The waters scarce in motion quivering still.. / Turn Loose the Mermaids - Nightwish

kuva Henry Nyman, Turmion Kätilöissä on tainnu neiti olla ihan hyvässä kuosissa.

Huoh, huoh ja vielä kerran huoh. Ikinä koskaan ei oo tainnu tulla keikkapostausta sentään ihan näin myöhässä. Luonnoksissa roikkuu miljoona levyarvostelun alkua, mutta yhteenkään ei ole niin suurta kiinnostusta, että juttua irtoaisi edes suhtkoht helposti. Ei sillä, etteikö siellä olisi myös hyviä levyjä odottamassa vuoroaan, vaan mä oon niin turhautunut itsekin tähän, etten jaksa postata tänne juuri koskaan. Korjaan nyt hetkellisesti tilanteen ja syöllän ulos Kuopiorockin toisen päivän näin kuusi viikkoa myöhässä..

Kuopiorockin toinen päivä starttasi meidän osalta vasta Amarillon Big Burgerilla istuessamme. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja kesän toisiksi paras päivä oli luvassa. Päivän tavoitteena oli niin Verjnuarmu kuin Turmion Kätilötkin, puhumattakaan Nightwishistä.

Päivän ensimmäisenä esiintyjänä lavalle hypännyt Kaija Koo yllätti meidät alueelle saapuessamme välispiikillä "Turmion Kätilöiden eräs herra on pyytänyt minut omistamaan tämän tulevalle vaimolleen, Lindalle. En yleensä omistuksia tee, mutta tämä on erikoistapaus". Oletin jotenkin, että puhuttiin Hannusta ja Petrasta, mutta Linda-nimi muuttikin ajatuskulun ja pohdin ääneen Juholle ja Antille sitä, miten hevimiehetkin voi olla lepposia, jotka lähinnä nauro mulle. Huoh!

Kaija Koon jälkeen oli jälleen hoidettava nesteytystä, ja kunhan saatiin jätettyä Antti Petri Nygårdin eturiviin suuntasin Niinan kanssa kohti Susannan kämppää ja matkalla tyhjentyi pullo jos toinenkin. Tulomatkalla ainakin! Aikaa hengailulle oli tässä välissä vaikka kuinka, sillä mielenkiintoisten bändien välillä ollut tauko oli 15:35-18:30, mikäli Kaija Koo mielenkiintoiseksi lasketaan.



Suuntauduimme takaisin jonkin aikaa ennen Verjnuarmun keikkaa ja tyhjennettiin siinä nurtsilla istuskellessa piilopullo jos toinenkin ja lopulta hiimailtiin kohti toista riviä, joka keikan puolessa välissä vaihtui mun osalta eturiviksi. Nean viereen päädyttiin riehumaan ja rallattelemaan biiseissä mukana, sen verran kuin sanoja sattui mieleen muistumaan. Koko bändi meni aika lailla ohi, vaikka mukavaa kyllä oli! Koska oli kyseessä yhtyeen juhlapäivä, oli mukana myös hauta-arkusta saapunut Savon Surma ja Kalaman Kalapee -veisu, joka oli mulle uusi livebiisi. Hurjaa, että osaa sanat vuosien kuuntelun perusteella vaikkei varmaan vuoteen ollut yksikään Nuarmu-biisi mulla soinut stereoista.



Settilistasta en muista sen halituista sannaa muuta kun sen, että koko kuvio alko Kuu Paestaa, Kuollu Ajjaa -rallilla. Jos ehdottoman top-kolmosen biisi alottaa keikan ja promilleja veressä on kiitettävä lukema, voi meiningin arvata. Taisin hullaantua ihan tosissani! Myös Laalavat Jouset ja Kuuvven Syven Syvvyyvessä ynnä muut tutut kuultiin tottakai.




Uusimman levyn biiseistä mulla ei ole hajuakaan. Kuvajaenen kai ainakin tuli, mutta muustapa en osaa sanoa. Muutenkin setti oli historia-painotteinen, koska myös Pimmeyven Ruhtinas ja Vihankylväjä taisi settiin kuulua. Kuten myös Lentävä Kalakukko, johon koko yleisö raikuvasti osasi sanat. Ai mitkä sanat? Osaan itse tasan "lentävä kalakukko!" -kohdan..

Viimeinen kuva Henry Nyman

Tervapirun plektran kanssa suunnattiin sitten pikimmiten Turmion Kätilöitä fiilistelemään, sillä väliä näille akteille oli suotu hurjat viisitoista minuuttia. Juho ja Antti oli onneksi lupautuneet meille paikkoja siellä pitämään, eikä oltais todellakaan päästy lähellekään toista riviä, ellei pojat olis siellä tunnollisesti töröttäneet. Eturivi oli toki jo täynnä Nightwish-fanityttöjä ja -poikia, kukahan hullu nyt semmoseen alentuu. ;o Tuttuja bongasin eturivin täydeltä ja sitten alkoikin jo semmonen meininki, että viimeinen Dooleys sai pikakyydin kohti suolistoa ja kädet nous ilmaan.



Tällä kertaa luvassa oli oikein makoisa setti, joka potkaistiin käyntiin Suolainen Kapteenilla, joka sai liikettä ihmisten pikkukätösiin ihan kiitettävällä tahdilla. Alun haipakkaa seurasi semmoset karkelot, että tämä tyttö oli liekeissä. Anteeksi, tilanteeseen sopivalla sanoilla helvetin liekeissä. Oli nimittäin semmosta biisiä toisensa perään, että jokainen niistä nostattaa jokaisella keikalla riehumisasteen melko korkeallae. Yhdistelmä Verta ja Lihaa - U.S.C.H. - Pirun Nyrkki - Hades - Grand Ball - Million Dollar Business - Tirehtööri nimittäin TOIMI!



Kunto meinasi loppua jo Hadeksen kohdalla, ja siitä mulla onkin semmonen video, ettei se ole ihan julkaisukelpoinen. Kamera kokee ainakin 360 asteisen käännöksen sun muuta, ja mikäli linssi osottaa lavalle, on tiedossa päättömiä muusikoita. No ei sitten. Jatketaanpa sitten keikkailua ilman kameraa hulluna riehuen. Tirehtööri taisi näistä Grand Ballin ohella räjäyttää tajunnan, mutta muista biiseistä ei ole muuta muistikuvaa enää kuin se, että kerrankin puhutaan asiaa! ;)



Lapset ja Vanhemmat antoi hetkellisen lepotauon, jonka jälkeinen Minä Määrään tuntui oikeasti jo siltä viimeiseltä Cooperin kierrokselta, jolloin saa miettiä mitenkä päin sitä oikein olisi. Teurastajaan saatiin Gootti-Kaija fiittaamaan ja mielenkiintoinen lopputuloshan siitä sitten lopulta syntyikin. Kaija lauleli vaan kertissä mukana, kun taas samalla itse mietin, että kuka hitto hän on ku vaatetuskin näytti tutulta. Aiemmin oltiin tosiaan niin kaukana katsomassa, että lähinnä tuijoteltiin VIP-alueen screeniä.

Vedetäänkö vai ei lopetti tuttuun tapaan setin. Mielestäni se biisi ei vain ole millään tavalla loistava, eikä muutenkaan ole ihan kohdillaan lopetusbiisinä. Niin vain on ja siihen on totuttava. Keikka olikin yksi koko festareiden parhaimmistosta, johon kenties palaan tuolla postauksen lopussa vielä.

Kätilöinnin jälkeen olikin aika tehdä päätös, jäädäkö odottamaan Nightwishiä toiseen riviin vai luovuttaa suosiolla paikkojen suhteen. Saatiin Niinan kanssa kriisikin siinä aikaiseksi, sillä en itse ollut läheskään yhtä kuollut kuin hän. Lähdettiin sitten kuitenkin pois alueelta hakemaan vettä ja ruokaa, ja myöhemmin eksyimme myös Turmion Kätilöiden nimmarointipöytään.

Tähän väliin vähän meikäläisen ulkonäköä tuolta päivältä. Laukussa on mukana myös musta kauluspaita, jossa on takana TK-sikiö a lá Sara. Hetken mielijohteesta otin paitaan poikien nimmarit ja Hannu innostui kovastikin kommentoimaan paitaa. Muutkin pohtivat, olinko tehnyt kyseisen leiman itse ja nimmaroivat tyytyväisinä. Valkeita tusseja ei löytynyt, joten nimmarit napottavat sitten sikiössä itsessään, mutta mitäpä pienistä!

Käytiin kuuntelemassa myös yksi biisi Kotiteollisuus-meininkejä. Istuttiin juuri syömässä nimmarointipisteen edessä, kun tutut sävelet alkoivat kuulua Rantalavalta. Syöksyin sinne kunhan vain sain Niinan nurmikolta ylös ja fiilisteltiin sitten yhteistuumin Satu Peikoista. Olipahan sitäkin biisiä tullut livenä kuulluksi kaipailtua, joten mahtavuutta että joskus toiveet käy toteen.

Kotiteollisuudesta survouduimme sitten kohti Stadion-lavaa ja Nightwishiä. Olisin itse halunnut sulloutua mahdollisimman eteen, mutta toinen osapuoli ei. Tästä saatiinkin kunnon kriisi aikaiseksi, mutta lopulta kuitenkin taivuin, pitkin hampain, mutta kuitenkin. Mentiin lavan vasemmalle laidalle nurtsille istuskelemaan ja pohdin, että teenkö tämän tosissani lempibändini kohdalla. Itseasiassa, tässä voisin heittää kysymyksen Niinalle: Olisitko itse valmis lähtemään pois Stam1nan toisesta rivistä kesän ainoalla keikalla - jonka jälkeen ei olisi tulossa mitään. Ehkäpä sitten tajuat miksi se mulle oli niin vaikeaa.

Ei sillä, että valinta olisi ollut millään tapaa huono. Vain se pisti silmään, että porukka osasi tosiaan vain Nemon ynnä muut. Sitten katseltiin tyhmänä meitä, kun laulettiin kaikki biisit raikuvasti nuotin vierestä.

Intro olikin jotain ihan ihmeellistä kyseinen kipale taisi olla Hans Zimmerin Roll Tide. Eli tutummin Crimson Tide. Mietin että biisissä on todella paljon tuttuja teemoja, mutten todellakaan tunnistanut kyseistä introa. Nyt uudelleen biisiä kuunnellessa tajuan, että intro oli biisin alusta, kun taas esimerkiksi Eralla oleva intro on vasta biisin loppuvaiheilta. A'vot.

Eka biisi oli tuttuun tapaan Storytime. Tämän aikana vielä istuttiin. Päätettiin, että ennen kertsiä ei saa nousta seisomaan ja siellä sitten istuttiin melkeen vasten tahtoa. Lopulta kuitenkin antoi itselle luvan nousta istumaan ja fiilistely saattoi lähteä kunnolla käyntiin. Alun hittiputkessa ei tosin erityisemmin ihmeitä ollut, Storytime - Wish I Had an Angel - Amarath. Sitten päästiinkin asiaan ja Scaretale alkoi hiukan karmivalla tavallaan. Tässä vaiheessa otin kameran käteeni ja päätin kuvata seuraavan biisin tuli mitä tuli.

Se päätös olikin sitten ihan mielenkiintoinen, nimittäin seuraavana kuultiin yksi mulle rakkaimmista biiseistä, Ever Dream. Kuuntelin vaan, että kuulostaa niin helvetin hyvältä, mutta en tajunnut mikä biisi on kyseessä. Kysyin sitä Niinalta ja sain vastaukseksi "NO EVER DREAM, URPO?!" tai jotain vastaavaa. Tuli vähän semmonen wtf-olo, mutta kyllä se siitä sitten. Kuvasin sitten biisin kokonaan ja kameran heilumisesta voi sen päätellä, että taisin olla aika fiiliksissä!

1. 
   Yllätyin, kun Anette postasi Kuopiorockin kuulumisensa ja tämä mun video oli siinä sitten mukana, siitä tuo katsojamäärä. Tämän jälkeen jatkettiin hyvällä meiningillä I Want My Tears Backiin, jossa vedettiin kunnon karkelot ja mukaamme pyörimään käsikynkkää innostui myös eräs pariskunta vierestämme. Loistavuutta!
   
   Come Cover Me:tä en ollut aiemmin ikinä kuullutkaan, mutta pakko sanoa, ettei sen sovitus toiminut läheskään yhtä hyvin kuin Ever Dreamin. Ever Dream yltää lähes samalle tasolle molemmilla laulajilla mun sydämessä, mutta Come Cover Me:ssä korkeimpien laulujen kohdat vaan kuuluu nais- ei miesäänelle.
   
   Finlandia syysillassa oli loistavuutta, mutta mulle se ei ole koskaan ollut yhtä merkittävä biisi kuin seuraava Last of the Wilds. Mä en varmaan koskaan kyllästy tuohon biisiin. Ja joka kerta, kun se tulee livenä, siihen vaan kuuluu laulaa Erämaan Viimeisen lyriikat. Aina. Tuntuu oudolta, että joskus tämäkin biisi ei enää kuulu settiin. Nyt se on vaan joka kerta yksi keikan kohokohdista.
   
   
   
   Seuraavankaan biisin kohdalla en joutunyt pettymään, toisin kuin edellisellä keikkareissulla. Ei sillä, että bändi Planet Helliä Jyväskylässäkään olisi pilannut, mutta tällä kertaa fiilis nousi ihan hulluihin lukemiin. Muistan yhä, kuinka huusin Niinalle "THE FIRST ROCK THROWN AGAIN, WELCOME TO HELL MY LITTLE SAINT!"-kohtaa ja yritin pysyä housuissani, paitsi että mulla oli hame. Ehe ehe.
   
   Ghost River on mielenkiintoinen livebiisi, ainakin mielenkiintoisempi ja paremmin kuuntelua kestävä kuin levyllä. Nemo puolestaan, noh, kuuluu settiin, eikä siitä sen enempää. Over the Hills puolestaan jälleen kerran sai karkelot aikaan ja pompittiin itsemme ihmeelliseen hurmostilaan, mikäpäs siinä! On sinällään aika karua, että yhdet parhaimmista säväreistä aiheuttaa biisi, joka ei ole edes bändin oma. Tulkinta on vaan jotakin niin upeaa ja mä jotenkin yhä näen tässä biisissä vanhan Nightwishin. On upeaa, että bändi ylipäätään tätä esittää. Tiedän, että monet tätä valintaa kritisoivat sillä, ettei biisi ole alunperinkään edes Aneten aikana coveriksi mukaan levylle otettu. No juuri siksihän tämä onkin niin. ♥
   
   
   
   Song of Myself jälleen kerran oli toimiva, vaikka taustascreenistä näkyikin meille asti vain puolet. Last Ride of the Day puolestaan nivoi koko keikan upeasti yhteen ja abracadabrat vaan raikuivat Kuopion yössä bändin soitellessa viimeisiä sointujaan. Imaginaerum ei ole itselleni ollut koskaan niin paikallaan kuin tuolla keikalla. Samaan aikaan kaunis lopetus keikalle ja samaan aikaan loistavat mittasuhteet isolle ilotulitukselle antava biisi aiheutti kylmän väreitä useissa kohdissa.
   
   Oli myös mukava päästä juttelemaan eturivin kavereille, sillä aiemmin ei siihen ollut mitään mahdollisuutta. Tästä kiitokset kuitenkin kuuluu festarin järjestäjille - kukaan ei tullut häätämään pois alueelta, vaan sai hengähtää rauhassa ja tehä sotasuunnitelmia seuraavia reissuja varten.. ;)

Tällainen oli siis minun Kuopiorock 2012. Kaiken kaikkiaan festarikokemus oli yksi parhaimmista koskaan. Yleinen hyvä fiilis ja loistavat keikat jäävät varmasti mieleeni tästä yhdestä elämäni parhaimmasta viikonlopusta. Asennetta oli monissa keikoissa, mutta parhaimmiksi minulle kohosivat Eläkeläiset, Verjnuarmu, Turmion Kätilöt ja Nightwish. Korpiklaanikaan ei kaukana tuosta listasta ole, mutta Eläkeläisten pittimeno pieksi sen sitten kuitenkin.

Nightwishinkin keikka oli yksi koko kyseisen bändin keikkahistoriani parhaimmista, mutta nyt mua alkaa mietityttämään, tuleeko musta sellainen hiimailija, etten koskaan edes yritä eturiviin. Helsinginkin keikalla taitaa käydä niin, joten saapa nähdä. Rakkautta tämmöset festarit kuitenkin on, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Hienoja ihmisiä, loistavia pittejä, upeita bändejä ja mikä tärkeintä - loistavaa fiilistä täydellisen musiikin kylkiäisenä, mikäs sen parempaa!