Somehow I never leave this deadhouse - somehow I don't mind being gone. / Deadhouse - Katatonia

No onpahan tuota taas taukoa tullut pidettyä. Vihdoinkin mulla olis teille jotakin kerrottavaa keikkojen muodossa ja muutenkin tuntuu, että ideoita uusiin postauksiin olisi riittämiin. Olen tässä lähes kuukauden aikana löytänyt ihan uusia rakkaudenkohteita musiikkiskenestä, joista vihdoinkin voisin ehkä enemmänkin rueta rustailemaan. Toivottavasti tämä fiilis ei ole mikään ohimenevä aktiivisuuden puuska, sillä tosiaan te 32 lukijaa ansaitsisitte kyllä parempaankin..

Tasan viikko sitten starttasin hyvinkin pitkälle näihin aikoihin junalla kohti Jyväskylää. Sitä ennen kuitenkin väänsin biologian koetta ihan tosissani ja jumitin mediateekissä odotellen seuralaistani. Mahtavuutta oli kuulla myös se, että koko viikon eipäs-juupas -pelissä häviöllä ollut kaverini pääsi hänkin pyörähtämään Lutakossa. Pitkään aikaan ei oltu nähtykään, joten oikein mukava reissuhan tästä oli tiedossa, vaikka torstai-iltana fiilis olikin jotain ihan muuta.

Junalla Pieksämäelle ja siellä tuttuun tapaan kaveri sai odotella meidän junan saapumista ihan kunnolla, mutta ihan käsittämättömällä tsägällä meille oli myyty vastakkaiset paikat samasta Pieksämäki-Jyväskylä -vaunusta. Siinä sitten rupateltiin tovi ja lopulta jakaannuttiin päämäärässämme kuka minnekin. Meidän tie vei Lutakolle (se tie oli kuitenkin melko kivinen ja kuoppainen.. Kuka muka voi hiffata nopeasti, mistä kohtaa mihinkin pitää mennä ku kaiken maailman rakennusbokseja siellä ympäriinsä on?) Nojoo, lopulta selvittiin oville ja minä jäin sinne jumittamaan muiden Oonan ja Jirin suunnatessa hotellille. Seuraa tosin sain heti ja mukavasti jonottelu siinä sitten menikin, varsinkin kun itse vietin vajaat pari tuntia hakien ruokaa ja lagaten hotellissa, hupsista heijaa.

Pitää kyllä sanoa, että hienoa toimintaa Lutakon heeboilta antaa porukan käydä lämmittelemässä ja kusella ja lopulta kertoa joillekin ihmisille muutaman minuutin seisomisen jälkeen, että: "Joo, sori, ette pääse sisään  jossei löydy lippuja jo etukäteen. Ovilta myydyt loppuu tähän".  Huimat 18 kappaletta niitä olikin sitten jäljellä. Muutenkin Lutakko on aina yhtä mukava keikkapleissi, ku järkkärit osaa asiansa ja vettä kannetaan eturiiviinkin enemmän kuin olisi tarpeen.

Illan aloitti yhdysvaltalainen Junius, joka ei kyllä mua ainakaan sytyttänyt. Paikalla olijoista muutamat siitä kuitenkin tykkäsi, vaikka meno olikin sitä luokkaa, että teki mieli kävellä eturivistä helvettiin. No, toteutinhan minä sen heti bändin lopettamisen jälkeen. Alcest puolestaan kolahti jo paremmin, vaikka tämäkin bändi kärsi hiukan siitä, ettei miksausta tehdä kunnolla muuten kuin pääesiintyjälle ainakaan laulujen osalta. Alcest kuitenkin sai porukkaan jo liikettä ja kyllähän sitä ihan ilokseen seurasi, vaikka muuten tuttu bändi ei mulle kyseessä ollutkaan.

Lisää tuttuja tuli moikkailtua, ja lopulta junailijaystävänikin liittyi seuraamme toiseen riviin, terkkuja siis! Katatoniaa ennen alkoi vihdoinkin tulla hiukan keikkafiilistä, mutta olin edelleen vakaasti siinä uskossa, että niskojanihan en liikuta. Juu-u. En.

Jo junassa spoilattu settilista näytti kuitenkin melko messevältä minunkin makuun, ja jossei muuta, niin pituutta tässä ainakin oli. Itse jäin kuitenkin kaipailemaan Walking by a Wireä ja Evidenceä, mutta kaikkeahan ei voi saada. Totta kai myös Departer olisi ollut jotain niin ♥.

1. The Parting

2. Buildings

3. Deliberation

4. My Twin

5. Burn the Remembrance

6. The Racing Heart

7. Lethean

8. Teargas

9. Strained

10. The Longest Year

11. Soil's Song

12. Omerta

13. Sweet Nurse

14. Deadhouse

15. New Night

16. July

17. Day and then the Shade

18. Dead Letters

19. Forsaker

20. Leaders

Tämän postauksen väsäämisessä tulikin sitten melkoinen tauko, kun biologian alkoi ja piti ihastella mm. matikanopettajamme lapsenlasta. Settilistaan jos nyt takaisin palailisi, niin setti alkoi semmosella Andersin laulusuorituksella, että melkeen kylmät väreet se ainakin mulla sai aikaan. The Parting kuulostaa biisinä yksistään ihan kurakamalta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Kyseessä on ehdottomasti yksi Dead End Kingsin parhaista biiseistä. Buildings ei puolestaan ihan levymuodossa mulle kolahtanut, mutta hyvinhän tuo livenä tuntui soivan.



Tähän väliin pakko sanoa, että se fiilis ku kaveri huutaa korvaasi: "SEURAAVA ON DELIBERATION!" ja sekuntia myöhemin kuuluu "..And the next song is deliberation!"... No toisaalta, en usko että setin samanlaisuus haittasi häntäkään, eikä todellakaan ainakaan minua. Tuntui, että bändikään ei ollut jumiutunut ihan samoihin kaavoihin, kuten tällä kertaa mainitsematta jätetyllä bändillä tapana on.. Ei kyllä haitannut minua yhtään, mutta toisaalta, enhän ollut nähnytkään edellisen illan keikkaa toisinkuin junassa listaansa esitellyt toverini.

Oltaisiinko juuri päästy My Twiniin asti, kun mun niskat sitten pääsi hommiin. Tietenkin jälkikäteen ajateltuna moshaaminen on aina yhtä typerää, kipuilu seuraavina päivinä on niin kamalaa. Eipähän siinä muukaan auttanut, kun mun järkytykseksi koko porukka oli heti ekoista tahdeista asti niin hyvin mukana, ettei mitään rajaa. Setti jatkui muutaman biisin muodossa, kunnes taas viimeistään mun korvia hyväiltiin Teargasin muodossa. Olin saanut kyseisen kipaleen keikkaa edeltäneellä viikolla avattua ja salaa toivoinkin sitä settiin, ja sieltähän se tuli.



Loppukeikan kohokohdat mulle muodostivat The Longest Year, Omerta Sweet Nurse, Deadhouse (!!!), July, Dead Letters ja Forsaker. Tuohon Deadhouseen palatakseni, miten mikään biisi voi olla niin mitäänsanomaton mutta silti niin nerokas ja täydellinen?! Ne, joille Katatonia ei ole tuttu, ja ne, jotka olen käskenyt kyseisen biisin kuuntelemaan, mutta ketkä eivät oo sitä tehny nii nyt alkais olla aika tuntea pisto sydämessä ja viimestään klikkailla tuosta play-napista:



Olisin muuten laittanut jonkun livevedon, mutta monessa niistä biisi kuulosti aivan eriltä kuin albumiversiossa. On luksusta herätä aamulla, tiedostaa että päässä soi biisi ja tajuta sen olevan sellainen, joka ei periaatteessa vaadi edes hirvittävää pelleilyä nuottien kanssa. Tämä on jotenkin niin tasapaksu biisi, mutta silti yksi Katatonian parhaista.

Omertaa en ollut, pakko myöntää, edes koskaan kuullut. Se kuitenkin kolahti myöskin erittäin kovasti ja keikan jälkeen se onkin soinut kaiuttimistani varsin monta kertaa. Yhteneväisyys johonkin Sonatan biisiin tai ainakin johonkin heidän livevetoon on huomattava, mutta kertokaapa joku mihin, jos tullee mieleen.

Kaiken kaikkiaan keikka oli setin osalta aivan loistava. Yleisön meininkikin oli ihan huipussaan, mitä nyt %-tarjoilu vähän ongelmia aina saakin aikaan. Crowd surfingiakin porukka intoutui harjoittamaan, vaan aika nopeasti tämäkin kyseinen sankari takaisin lattialle päätyi - onneksi. Ensin samainen herra yritti päästä lavalle minun ja sillä hetkellä vieressäni olleen naisen välistä. Onneksi kuitenkin sain kyseisen naisen pohtimaan juttuja, ja tajuamaan sen, ettei miestä todellakaan saanut päästää lavalle. Itseäni pelotti kokoajan, että missä vaiheessa tämä kyseinen sankari menettää hermonsa minuun ja iskee minut polvella vasten eturivin kaidetta ja kiipeää yli. 



No onneksi ei missään vaiheessa.. Muitakin vittumaisia elementtejä toki oli, kuten känniääliöiden tunkeminen eturiviin. Toisaalta, tämä samainen urpo päästi sitten itselleen tuntemattoman naishenkilön paikalleen eturiviin jossain keikan puolivälin tienoilla, wtf? Harmi kuitenkin kavereilleni, joista toinen lensi eturivistä helvettiin, mutta no, pittää opetella pitämään puolensa.

Tämä kyseinen keikka kiilasi kyllä monta loistavaa keikkaa tieltään ja päätyi keikkojeni top 4:seen ihan huomattavalla ylivoimalla, varsinkin jos ottaa huomioon sen, että kyseessä oli bändin ensimmäinen keikkani eikä vertailupohjaa ollut siis olemassa. Sen verran voin kuitenkin vinkata jo nyt, että viimeiseksi se ei todellakaan jäänyt, vaan eiköhän oteta tällainen trippi uudestaan viimeistään silloin, kunhan seuraavan kerran bändi Suomen kamaralle saadaan. Tämä kyseinen reissu ei kuitenkaan päättynyt minun osaltani tähän, vaan jatkoa on tulossa tässä lähipäivinä.