Maijan Anna-Liisa pääsee toisen päivän luukuksi. Tähänkin biisiin tutustuin niin ikään noin vuosi sitten. Yläasteen luokanvalvojamme oli äidinkielenopettaja ja oikeasti yksi parhaista opettajista, joihin olen koskaan törmännyt. Terkkuja vaan Pävelle! Mutta tosiaan, taisi olla aiheena Suomen kirjallisuuden historia, kun opettajamme tämän meille kuuntelutti ja yritti saada avattua kirjallisuutta vähän toisella tavalla. En tiedä muista, mutta minulle kolahti!
Luin myös samassa Anna-Liisa -fiiliksessäni myös kyseisen Minna Canthin kirjankin, josta tämä kertoo. Oli muuten sellainen kirja, että kyyneliä sai pidättää useampaankin otteeseen. Tämän biisin ja kirjan sanoma yhdistyy mun päässä ihan omanlaatuiseksi tarinaksi, jolla on aivan oma miljöönsä.
Se, millaista lehtolapsen elämä 1800-luvulla olisi ollut, olisi ollut varmasti todella kamalaa, enkä halua ottaa kantaa oliko Anna-Liisan lapsensa tappaminen oikein vai väärin, mutta tämä biisi jaksaa silti aina sykähdyttää. Kuunnelkaa lyriikoita ja miettikää mihin suuntaan maailma on menossa, kyllä muuten toimii! Maijan ääni pääsee tässä erityisen hyvin esille, nautin kyllä joka sekunnista.
"Ne sano voi sä oot hyvä, hellä ja hyvä, lempee ja suloinen. Aina kun ne sano voi sä oot hyvä, hellä ja hyvä, lempee ja suloinen sä muistit sen aamun niin hauras ja viilee ja hauta oli musta ja syvä, musta ja syvä ja käärö hiljainen."
Eipä ole juuri lisättävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Riitasointuja? Epävirettä? Ei virheettömyys ole täydellistä. // A.Hyyrynen