Luukku 4

´

Tadaa! Luukun takaa löytyy Amoralia ja vanhaa tuotantoa. Yhtyeen lempibiisini, Showdown on kiilunut last fm:n soitetuimmissa biiseissäni parin vuoden ajan ja ihan oikeudella. Tässä on vain yhdistetty biisiin ne oleelliset asiat. Örinä - tilulilu-kitarat - sopiva rumpukomppi -kombinaatio pelastaa päivän kun päivän.

Amoraliin tutustuin vasta laulajanvaihdoksen yhteydessä, mutta muutamien ensi kuukausien aikaan tuli harvinaisen selväksi, että vanha tuotanto on sittenkin se minulle paremmin toimiva osuus. Erityisesti Reptile Ride -levyn biisit iskevät, mutta Decrowning, jolta tämäkin biisin tynkä löytyy kiilaa kovana kakkosena.

Erityisesti Amoralin vanhan tuotannon kitarasoolot ovat mieleeni, vaikken yleensä soolojen ystävä olekaan. Tähän luukkuun pohdin myös Mutea, mutta päädyin tähän sen ylivoimaisuuden takia. Saattoi olla, että livenä tämä biisi aiheutti aika sekoamisreaktion. Muistan moshanneeni kilpaa jonkun mustatukkaisen jätkän kanssa keskellä nurmikenttää, jolla olleen lavan edessä oli ehkä rivi populaa. Muahhaha. Ei kyllä silti millään tavalla laimenna muistoa, vittu mosh vittu mosh!

Luukku 3

Tämän päivän luukun takaa ilmestyy saksalaista tuotantoa, Blutengelin Irgendwann. Minut tuntevat varmasti tietävät minun lukeneen saksaa yläasteelta asti ja vaikken erityisen hyvin kieltä puhukkaan, nautin kuitenkin mielettömästi saksankielisestä musiikista. Tässä on ensimmäinen bändi joka kolahti, jo tuttuun tapaan reilu vuosi sitten. Henkilö A tutustutti minut tähän bändiin ja vaikka välillämme kaikkea paskaa sen jälkeen tapahtuikin, ei se ole päässyt pilaamaan tän bändin musiikkia, vaikka toisinaan niin käykin.

Irgendwann on erityisen merkityksellinen biisi minulle siinä mielessä, että eräänä keskiviikkoiltana ennen seuraavan aamun saksantunteja jumitin saksankielistä musiikkia ja rupesin huvikseni kuuntelemaan ymmärränkö mitä lauletaan. Sitten kaivoin lyriikat netistä esille myös ja tuijjottelin tovin saksankielisiä sanoja. Palaset loksahtelivat aivoissani ja ymmärsin oikeastaan jokaisen lauseen tästä biisistä. Se fiilis oli aivan mieletön. AIVAN MIELETÖN. En osaa edes kuvailla.

Biisin sanomakin on hyvin minun tyylinen rakkaushömpötys.

"Was ist nur geschehen?
Warum kann ich dich
Nur noch in meinen Träumen sehen?
Ohne Abschied gingst du fort...
Bist du jetzt an einem besseren Ort?
...Ohne mich..."

"Wird die Zeit langsam vergehen?
Werden wir uns wiederseh'n?
Wenn nicht morgen, wenn nicht hier..
Irgendwann bist du bei mir."

Tyhjentävää. Käyttäkää translatoria, jollette saksaa ymmärrä ja kiinnostaa, en halua tähän vieläkään translatoria sotkea, sorry dudes! :)

Luukku 2

Maijan Anna-Liisa pääsee toisen päivän luukuksi. Tähänkin biisiin tutustuin niin ikään noin vuosi sitten. Yläasteen luokanvalvojamme oli äidinkielenopettaja ja oikeasti yksi parhaista opettajista, joihin olen koskaan törmännyt. Terkkuja vaan Pävelle! Mutta tosiaan, taisi olla aiheena Suomen kirjallisuuden historia, kun opettajamme tämän meille kuuntelutti ja yritti saada avattua kirjallisuutta vähän toisella tavalla. En tiedä muista, mutta minulle kolahti!

Luin myös samassa Anna-Liisa -fiiliksessäni myös kyseisen Minna Canthin kirjankin, josta tämä kertoo. Oli muuten sellainen kirja, että kyyneliä sai pidättää useampaankin otteeseen. Tämän biisin ja kirjan sanoma yhdistyy mun päässä ihan omanlaatuiseksi tarinaksi, jolla on aivan oma miljöönsä.

Se, millaista lehtolapsen elämä 1800-luvulla olisi ollut, olisi ollut varmasti todella kamalaa, enkä halua ottaa kantaa oliko Anna-Liisan lapsensa tappaminen oikein vai väärin, mutta tämä biisi jaksaa silti aina sykähdyttää. Kuunnelkaa lyriikoita ja miettikää mihin suuntaan maailma on menossa, kyllä muuten toimii! Maijan ääni pääsee tässä erityisen hyvin esille, nautin kyllä joka sekunnista.

"Ne sano voi sä oot hyvä, hellä ja hyvä, lempee ja suloinen. Aina kun ne sano voi sä oot hyvä, hellä ja hyvä, lempee ja suloinen sä muistit sen aamun niin hauras ja viilee ja hauta oli musta ja syvä, musta ja syvä ja käärö hiljainen."
Eipä ole juuri lisättävää.

Luukku 1

Ajatukset joulupostauksien suhteen kerkesivät tässä välillä jo muuttua ja näin ollen aion viihdyttää teitä ainakin yhdellä postauksella per päivä jouluun asti joulukalenterin muodossa.

Aion toteuttaa tämän sillä tavalla, että laittelen tähän minulle rakkaita ja tärkeitä biisejä - en kuitenkaan tärkeysjärjetyksessä - joita sitten esittelen ja hiukan availen, kenties kertoilen jotakin taustatarinaa niiden takaa tai keikoista, jos bändin olen nähnyt. Toivottavasti tämä nyt ei ole ihan pöhkö idea, mutta pidemmittä puheitta tämän päivän luukkuun.

Kamelotin Love you to Death soi erityisesti vuosi sitten minun stereoistani melkoisen useasti ja jos faktoja itsestäni paljastan, niin olin silloin 15v. Biisin lyrikathan alkavat "When they met, she was fifteen. Like a black rose bloomin' wild.." Sinällään en osannut lyriikoihin samaistua (onneksi), mutta silti tämä biisi sai kyyneleet silmään useammankin kerran kuin vain yhdesti. Biisin video on erittäin onnistunut, sillä minuun uppoaa tämmöiset 'tarinalliset' videot paljon paremmin kuin soittovideot yleensä.

Biisi on sopivan 'iso' täyttääkseen videon kriteerit ja toisinpäin ja siksi tämä onkin yksi lempivideoitani. Tosin, aivan se ykkönen on vielä tulossa, mutta tämä on kyllä silti erittäin tyylikäs ja upea video.

Kamelotin tuotantoon en ole muutamaa hullua biisiä enemmän tutustunut, mutta tämä kyllä antaisi aihetta siihen. Toisaalta vähän turhan kevyttä saattaisi monen päivän mielentilaan olla, mutta oikeassa mielentilassa niin aijaijai!