Tällä kertaa työn alle otan Amoralin uusimman hengentuotoksen, Beneathin. Levy ei vieläkään löydy hyllystäni lähinnä rahanpuutteen vuoksi, mutta kunhan sitä massia löytyy niin koristaa tuokin levy epämääräistä levykekoani muidenkin Amoral-levyn tapaan. Tästäpä tulee sitten Spotifyn avustuksella tehtyä tarinointia. (Sieltä ei tosin löydy kaikkia levyn biisejä, vain 7 kipaletta, joten..)
Beneath on mielenkiintoinen sekoitus Decrowning-mausteisia kitarointia ja Show Your Colorsin aikaista laulutaiturointia. Hyvä levy tämä on, ostakee pois. Ei käy kieltäminen. Itse kallistun kuitenkin vanhemman matskun puoleen ja siksipä levyn raskaammat biisit tuntuivat kolahtavan enemmän, mutta kokonaisuudessaan tämä on varsin toimiva plätty.
Levyn avaava Beneath-ralli on kyllä erikoisin koskaan kuulemani Amoral-biisi. Alun orkesterityylinen osio tuntuu enemmän Nightwish-tyyppiseltä kamalta, mutta minutin kohdalla alkavat jyllätä Amoralista tutut kitarat. Nuo riffit kai mut joskus sai tykästymään oikeastikin näiden musiikista! Se Arin lauluääni, josta meikäläinen erityisesti digailee pääsee valloilleen biisin alussa ja luo siksi hyvät odotukset muuta levyä kohtaan. Biisi on myös erikoisen pitkä Amoral-kamaksi, mutta en osaa sanoa onko se nyt hyvä vai huono asia.
Levyn toinen biisi, Wrapped In Barbwire, kuulostaakin sitten jo enemmän Radio Rock-kamalta ja tässäkin Arin THE ääni pääsee valloilleen. Toimivaa perusrockikamaa jää päällimmäiseksi mielipiteeksi tästä. Ehkä vähän SYC:in Vividin maisemiin tässä suunnataan. Ei paha!
Sinkkubiisi Silhouette pääsee levyllä paljon parempaan valoon, kun on jo pari muuta biisiä kuullut samaa tyyliä. Video tästä ei edelleenkään erityisen hyvä ole ja vähän turhan kevyttä kamaa allekirjoittaneelle, mutta pitäähän levyllä niitä keskivertobiisejäkin toki olla, koska ei tää nyt huonokaan ole.
(Won't Go) Home yllätti minut ainakin ihan täysin jo sillon aiemmin. Pakko sanoa, ettei Ari öristessään kuullosta yhtään itseltään ja ekat sekunnit laulun alettua voisin tökätä biisin Omnium Gatherumin tuotannon sekaan ilman sen kummempaa pohdintaa. Se mitä Arskan liveördästä muistan (viimeksi siis olen ollut keikalla päälle puolitoista vuotta sitten) ei kyllä ole samaa, kuin levyllä. Mutta oikeasti, tämä on kyllä yksi levyn parhaita biisejä! Toki tässä on melkoisen kovia vaikutteita ainakin mun kuultavissa OG:stä jne, mutta kun sen bändin parhaat piirteet ja Amoralin tilulilu-soolot yhdistetään ei voi olla luvassa muutakuin nannaa korville.
Tässä levyllä onkin Closure-biisi välissä ja sitä en ole päässyt kuulemaankaan. Seuraava Same Difference Silent Renewal-vaikutteisella kitaroinnilla onkin ihan mielenkiintoinen sekoitus vanhempaa musiikillista tyyliä ja Arin puhtaita lauluja. Ei erityisesti minun mieleen ole, mutta meneehän tuo.
Kasi-biisi, Hours of Simplicity on kyllä sitä mun vierastamaa Radio Rock-kamaa ja normaalia rockimpaa. Ei vaan toimi mulle. Tähän väliin tulee taas listassa muita biisejä ja levyn tokavika raita, No Future on kyllä niin Amoral-biisi kuin olla ja voi soitinten osalta. Ari taas kiskaisee uuden sävyn äänestään, mutta tällä kertaa biisi jää vähän vaisuksi mielestäni.
Näin ollen levy yllätti minut kyllä positiivisesti. Pitäisi varmaan nähdä jotakin vaivaa Street Teaminkin eteen, kun sellaiseenkin menin liittymään vuosia sitten. Eivät pojat taaskaan pettäneet todellakaan! Levy luo taas hyvää pohjaa teknisen metallin iskeytymiselle takaraivooni, sillä sitä olen aina jotenkin vierastanut. Vähän vielä lisää ördää peliin ja mun korvia hemmotellaan toden teolla.
.
Te, jotka vaikutatte pääkaupunkialueella suunnatkaahan huomisiltana On the Rocksiin tsekkailemaan special-show:ta jossa on feattaamassa ekoilta levyiltä tuttu Niko Kalliojärvi. Mä niin olisin siellä jo, jos se vaan olis millään muotoa mahdollista. Menkääpä siis munkin puolesta!
Kuvat ovat kaikki Amoralin Street Teamin puolen sivuilta.
Beneath on mielenkiintoinen sekoitus Decrowning-mausteisia kitarointia ja Show Your Colorsin aikaista laulutaiturointia. Hyvä levy tämä on, ostakee pois. Ei käy kieltäminen. Itse kallistun kuitenkin vanhemman matskun puoleen ja siksipä levyn raskaammat biisit tuntuivat kolahtavan enemmän, mutta kokonaisuudessaan tämä on varsin toimiva plätty.
Levyn avaava Beneath-ralli on kyllä erikoisin koskaan kuulemani Amoral-biisi. Alun orkesterityylinen osio tuntuu enemmän Nightwish-tyyppiseltä kamalta, mutta minutin kohdalla alkavat jyllätä Amoralista tutut kitarat. Nuo riffit kai mut joskus sai tykästymään oikeastikin näiden musiikista! Se Arin lauluääni, josta meikäläinen erityisesti digailee pääsee valloilleen biisin alussa ja luo siksi hyvät odotukset muuta levyä kohtaan. Biisi on myös erikoisen pitkä Amoral-kamaksi, mutta en osaa sanoa onko se nyt hyvä vai huono asia.
Levyn toinen biisi, Wrapped In Barbwire, kuulostaakin sitten jo enemmän Radio Rock-kamalta ja tässäkin Arin THE ääni pääsee valloilleen. Toimivaa perusrockikamaa jää päällimmäiseksi mielipiteeksi tästä. Ehkä vähän SYC:in Vividin maisemiin tässä suunnataan. Ei paha!
Sinkkubiisi Silhouette pääsee levyllä paljon parempaan valoon, kun on jo pari muuta biisiä kuullut samaa tyyliä. Video tästä ei edelleenkään erityisen hyvä ole ja vähän turhan kevyttä kamaa allekirjoittaneelle, mutta pitäähän levyllä niitä keskivertobiisejäkin toki olla, koska ei tää nyt huonokaan ole.
(Won't Go) Home yllätti minut ainakin ihan täysin jo sillon aiemmin. Pakko sanoa, ettei Ari öristessään kuullosta yhtään itseltään ja ekat sekunnit laulun alettua voisin tökätä biisin Omnium Gatherumin tuotannon sekaan ilman sen kummempaa pohdintaa. Se mitä Arskan liveördästä muistan (viimeksi siis olen ollut keikalla päälle puolitoista vuotta sitten) ei kyllä ole samaa, kuin levyllä. Mutta oikeasti, tämä on kyllä yksi levyn parhaita biisejä! Toki tässä on melkoisen kovia vaikutteita ainakin mun kuultavissa OG:stä jne, mutta kun sen bändin parhaat piirteet ja Amoralin tilulilu-soolot yhdistetään ei voi olla luvassa muutakuin nannaa korville.
Tässä levyllä onkin Closure-biisi välissä ja sitä en ole päässyt kuulemaankaan. Seuraava Same Difference Silent Renewal-vaikutteisella kitaroinnilla onkin ihan mielenkiintoinen sekoitus vanhempaa musiikillista tyyliä ja Arin puhtaita lauluja. Ei erityisesti minun mieleen ole, mutta meneehän tuo.
Kasi-biisi, Hours of Simplicity on kyllä sitä mun vierastamaa Radio Rock-kamaa ja normaalia rockimpaa. Ei vaan toimi mulle. Tähän väliin tulee taas listassa muita biisejä ja levyn tokavika raita, No Future on kyllä niin Amoral-biisi kuin olla ja voi soitinten osalta. Ari taas kiskaisee uuden sävyn äänestään, mutta tällä kertaa biisi jää vähän vaisuksi mielestäni.
Näin ollen levy yllätti minut kyllä positiivisesti. Pitäisi varmaan nähdä jotakin vaivaa Street Teaminkin eteen, kun sellaiseenkin menin liittymään vuosia sitten. Eivät pojat taaskaan pettäneet todellakaan! Levy luo taas hyvää pohjaa teknisen metallin iskeytymiselle takaraivooni, sillä sitä olen aina jotenkin vierastanut. Vähän vielä lisää ördää peliin ja mun korvia hemmotellaan toden teolla.
.
Te, jotka vaikutatte pääkaupunkialueella suunnatkaahan huomisiltana On the Rocksiin tsekkailemaan special-show:ta jossa on feattaamassa ekoilta levyiltä tuttu Niko Kalliojärvi. Mä niin olisin siellä jo, jos se vaan olis millään muotoa mahdollista. Menkääpä siis munkin puolesta!
Kuvat ovat kaikki Amoralin Street Teamin puolen sivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Riitasointuja? Epävirettä? Ei virheettömyys ole täydellistä. // A.Hyyrynen