Ei askeltakaan, ei sanoja, en löydä enää tarvetta karata. Jos totuus ei pala tulessakaan, oli paluuni oikein ja puhe turha. / Kadonneet Kolme Sanaa - Stam1na

Keikkareissuista viimeistä viedään ja tämä saattaakin olla viimeinen keikkapostaus pitkään aikaan, sillä keikkakevääni näyttää hyvin harvalta, toisin sanoen tyhjältä. Todellakin haluaisin reissata johonkin vielä tässä pitenevinä kevätpäivinä, mutten oikein mitään järkevää ole löytänyt..

10.3. lauantaiaamuna herättiin ennen kahtatoista ja siinä sitten tehtiin kaikki oleelliset ja epäoleelliset jutut ennen kuin suunnattiin keskustaan. Oli tarkoitus lähteä pienemmällä porukalla, mutta armaat tulevat naapurimme pyyhälsivät sisään ovikoodillamme, ja mun olo ainakin oli 'häh?' siinä tilanteessa. Neljästä tuli seitsemän ja matka kohti Jyväskylän kirppareita saattoi alkaa.

Tätä ennen olin kuitenkin saanut päähän piston, joka liittyi teen keittämiseen. Se ei ollut kovin järkevää, sillä annoin teeveden kiehua ihan rauhassa tuliseksi, koska en jaksanut nousta. Rupesin kaatamaan vettä mukeihin, mutta suurinosa siitä päätyi hieman alemmalle tasolle, meikäläisen jalan päälle. Kipu oli aivan sietämätön. En ole koskaan millään kuumalla esineellä niin pahasti itseäni polttanut, palanut alue lähenteli kämmenen kokoluokkaa ja oli oikean jalan ulkosyrjässä. Kyyneleet silmissä syöksyin Jainan ohjeista vessaan tunkemaan koipeani lavuaariin. (En ymmärrä miksi itse jäädyin, enkä todellakaan ajatellut kylmän auttavan millään tapaa). Huusin kivusta ja kirosin kokoajan mokani ajoitusta. Bepanthenia jalalle ja liikkaamaan kohti apteekkia, johon muut olivat matkalla hengityssuojainten takia, niistä lissee tuonnempana!

Haavaan sidettä päälle ja shoppailu saattoi alkaa. En ostanut kyllä juuri mitään, sillä vauhti hidastui ihan merkittävästi jalan takia. Muut suuntasivat pikku hiljaa hotellia kohti (joka oli Äxästä ym ydinkeskustasta, jossa pyörimme, about 150m päässä..) ja minä ja Miia käväisimme Subwayssä hakemassa ruokaa, jonka jälkeen otimme suunnaksemme Äxän. Itse en siis ollut käynyt keväisissä nimmarointisessioissa kertaakaan, joten ihan vaan jo sen takia halusin käydä ja sain kuin sainkin roudattua Miian mukaani.

Pohdittiin hämmentyneinä kaikkien euforisia ilmeitä, kun he tulivat ovista ulos, kun itse seisoimme vielä ulkona. Sisälle päästessämme menin tsekkaamaan pienen levykaupan metallipuolen ja ostinkin Enskojen Dragonheadsin. Myyjän kanssa vähän hidasteltiin ja Miia katto meikää aika pahasti, kun survoin vasta korttia laitteeseen. Käskin häntä päästämään porukkaa edelle, sillä en ihan heti joutunut. En tiedä, miksi pienet ihmiset vainoavat minua, mutta tälläkin kertaa eteeni tuli pieni poika ja hänen isänsä. Emil heittäytyi uteliaaksi ja kyseli pojan ikää. Kuusi vuotta tuli vastaukseksi, johon Emil jatkoi, että ensi vuonna kouluun.

Siinä sitten Hyrde rupesi laittamaan nimeä minunkin korttiin (Eikö se ole hienoa, että on kortti, jossa lukee toisten nimiä. Ergh?) ja Pexin tullessa vuoroon lohkaisi hän: "Minkäs ikänen sie sitten oot?" Tuumasin etten kerro ja sain vastaani hymähdyksen. Pexi on ilmeisesti niin stereotyyppinen mies kuin olla voi: tyyppi juttelee mulle, muttei voi samaan aikaan nimmaroida lappua ilman mokia. Monta viivaa alla oleviin tynnyreihin piirtäneenä Kaikan seuratessa vieressä Pexi sai lopulta kokea Kaikan kyllästymisen. "Kato täällä on tilaa, kirjota vaan tänne!" tuumasi Kaikka piirtäen pönttöön ympyrän aivan helvetin kauaksi nimmarointilapusta. Seuraava osio tarinasta on itsellenikin hiukan hämärän peitossa, siitä kertonee tämä seuraava kuva..

Niin. Kaikka, miksi oi miksi? Jee, mulle on omistettu tynnyri Jyväskylän Äxästä? Hienoa. Nojoo, hämmennys oli melkoinen ja lappuunikin päätyi tekstiä Saralle kuitenki (?) eli ehkei tosiaan kaikkea tarvitsee ymmärtää. Tilanne oli vähintäänkin koominen ja aiheutti repeilyä vielä paljon jälkeenkin päin..

Suunnattiin hotellille tunniksi ja siellä sitten aloittelimme ja söimme mahat kukkuralleen, jonka jälkeen porukka sai stressikohtauksen ja oli suunnattava Lutakon pihaan. Siellä bongattiin tuttuja ja itse uusiakin moisia.  Poppoota olikin yllättävän paljon, mutta sää miljoona kertaa kivempi kuin edellisenä päivänä vaikka käytännössä kuralammikossahan siinä istuttiin.. Jonossa oli tuttuun tapaan ihme säätöä, mutta Lutakon työntekijät siihen sitten tulivat ilmoittamaan, että 15 ensimmäistä pääsee kahvilaan sisälle. Nopean laskutoimituksen jälkeen totesimme, että porukkamme menee puoliksi. Sanoin jääväni ulos ihan suosiolla, sillä minulle ei illan tavoitteena ollut eturivi, vaan pitti, jonne toivoin jalkani kanssa selviytyvän..

Noora hyvänä puhujana päätti sitten kertoa työntekijöille, että myö ollaan sammaa porukkaa ja koska meitä on vain neljä, emmekö mekin pääsisi sissään. No päästiinhän myö, kiitosta vuan niille mukaville naisille. Siinä sitten rupateltiin ja kehiteltiin sotasuunnitelmia keikkojen ajalle. Narikointi sujui mallikkaasti ja minäkin selvisin jalkani kanssa ylös ehjin nahoin. Linnottauduttiin lavan vasemmalle puolelle pariin riviin, sillä koko poppoo ei eturiviin siinä vaiheessa vielä mahtunut.

Aikaa tapettiin heittämällä maailman paskinta läppää ja käyttämällä toisiamme selkänojina. Myös tekemällä sotasuunnitelmia hengityssuojaimien varalle. Yritin myös ostaa Rytmihäiriön paidan, mutta sitä oli kokoa S, juhuu! Eli en ostanut. Täyteltiin vesipulloja ja käytiin toivomassa dj:ltä Kätilöitä tai muuta industrialpöperöä. Ei kuulema ollut, sillä oli just levyvalikoimaansa pistänyt uuteen uskoon ja mukana oli vain thrashia, mutta kyllä sieltä yksi industrialtyyppinen biisi juuri ennen Rytmistä saatiin, a'vot! Taidettiin myös bongailla ennen kyseistä vetoa Look-a-like Ben Varon tyyppejä, aijai!

Rytmihäiriötä katsoin itse eturivistä, sillä Annikan kanssa pyöräytettiin paikat toisinpäin ja olihan Rytmihäiriö siinä vaiheessa vielä se, josta oikeastaan lippujen hinnan maksoin. Keikka oli tosi jepa, settilistakin parempi kuin edellisenä päivänä. Oli Kähinää Krouvissa, Koska Saatana Sanoo Niin, Jumalatonta näytelmää ynnä muuta meikäläisen tajuntaan iskeviä biisejä. Erityisesti tuo eka toimi niin hemmetin hyvin. Unen välispiikit olivat sarjaa "Eilen meille tuli yksi tyyppi sanomaan, että miks meidän kaikki sanotukset koskee Saatanaa." Niin, no koskeehan ne myös Gambiinaa..

Stam1naan taas pyöriteltiin paikkoja ja saatin kuin saatiinkin koko poppoo eturiviin minua vaille. Eturivi ei itseäni edes juurikaan houkutellut ja onnekseni tajusin, että monta metriä molemmille puolille jatkuu ystäviäni, eli vaikka kakkosrivissä liikkuisin sivuttain, saisin aina otteen kaiteesta, eikä minulla pitäisi olla mittään hättää. Jäin Jainan taakse ja setti potkaistiin käyntiin Pahalla Arkkitehdillä. Tsiisus, että toimi! Olin pelännyt setin koostuvan lähinnä uusista biiseistä, sillä en ollut uutta levyä juurikaan kuunnellut. No, vitut, ei koostunut! Jesh!

Seuraavana tulleesta Rabieksesta ei mulla oo mitään muuta muistikuvaa, kuin se, että syljin suustani eturivin tukkaa ja väänsin kättä paikastani vieressä seisoneen tytön kanssa. Oli hämmentävää, että tyyppi tunki kokoajan, vaikkei se edennyt sillä mihinkään? Paine tuli vain toiselta puolelta, eikä suinkaan jokaiselta niinkuin oletin, eikä pittikään ollut alussa juuri mitään Rytmihäiriön pittiin verrattuna.

Tavastia palamaan jatkoi uusien biisien listaa, mutta Väkivaltakunta herätti mut horroksesta. Niskoille kyydin antamisesta ja jalan suojelua, siitä on hyvä biisi tehty! Stam1na on bändin parhaimpia levyjä ja olin jo luopunut toivosta, sen biisien soiton kohdalla, sillä bändiä enemmän kiertäneet olivat vähän siihen suuntaan vihjailleet. 2/4 ensimmäisistä biiseistä kyseisen levyn kipaleita, not bad!

Puolikasta ihmistä minulle oli hehkutettu paljon ja osasin jopa sanoja joihinkin kohtiin. Biisi avautui keikalla osittain ja myöhemmin hotellilla jutellessamme vielä enemmän. Pakko sanoa, että tällä hetkellä kyseinen viisu toimii eräille puhelimeni soittoäänenä, hupsista!

Sieppasin kameran käteen videointitarkoituksessa ja kirosin heti, että kuinka voin ajoittaa juuri Jäteputkiaivojen aikaan kuvaamiseni. Noh, tiesin videon olevan täyttä skeidaa, mutta annoin mennä nauhalle ja keskityin kuvailemaan biisissä kavereideni menoa. Lopputulos ei kuitenkaan ollutkaan läheskään niin kamalaa kuin kuvittelin ja niinpä pääsette tsekkamaan Lutakon meininkejä tästä alempaa.

Lepositeissä porukka sai kaipaamansa tauon hetkellisesti, mutta rakkauden ilosanomaa ylistävä Likainen Parketti räjäytti monen tajunnan, omanikin. Voi jumalauta, olisinpa ollut pittaamassa tämän aikana. Pitissä saatiin ilmeisesti jopa rahvaat miehet toisiaan pussaamaan, on se melekosta tuo mussiikki!

Hengähdystaukoja ei suotta enää suottu, vaan seuraavana vuoroon pääsi toiveradion kautta settiin ponkaissut Muuri. Tajutonta kuinka 2010 Kiuruvedellä en biisiä edes tiennyt, mutta tällä kertaa yhteislaulut Miian kanssa oli aika tajunnanräjjäyttävä kokemus. Aivan mahtavuutta! Tässä vaiheessa aloin oivaltaa, että tosiaan tämä keikka taitaa ponnahtaa aika ylös mun arvoasteikolla ja niinhän siinä sitten kävikin.



Eloonjäänyt kolahti livenä tuollaisen putken jälkeen vielä paremmin kuin normaalisti ja sen kertsin aikaiset kylmät väreet on vaan jotakin niin käsittämätöntä. Toivottavasti teille lukijoillekin on tämä kyseinen viisu auennut, jäätte muuten paljosta paitsi. Viimeisen Atlantiksen parhaita biisejä Tsunamin ja Viestintuojan ohella. Muuten kyseinen levy ei mulle oikein toimi, mutta nämä kolme takaa lähes aina Stam1na-fiilaroinnin!

Uudet biisit oli sopivasti ripoteltu ympäri settiä, eikä Ei Encorea edes haitannut tuollaisen putken jälkeen. Tätä seurannut Arveton on Arvoton puolestaan sai eturivin tyypit varoittamaan mua, että nyt muuten räjähtää. Koipi ilmaan, sillä tähän mennessä olin sitä hyvin pahemmilta iskuilta suojellut. Koko vitun ensimmäinen säkeistö ja kertsi yhdellä jalalla pomppimista. Aivan käsittämätöntä. Ei ollut tarkoitus, mutta oli paljon helpompi pomppia ja fiilaroida kuin jumittaa vaan paikallaan. Pohdin muuten jälkeen päin, miksi vasen jalkani on kipeämpi kuin oikea. Nojoo, jos pompit suurimman osan biisistä yhdellä jalalla, ei liene edes kyseenalaista..



Encore antoi sen pienen juoma- ja hengähdystauon. Pakko muuten todeta, että vesipalvelu on pelannut erittäin hyvin kaikilla kolmella keikalla, joilla nyt parin viikon sisään olin. Encoren ekana toimi Valtian Uudet Vaateet ja jälleen mentiin. Ennen sen alkua tein oikeasti aika uhkarohkean päätöksen Miian käskyttämänä ja painuin pittiin. Päätin, että jalkahan kestää ja kestihän se. Meno oli aika hurjaa, sillä pitissä oli lähinnä kolmeakymppiä lähenteleviä parimetrisiä ukkoja, jotka eivät enää ihan tikkukunnossa olleet. Toisinaan pelotti, että rusennunko sinne, mutta onneksi siellä oli pari nuorempaa jätkää, joista toisen kanssa päädyin aina pitin sivustalle moshaamaan ihan pahimpien riehumisien aikana.

Encore jatkui Kaken (?) pitkän välispiikin johdattelemana kohti seuraavaa biisiä. En oikein osannut odottaa enää yhtään mitään, otin vain vastaan sen, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Huomasin kaikan heiluttelevan viittä sormea ja nielaisin, oikeasti, vaati jonkin verran lähteä paskana olevan jalan kanssa Viiden laukauksen pittiin, mutta niinhän sitä sinne mentiin, enkä edes ottanut pahemmin osumaa. Porukka oli onneksi melko selvänä ja siksi pitti toimi oikein ja kaikki kiskottiin ylös heti kaaduttua sun muuta. Huhhuh, aloin olla tämän jälkeen fyysisesti niin lopussa, sillä keikka oli ollut iha helvetin raskas äänelle ja fyysisestikin.

Viimeisen biisin ajan päätin selvitä pitissä ja kun "Seisseisseisseis!" -huudot alkavat, nousee olo lähelle euforiaa. Pitti suureni samassa monilla ihmisillä ja meininki kohosi kattoon. Lähinnä silmät kiinni pitin keskustassa huutaen sanoja ja ottaen muiden iskuja vastaan törmeillen muihin, mah heaven! Oli huikeaa nähdä raavaat miehet pomppimassa tasajalkaa, ja Kaikkakin otti mallia pitistä ja loikki vaikka kuinka kauan pitin mukana, lavalla tosin. PERRRRFECTO!

Jätkät pois lavalta ja järjettömät "STAAMIIINAAAAA!" -huudot kehiin. Saatin ukkelit vielä lavalle vetämään setistä poiketen erästä biisiä. Vikana ei suinkaan ollut Pakkolasku (luojan kiitos!), vaan tämän neidin lempilevyn kipale..


Miia onnistui kalastamaan settilistan, joten tässä teille kuvvaa siitä, minkä pohjalta itse tätä kirjoitin. En todellakaan olisi muistanut biisien järjestystä ilman tätä,  mitä työ oikeen kuvittelitte! ;)

Illan viimeisenä hitaana nimittäin toimi Kadonneet Kolme Sanaa. Tajutonta, miten koko loppuunmyyty Lutakko rallatteli biisin sanoja aivan täysillä. En ymmärrä kuinka itsekään sain enää ääntä lähtemään, mutta en kyllä ymmärrä sitäkään, kuinka palasin toisen rivin paikalleni fiilistelemään biisin loppuun. Koko lava oli aivan liekeissä kuten yleisökin, sillä Hyrde yhtyi biisiin vasta toisen kertsin aikana ja vain ja ainoastaan taustoja laulamaan. Lyriikanpätkät raikuivat ympäri keikkapaikkaa ihan yleisön toimestakin. Voi veljet, tämmöisiä keikkoja lisseelisseelissee! Aivan mahtavuutta.

Kuten kaikki hyvä, niin myös tämäkin loppui aikanaan. Mä olin siinä vaiheessa aivan poikki, en koskaan ennen ole ollut vain aivan hiljaa siksi, etten oikeasti pysty, ja jaksa puhua. Porukkaa lähti kohti narikkaa, mutta me jäätiin ylös vetämään hiukan henkeä. Istuttiin Nooran kanssa lattialla aivan puhumatta ja yritettiin vain saada muilta vettä ja itse myös hiukan rauhoituttua. Vielä puolen tunnin jälkeenkin vedin happea aivan kuin viimeisten K3S:n sekuntien jälkeen. Olin fyysisesti niin loppu, ettei mistään meinannut tulla mittäään.



Aikaa tapettiin rauhassa sisällä ja porukka alkoi vetäytymään ulos päin. Jäin itse vielä jumittamaan Unen viereen, sillä halusin kiittää jätkää loistavasta keikasta. Asiat ei kuitenkaan menny ihan niinkuin piti ja lopulta löysin itseni selittämästä hänelle: "Kaverit lähti just hotellille ja niillä on mun takki, perkele. Ite jumituin tähän siks, että pittää kiittää sua mahtavasta keikasta. Oli kuulema parempi setti tännään ku eilen, ku olin itse eilen tsekkaamassa Nightwishiä." Rupateltiin hetken aikaa melko kännisen ukkelin kanssa, jonka jälkeen lähdin metsästämään kavereitani, jotka eivät kaikesta huolimatta olleetkaan lähteneet hotellille, vana odottivat takkini kanssa ulkona. Hups. Sori. :D

Hengailtiin ja vihdoinkin itsekin saatoin kertoa kokemuksia keikasta. Juteltiin kauempana Niinan ja Jainan kanssa, kunnes livahdettiin muun porukan luokse, jossa Hyrde ja Reetta jo keskusteli varsin toimeliaasti Nightwishistä. Tuli myös selvitettyä Hyrden mielipide laulajavaihdokseen, jos karaokelaulaja siitä hiukan antaa osviittaa. Napsittiin kuvia ja fiilisteltiin hyvvää keikkaa, varsin jepa tapa kuluttaa iltaa!

Hiusmuotia suoraan Lutakosta. On rastaa, paskaista lettiä ja kampausta!

Muut hipsivät jo hotellia kohti, kun Jainan ja Miian kanssa jäätiin vielä Emilin kanssa vaihtamaan sananen (lihasta. ei.). Tytöt halus ottaa maskikuvan, mutta Emilillä ei ollu moista ja siksipä innostuinkin heittämään maailman paskinta läppää viiksistä. Lopputulos oli sitten tämä, hämmentävää, mitä yhtäläisyyttä näissä sitten on?

Kuultiin myös vähän paskoja uutisia bändiläisien tavaroita ajatellen ja siksipä jäi hiukan paska fiilis tyyppien puolesta. Noh, eipähän sitä mittään ossoo! Ilta jatkui hotellilla paskanjauhannan merkeissä ja vihdoinkin suihkull ja ruoalla. En oo varmaan koskaan syöny niin hyvää Subia ku sinä yönä! Porukasta alkoi pikku hiljaa loppua veto, ja katsoimmekin parhaaksi ottaa muutaman tunnin yöunet ennen kotimatkaa.

Summa summarum, keikka pisti taas omaa top 5:sta uuteen uskoon. Stam1nan paras kokemani keikka aivan ehdottomasti ja lopputuloksena on kova pohdinta, olisiko joku kevään keikka sopivan matkan päässä täältä. Kesällä viimeistään pääsee yhtyettä näkemään ja silloin pittää kyllä olla tienpäällä taas isommalla kaveriporukalla. Loistavuutta sanon mä!