Mistä voimme täällä elää? Mistä löydämme tien eteenpäin? / Huuto - Moonsorrow

Mitä musiikki merkitsee minulle?

Äsken kuunnellessani Moonsorrowia mieleeni ponnahti kysymys, mitä musiikki oikeastaan merkitsee minulle ja mitä minä siitä oikein haen. Miksi tahdon opetella erinäisiä lauluja ulkoa ja tunnistaa bändien ukot vaikka silmät kiinni?  Näitä pohtiessani päätin pitää pienimuotoisen gallubin Facebookissa olleille online-heeboille. 3/6 niistä, joiden mielipidettä kysyin vastasi hetkessä elämää. Niin itsekin olisin vastannut, jos minulta vastaavaa olisi kysytty. En osaa kuvitella päivääkään ilman minkäänlaista musiikkia.

Jo pienestä pitäen olen tykännyt soittaa pianoa, laulaa biisien tahdissa ja ylipäätään kuunnella musiikkia. Muistan edelleen kuinka ostin ensimmäisen ihka omilla rahoilla ostetun CD-levyn ykkösluokan säästöilläni ja tämä kyseinen levy sisälsi lastenlauluja. Siitä tämä kaikki hömpötys on sitten lähtenyt ja paisunut valtavan suureksi osaksi elämääni.

Huomasin, että eri ihmisille musiikki merkitsee aivan eri asioita. Toisille se on syy nousta sängystä aamulla ylös kun taas toisille musiikki valaa uskoa itseensä ja antaa kokeilla luovuuttaan. Eräs toinen taas kuuntelee musiikkia pakon edessä ja lenkillä. Itse kuulun lähinnä ensiksi mainittuihin, mutta ymmärrän myös jälkimmäisiä. Ei kaikki voi nauttia jokaisesta asiasta yhtä paljoa. Toisille elämän tärkeimpiä asioita on esimerkiksi lenkkeily, minulle ja monille muille taasen musiikki.



 Suurin osa siitä mitä teen liittyy jollakin tapaa musiikkiin. Nautin kaikenlaisten artikkeleiden ja varsinkin tieteellisten sellaisten lukemisesta ja koulussakin mun kympit on ollu oikeastaan poikkeuksetta lukuaineista. Musiikki ei oo tähän poikkeus, vaan tykkään opetella laulujen sanoja ja varsinkin erinäisiä faktoja bändeistä ja musiikkityyleistä. Eräälle kaverilleni on aivan sama kuka missäkin bändissä soittaa ja mitä genreä mikäkin on, kun taas itse nautin suunnattomasti juuri tuommoisten tietojen etsimisestä ja niiden opettelusta. Eikäpä niitä tarvii erityisemmin opetella, koska mielenkiintoiset asiat toki jää helpommin päähän ku vaikkapa saksan kielioppi näin alkavaan koeviikkoon viitaten...

Nautin musiikinkuuntelusta ja pianon soitosta erityisesti yksin ollessani, koska sillon saan laulaa niin täysin nuotin vierestä ku laulan, eikä tarvitse häppeillä mittään. Toisaalta kuitenkin läheisimmät ystäväni olen saanut musiikin kautta mm. keikoilta ja yhteisten lempibändien kautta enkä voisi kuvitella olevani heidän kanssa muutamaa minuuttia pidempää ilman sanaakaan musiikista. Toiset tykkäävät olla yksin oman musiikkinsa kanssa ja fiilistellä sitä yksin pimeässä kotikolossaan, minäkin, mutta vielä enemmän saan irti musiikista, jos minulla on ne tärkeimmät ihmiset rinnallani laulelemassa samoja rivejä samalla palolla kun minä.

Musiikki on mulle ollut aina se viimeinen taho, mistä mä haen voimaa ja vahvistusta olotilalleni. Mussiikki toimii niin ultimaattiseen vitutukseen kuin pilvilinnoissa leijailuun. Mussiikkiin pääsee myös pakenemaan todellisuutta melkoisen tehokkaasti ja varsinkin koulun painaessa päälle oikein odottaa pääsevänsä kuuntelemaan pitkiä ja eeppisiä biisejä just vaikkapa lähiaikoina paljon kajareistani pauhanneilta Moonsorrowilta ja Ensiferumilta.



Yhtenä pukeutumiseni kriteerinä pidän myös sitä, että musiikkimakuni on jollakin tavalla tultava aina esille sellaiselle henkilölle, joka itsekin raskaampaa musaa kuuntellee. Tästä johtuen mulla on aina jokin vinkki, joka sen kertoo. Minimissään se voi olla tennarit, tähti-kaulakoru tai tummat kynnet, mutta ylleensä se kyllä näkyy paljon selvemmin. Meikkaustyylistänikin jo varmasti voi päätellä musiikkimakuani ja se on yksi niitä harvoja asioita, jotka pysyy myös silloin kun tekee mieli vain huidella kukkamekoissa (lue keväällä ja kesällä..) ympäriinsä.

Kukkamekoista voidaankin väsätä aasinsilta ja hypätä siitä kesään ja festareihin ja festareiden kautta keikkoihin ylipäätään.  Näistä voisin runoilla ihan erikseenkin, sillä olen sitä mieltä, että vaikkei erityisemmin musiikista piittaisikaan pitäisi elämänsä aikana käydä edes yksillä kunnon festareilla. Sitä tunnelmaa on oikeastaan aika mahdoton selittää, mutta kun vieressä on tärkeimmät ystävät ja taustalla pauhaa täydellinen mussiikki ei voi olla paskalla fiiliksellä. Odotan keikkoja aina kuin kuuta nousevaa ja niihin kuuluu jo rutiinina mm. keikkavaatteiden etsiskely viikkoja etukäteen (ainakin jos keikoissa on taukoa) ja meikkailuiden kokeilua ja erityisesti kyseisten bändien huudatusta. Jo se, miten valmistaudun keikkaan lataa akkuja ja valmistaa siihen, että kohta on taas yksi erittäin mahtava ilta tiedossa hyvien ystävien seurassa.



Keikoilla parasta on se, että jo katse riittää kertomaan kaverille mikä on minkäkin hetken fiilis. Ei tarvita sanoja, vain se tunne että ollaan läsnä ja tilanteessa yhdessä riittää. En osaa oikeasti nimetä mitään muuta yhtä mahtavaa asiaa kuin että kaksi elämäni tärkeimpiin lukeutuvaa asiaa yhdistetään; musiikki ja ystävät. Tämän paras esimerkki lienee keikkojen yhteislauluhetket. Kaikki tärkeä nivoutuu siihen muutamaan sekuntiin, jolloin tuntuu että voisi nousta ilmaan ja lennellä milloin vain pois. Se euforian tunne, joka keikoilla vallitsee on aivan käsittämätön. Siksi sitä aina vaan yhä uudestaan ja uudestaan tahtoo sen jumalattoman niskakivun ja käsivarret mustelmille.

Näytän omaa arvostustani bändejä kohtaan juuri meiningillä, omat kipukynnykset ovat ihan toinen juttu siinä vaiheessa, kun seison bändin eturivissä ja oma lempibiisi tulee. Ei silloin ole aikaa välittää tykyttävistä niskakivuista tai polvien paikallaan vääntämisestä. Moni tuskin ymmärtää tätä, ehkäpä suurin osa tämän blogin lukijoista, mutta ne jotka ymmärtävät tietänevät tasan tarkkaan mitä tarkoitan tuolla tunteella. Sillä hetkellä todella tuntuu, ettei ympärilleen tarvii enää yhtään mitään muuta sekä paskat ajatukset ja arkinen sekoilu pyyhkiytyy täydellisesti mielestä. On vain minä ja musiikki. Parhaammassa tapauksessa myös ystävät.



Eräs ystäväni totesi, että olisi mahtavaa luoda jotain yhtä hienoa kuin monet muusikot. Olen samaa mieltä, mutta mielestäni kuitenkaan pelkästään musiikki ei luo siihen sitä paljon puhuttua hienoutta. Sen tekee tärkeät ihmiset, muistot, musiikki ja sopiva mielentila – kaikki yhdessä. Arvioin suurimman osan hyvistä biiseistä juuri sillä pohjalta, miltä ne livenä ovat tuntuneet. Minulle ei ole merkitystä sillä, onko jossakin biisissä kaksi vai miljoona eri riffiä, eikä sillä kuinka nopeaa tai hidasta mussiikki on. Pääasia on se fiilis joka kappaleesta välittyy.

Tästä johtuen en koe olevani genrerajoitteinen, vaan voin kuunnella sitä, mikä mielestäni hyvältä kuulostaa. Olen vain oppinut, mitkä genret minulle eniten sopii – mutta oon silti kuitenkin aina avoin uudelle. Jos ystäväni linkkaa jonkin biisin ja vaikka tiedän sen olevan bändiltä, josta en ole aiemminkaan pitänyt kuuntelen sen silti, josko tällä kertaa bändillä olisi minulle jotakin uutta tarjottavaa. Kenties kaverini on osannut lähestyä minua oikealla biisillä, eikä sillä mikä on Spotifyssä eniten soitettuna. Eräs ystäväni on juuri tämmöinen, enkä ymmärrä mistä hän ne biisit aina kiskasee, mutta yhä uudestaan ja uudestaan hän saa minut hämmentymään sillä, miten hänen linkittäminään biisit toimivat täyttä häkää, mutta aiemmin en ole bändistä millään muotoa piitannut. Tuota piirrettä hämmästelen ihmisissä aina uudestaan ja uudestaan ja toisinaan totean tuntevani itsekin toisen musiikkimaun niin tarkkaan, että osaan ehdottaa hänelle juuri sopivaa biisiä tietyltä bändiltä.

Musiikki on kuitenkin kaiken kaikkiaan vaan erilaisia ääniä peräkkäin, mutta kuinka sillä voi silti olla niin paljon voimaa? Sitä minä en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, etten osaisi luopua musiikista elämässäni millään muotoa ja tästä johtuen kuuloaistini varmaan olisi yksi viimeisimmistä aisteista, jotka tahtoisin pitää itselläni jos joistakin täytyisi luopua. Kaikessa kokonaisuudessaan, pelkkinä mustetahroina paperilla musiikki merkitsee minulle aivan mielettömästi – se on yhtä tärkeää kuin ystäväni. Ilman kumpaakaan en voisi kuvitella eläväni.

Rakkaudesta musiikkiin – niin kai sanotaan.