Eiliseltä Kuopion reissulta kartutin levyhyllyäni parilla yksilöllä. Sonata Arctican Winterheart's Guild ja In Flamesin Whoracle tarttuivat mukaan kirpputorilta noin neljän euron kappalehintaan.
Levyjen ostaminen kirpparilta on kyllä kaksipiippuinen juttu, toisaalta haluaisi bändin saavan sen pienenkin osion levyn hinnasta, mutta toisaalta tuntuu tyhmältä ostaa täysin sama levy kymppiäkin kalliimmalla. Joka tapauksessa ärsyttää monien kirpparimyyjien tapa laittaa hinnat TARRALAPUILLA levyjen kansiin, c'moon ei se lähde siitä pois. Ja vaikka lähtisikin, söpö liimaläntti on ja pysyy. Jos olisi viitseliäisyyttä, niin voisihan sitä uudet kannet vaihtaa mutta se tuntuu aika typerältä.
Kuva In Flamesin sivuilta.
Mutta asiaan. Haluan päästä hypettämään juurikin tuota Whoraclea. In Flamesin pitkän tuotannon kolmas levy toimii allekirjoittaneelle järkyttävän hyvin! Vaikka levy on tullut ulos 1997 ja Flames on muuttunut paljon matkan aikana, on tässä levyssä ehkä jopa enemmän minua miellyttäviä biisejä kuin uusimmalla Sounds of Playground Fading:lla. Pelkäsin ostaessani, että jääköhän pyörimään levyhyllyn kätköihin "Paskaa alkutuotantoa, en kuuntele" -leiman kanssa, no ei jäänyt ei!
Levyn polkaisee käyntiin hidastempoinen Jotun, jonka kitarat herättivät oman mielenkiintoni ja lupailivat hyvää tulevasta. Eikä pettymystä tosiaan tullut. Örinät ja puhutut kohdat yhdistettynä hitaisiin riffeihin ovat erikoinen, mutta toimiva alotus levylle.
Bodom-maisesti käynnistyvä Food for the Gods tuo heti vertauspohjaa edelliseen biisiin ja bändi ei ole heikoilla nopeatempoisessakaan musiikissa. Tästä liu'utaan taasen hitaampaan Gyroscopeen, josta ainakin minä saan mielleyhtymän Northeriin, eikä se ole ainakaan paha asia.
Nelosraita, instrumentaalinen Dialogue with the Stars, on useamman kuuntelukerran jälkeen pistänyt joka kerta silmään (kai tässä tapauksessa korvaan?) enkä osaa päättää onko biisi erittäin toimiva ja vain erilainen kuin muu levy vai omituinen. Ehkä kallistun kuitenkin ensimmäisen suuntaan himppusen enemmän. Joka tapauksessa yksi harvoista instrumentaaleista, jotka minuun uppoavat edes jossain määrin.
Niskoille kyytiä taasen antaa vitosraita, eli The Hive, jonka tahtiin voisin kuvitella moshaavani yleisössä ihan kunnolla.
Noniin ja sitten päästäänkin ylistämään mun ehdotonta suosikkia koko levyltä, Jester Script Transfigured:ia. Matalalta puhutut kohdat biiseissä on mun rakkaudenkohde siitä lähtien kun opin ymmärtämään Cradle of Filthiä. Tässä biisissä on jonkin verran samantyyppistä tunnelmaa kuin useissa CoFin biiseissä. Hidas biisi yhdistettynä Andersin mataliin lauluihin ja A-osien puhekohtiin - rakkautta ensisilmäyksellä.
Tykitys jatkuu Morphing into Primalin tahtiin. Tästä biisistä en osaa oikein mitään sanoa, toimii levyn kokonaisuudessa hitaampien ja nopeampien biisien symbioosissa hyvin, mutta biisi itsessään jää vähän vaisuksi.
Worlds Within the Margin alkaa puheosiolla ja kuullostaa vähän tusinabändituotannolta hitaine tempoineen ja tasapaksujen örinöiden ansiosta. Ihan okei biisi.
Tästä laskeudutaankin nätisti Episode 666 -biisiin, josta tykkään kovasti. Kertsiä edeltävä kitarasoolotsydeemi yhdistettynä kertsin rytmiin on hemmetin toimiva yhdistelmä! "This is episode 666, destination chaos!" jos kaipaa päähän jumittuvaa biisiä, tässä on ainakin yksi sellainen.
Everything Countsissa päästään maistamaan jo hieman puhtaita lauluja, ehkä ensimmäistä kertaa tällä levyllä, pienissä määrissä kuitenkin. Ihan okei biisi, ei herätä juuri tunteita.
Levyn vika - ja nimikkobiisi Whoracle on instrumentaalinen ja nätti lopetus levylle. Yllättävä valinta ottaa levynnimi instrumentaalisesta biisistä, mutta varsin toimiva. Itseasiassa tämäkin soitinleikittely toimii minulle helskutan hyvin. Riittävän mielenkiintoinen ja ehkä hieman paikallaan junnaava melodia jättää mielelle pohdittavaa upeasta levystä. Biisi ikäänkuin nivoo koko levyn kokoon ja antaa rauhallisen fiiliksen jatkaa matkaa kohti uudempia levyjä.
Mutta asiaan. Haluan päästä hypettämään juurikin tuota Whoraclea. In Flamesin pitkän tuotannon kolmas levy toimii allekirjoittaneelle järkyttävän hyvin! Vaikka levy on tullut ulos 1997 ja Flames on muuttunut paljon matkan aikana, on tässä levyssä ehkä jopa enemmän minua miellyttäviä biisejä kuin uusimmalla Sounds of Playground Fading:lla. Pelkäsin ostaessani, että jääköhän pyörimään levyhyllyn kätköihin "Paskaa alkutuotantoa, en kuuntele" -leiman kanssa, no ei jäänyt ei!
Levyn polkaisee käyntiin hidastempoinen Jotun, jonka kitarat herättivät oman mielenkiintoni ja lupailivat hyvää tulevasta. Eikä pettymystä tosiaan tullut. Örinät ja puhutut kohdat yhdistettynä hitaisiin riffeihin ovat erikoinen, mutta toimiva alotus levylle.
Bodom-maisesti käynnistyvä Food for the Gods tuo heti vertauspohjaa edelliseen biisiin ja bändi ei ole heikoilla nopeatempoisessakaan musiikissa. Tästä liu'utaan taasen hitaampaan Gyroscopeen, josta ainakin minä saan mielleyhtymän Northeriin, eikä se ole ainakaan paha asia.
Nelosraita, instrumentaalinen Dialogue with the Stars, on useamman kuuntelukerran jälkeen pistänyt joka kerta silmään (kai tässä tapauksessa korvaan?) enkä osaa päättää onko biisi erittäin toimiva ja vain erilainen kuin muu levy vai omituinen. Ehkä kallistun kuitenkin ensimmäisen suuntaan himppusen enemmän. Joka tapauksessa yksi harvoista instrumentaaleista, jotka minuun uppoavat edes jossain määrin.
Niskoille kyytiä taasen antaa vitosraita, eli The Hive, jonka tahtiin voisin kuvitella moshaavani yleisössä ihan kunnolla.
Noniin ja sitten päästäänkin ylistämään mun ehdotonta suosikkia koko levyltä, Jester Script Transfigured:ia. Matalalta puhutut kohdat biiseissä on mun rakkaudenkohde siitä lähtien kun opin ymmärtämään Cradle of Filthiä. Tässä biisissä on jonkin verran samantyyppistä tunnelmaa kuin useissa CoFin biiseissä. Hidas biisi yhdistettynä Andersin mataliin lauluihin ja A-osien puhekohtiin - rakkautta ensisilmäyksellä.
Tykitys jatkuu Morphing into Primalin tahtiin. Tästä biisistä en osaa oikein mitään sanoa, toimii levyn kokonaisuudessa hitaampien ja nopeampien biisien symbioosissa hyvin, mutta biisi itsessään jää vähän vaisuksi.
Worlds Within the Margin alkaa puheosiolla ja kuullostaa vähän tusinabändituotannolta hitaine tempoineen ja tasapaksujen örinöiden ansiosta. Ihan okei biisi.
Tästä laskeudutaankin nätisti Episode 666 -biisiin, josta tykkään kovasti. Kertsiä edeltävä kitarasoolotsydeemi yhdistettynä kertsin rytmiin on hemmetin toimiva yhdistelmä! "This is episode 666, destination chaos!" jos kaipaa päähän jumittuvaa biisiä, tässä on ainakin yksi sellainen.
Everything Countsissa päästään maistamaan jo hieman puhtaita lauluja, ehkä ensimmäistä kertaa tällä levyllä, pienissä määrissä kuitenkin. Ihan okei biisi, ei herätä juuri tunteita.
Levyn vika - ja nimikkobiisi Whoracle on instrumentaalinen ja nätti lopetus levylle. Yllättävä valinta ottaa levynnimi instrumentaalisesta biisistä, mutta varsin toimiva. Itseasiassa tämäkin soitinleikittely toimii minulle helskutan hyvin. Riittävän mielenkiintoinen ja ehkä hieman paikallaan junnaava melodia jättää mielelle pohdittavaa upeasta levystä. Biisi ikäänkuin nivoo koko levyn kokoon ja antaa rauhallisen fiiliksen jatkaa matkaa kohti uudempia levyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Riitasointuja? Epävirettä? Ei virheettömyys ole täydellistä. // A.Hyyrynen