Toivomme löytää edes itsellemme tulevaisuus hiipuu. Meidän maailmassamme tuskin on enää ketään. / Nälkä, Väsymys ja Epätoivo - Moonsorrow

Kuten aiemmin lupailin, rustailen teille nyt näistä levyistä. Toteutan näitä aika pitkällä aika välillä, sillä mulla ei ole aikaa keskittyä kuuntelemaani musiikkiin oikeastaan kuin viikonloppuisin. Ensimmäisenä esittely- ja arvosteluvuoroon pääsee Moonsorrowin 2011 julkaistu Varjoina Kuljemme kuolleiden maassa.

Levyn hankkiminen oli kummitellut mielessäni jo kauan, kunnes lopulta sain sen ostettua. Vaikkei Moonsorrow todellakaan ole niitä helpoiten lähestyttäviä bändejä, on sen hienouden etsiminen kannattavaa puuhaa. Vaikka äärettömän pitkät biisit alunperin kuulostavat lähinnä naurettavilta, tällaisessa teemalevyssä ne nivoutuvat loistavasti yhdeksi tarinaksi, vaikka suurinosa kappaleista toimii ihan yksinkin.

Levyn aloittaa Tähdetön, joka vaati itseltäni ainakin monta kuuntelukertaa, ennenkuin ymmärsin kyseisen kappaleen hienouden. Biisi livahtaa karkeutensa tähden jo melko blackin puolelle, mutta puolen välin melodiset osioihin päästessäni ymmärsin  kappaleen olevan ihan potentiaalinen perusvahva biisi. Vaikkei Tähdetön ihan parhaimmillaan ollutkaan Myötätuulen iltapäiväauringossa, on kappaleessa puolessa välissä todella nätisti mouruavat kitarat kuuden ja puolen minuutin paikkeilla! Tsek!

Olisin halunnut upottaa videon tähän, muttei se ollut mahdollista. Livevetoa Myötätuulirockista jonkun kuvaamana kuitenkin löytyy tämän takaa.

Vain puolitoista minuuttia pitkä alkusoitto Muinaisille löytyy levyn kakkospaikalta. Kyseinen biisi kantaa nimeä Hävitetty. Biisi ei sinällään ole mikään mestariteos todellakaan, mutta toimii loistavasti Muinaisten alkusoittona. Vaikka Muinaisissa on todella kivat koskettimet ja melodisuutta ainakin alussa lähes yhtä paljon kuin Huudossa. Itseasiassa biisiä samalla kuunnellessani, löydän tästä vaikka kuinka paljon potentiaalisia kohtia eli ehkäpä tämäkin alkaa raikaa toisinaan kaiuttimistani. Kappaleen sanat ovat myös loistavuutta, erityisen mahtavan niistä tekee puhutut osiot:

"On turha pelätä virtaavaa vettä, ei täällä taivaalta sada tuhkaa.

Jos et tunne itseäsi pimeässä, et tiedä mitä kuulet hiljaisuudessa.

Suusta suuhun kulkevat ikiaikaiset viisaudet, sanat vuosilta ennen syntymäämme.

Kaiken sen tiesimme, vaan emme ymmärtäneet.

Kun tuhannet silmät meitä tuijottavat,

niiden suuntaan kääntyvät päämme,

kohdatkaa muinaiset! "

Alunperin tykästyin levyn loistaviin sanotuksiin ja koko levyn ympäri jatkuvaan teemaan. Kuten olen varmaan jokaisessa postauksessani toitottanut, ovat sanat mulle erittäin tärkeitä. Koska olen kiinnostunut historiasta, toimivat folkkibändit mulle aivan loistavasti. Jos biiseihin saa vielä oikeasti sanomaa mukaan, niin puheiden kuin laulun muodossa hyvien saundien lisäksi, on biisissä totisesti potentiaalia soimaan mun stereoistani.

Levy jatkuu jälleen kerran ns. täytebiisillä, tällä kertaa nimeltään niinkin iloinen kuin Nälkä, Väsymys ja Epätoivo. Vaikka biiseissä on varmasti ideansa ja levyä putkeen kuunnellessa tarkoituksensa, tuntuu monet samanlaiset kappaleet aika turhilta.

Vaan seuraava kipale ei todellakaan tunnu. Levyn helmi, meikän lempibiisi, yksi kaikista mahtavimmista biiseistä kautta aikojen hurahtaa käyntiin koskettimilla ja kitaroilla. Kysseessä on siis Huuto, jota en varmaan koskaan voi ylistää riittävästi. Kiroan edelleen aivan vietävän paljon sitä, ettemme jääneet Jainan kanssa tsekkaamaan Moonsorrowin koko keikkaa Oulussa, vaan suuntasimme nukkumaan. Toki setissä ei ollut kovin tuttuja biisejä edes mulle, mutta viimeisimpänä tullut Huuto olisi ollut ehkä taivas.. Kenties joku Aurinko ja Kuu myös. Okei, takaisin levyyn.

Jos tätä postausta lukee joku sellainen, joka ei Moonsorrowin tuotantoon ole juuri tutustunut, kehoitan aloittamaan operaation tästä kappaleesta. Melodisuutta on todella paljon, lyriikoista on helppo saada selvää ja ennen kaikkea, kaikki toimii yhteen loistavasti. Vaikka biisi kestää melkein viisitoista minuuttia, ei siinä ole mielestäni sekuntiakaan liikaa. Sanoitukset aiheuttavat mulle AINA kylmät väreet. Pakko oikeasti kiittää erästä ystävääni, että tutustutti minut tähän kappaleeseen. Terkuin ikuisesti kiitollinen. Tsekatkaapa nyt vaikka niitä sanoja:

"Taakse jääneet eivät pääse haudan rauhaan,

vuoret ympäröivät saalistaan, niin vailla uskoa.

Mistävoimme täällä elää? Mistä löydämme tien eteenpäin?

Ei elo kohtaa kuolemaa , ainoastaan kärsimystä"

"Luontoamme pelkään, vaan enää en voi huutoja vaientaa.

Niin sade viimeiset varjonsa langettaa.

Lakeudet muuttuneet hautausmaiksi,

saman taivaan alla selviytyjät erämaan.

Sodan muiston tieltään tuuli pyyhkii, se kaikuu seinämistä.

Ilman halki kiirii menetetty toivo, jo unessa

kuulen tuomittujen huudon."

Rakastan kappaleen tilulilulii -kohtia, jotka seuraavat koko biisissä. Tämäkin kappale toimii soittoäänenäni, vaikkei se olekaan ehkä kovin järkevää. Tekisi mieli aina vain kuunnella biisiä eteenpäin, eikä vastata puhelimeen. Tsorge!

Seuraavana on taas levyn täytebiisejä, Kuolleille. Hämmennyin, kun pläräsin kansivihkoa ja löysin kappaleille sanat, joita niissä ei kuitenkaan ole. Ilmeisesti levy tosiaan kuuluisi kuunnella kansivihkon kanssa. Kaikista täytebiiseistä vain tämä toimii loistavana introna sitä seuraavalle Kuolleiden Maalle. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin, kun palaset mielessäni loksahtelivat paikalleen. Levyn kertoessa tarinaa miehestä tai kokonaisesta kansasta, aivan kuten asian haluaisi ajatella, luovat levyn viimeiset biisit sielun silmien eteen tumman, kuusisen erämaan suden huutoineen kaikkineen, ja punaisen, verenpeittämän valkeuden.

Kuolleiden maa on myöskin niitä biisejä, joita keikoilla on esitetty. Kappaleessa on jotakin niin lohduntonta, mutta kuitenkin rauhallista. Jotenkin viimeistään tässä kappaleessa voi eläytyä menneiden aikojen elämään ja ymmärtämään levyn mahtavuuden. Rakastan tämänkin kappaleen kitara- ja rumpukomppeja. Kaikin puolin biisi on loistava kokonaisuus, joka toimii myös levyn teemasta irroitettuna hyvin. Kappaleen hidastuva loppu valmistuttaa kuuntelijaa kohtamaan melkein omankin loppunsa, huh!

"Missä kohdin kuljimme harhaan?

Ei kukaan täällä voi sitä kertoa.

Varjona kuljen kuolleiden maassa,

näen kaikki ympärillä kuolleina.

Joskus kai synnyin uuteen maailmaan,

en tiennyt sen päättyvän näin. "

"Käy rauhaisena vierelläni tuuli,

itse silmäni suljen ja itken.

Tänne jään, kaipuuta vailla,

rkotun henkeni veden virtaan annan,

olen siellä mistä kaikki alkaa uudelleen.

Tyhjänä näyttäytyy ikuisuus ja

aukenee kuolleille kuolleiden maa."

Toivon, että jokainen löytäisi tämän bändin hienouden. Vaikka se saattaa viedä kauan ja olla toisille mahdotonkin tehtävä, suosittelen silti tämän levyn ostoa, jos teemalevyt kiinnostavat. Kyseessä on kuitenkin mielestäni Moonsorrowin upein levy, jonka kokonaisuus toimii aivan loistavasti ja biisien lyriikat kertovat oikeasti tarinaa. Levyllä toki on ns. täytebiisejä, mutta ne muutamat, pitkät biisit pelastavat kaiken ja toimivat yksittäinkin erittäin mahtavasti. Toivottavasti pääsen näkemään tämän bändin ensi kesänä jollakin festarilla, peukut pystyyn!

Mitä mieltä ootte Moonsorrowista? Kolahtiko Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa eli ei? Miksi? Miksei?