanha juttu ja esitteli Floorin "vanha biisi - uusi laulaja" -teemalla. She Is My Sin kyllä on hieno lisä settiin, tällä kertaa se toimi todella hyvin.

Muutoksen Ilosaaren settiin toikin tätä seuraava Ghost River, joka spiikattiin ulos melko nätisti "Ja seuraavaksi kaikille Turmion Kätilöt -hupparin hankkineille voikin tulla sitten kuuma!". Näytinköhän mä todella sitten niin urpolta kirkkaansinisessä villapaidassani t-paitojen keskellä, kiitos vaan.

Spiikin pointti meni kyllä ohi, ei kyseessä nyt musta kuitenkaan ole Planet Hellin tapainen biisi, mutta miten vain. Joka tapauksessa Ghost River on aivan semijees livebiisi, vaikken koskaan ole siitä levyllä tykännyt, eikä se ole muutenkaan suurimpiin suosikkeihini kuulunut. Muutaman kerran livenä kuulleena (onneksi ei oo ihan vakiosettiä!) se on kuitenkin hiljalleen alkanut toimia.

.

Settilistassa palattiin tutummille laitumille Ever Dreamin ja Storytimen osalta. Ever Dream on kyllä hieno biisi, enkä todellakaan pistä pahakseni sen nykyistä olemista lähes jokaisessa setissä. Storytime puolestaan on yhä (ei se viikossa muutu!) tylsä. Käytinkin sen tuttuun tapaan keikkakuvien ottamiseen, miksi käyttää siihen hyviä biisejä, kun kuitenkin muitakin setistä löytyy?

Troylle penkki lavalle ja I Want My Tears Back - Nemo - Last of the Wilds -kombinaatio kehiin. Nemo kuulosti pitkästä aikaa erityisen hyvältä, huilut käy siihen loistavasti. Alkukiertueen akustisesta Nemosta huiluilotteluun ja kaikkea siltä väliltä, onneksi hiteillekin voi tehdä niin. Vaikka sinällään vuotta aiemmin Kuopiorockissa vedetty Come Cover Me ei mun sydäntä Marcon laulamana pahemmin lämmittänyt, kun en muutenkaan biisistä niinkään välitä, on kuitenkin hienoa, että bändi yrittää kehittää jotakin uutta. Voi vaan miettiä, kuinka tylsää on veivata kahdeksankin vuotta putkeen samoja hittejä..

Lava pimeäksi ja hiljaiseksi ja tällä kertaa osasin ennakoida, toisin kuin vieressäni ollut Aino. Bless the Child sai jälleen mielettömät kylmät väreet ja sekoamisen aikaan. Toivottavasti tätä ei oteta kuitenkaan vakkaribiisiksi - hohto katoaa kuitenkin, vähän niinkuin Ever Dreamista, mutta samalle tasolle ei kyllä tämän biisin kohdalla ole mahdollista päästä..

Tykityksen jälkeen oli vuorossa itselleni lepotauko ja vieressäni olleelle toverille totally sekoaminen. Puhuttiin ennen keikkaa, että miten hän tahtoisi Romanticiden kuulla, itse puolestani Planet Helliä kyllä kaipailin listaan Romanticiden tilalle. Dead Boy's Poem olisi kyllä pitkästä aikaa ollut kans tosi jepa kuulla!

 Amaranthia kehiin ja yleisöltä vähäsen yhteislaulua mukaan, jeejee. Yleisö kokonaisuudessaan oli erittäin laimea ja hyvä jos hitit osasi. Kun olin hakemassa ruokaa, viereeni tuppasi joku tyttö, joka ei osannut edes DPP:n hittien sanoja, ainoastaan Imaginaerumin. Vitutuskäyrä oli aika korkealla, koska aiemmin oli eturivi täynnä kavereita ja heitettiinkin paskaa läppää eturivin suuntaisesta crowdsurfaamisesta ja muusta. Onneksi pari randomia välissä ei kuitenkaan fiilistä pahemmin vieny, vaan Last of the Wildin tanssimuuvit tarttui parin tylsimyksen yli myös meihin.

Reilua puolta vuotta aiemmin Hartwallilla tuli seottua Ghost Love Scoresta Ainon kanssa, eikä sama olo ollut kaukana täälläkään. Fiilikset oli mielettömät, kun jo tutuksi käyneet tumtumtum-tahdit Jukan rummuista halkoivat ilmaa. Tämän takia mä oon täällä, tämä on sitä niin kutsuttua elämää. Ps. Nää videot ei oo mun kuvaamia, omat katos bittiavaruuteen, fuck yeah?

Samaan syssyyn vedettiinkin sitten settilistan toinen poikkeus, Song of Myself. Pakko on myöntää, että olipa kyllä taas helmiä sioille. Porukka ei ollut messissä ollenkaan, mutta mä itse löysin tosta biisistä paljon uutta ja hienoa. Jonkinmoinen tauko biisin kuulemisessa aiheutti lähinnä sen, että se oli mahtava kuulla uudestaan. Haluaisin myös pitkästä aikaa kuulla joskus taas Penduluminkin, mutta toisaalta se on kyllä niin Anette-biisi kun olla ja voi. Song of Myself kuitenkin oli ihan vitin kova! Yksi keikan parhaista.

Tällä kertaa Last Riden tahdit saivat aikaan melkoisen tunneryöpyn. Tässäpä tää sitten alkaa olla, eikä ihan heti uudestaan tipu. Loputkin energiat kehiin ja mieletön sekoaminen koko biisin ajan - voi kyllä. Biisin loppuessa päivän ainoiksi ruuiksi jääneestä patongista ja kebab-lihiksestä ei kyllä tuntunut olevan jäljellä enää mitään. Hyvä jos kädet jaksoi lopputaputuksiin nostaa ilmaan, olo oli kaikkensa antanut. Toivottavasti bändikin vietti ihan toimivan vikan Suomen keikan, vaikka vuotta aiemmin jonotusajat taisi olla ihan hieman pidempiä kuin tänä vuonna ja vaikka Jukka ei edes kapuloitaan yleisölle nakannut.

Imaginaerum soimaan ja ilotulitusta kehiin, joka ei kyllä eturiviin millään tasolla näkynyt, jossei savuja lasketa - hienosti suunniteltu siis. Keikan jälkeen pikaiset heipat ihmisille ja järkyttäviä kuvia, joista tässä alla yksi keikan lopun valoissa otettuna, ah nam?

Loppuilta kuluikin maailman tärkeimpien asioiden äärellä, Morbid Angel -tarra hanskalokeron kannessa ja muuta vastaavaa. Jäätymiskuolema olikin siis jo melkoinen, kun hyppäsin ratin taakse ja huristelin kohti kirkastuvaa aamua. Kiitin onneani mukaan keittämästäni kuumasta kaakaosta, kun nautin luonnon täydellisestä hiljaisuudesta ja aamuyön usvasta pysähdyspaikalla keskellä ei mitään. Päivä oli yksi loman hienoimpia, kyllä tähän kelpasi Yövissystelyt tällä erää lopetella. Ihmiset, jotka ootte tämän bändin tiimoilta mun seurassa liikkuneet - ootte ihania, 2015 nähdään sitten näissä merkeissä!

I dreamt all my future. Relived my past. And witnessed the beauty of the beast. / Bless the Child - Nightwish

Ilosaaressa tärähti 13.7.2013, kun uusi kävijäennätys rikkoontui ja liput myytiin loppuun, hyvä me! Kattauskin oli sen verran nannaa, että jopa minä suostuin matkustamaan hikisessä linja-autossa aivan liian monta tuntia krapulassa viiden tunnin yöunien jälkeen. Satuin pläräämään Nightwishin Saunan settilistan ja totesin, että nyt niin monelle festarille kattomaan niitä kun on mahdollista, kerta viimeisiä viedään. Oletin, että keikkoja tulee ainakin kiertueellisen verran vielä syssymmällä tämän levyn tiimoilta, mutta lopultahan siinä kävi niin, että näin pari viimeistä Suomen keikkaa. Wackenista olisi vielä dvd luvassa - sitä odotellessa.

Saunan settilistan innoittamana tosiaan suuntasin kohti yhtä Suomen viihtyisimmistä festareista. Taisin muutama vuosi sitten uhota, että jos ne vetäisi vielä joskus Bless the Childiä ja Ghost Love Scorea samassa setissä, niin täällä on neiti, joka kiertää kaikki keikat. Yritys oli kova kuitenkin.

Ensin häröilemään bussiin, kokoamaan nassu festarikuntoon, kuvitteelliset juomapuolen aloittelut ja lopulta ulos bussista torille, josta ranneke (kangas!! jee hyvä Ilosaari) kätöseen ja alueelle mars! Tai noinhan sen olisi pitänyt mennä. Kippasin tavaralastini majoituskoululle, istuin hetken patjalla ja kirosin pahaa oloa, ja samalla olin helvetin tyytyväinen, että olin tajunnut jäädyttää itselle juomaa messiin, ja että tein Sour Apple -litkusta riittävän laimeaa, ei meinaa olis muuten menny alas. Lopulta kampesin itseni ylös ja yritin suunnata alueelle - huonolla menestyksellä tosin. Kävelin toki väärään suuntaan, kiitos huonoista kylteistä. Lopulta kuitenkin seminopea turvatarkastus ja kirmaus Mokoman tokaan riviin.

Oikeasti, mulla oli kädessä kaksi pillimehua ja jäädytetty kossuvissy "tää on vaan vissyä" ja muuta mulla ei olekaan. Järkkäri totes että ookoo, alahan painua ja jätti laukun tsekkaamatta. Hitto!

Mokoma veti onneksi lähinnä vanhoja, joten meikä oli vähintäänkin fiiliksissä. Marrakset, Hei hei heinäkuut, Kasvot kohti itää, Punaiset Kukot sun muut saivat kyllä hymyn huulille ja kossuvissyn nousemaan päähän.  Ja se Valapatto. Ah. Ja Pahaa verta. Molemmat ekoja biisejä, joita Moksuilta koskaan kuulin. Edellisestä kerrasta olikin tainnut vierähtää aikaa, sillä olisinkohan tosissaan nähnyt Mokoman viimeksi Myötätuulessa 2011? Ei siis haitannut yhtään tämän keikan jälkeen, että Qstockissa oli lisää tiedossa. Fiilis yleisössä oli mieletön ja eturivipaikkakin napsahti ilman jonotuksia Mokomafanien siirtyessä takavasemmalle, kaikki hyvin tässä vaiheessa!

Mokoman jälkeen olikin aikaa kartoittaa tilannetta, tuttujahan täällä piti piisata. Aivan, vierestä löytyikin Zina ja uusia ihmisiä. Eturivin koloviritelmän toiselta puolelta löytyi tuttuun tapaan Krista ft. muut hullut jonottajat. Eikäpä siinä vielä kaikki, lissää ihmisiä tuli bongattua vessareissulla. Päädyttiinkin sitten Annan kanssa katsastamaan Eternal Tears of Sorrowia. Vaikka minua varoiteltiinkin paskasta livemenosta, petyin, ja suuntasin Eläkeläisten letkikseen.

Katsaus ympärille ja alaleuan tipahtaminen maahan. Monenlaista olen nähnyt, mutta harvemmin munasillaan ihmisiä letkistä pomppimassa, vaan eipä sillä, olihan tuota kuuma, mutta ei nyt ehkä ihan niin kuumaa ollu se ilmestys.

Sitten pitikin pelata jo ota taikka jätä -peliä, päädyin olemaan uskalikko ja suunnata kohti Stellaa. Lavan edusta pursusi porukkaa ja keikka olikin jo käynnissä, kun sulloin itseäni kohti lavaa. Tähtiteltta oli räjähdyspisteessä ihmismassasta, josta puolet vielä roikkui ulkopuolella. Sulloutumista kehiin ja neidille tavoite päästä miksauskopin eteen. No siihenpä se sitten jäi, miksauskopin tasolle vasemmalle sivustalle, vaan eipä haitannut. Lissää juomaa kehiin ja keskittyminen lavan sijasta yleisöön - aivan mieletöntä.

Settilistasta en ossaa sanoa jälleen kerran mitään, nettikään ei paljoakaan avittanut. Mikäpä Stellalla olis huonoakaan, joten kaikki toimi. Harmittaa, etten päässyt kuulemaan On maailma meille avoinna, se kun taisi olla kevään teemabiisi.  Joka tapauksessa Kesän heinä oli ainoa vähän fiilistä laimentava biisi, mutta sitten lopun hittiputki kiskaisi fiiliksen taivaisiin.. Hipaisun päässä, Lumottu, Viimeisen Kerran (!!! ah), Aamun Kuiskaus, Piste ja mun skippaama Häävalssi - oli kiire jo tarkastamaan eturivitilanne.

Aamun Kuiskaus toimi livenä aivan mielettömän hyvin, koko yleisö lauloi sydämensä kyllyydestä ja hyvältähän se kuulosti. Kaiken kaikkiaan keikka oli tämän kesän TOP 3, Ilosaaren paras. Aivan mieletöntä, vaikka yksin tätä olinkin kokemassa.

Stellan jälkeen oli vuorossa juoksua Haloo Helsinkiin. Toiveet eturivipaikasta tuntu häviävän siihen pieneen tuulenvireeseen, joka lavan edustaa hetkellisesti viilensi. Porukkaa oli aivan pipona, mutta eteenpäin pääsi kuitenkin paljon helpommin kuin Stellassa. Neljänteen riviin poistelemaan kuvia kamerasta ja huutamaan että vappaus kätteen jää. Hämmentävä hetki oli, kun vieressäni ollut jätkä tahtoi mun ottavan hänestä kuvan, ok? Ajattelitko tarvitakin sen. :D

Haloo Helsingin jälkeen porukka hävisi kuin tuhka tuuleen ja oma rakas eturivipaikka irtosi helposti, hallelujah. Ruokaa naamaan ja odottelemaan Disco Ensembleä, jonka fanit lykättiin eturiviin ja itse siirryttiin vähän sivummalle. Kaikki meni just niinkun pitikin, ei turhia eturivihäröilyjä paskojen bändien fiilistä pilaamassa ja itsekin tuli katsastettua kaikki oleellinen.

Jos pitää laittaa yksi bändi "never again" -listaan, niin Disco Ensemble kyllä kuuluu siihen kastiin. Kovasti bändin fanit yrittivät meihin valaa uskoa ennen keikkaa, että älkää tuomitko ennenkun näätte. Ok, odotuksia bändiä kohtaan tuli aavistus lisää. Kaksi biisiä ja ei muuten ollut enää ollenkaan. Siis niitä odotusia. Tätäkö sitä pitää kuunnella tunti ja vartti, ei hyvää päivää. Bändi sai yleisön mukaan todella hyvin, mutta ei tosikaan kuinka kylmäksi se mut jätti.

Välispiikkejä ei ollut, lava yksinkertaisesti hiljeni biisien välissä pitkäksikin aikaa, siis mitä? Keikan ainoa välispiikki yhden kiitoksen lisäksi oli "Mitä ihmettä mulla on kengässä? KIVI!". Kertonee laadusta, vaikka samaa kategoriaahan tämäkin on kuin Kätilöiden "Kuinka monella teistä on... ööö... parveke!", mutta lähinnä surkuhupaisuuden puolelle.

Lopulta keikka kuitenkin loppui ja minä todella kiitin onneani. Pari tuntia Nighwishiin ja eturivihäröily saldo tähän mennessä: 0,5 tuntia. A'vot! Yllättävän nopeasti heinäkuinen ilta viileni ja lavan reunustoille ilmestyi roihumeri, joka varmaan kauempaa näytti melkoisen nätiltä - ja mitä itsekin keikan jälkeen ehdin vilasta niin toimihan se!

Nightwish potkastiin käyntiin tuttuun tapaan Dark Chest of Wondersilla, joka todellakin on paras aloitusbiisi ikinä. Onneksi tämänkin kiertueen lopussa siihen palattiin, eikä mitään iänikuista Storytime-renkutusta tarvinnut kuunnella. Wish I Had an Angelia putkeen, eikä ollut nokkaan koputtamista - festarisetti mikä festarisetti.

Floorin esittelyt ja She is My Siniä kehiin, kolahti kyllä. Pakko muuten sanoa, että mulla oli videota vähän kaikista bändeistä, mutta ne hävisi vissiinkin bittiavaruuteen, jaan siis muiden fiilistelyvideoita tähän postaukseen. Papapapappam ja Ever Dreamit kehiin. Pakko myöntää, että vaikka Floor kuinka mahtava laulaja onkin, niin kyllä Ever Dream kuulosti paremmalta Aneten laulamana.

Storytime oli puolestaan valokuvausbiisi, yksi huonoimmista hiteistä koskaan mun mielestä, joten hyvää aikaa kameran kanssa riehumiselle. Troyn kanssa iloteltiin kolmen seuraavan biisin osalta, I Want My Tears Backin pomppukohta taisi tällä kertaa ylettyä koko biisiin, hupsista heijaa..

Ja sitten tapahtui jotain, mikä kirvotti melkein kyyneleet mun silmäkulmista. Yksi sointu ja pimeä lava... "I was born amidst the purple waterfalls. I was weak, yet not unblessed. Dead to the world alive for the journey...." Ja totally sekoaminen. Eiss miten hyvältä biisi voikaan kuulostaa? Siihen asti, kun Floor avasi suunsa. Hetki oli outo, kun sieltä tuli ihan jotain muuta kuin mitä piti.. Katse kohtasi Empun kanssa ja tajusin, että taisin oikeasti olla oikeassa ja nyt meni jollakin senat sakasin "How can I ever feel again.. chance would I return. Why am I loved only when I'm gone". Vitutti. Tässäkö oli se hetki, jota mä olin odottanut ja kauan?




Kaikille sattuu mokia, eikä sille voi mitään. Hyvin Floor kuitenkin paikkasi, ei ilmekään värähtänyt kun virheensä tajusi. Itseä kuitenkin ärsytti, mutta onneksi porukka ympärillä oli niin fiiliksissä, että se tarttui jälleen muhunkin. Upealtahan tämä Floorin kanssa kuulostaa!

Seuraavaksi Romanticide ja kylmyys jatkui. Kyseinen kipale ei oo koskaan kuulunut mun lemppareihin ja tällä kerta vain vitutti, että se vei Planet Hellin paikan. Amaranth perään, ja vaikka kuinka olinkin ruennut aavistuksen jopa tykkäämän biisistä niin ei - ei sytyttänyt.



Koko keikan olin odottanut Ghost Love Scorea ja Romanticiden kohalla meinasin heittää jo toivon. Over the Hills ei paljoa hymmyilyttänyt, vaikka kyllähän Troyn hyvä fiilis sai mutkin pomppimaan. Lopulta odotus kuitenkin palkittiin ja kuului tutut TUMTUMTUM. Nyt puhutaan asiaa, ei ollut siis lainkaan turha reissu - Bless the Child ja Ghost Love molemmat tuli kuultua, vaikka keikka muuten laimeaksi jäikin. Odotukset Sotkamoa varten kasvoivat kasvamistaan, ei perkele tällaista laimistelua sinne, kitoosh! Last Ride of the Day ja Stellan keikoista yhtä hyvillä fiboilla nukkumaan.