Into thy hand I commend my spirit, tgether we go down with our people. / A Rose for Epona - Eluveitie

No, eipä taida tämä levyarvostelu enää ihan tuoreeltaan ehtiä.. Eluveitien Helvetios oli alkuun järkyttävä pettymys. Levyltä ei oikeasti löytynyt mitään. Monta aamua yritin kuunnella hammasta purren kaikkia raitoja, mutta ei.

Sitten eräänä päivänä intouduin kuitenkin kokeilemaan levyltä yksittäistä ennalta tuntematonta biisiä, Alesiaa. Kyseinen biisi toimikin avaimena koko levyyn ja tuosta päivästä lähtien voinen sanoa, että tämä on 2012 kevään teemalevy. Kolahtaa tosi lujaa edelleen! Levy on pikku hiljaa paljastanut parhaimpia puoliansa, mutta silti lähes joka kuuntelukerta oppii jotakin uutta.

Avausraita, Prologue, on tosiaan avausraita. Puhetta ja vähän soittimia. Jeejee. Ei kiitos. Toisessa biisissä pukataan vaunuihin liikettä ihan kunnolla nimikkoraidan muodossa. Helvetios toimi singlenäkin erittäin hyvin, mutta levyn kokonaisuudessa tää nousee yhdeksi parhaimmista biiseistä. Viulun pääosa keskellä biisiä toimii erittäin hyvin.

Luxtos on näitä biisejä, jotka sekoittuvat toisiinsa. Eluveitiellä on muutenkin paljon biisejä, jotka kuulostavat hyvin paljon toisiltaan, ja jotka sitten sekoittuvat uudemman ja vanhemman tuotannon kanssa. Tämä on kuitenkin näistä samisbiiseistä yksi parhaimmista. Tsekatkaapa vaikka!

Nelosraita, Home, on myöskin vähemmän tuttu kipale. Kuuntelen siis näitä tässä samalla rustaillessani, ja tämä häviää myöskin Eluveitiemassaan. En saa itse oikein mitään irti. Onneksi tätä seuraava Santonian Shores puolestaan lakaisee epäilykset levyn paskuudesta. Luin Last FM:ssä porukan kommentteja siitä, että tämä on koko tuotannon paras kappale. Ja ei, ei tämä huonokaan ole. Ei tämä ihan kolmen kärkeäkään tavoittele, mutta loistava tsibale silti.

"I bode awhile and looked back
Gazed into the sea of flames
Laying waste what we called home
I won't see this place again"

Scorched Earthin ensitahdit säväyttää sydäntä raastava miestulkinta gallin kielellä. Biisissä ei ole ollenkaan englantia, kuten esimerkiksi tuossa Santonian Shoressa. Bändin nettisaitilta löytää varmaan käännökset ihan näille jokaiselle biisille, kuten tähänkin asti. Mielestäni tämä toiminee paremmin ilman tarkkaa tietoa aiheesta, sillä jo biisistä itsestään voi päätellä hyvin paljon.

Muutenkin levyn teema on mulle edelleen hiukan hämärän peitossa. En ole tsekkannut läheskään jokaisen biisin lyriikoita, vaikka toki levyn kipaleet antavat osviittaa jo sävellyksillään ja lauluillaan. Eluveitien biisithän käsittelee helvetialaisten elämää vajaa kaksituhatta vuotta sitten. En tiedä, mutta mulle tulee vähän sellainen fiilis, että näissä biiseissä eletään kansan tuhoa. Erityisesti Alesia-biisi antaa siitä viitteitä.



Meet the Enemy tykitetään käyntiin reippaalla temmolla ja ördällä. Toimii! Meet the Enemy on Eluvitien perusvahva kipale, joka ei juuri uusia juttuja esittele. Sitä seuraava Neverland puolestaan tarjoilee mun korville nannaa. Tässä on yhdistetty jotenkin niin loistavasti hidas ja nopea tempo. Kertosäe soi todella usein päässä ja tekisi mieli rallatella. Kehotan kuuntelemaan ainakin kertsiin asti, että voitte kertoa mulle, oonko ainoa jolle toi jää junnaamaan!



"Dead Bodies towered up like this dividing Rampart
The Hopes of yesterday forgotten and interred
Burnt to the Ground"

Pitkän levyn puolessa välissä mennään, A Rose for Epona on aivan järjettömän upea kappale. Erityisesti oman painokseni bonusbiisi, akkariversio tästä kolahtaa niin tajuttoman hyvin. Mä epäilen, että nämä biisit todellakin kertoo tarinaa - josta mä aion vielä ottaa selvää. Voi jösses, kylmät väreet on ihan taattu! Bändin naislaulaja esittää todellakin parhaat puolensa. Tämä on sellainen biisi, että voin suositella ihan jokaiselle, vaikkei bändin yleisestä menosta tykkäisikään. Kuunnelkaapa noita laulajien tulkintoja - puhumattakaan soittajista.

Biisin sanoista tekisi mieli kopioida ihan kaikki tänne, mutta tällä kertaa saatte sitten biisin alun.. Tämä on pikku hiljaa nousemassa koko levyn suosikikseni. Todella toimiva niin akustisena kuin sähköisempänäkin versiona. Tässä tapahtuva kansantuho, joka mulle nousee aina vahvimmaksi mieleen, on erityisen koskettava.  Pure awesomeness!



"Do you feel the thorns?
Do you see the tears?
Do you see the bloodshed in this fell war?

Have you forsaken us?
Have you forgotten our faithful men calling your name?

While I stand before you
While we perish
While I lay down a crimson rose
While holding hands are forced apart
While hopes bog like condemned men
Were you there?

The sky is falling on me
As your hand's turning old and weak
I'm giving myself upon to thee
A futile sacrifice gone sere"

Kymppiraita, Havoc, nostaa pään pystyyn - ainakin soitannan osalta. Toimiva biisi, niinkun loppupeleissä oikeastaan kaikki tältä levyltä, noita puhuttuja biisejä lukuunottamatta, jotka kuitenkin kokonaisuudessa toimii hyvin. Levy ei todellakaan ollut mikään helposti avautuva yksilö, mutta voisin kehua lähes jokaista kappaletta aivan holtittomasti. Annetaan nyt kuitenkin tämän biisin kohdalla niiden olla, ettei tule fiilistä, että tässä nyt saattaisi olla koko vuoden paras levy.. ;)



The Uprising on jäänyt paljon vähemmälle kuuntelulle kuin muut, joten tästä ei sanottavaa hirveästi löydy. Perustilulilu-meininki toimii ihan kivasti, mutta siinäpä se. Tällä levyllä mielestäni Chrigelin ördää on hiukan liikaa. Annan ääntä kuulisi mielellään vähän enemmänkin. Toisaalta, kun sitä käytetään vain muutamissa biiseissä mausteena toimii esimerkiksi tuo A Rose for Epona niin julmetun kovaa!

Hopessa päästään fiilistelemään huilujen tahtiin. Levyn instrumentaaliraita on kerrankin juuri siellä, missä sen kuuluukin olla. 63-minuuttinen levy on pitkä - erityisesti kun se koostuu 18 biisistä. Hope antaa kuulijalle hetken hengähdystauon, jotta tulevat biisit jaksaa kuunnella ajatuksen kanssa.

Jos Hopessa päästään kevyen fiilistelyn makuun, ei seuraava kipale The Siege sitä ainakaan jaksa. Välillä vokaalit tuntuvat taittavan jopa Cradle of Filth -maisemiin, ainakin koruttomuutensa vuoksi. Yllättävä veto!



Seuraavaa biisiä voinenkin sitten ylistää loppu postauksen. Alesia. Voi elämä. Tämä on vaan niin loistavuutta kuin olla voi! Annan ääni kuulostaa syntisen hyvältä, eikä sen eri sävyjä voi olla huomaamatta. Välillä mennään ihan puhtaan maastossa - välillä tuntuu, että vokalisti huutaisi viimeisiä toiveitaan pihalle. Tässä biisissä tekee aina mieli viimeistään muutamaa riviä ennen kertosäettä painaa silmät kiinni ja antaa tunteen viedä.



"I knew they I would not let us go leave the death strip
I saw the gleam in their eyes of fear and enslavement
Suffering from the crushing weight

I knelt ground take me home

Alesia, alisanos
Wake me when I'm gone
IANOTOUTA, eternity
Proclaim our barren sacrifice"

Huhhuh. Ehkä en vielä ehtinyt hehkuttaa tarpeeksi: Alesia on varmaankin koko yhtyeen tuotannon paras kappale. Kylmät väreet on taattu jokaiselle kuuntelukerralle, eikä fiilistelystä voi päästä eroon. Mulla oli alussa pitkään pienoinen väärinkäsitys biisin kanssa. Olin nimittäin ajatellut Alesia-nimen tarkoittavan tyttöä. No eipä tarkoittanut ei. Kyseessähän on kaupunki nykyisen Itä-Ranskan alueella, jossa helvetialaisten sotapäälikkö Vercingetorix kohtasi Julius Ceasarin joukot, ja jossa Vercingetorixin joukkojen tuho oli lopulta väistämätön. Tämän tarinan kun tietää, syntyy biisiin ihan uusi tunnelma! Jos joku tietää, kuka on tämä Alesia tai Alisanos - joku uskontotyyppi mitä luultavimmin kyllä, niin sivistäköön minua! Historian asiat rupeavat elämään just tällaisten biisien ansiosta. Ah.

Tullianum. "And so it all ends, with rise a noose, fly raven fly." Siinäpä se.
Alesiaan yhdistettynä käsittämättömän upea lopetus sotajoukkojen tarinaan.



Kuudestoista raita, Uxellodunon, vie levyä sopivasti loppua kohti. Vaikka näissä selvästi jo puhutaan lopun koittaneen, olisi mun mielestä ollut ehkä hienompaa lopettaa Alesiaan ja Tullianumiin. Vaikka tässä pikku hiljaa alkaa selvitä itsellenikin, ettei ehkä koko heimoa ole vielä tuhottu - niin silti.

"Out from the ashes
Out from the graves
The offspring of antumnos
Will arise to life again

We will never regret
We defied
We will raise our arm stubs in pride
We will never perish"

Viimeisenä levyltä löytyy Epilogue. Tämä tiivistääkin sitten koko levyn fiiliksen. Puhutun lyriikan jälkeen tuleva instrumentaaliosio antaa aikaa sulatella levyä, joka on ollut vähintäänkin loistava.

"When I reminisce about all those years of tribulation, I mostly remember
Our songs. We died, and our blood seeped away on the battlefields; but our
Songs survived, together with those of us that returned. And as they too
Will die one day, our songs will live on, and will be sung by our children,
And by our children's children. This is how we will be remembered. This is
Who we were.
Helvetios."

Vaikka tämä kyseinen plätty aukesikin niin helvetin hitaasti, on siitä nyt kuoriutunut levyjen kaikkien aikojen top 10-listan uusin tulokas. Paras teemalevy ikinä. Nerokkaita sanoituksia; upeita yhdistelmiä erityylistä laulua; soittimia, joita ei yleensä kuule; oikeaa fiilistä ja tunnelmaa ja erityisesti fiilis siitä, että tässä on bändi, joka tekee musiikkia täydestä sydämestään. Loistavuutta.

Mikä on teidän tuomio? Toimiiko näin selkeästi folkkibändi? Entäpä yhtyeen levystä toiseen jatkuva teema? Löytyykö omia suosikkeja? Voisin esitellä kysymyksiä ihan julmetusti, sillä haluan kuulla ehdottomasti muidenkin ajatuksia näistä tahdeista!

Laske juoni juoksemahan, virka vippelehtämähän. Kullaista kujoa myöten, hopiaista tietä myöten. Jost`on sillat silkin pantu, sillat silkin, suot sametin. Veralla vetalät paikat, pahat paikat palttinalla! / Arcadia - Faun

Mulla olisi pari uutta bändiä esiteltävänä, kotimainen ja sveitsiläinen, mutta sitä ennen kehoittaisin jokaista klikkailemaan mielipidettä tuohon blogin laitaan spotify-linkkien vai youtube-linkkien postauksesta. Itse tulee kuunneltua todella vähän musiikkia youtubesta, mutta vielä vähemmän Spotifystä, mutta toisaalta sieltä pääsee paljon helpommin tutustumaan uusiin bändeihin ja biisit tullee ihan last fm:n astikin. Joten, sana on vapaa tämän postauksen kommenttiboksissa, jos jottain tullee mieleen asian tiimoilta.

Niin, no jos vain osaisin tehdä kyseisen kyselyn. En todellakaan löydä tästä uudistuneesta Bloggerista paikkaa, josta voin lisätä noita sivujuttuja, joten joku fiksumpi ihminen saisi auttaa minua. Vinkatkaahan jos on tietoa.. Kertokaa toki mielipiteenne edes kommenttiboksiin!

Jos tällä kertaa lähdetään folkkiteemalla liikkelle, tulee ensimmäisenä esittelyvuoroon sveitsiläinen 22-vuotias muusikko, jonka tuotos on kosketinpainotteista orkesterielementtejä sisältävää 'isoa' musiikkia goottityylisillä vivahteilla ja ihan perus folkkimenolla. Kolahtaa siis meikäläiseen aika lujaa! Kyseessä on komealla ulkonäölläkin kruunattu, seitsemän levyä julkaissut Adrian von Ziegler.


Nämä biisit on siis melko lyhkäisiä sävellyksiä, mutta toisaalta erityisesti datailun taustalle instrumentaaliset biisit sopivat enemmän kuin hyvin. Näissä on kuitenkin sitä folkkimenoa, jolle itse sytyn - ja kovasti!

Suomalaisista yhtyeistä otan esille Embassy of Silencen. Suoraan yhtyeen mikserisivuilta lainattua tekstiä: "Embassy Of Silence on Riihimäki-Helsinki - akselilta kotoisin oleva yhtye, jonka tarkoituksena on luoda omaperäistä, kaunista ja hyvällä tavalla kylmiä väreitä aiheuttavaa rockia metallivaikuttein. Melodinen tarttuvuus, mahtipontisuus ja kokeilunhalu ovat yhtyeen avainsanoja. Myös akustiset kitarat ovat huomattavassa roolissa EoS:in musiikissa." Voin allekirjoittaa tuon kokonaisuudessaan, mutta tahtoisin lisätä myös Ineksen upeat vokaalit tuohon kehulistaan. Ensimmäisenä kuulemani kappale oli Soulbroken, joka on edelleen uuden levyn suosikki. Myös muita kivoja kappaleita toki bändiltä löytyy, kuten Absinthe Eyes, Opium Words tai Baron Samedi. Mun on pakko myöntää, etten todellakaan arvannut kyseessä olevan pienehkö suomalainen bändi ensikuulemalla. Kyssyin kaverilta bändin kotimaata, ja yllätys oli vähintään suuri, kun vastaus kuului Suomi. Bändillä on jotenkin todella ammattimainen ote ja onnistuneet äänitykset. Korvia suorastaan hivelee! Tästä tulee hetkittäin kyllä mieleen erityisesti Within Temptation, mutta Baron Samedista myös hiukan Emilie Autumn, mutta yhtäläisyyttä on hankala saman tyylisessä musiikissa toki välttää. Baron Samedin yhteys selittynee Ineksen äänen vibralla?

Tähän loppuun haluan laittaa vielä unkarilaisen Faunin Arcadia-kappaleen, joka tosiaan on vedetty suomeksi. Järjetön aww-efekti tuli, kun saksalainen vaihtarimme Lena linkitti tän mulle. Vanhahtavat sanat on vain niin ah.



Oliko näistä bändeistä joku tuttu? Kolahtiko? Menikö vihattujen top-10 kärkeen?

Ja mitä helvettiä on tuo olevinaan, tuo jatkuva toipumisprosessi? / Puolikas Ihminen - Stam1na

Moikat ja pahoittelut viime aikaisesta hiljaiselosta. Mulla ei ole oikein postailuideoita, enkä kuuntele mitään sen ihmeellisempää musiikkiakaan. Lähinnä kesäfiilistelyä oon hoidellut alta pois Pendulumin ja radiohittien avulla, Bon Jovia unohtamatta. Jos olisi jotakin postaamisen arvoista toivetta siellä päin, voisin ottaa jälleen niitä vastaan. Leffamusiikeista tekisin postauksen, jos mulla vaan olisi hyviä biisejä niistä enemmänkin kuin yhden käden sormia.

Ilmottele siis, jos olisi jotakin mielessä, josta haluaisit minun rustailevan!

Nyt yritän nyhjätä asiaa aika pienestä, mutta kuitenkin yllättävän suuresta jutusta, nimittäin Stam1nan Puolikkaan ihmisen tänään julkaistusta videosta. Biisi aukesi mulle kunnolla vasta livenä, ja nyt kyseinen viisu löytyy kännykkäni soittoäänen paikalta tuntemattomien soittaessa mulle. Tai no, niiden, joille en ole muita biisejä laitellut. Tulkitsin biisin sanoman aivan eri tavalla aluksi, kunnes tulkitsin sen muka oikealla tavalla ja sitten tässä videossa on vielä kolmas tulkinta asioista.

Yllätyin positiivisesti siitä, ettei kyseessä ole tylsä metalliskenestä tuttu soittovideo. Stam1nakin on niitä mun makuun ainakin ihan riittävästi viljellyt, joten tämä on virkistävää vaihtelua ainakin. Pakkolaskun video ei ikinä toiminut mulle, mutta Nocebon molemmat sinkut kolahtavat videoina ja ihan yksittäisinä biiseinäkin.

Tässä videossa vähän häiritsee nuo mitä luultavimmin tarkoituksella tehdyt laulukohdat, jotka toisaalta tuovat vähäsen sitä jotakin videoon. Mustavalkoteema toimii videolla upeasti, eikä Hyrden tukka voisi näyttää tuon paremmalta. Myös se, että henkilöt ovat kuin toistensa kopioita ajaa varmasti biisin sanomaa eteenpäin, mutta toimii erittäin mainiosti myös visuaalisena seikkana.

Mikäpä on tuomio? Kolahtaako edes biisi jossei video?

Got to grieve her, got to wreck it. Got to grieve her, got to wreck it. Got to grieve her, got to wreck it. / The Crow The Owl and The Dove

Mä en tiennytkään, että NW:llä oli käynnissä tällainen videoskaba. En roiku nettisaitilla juurikaan, joten huomasin vasta kun eräs ulkomaalainen kaverini linkkasi videoita minulle. Vaikka mietin, etten todellakaan jaksaisi näitä kaikkia viittä katsoa, piti minun silti jumahtaa tähän tuijjottamaan uppeita videoita. Ei taida olla ihan muutamassa minuutissa kyhättyjä.

Vaikka kaikki näistä on omalla tavallaan hyviä, mun suosikkeja näistä on eka, kolmas ja neljäs. Viidennen tanssijat ovat upeita, mutta kitara taitaa olla pojalle hiukan liian iso. Ensimmäisen katsoin ekaksi, mutta epäilen, että kolmas saattaisi olla minulle näistä se paras. Mahtava tulkinta kappaleesta, olen oikeastaan itsekin pohtinut samansuuntaisia juttuja, joten kolahti! Neljännen tarina oli upea, olisin vain jotenkin odottanut tytön lopulta häviävän hautaansa, mutta tekijä lienee ollut toista mieltä. Vähiten tykkään kakkospaikan saaneesta videosta, en nimittäin koskaan ole ollut oikein ihan kynäpiirrsoanimaatioiden ystävä.

Mikä sulle kolahtaa näistä parhaiten?

Just stay where you are, let your fear subside. Just stay where you are if there's nothing to hide. / Watercolor - Pendulum

Pendulum on australialainen elektronista musaa esittävä kuuden miehen porukka, kuten varmaan moni tietääkin. Olen varmasti itsekin biisejä kuunnellut aiemminkin radiosta, mutta nyt on menossa jälleen hiukan kevyempi kausi musiikkimaussani ja pläräilin kevyemmän ja melodisen musan perässä koneeni kirjastoa läpi, kunnes päädyin Pendulumin kohdalle. Pohdin kyllä edelleen, että miksi mulla on nää biisit koneella. Klikkasin vaan yhden biisin soimaan, jonka nimi vaikutti ainakin etäisesti tutulta, sillä kyllähän sitä jotakin biisien nimistä muistaa, jotka joskus on kuullut.

Niimpä tällä kertaa tutustumisen kohteeksi päätyi niin Witchcraft kuin Watercolorkin, ja oikeastaan Immersion levy kokonaisuudessaan sitten Spotifyn kautta. Ehkäpä tätä voisi tulevaisuudessa ehdotella kavereille, ku toisena vaihtoehtona on jotakin niin jäätävää Elokuuta. Onko joku tullu kuunnelleeksi tätä enemmänkin? Tutustumisen arvoisia biisejä?

Alesia, alisanos, wake me when I'm gone Ianotouta, eternity, proclaim our barren sacrifice. / Alesia - Eluveitie

Nyt viimeistään alkaa olla se aika vuodesta, kun festarisuunnitelmia lyödään lukkoon yhdessä jos toisessakin kodissa. Itse oon tänä vuonna hiukan myöhässä pohdintoineni, sillä vaikka tuntuukin siltä, että joka vuosi on huonommat ja huonommat esiintyjät, on tämä vuosi jotenkin poikkeuksellisen kökkö. 2010 kesällähän en tainnut käydä muualla kuin Sandelsrockissa vähän nyökyttelemässä bändien tahtiin, esiintyjät ei oikein kolahtaneet ja Kreikan reissu vei sitten pakollisen Kuopiorockin tai Qstockin päivät.

Tänä vuonna oma fiilis on lähes yhtä toivoton. Tasan yhdellä festarilla on oikeasti kiinnostavia ulkomaalaisia, mutta siihen ne sitten jääkin. Suomalaisista jokaisella festarilla on siitä tietystä kattauksesta 90% ja vain kombinaatio päivien kesken vaihtelee. Ei oikein sytytä ei. Ajattelin kuitenkin rustailla pohdintojani teille, sillä tässä kovasti oikeasti vasta tutustun esiintyjiin ja yritän keksiä jotakin näkemisen arvoista. Jos liikkeelle lähdettäisiin Provinssista, jonne meinattiin festaroimaan semmoisella poppoolla, joka ei ennen ole festarikansan seasta itseään löytänyt, niin sieltä ne mielenkiintoiset bändit rajoittuu varmasti kahden käden sormiin.



Perjantailta itselleni löytäisin Amorphiksen, Nightwishin ja Snow Patrolin (jota itse en sinällään kuuntele, mutta epäilisin, että porukalla hengaillessa uppoaisi paremmin kuin hyvin. Lauantai sitten tökkiikin jo niin pahasti ettei mitään rajaa. Stam1na. Siinäpä ne. Olisihan siellä Chisua, Billy Talentia ja Rise Againstia, jotka varmaan tulisi tsekattua, mutta en varmasti aio maksaa Stam1nasta sen päivän lippuja. Sunnuntaina kattauksesta löytyy Slayer, no hip hei. Tästä komeudesta pitäisi maksaa 115e? No way. Vaikka yhden päivän liput ovatkin "vain" 65e, tulee matkoista hintaa reissulle ihan hulppeat lukemat. Slayer kuitenkin olisi kiva päästä näkemään, eikä perjantaikaan pahalta kuulostaisi, mutta sellaista yhdistelmää ei saa ostettua 85e:llä, vaan pitäisi olla valmis pulittamaan 115e.



Ilosaarirock 14-15.7. vie tänä vuonna sen parhaimman festarin tittelin kattauksensa osalta. Ikävä kyllä itse en tänne pääse, jossen peru yhtä leiriä, enkä osaa sanoa olisiko se järkevää. Joka tapauksessa mainittakoon  esiintyjistä minulle kolahtavan Mayhemin, Bodomien, Apocalyptican, Insomniumin, PMMP:n, Reckless Loven ja Swallow the Sunin. Muutenkin bändit näyttävät sellaisilta, että niiden tahtiin olisi mukava istua kesäpäivää nurtsilla. Klubienkin ohjelmat näyttäisi ihan makoisilta, mutta luultavastihan ne on k.

Sulo-klubilla pääsisi perjantaina näkemään Stam1nan ja Viikatteen parilla kympillä. Lippujen hintakin tuntuu kattaukseen nähden melko kelvolta, 75e parin päivän hengailusta. Jos tätä lähtee vertaamaan vaikka Provinssin 65e/päivä lippuun niin.. Kattauksessa on kuitenkin isojakin nimiä, ja erityisesti Mayhem minua kiinnostaisi nähdä!



Nummirock petti ainakin minut tänä vuonna todella pahasti. Viime vuoden Ajattarat, Eluveitiet, Turisakset, MyGrainit, Turmion Kätilöt (I know, I know..) Amorphis, Rotten Sound Norther ja Deathchainit on vaihdettu semmoisiin bändeihin, että yhdellä kädellä voin laskea mielenkiintoiset poppoot nimittäin Stam1nan, Swallow the Sunin, Profane Omenin, Rytmihäiriön, Before the Dawnin ja Viikatteen. Lippujen hinnatkin pyörivät 89 eurossa ja yhdeltä päivältä 60 eurossa. No thanks.

Okei, ei tainnu ihan yhden käden sormet riittää, mutta YHTÄKÄÄN yllättävää, must-to-see -bändiä ei tuolta listalta löydy. Edellisellä kerralla vähintään puolet olis ollu nimittäin semmosia, joita joko en ole koskaan nähnyt tai sitten voin katsella niitä kyllästymättä vaikka kuinka monta kertaa. Eluveitien skippaus harmittaa edelleen, viiltäkäähän puukkoa haavassa siellä olleet ja kertokaa mitenkäpä musa raikui?



Qstockiin uhkasin olla menemättä toista kertaa, vaikkei festarissa sinällään ollutkaan mitään vikaa. Periaatteessa kaikki toimi kuten pitikin, mutta oma fiilis oli hakusessa erityisesti lauantaina, joten koko viikonlopusta jäi vähän paska maku. Tänä vuonna yhtään pakollista bändiä ei ole, vaikka Arch Enemy melkein sellaiseksi voisi yltääkin. Muuten jatketaan hyvin samalla linjalla kuin muuallakin; PMMP, Stam1na, Viikate, Sonata Arctica, Swallow the Sun ja Apocalyptica. Ei yllättävää, ei kiinnostavaa, kaukana ja liputkin varmaan 60 euron pinnassa. Kenties tänne voisi muuten lähteäkin, jollei samana viikonloppuna rokkailtaisi Kuopiossa, jonne matkustaessa matka lyhenee puolella ja sieltä löytyy sellainen bändi, jota mielelläni käyn fiilistelemässäkin.

Kuopion kattauksesta löytyy kotipojista Tarottia, Turmion Kätilöä ja Verjnuarmua. Reissun syy on mulle kuitenkin Nightwish ja toki, onhan festaroimassa myös Stam1na, Kotiteollisuus, Eläkeläiset ja Viikate. Kahden päivä lippu maksaa 62e, ihan inhimillinen hinta kuitenkin. Voi olla, että lähdetään leirintäalueelle hengailemaan, se maksais sitten 82e per lärvi. Tämä on ainoa jo nyt varma reissu, jonka reissauskokoonpano on vielä vähän hakusessa, joten lippujakaan ei vielä löydy.

	Ruisrockkiin en ole tosissani ollut missään vaiheessa suuntaamassa, lähinnä matkakustannusten ja seuran puutteen vuoksi. Enkä muutenkaan osaisi kuvitella itseäni sinne, sillä vähän tökkii massakansoitetut festarit, joissa mun musamakuun kuuluvat bändit on niitä raskaimpaa kastia edustavia. Siksipä Ruissi ei olis varmaan ihan mun jutu. Perjantai esiintyjistä en löydä itselleni yhtäkään mieluista, lauantaina puolestaan olisi Nightwishiä, Apocalypticaa, Bodomeita ja Stam1naa. Asiallinen kattaus yhdelle päivälle, jonne voisi lähteäkin jossei lippu maksaisi 70 euroa, ja matkoista ja majoituksesta vähintään kaksinkertasita summaa. Sunnuntainakaan ei ole mulle mitään mielenkiintoista. Viime vuoden Myötätuulesta jäi kaikin puolin hyvä maku, mutta tänä vuonna mietityttää maksaa hulppeita summia abouttia rallaa samasta setistä kuin viimeksi, josta kuitenkin puuttuvat ne THE-nimet mulle. Ei sillä, etteikö kattaus melko nannalta kuulostaisikin, mutta minua ja Hakunilaa erottaa kuitenkin lähemmäs 500 kilometriä.. Toisaalta perjantain kattauksesta löytyvät niin Stam1na, Amorphis, Insomnium kuin Ajattarakin. Lauantai puolestaan houkuttelee lähinnä Ensiferumin takia, sillä pakkohan kyseinen pumppu on päästä edes kerran kesässä näkemään! En nimittäin tiedä, että näillä muita keikkoja olisi. Jos on, niin vinkatkaahan! Toki lauantaina olis myös Apocalyptica ja Kotiteollisuus, sekä Tracedawn. Myötätuulta kuitenkin harkitsen kovasti, eikä perjantain ja lauantain kimppahinta 65e ole kovinkaan paljoa. Itseasiassa taitaa olla hyvin pitkälle sama, mikä viime vuonnakin olisi pitänyt maksaa. Silloin kuitenkin juhlittiin kolmen päivän voimin, mutta olisin ihan ehdottomasti valmis maksamaan tuon summan kivoista fiilistelyfestareista. Tuska on tänä vuonna toista kertaa kunnolla pohdinnan alla. 2010 skippasin, tänä vuonna houkuttelisi kovasti, sillä yhden kalliimman festarireissun aion heittää, ja tämä tappelee siitä paikasta Provinssin kanssa. Provinssissa olisi paljon tuttuja ja hyvää fiilistä, mutta huonoja bändejä. Tuskasta puolestaan löytyisi hyviä - tai ainakin kiinnostavia - bändejä, hyvää meininkiä, mutta ei sitä kaverilössiä. Perjantain esiintyjistä kiinnostaisi lähinnä Megadeth, Trivium ja Profane Omen, mutta jos vaaka kallistuu tämän reissun suuntaan, uskon löytäväni nuista muistakin esiintyjistä kuuntelemisen arvioista kamaa. Jos joku erityisesti Tuskan esiintyjistä kolahtaa, ja kuvittelisit, että mullekin saattaisi iskeä, nii pyydän linkkailemaan, että voin tsekata uppoaako! Lauantaina puolestaan varmaan aika menisi pitkälle lavojen edustalla, olisi nimittäin Sabatonia, Sonata Arcticaa, Mokomaa, Insomniumia, Swallow the Sunia ja Amoralia. Sunnutain fiilistelystä vastaisivat Lamb of God, Apocalyptica, The Man-Eating Tree ja One Morning Left. Erityisesti sunnuntain bändit on sellaisia, jotka kuitenkin vaatisivat työstämistä ennen keikkailua, mutta niinhän se on aina, kun uusia bändejä löydetään. Kolme päivää silkkaa Tuskaa maksaisi 115e kuten Provinssiinkin ja yksi päivä 65e. Seura kuitenkin puuttuu, eikä majotustakaan ole helppo alaikäisenä itselleen järkätä. Katellaan mitenkä asiat ajautuu ja kuinka esimerkiksi työt käy yksiin tämän tai Provinssin kanssa,
	Myötätuulirockin kanssa pahasti päällekkäin ajoittuva Sotkamon Syke muuttuu tänä vuonna sallituksi festariksi, jonka lippujen hinnat ovat melko tyyriit esiintyjiin nähden, kahdesta päivästä saisi pulittaa 59e. Täällä olisi kuitenkin hyvä kattaus yhtyeitä, eikä matkakaan olisi kuin sata kilsaa ja rapiat. Sonata, Viikate, Mokoma, Indica (!), Poisonblack ja Finntroll kiinnostaisivat kovin, mutta edelleen nieleskelen tuon hinnan kohdalla, on se vain liikaa. En myöskään edelleenkään syty siitä, että omaan musamakuun solahtavat bändit ovat niitä raskaimpia, vaikkakin tuolta puuttuu ne aivan massabändit. Pohdinnan alla onkin ollut, josko lähtisi töihin Sykkeeseen ja lunastaisi liput sillä tavalla itselleen. Tämän hetken ongelmia ovat kuitenkin majoitus Vuokatista töiden ja festarin ajaksi, sekä seura, joka lähtisi tuollaiseen sompailuun. Unohdinkohan jonkun oleellisen festarin.. Suonenjoella järjestettävä Suonenjok' rock kiinnostaisi Kätilöiden ja Nuarmun osalta ainakin, mutta siitä ei löydä tietoa oikein netistä. Katellaanpa siis ajan oloon miten tää koko kuvio lähtee järkkääntymään. Millaisia suunnitelmia teillä muilla on festareiden suhteen? Unohdinko jonkun hyvällä kattauksella varustetun festarin tästä listasta? Ennen kaikkea, mihin te olette menossa, nimittäin morjestelu olisi paikallaan, ja majoitusongelmiakin olisi kiva saada ehkä jollakin tapaa ratkottua.

According to history, Satan will come back, he is a woman her name is Bathory, sinner of blood song from Hell, a lover of young beautiful skins. / Elizabeth Báthory Song - Forever Slave

Tällä kertaa ajattelin lähestyä teitä vähän erilaisemmalla aiheella, jonka voisi kenties livauttaa historian luvun piikkiin. Jos historia, veri ja kenties kauhukaan ei kiinnosta, kehotan ainakin tekstit tsekkaamaan. Pidän yleisesti ottaen melko paljon teemalevyistä, mutta erityisesti minua kiinnostavat kappaleiden sanat. Vielä mielenkiintoisempia sanoituksista tekee se, että niissä on oikeastikin jokin sanoma.

Poimin nyt tällä kertaa esimerkiksi pari keskenään aivan erilaista kappaletta, jotka kertovat unkarilaisesta Erzsébeth Báthorystä, joka eli keskiajan Unkarissa kreivittärenä. Wikipedian tietojen mukaan Erzsébeth syntyi 7. elokuuta 1560 ja kuoli 54 myöhemmin, 21. elokuuta 1614 aatelisperheeseen, joka myöhemmmin vaikutti hänen kohtaloonsa.

Jokainen nainen, ja miksei mieskin, tietää varmasti sen tunteen, että haluaisi säilyä ikuisesti nuorena. Erään legendan mukaan väkivaltainen Erzsébeth (englanniksi Elisabeth) löi kerran palvelijatartaan kasvoihin tai korvan niin kovaa, että tämä alkoi vuotaa verta. Elisabethin iholle roiskui verta, ja hän kuvitteli ihonsa näyttävän heti kauniimmalta. Näin sai alkunsa unkarilaisten ja slovakkien tunnetuin salamurhasarja, kun nuoria neitsyitä telotettiin, jotta kreivitär saisi pitää ikuisen kauneutensa.



Vuonna 1610 Keisari Matias toinen määräsi Unkarin hallitsijan Juraj Thurzonin järjestämään tutkimuksia Báthoryn linnassa, jossa huhujen mukaan tapahtui raakuuksia. Murhia tuskin olisi koskaan tutkittu, ellei kreivitär olisi siirtynyt aatelisiin tyttöihin, sillä alempisäätyiset neitsyet olivat käyneet vähiin. Tarinan mukaan Thurzonin lähettämät sotilaat löysivät linnaan astuessaan kuolemaisillaan olevan naisen ja toisen naisen ruumiin. Linnassa oli myös kidutuskammioita, joista löytyi lisää todisteita murhista.

Jotkut lähteet arvioivat Elisabethin surmanneen 600 naista, 12-vuotiaista tytöistä alkaen. Tästä sitten suoraa lainausta tästä faktan ihmemaasta, wikipediasta: "Ennen oikeudenkäyntiä kuultiin yli 300 todistajaa, jotka kertoivat Kreivitär Báthoryn muun muassa polttaneen uhrien sukupuolielimiä, jäädyttäneen naisia alasti ulos pakkaseen kaatamalla vettä heidän päälleen, näännyttäneen uhreja nälkään ja purreen paloja heidän kasvoistaan. Erzsébet ja neljä apulaista todettiin syyllisiksi 80 murhaan oikeudenkäynnissä 7. tammikuuta 1611."

Tämän seurauksena Elisabeth muurattiin huoneistoon linnassansa, jossa hän kuoli neljä vuotta myöhemmin 21.7.1614. Hänen apulaisena teloitettiin, mutta hänen aatelisarvonsa esti tämän.



Sinällään on karua, että jos nuo tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet, ne ovat järkyttäviä edelleen puhumattakaan tuohon aikaan. On aika kamalaa ajatella, että jotkut ovat oikeasti kärsineet tuon kohtalon, ja sitten muutamat bändit 2000-luvulla ottavat aiheen kappaleisiinsa mukaan. Noh, tässä on kuitenkin pari eri versiota kyseisistä tapahtumista, ensin espanjalaisen Forever Slaven ja sitten ruotsalaisen Ghostin.

Mulle saa linkata muuten lisää historiallisia tapahtumia koskevia biisejä, joissa on oikeasti joku tarina pohjalla eikä keksittyä fiktiota, nimittäin mulla on palo lukea historiallisia juttuja, ja juuri tällaiset shokeeraavat jutut ovat toisaalta hyvin mielenkiintoisia.