Don’t you know me? I couldn’t be yours after all I never knew. / Mermaid - Amorphis

Viikko sitten tähän aikaan olin kotona vetämässä laukkuani kohti vessaa ja pesukonetta. Sinne päästyäni kippasin laukun sisällön pesukoneeseen ja suuntasin vaatekaapille uuden pakkauksen merkeissä. Mutta miten tähän tilanteeseen päästiin?

Matka kohti Qstockia alkoi jo saman viikon maanantaina, kun lähdin kaverille Raaheen. Normaalin vajaan neljän tunnin matkustuksen sijaan matkustin lähemmäs kymmenen tuntia, sillä kävin kipaisemassa WoodBarista itselleni rannekkeen. Hiphei, kangasyksilö tarttui mukaan - pitäähän se nyt hypettää, koska ensimmäinen laatuaan minulle on tämä!

Raahessa vieteltiin laatuaikaa ja syötiin ja juotiin hyvin. Perjantai-aamuna kaupunki kuitenkin minun kohdallani vaihtui vain parin tunnin yöunien jälkeen ja löysinkin itseni noin 8:45 norkoilemasta Qstockin porteilta, jossa minua ennen oli huikeat.. tsädäm.. 5 ihmistä. Eipä siinä, joukon jatkoksi vaan istuskelemaan ja jonotuksen edetessä tutustuin niin Saksasta asti Lauria katsomaan tulleeseen Coraan kuin Bodom-tyyppeihin. Porukkaa tuli tasan kaksi minun ja Coran jälkeen ja siinäpä olikin sitten hyvä porukka lähteä kuullostelemaan mitä päivä tuo tullessaan.

Monen monta kertaa vaihdettiin jonotuspaikkaa ja kukaan järkkäreistä ei oikein tuntunut tietävän yhtään mistään yhtään mitään. Lopulta kuitenkin selkisi, että rannekkeet vaihdetaan yhden päivän lippuihin aiemmilla porteilla ja jonoonhan sinne päädyttiin. Tässä vaiheessa monia meistä luultiin työntekijöiksi ja oltaisiin varmaan ansaittu edes ruoat sen takia, että neuvottiin parisen kymmentä ihmistä oikeaan paikkaan ostamaan lippuja ynnä muuta.

Lopulta todettiin ettei kahden päivän rannekkeiden omistajien tosiaankaan voi täytyä odottaa siellä ja lampsimme eteenpäin kohti portteja (joilla siis jo aiemmin olimme istuneet) Tuntia ennen portteja saatiin selvyys siihen, että myös ensimmäiset ekan pv:n rannekkeiden omistajat saivat tulla porteille asti, toiset kun olivat stressanneet paikoistaan. Lopulta kuitenkin enempää ihmisiä ei jonottamaan päästetty, vaan loput odottivat rannekkeitaan vaihtopisteellä. Hekin pääsivät kuitenkin porteille paria minuuttia ennen niiden aukeamista.

Kertaakaan multa ei ole niin tarkasti tsekattu tavaroita kuin silloin, mutta koska eturivi oli ihan vieressä ja tuttuja mennyt edeltä, ei juostakkaan juurikaan tarvinnut - mitä nyt ihan ensimmäisiä askeleita järkkäreiden luota lukuunottamatta. Lopulta eturiviin päätyi tosiaan vain jonotusporukka, muutama muukin kävi onneaan koittamassa mutta totesi ilmeisesti meidät tylsäksi seuraksi.

Me and Cora.

Istuskelin eturivissä pari tuntia ja sitten Coran kaveri tuli paikalleni katsomaan Lauria - kuten sovittiin, ja meikä hyppi innoissaan kohti Palefacea. Tai no ehkä eniten poltteli Omnium Gatherum. Bändi yllätti livekunnossaan ainakin mut. Kuten myös Kooma-lavan (sisälava) lämpötila. Seisoppa keskellä ihmismassaa tekemättä mitään ja tajua kuinka hiki virtaa ihan hulluna. Kamerassa taitaa olla pari ihan tärähtänyttä kuvaa, mutta kukapa niillä mitään tekee. Oli myös kiva moikkailla tuttuja!

Matka kohti päälavaa, jossa siis Lauri soitti, jatkui mm. Paradise Oskarin ja pienempien bändien tahdissa. Lauri oli livenä melkoisen tylsä, pakko sanoa.. Sulkajutut hiuksissa oli kuitenkin aika toimivat, mutta ehkä paremmin olisi toiminut joku muu soittoaika niiden kanssa kuin viideltä päivällä..

Siitä sitten kuitenkin livahdin takaisin paikalleni eturiviin, vähän lavan oikealle puolelle odottelemaan seuraavana tykittävää Amorphista. Omat fiilikset olivat vähän surkeat erinäisistä syistä ennen Amorphista, mutta kun intro pärähti soimaan - niin huolet oli tipotiessään. Vitut miehistä! Settilista alkoi My Enemyllä jos oikein muistan ja varsin hyvin biisi aloitukseen sopi.

Seuraavana tullut Sky Is Mine jäi mieleen vahvana vetona, vaikkakaan ei keikan parhaana. Sitä seurannut Perkele (The God of Fire) jäi sitten ihan huomiotta, luin vasta tänään tutun blogista, että sekin tuli. Hupsista! Seuraavana ollut The Smoke ei kuitenkaan jäänyt vaisuksi vaan räjäytti mun kohdalla potin. Vaikka biisi kuinka on hitti, niin silti se on vaan LOISTAVA. Tän jälkeen tullut Towards and Against löytyykin sitten multa videolta, oli vissiin pakko laskea fiilistä vähäsen.

Settiin kuului myös monia vanhempia biisejä, ja varsinkin My Kantele oli aivan mahtava kuulla livenä. Vaikka kuinka se perussettibiisi, niin silti! You I Needissä ihmiset lauloivat mukana jo ihan hulluna ja encorekin saatiin kun riittävästi kiljuttiin. Pakko muuten sanoa, että kun Tomi ennen You I Needdiä spiikkasi "Tässä on teille tämmönen merenneitobiisi" niin uskalsin jo toivoa Mermaidia - ei sitten yhyy.

Encoren aloittanut Three Words (!) tosiaan rokkasi ja viimeinen biisi, House of Sleep, oli kyllä oikeutetulla paikallaan. Se räjäytti mun tajunnan lopullisesti ja viimeisteli keikan yhdeksi parhaimmista keikoista koskaan. Ehdottomasti koko festarin parhaaksi.. Huhhuh.

Muuten setti näytti tältä:

1. My Enemy

2. Sky Is Mine

3. Perkele (The God is on Fire)

4. The Smoke

5. Towards and Against

6. Song of the Troubled One

7. My Kantele

8. Silver Bride

9. Crack in a Stone

10. You I Need

11. Into Hiding

-

12. Sign from the North Side

13. Three Words

14. House of Sleep

Happoradiota odotellessa väsymys rupesi painamaan todenteolla, ja bändinkin aikana sai haukotella, että pysyi hereillä. Ei sillä, etteikö bändi ja yleisö olisi olleet liekeissä. Tykkäsin kovasti Happoradiosta ja oli ainoastaan hyvä, että setti koostui lähinnä hittibiiseistä (yleensä vituttaisi ja pahasti), koska niitä saattoi laulaa mukana ja yrittää pysyä hereillä. Ahmat tulevat, aijai!

Yritimme kuitenkin virkistyä ennen Bodomia ja räpsittiin eturiviin viereeni tupsahtaneen Nooran kanssa todella söpöjä kuvia. Anteeksi, jos tätä ei olis tänne saanu laittaa.

Bodomin setti.. Mistähän se koostui.. Ainakin Roundtrip Hell and Back kuultiin! Ja Angels Don't Kill. Settilista oli aika samantapainen, kuin kevään Suomen keikoilla ja vähän vanhemmasta tuotannosta kuultiin Children of Bodom. Downfall iski livenä lujaa tosi kovaa ja keikan lopetti tottakai - Hatecrew Deathroll.

Paine keikalla oli melkoinen ja kuvat sen mukaisia. Toisaalta, lähes jokapuolelta tuttujen ympäröimänä oli helppo olla ja keskittyä lähinnä fiilistelyyn. Keikan lopussa Jannen heittäessä rannekettaan minun ja Lauran suuntaan onnistuin vääntämään peukaloni sijoiltaan ja lähes välittömästi keikan jälkeen lähdin ensiapuun paketoimaan sitä. Onneksi muutamia eturiviläisiä näin vielä jälkeenpäin, mutta jotkut onnistuivat livistämään. Pöh. No jokatapauksessa, kiitos seurasta ihan tasapuolisesti kaikille!

Bodomia seurannut yö menikin sitten ihan päin. No just sitä. Enkä siitä tahdo sen enempää täällä blogin puolella avautua, muutenkuin että on pyöristyttävää mitä kaikkea ihmiset voivat tehdä.

Seuraavana aamuna selvittiin alueelle vasta puoli neljän seutuun, silloinkin varjostockiin. Fiilisteltiin Janitan ja Ossin kanssa mm. Jukka Pojan Silkkii ulkopuolella ja kun lopulta selvittiin alueelle käytiin morjestamassa kavereita Anna Puun eturivissä, tyypit ku olivat muutaman tunnin Stam1noinnin merkeissä siinä napottaneet. Meidän matka jatkui kuitenkin Medeiaan.

Se bändi oli kyllä melkoista pyöritystä. Tuhosin ilmeisesti oma kameranikin siellä, tai sen jälkeen tuo on reistailltu enempi vähempi - toivotaan ettei se kuitenkaan lopullisesti leviä. Pitissä pyöri yllättävänkin paljon porukkaa ja osansa siitä sai munkin varpaat. Keikka itsessään oli kova, mutta vähän ennen sen loppua päätettiin lipua Stam1nan eteen.

Ensimmäistä kertaa millään keikalla laitoin KORVATULPAT oikeasti koko keikan ajaksi korviin. En tiedä oliko bändi miksattu normaalia kovemmalle vai liittyiköhän siihen edellinen iltayöaamu.. Keikka oli varsin toimiva ja setissä olleet Viisi laukausta päähän, Muistipalapelit ja Lääke iskivät kyllä kovaa allekirjoittaneeseen. Viimeksi mainittu sai aikaan keikan tyyliin ainoan pitin, mutta joka olikin sitten varsin komeaa katseltavaa - pölypilvi pittaajien ympärillä oli melkoinen ja keikan jälkeen naureskeltiin, että näkeepähän ainakin ketkä ovat olleet Stam1nan pitissä.

Likaisen parketin aikana tajusin että mun puhelin soi, Anniina soitti Kuopiosta, naurattaa edelleen että kiva ajoitus. Toivottavasti minun ja Niinan upeat duetot eivät päätyneet millekkään videolle nimimerkki en halua katsella niitä dvd:ltä nyt enkä koskaan.. Viimeinen biisi Eloonjäänyt jäi mieleen, erityisesti kerrankin kun livenä tajusin fiilistellä 'Taivaalla jahtasin aurinkoa...' -kohdan. Tähän asti oon aina onnistunut skippaamaan sen.

Tämän aurinkoisessa säässä tykitetyn keikan jälkeen olikin pakko päästä hakemaan juomista ja törmäilinkni Jonnaan ja Susannaan vielä, tytöt olivat menossa Apulantaa tsekkaamaan kun taas itse suuntaamassa MyGrainiin. Ihan alkuun en kerennyt, enkä edes stressanut siitä?!!! Mutta pari biisiä missanneena meno teltassa oli jo vähän noussut ja itse olin valmis tykittämään vielä yhden kunnon keikan, vaikka jalat ja kädet ja lihakset muutenkin olivat ihan jumissa.

MyGrainin livekunto ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan oli mahtava päästä laulelemaan tuttujen ja suurimmaksi osaksi tuntemattomien biisien tahdissa. Loppukeikasta Tommy sai yllytettyä alaikäisten puolelle pitin ja siihenhän piti itsekin päästä sekaantumaan - vaikkakin peukalo oli yhä paketissa.

Pittailessa lisää kavereita saapui katsomaan bändiä ja lopulta fiilistelimme Jainan kanssa pari viimestä biisiä ihan täysillä - samalla nauttien lavalta tulleesta kyyläyksestä. Taisipa samainen henkilö katsoa pitkään jo edellisenä päivänä, itsehän en tosiaan sitten tajunnut tyypin olevan bändistä, vaikka tosi tutun näköinen olikin..

Tässä vaiheessa iltaa olikin päästävä hoitamaan muiden nesteytys ja leiriydyimme porttien ulkopuolelle. Tämä aika meni itseltäni lähinnä osittian epäonnistuneen reissun masennuksella mässäilyyn ja pahan olon purkamiseen kavereihin. Anteeksi ihmiset. En todellakaan ole aina sellainen, vaikka varmaan saatte aina minusta sellaisen kuvan. Ei vaan mennyt putkeen ja väsymys rupesi painamaan aika kovasti.

Ilmeisesti kavereilla oli kuitenkin hyvä ilta ja selvittiinhän me Miian kanssa vielä Twisted Sisteriä fiilistelemään. Kuultiinkin jopa alueelta käsin We're Not Gonna Take It ja I Wanna Rock. Hulppeaa!

Oli hienoa katsoa bändiä kauempaa ja seurata miten yleisö biisi biisiltä oli enemmän messissä. Muutama biisi käytiin katsastamassa alueella ja sitten kun jalat alkoivat todenteolla sanoa sopimustaan irti, lähdettiin takaisin muiden luo istuskelemaan porttien ulkopuolelle - josta näki ja kuuli vähintäänkin yhtä hyvin.

Festarin päättävää ilotulitusta katsastettiinkin sitten jo paljon kauempaa, silloilla odottelimme kyytiä nimittäin. Kotiinkin selvittiin ja sitten koittikin tämän merkinnän alku. Joten - ympyrä on sulkeutunut.

Kiitos kovasti kaikki te, joiden kanssa hengasin tien päällä! Oli mahtava tutustua uusiin ihmisiin ja toivottavasti pidetään yhteyttä ja ainakin morjestellaan keikoilla. Kiitos myös ystävät, jotka jaksoitte kuunnella mun vineemistä molempina iltoina. Seuraava keikkareissu taitaakin koittaa niinkin pian kuin tämän viikon lauantaina joten stay tuned!