You can reach the goals that you've set from now on everyday. / Victoria's Secret - Sonata Arctica

Sonata Arctica @ Club Teatria 15.4.2011

Hienoutta parhautta mahtavuutta eeppistä huippua.

Sanon jo nyt, että alempaa löytyy settilista, joten jos oot myöhemmin keikkailemaan menossa, etkä tahdo tietää mitään etukäteen, skippaa tää.

Päivä lähti käyntiin koulussa pyörähtämisellä ja siitä aika pian linkkuun hyppäämisellä. Matkalla kokosin naaman kuntoon ja matka jatkui Ouluun pääsemisen jälkeen kaverin autolla, jonka kuski ei vissii ihan satavarma ollu Oulun liikennesäännöistä.. No, lopulta Teatrialle kuitenkin päästiin kolmen seutuun ja asetuttiin jonoon, jonka pituus yllätti kovin.

Mitä lie tunti - puoltoista ennen ovia otettu kuva.

Paikoista tuli stressattua moneenkin otteeseen ja jonosta livohkaan lähteminen kävi mielessä useammpaankin kertaan, mutta kuitenkin eturivin paikat Eliaksen edestä muutamalla tunnillakin lunastettiin. Vieressä ollut belgialainen porukka oli odotellu 12h ja lopulta pari heistä ei päässy eturiviin, joten Niina ja Jaina teki hemmetin hienosti ja päästi tytön eturiviin, poika ei edes ilmeisesti halunnut. Mä oon ylpee teistä!

Keikkoja odotellessa tutustuinkin Lindaan, Hanneen ja Tomiin eli siis näihin belgian vieraisiin. Muutenki keikalla nähtiin useampia kansallisuuksia, oli ranskalaista ja englantilaista, saksalaista ja vaikka mitä. Porukka oli varannu myös Milanoon liput, mutta sattuneista syistä he tulivat lopulta Suomeen. Linda soitti äidilleen Belgiaan koko keikan, sillä heillä ei ollut varaa enää kaikilla matkustaa Ouluun. Pikkusen rispektiä hei, jos miettii että ite mietin hetken 200km matkustamista Sonatan takia..

Tarot veti aika vakiokeikan. Settilista koostu lähinnä 80-luvun biiseistä. Wings of Darkeness keikan aloitusbiisinä ei ollu huono ratkasu ja Crows Fly Black oli myöskin toimiva. Pyre of Gods tekee mulle aina yhtä hyvän fiiliksen, johtuisko siitä, että se oli ensimmäinen biisi jonka koskaan Tarotilta kuulin vai mikä siinä on. Ei juurikaan yllätyksiä settilistassa, mutta on sitä paskempiakin lämppäreitä ehdottomasti nähty.

Sonataa odotellessa meinas rueta heikottamaan, sillä noh paikalla olijat: Montako banaania söin sinä päivänä? Ai ettekö muista? No kaks tietenkin! Elikkä juu, verensokerit oli melkosen matalalla, mutta kyllähän semmoset unohtuu noppeesti bändin pomppiessa muutaman minuutin aikataulusta myöhässä.

Settilista netistä pöllittynä:

 (Everything Fades to Gray)

1. Flag in the Ground

2. The Last Amazing Greys

3. Juliet

4. Replica

5. Blank File

6. As if the World Wasn't Ending

7. Paid in Full

8. Victoria's Secret

9. Paté

10. The Misery

11. Fullmoon

12. In Black and White

acoustic:

13. Mary-Lou

14. Shy

15. Letter to Dana

16. Caleb

17. Tallulah

18.  Don't Say a Word

19. Vodka (Hava Nagila)

20. Everything Fades to Gray

Keikka koostu siis kolmesta aivan mahtavasta osiosta. Kerrankin oli tosi hyvin ajateltu hitaiden ja nopeiden biisien paikat, kerrankin oikeasti jaksoi tehdä jotain. Flagillä aloitus toimii aina, joten ei siitä sen enempää. Amazing Greysin aikana tyydyin kuvaamaan suurimman osan keikan kuvistani, sillä biisi ei jostain syystä lukeudu henkilökohtaisiin suosikkeihini. Onhan se jees, mutta..

Juliet on livenä aina yhtä mahtava musiikaaliosuus ja niin tällä kertaakin. Replican olemassaolo unohtui jotenki keikalla ihan kokonaan ja sen alkutahdit sai aikaan melkoiset kylmät väreet. Lähes samanlainen fiilis oli taattu, ku Kuopiorockissa sateessa 2009. Siitä mulla on videotakin, lisäilen tähän samaiseen tekstiin kuhan se youtubeen asti kerkeää.

On muuten käsittämätöntä miten Youtube raiskas tuon äänenlaadun. Ei rahise koneella yhtään? Voi jestas.

Blank Filen toimivuus yllätti melkoisesti. Yksi keikan parhaista biiseistä ehdottomasti. As if the World ei oo koskaan ollu mun lempibiisi, mutta tällä kertaa en sentään nukkunu pystyyn sen aikana tai edes tuntunu pitkästyneeltä, vissiin yleisön hyvä meininki piti mut hereillä. Paid in Full on kans niitä settilistan tunnettuja, vahvoja livebiisejä, jotka harvemmin on täyttä paskaa, ei tälläkään kertaa.

Yksi keikan odotetuimpia biisejä minulle oli seuraavana tullut Victoria's Secret. Uskomatonta. Alun Woo-oo-oo-ooo kohta yleisön laulamana on parhautta ja oma fiilis muutenkin fantastinen. Rakkautta alkutahdeista lopun viimeiseen rumpupaukahdukseen. Instrumentaalinen Henkan ja Eliaksen säveltämä Paté taasen tasoitti fiilistä seuraavaa biisiä ajatellen.

Keikan ehdottomasti hienoin kappale, The Misery, sai mut ihan sekaisin. Hymy vähintäänkin korvissa heiluttiin eturivistä kiinni pitäen ja ihmisiä halaillen ja sydämiä lavalle lähetellen. Hyi en minä semmosia, muttaku se oli vahinko. Alan pikku hiljaa kässää että tosiaan kuulin biisin livenä. Rakkausrakkausrakkausrakkaus. Tähän pienempi kuin kolme raiskausta viissataa riviä.

Fullmoon oli perus, mutta Black and Whitenki olemassaolo unohtu ihan kokonaan ja biisin alkutahdit sai melkoiset fibat aikaan. Ajantaju hävis keikalla ihan kokonaan, johtuen yleisön ja bändin mahtavasta kemiasta ja tunnelmasta.

Seuraava osio oli sellaista, jota en ikinä kuvitellu näkeväni. Lavalta lähtee tavaraa pois ja kohta Tony tassuttelee lavalle tulisoihtu kädessä sytyttäen leirinuotion sillä aikaa ku pojat istuutuu akustisten kitaroiden ynnä muiden vempeleiden kanssa soittelemaan Mary-Louta. Vaikka biisiä en ollutkaan monesti kuunnellu kertosäe veti mut ainakin mukaansa ihan totaalisesti. Biisi avautu livenä lähes samalle tasolle ku Misery ja se on oikeesti aika hemmetin korkealla.

Akkarina jatkui myös Shy, jota en olisi myöskään koskaan uskonut kuulevani livenä. Mun ensimmäinen koskaan kuuntelema Sonatabiisi aiheutti myöskin suuret fibat. Tätä on soitettu Mary-Loun ja Miseryn ohella NIIN harvoin, että on oikeasti mahotonta et mie, joka en kierrä lähellekkään kaikkia mahollisia keikkoja kuulen ne kaikki samalla. Ps tuo mun ja Lindan laulu on kovin söpön kuulosta, hupsista.

Seuraava biisi aiheutti myös sekoasmistilan mun lähellä olleelle Hannelle. Ennen keikan alkua jutskattiin, miten mä halluisin kuulla nii paljo Miseryn ja Victoria'sin ja hän Letter to Danan ja Linda Don't Say a Wordin. Pelkäsin lähinnä Hannen puolesta pahinta, mutta se tunne mikä hänen kasvoiltaan oli luettavissa Danan alkaessa sai mullekkin hemmetin hienon fiiliksen. Biisi on aina ollu mulle tosi tärkee ja sanoinkuvaamaton livenä. 

Vaikka enää ei osannut odottaa mitään tulevaksi, toisen encoren runo sai yleisön hiljaiseksi ja mut odottamaan hemmetin kovasti Calebia, josta tulikin lopulta yksi keikan hienoimmista biiseistä. Tästä soljuttiin vielä Tallulahiin, joka ei kerrankin aiheuttanu 'vittumitäpaskaa' -fiboja. Viimeisen biisin koettaessa olin fyysisesti ja henkisesti niin loppu, että Don't Say a Word sai lähinnä vain purkamaan lopun energian ja nauttimaan adrenaliinipurkauksista.

"IIS THEER SAMTHING YOU NIIIIIIIIIIIIIID?"

Vodka sai vielä yllättävän paljon ääntä tästä tytöstä lähtemään.

Lopun Everything Fades to Greyn aikana onnellisuuden tunne vahvistu ja eturivin halaillessa toisiaan bändi näytti kovin liikuttuneelta. KIITOS SONATA! KIITOS SONATA!  KIITOS SONATA!  KIITOS SONATA!  KIITOS SONATA! -huudot sai Tonyn alahuulen vipattamaan ja itselläkin kulki kylmät väreet ympäri kehoa.

Pikku hiljaa keikan jälkeen lähdettiin soljumaan kohti ovia, kerrankin ihan rauhassa ja jopa juomassa käyden. Hanne napsas vielä kuvan väsyneestä, mutta onnellisesta porukasta.

Noh, kolmas kerta todensanoo. Vai oliskoha se tällä kertaa neljäs. Aina Teatrialta tullee lähdettyä hirmuisella kiireellä pois, mutta tällä kertaa poikien kiittely vei pidemmän korren. Tony tykkäs kovasti piirrustuksesta, jonka iskin sille hetken mielijohteesta nimmaroitavaksi. Kiittelin kovasti Satama Openissa pyydetyistä Victoriasista ja Miserystä ja siitä että kuulin ne. Se ei ehkä tajjuu kuinka onnelliseks mut teki, mutta sain itselle hyvän olon ku sain kertoo fiiliksiä. Pienet mokat kuten "Kiitos Tav.. VITTU Teatria" ei haitannu yhtään mitään ja mies oli itsekkin fiiliksissä.

Myös Eliaksen ja Henkan kanssa tuli rupateltua. Jälkimmäisen kanssa pidempäänkin. Mukavan oloinen miekkonen, jolla riitti juttua. Myös tämmönen koko poppoon Tonykuva piti saada.

Näihin tunnelmiin lienee hyvä lopetella. Reissu ja keikka oli enemmän ku onnistunu. Meni ehdottomasti keikkalistan kärkisijoille, tämmöisiä lisää ja paljon. Ja mikä hienointa, pääse niin itse ku muutki kattomaan tämän mahtavuuden vielä DVD:eeltä syssymmällä. Kiitos Sonata, nähdään viimestään Satama Openissa.

PS. Mitä mieltä uudesta bannerista?